Karjala / Karelia kuuluu Suomelle - Pro Karelian fokus.
Karelia / Karelia is a part of Finland - Pro Karelia's focus.


Tietoa kirjoittajasta


Martti Valkonen
toimittaja

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

28.11.2002
»  PRESIDENT AHTISAARI UNLOCKED A DOOR TOWARDS DEBATE ABOUT LOST KARJALA

13.06.2002
»  BORDERS CHANGE, PEOPLE DON’T

01.03.2002
»  PUTIN RECOGNIZED DORPAT PEACE TREATY OF 1920

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto




Include your email address to our Media, Political or Karelian list. You'll get information of the Karelian issue - mainly in Finnish.

Copyright 2008-2018 © Pro Karelia ry. You can copy the articles. Please mention the source of the article - Pro Karelia ry, www.prokarelia.net

  The personal registers of Pro Karelia

13.04.2004
Martti Valkonen

RYTI, KOIVISTO JA TOTALITARISMI

Markku Jokisipilän tuore väitöskirja Aseveljiä vai liittolaisia? haastaa lehdissä ilmestyneiden esittelyjen mukaan jatkosodan monet vakiintuneet totuudet. Se on oikein tervetullutta.

Jokaisen sukupolven pitäisi tutkia ja kirjoittaa historia uudelleen. Syyksi siihen riittää uusien arkistojen avautuminen, mutta yhtä hyvää syytä uuteen tutkimukseen antaa kulloinenkin ajan henki eli kunkin ajan päällimmäiset uskomukset ja kumarrussuhteet. Nehän muuttuvat tässä maailmassa kaikkein nopeimmin, vaikka poliittinen eliitti aina panee vastaan.

Historian tutkijoiden väittelyssä kulloinenkin ajan henki on varmasti yhtä tärkeä tosiasia kuin dokumentein osoitettavat faktat. Tällöin kyse on sekä tutkittavan ajan että tutkijan oman ajan hengestä. Jokisipilän työn kohdalla kyse on siis paitsi jatkosodan hengestä myös vuoden 2004 hengestä. Kun ajan henki on nyt taas tavallaan muuttumassa, nähdään historian tapahtumat aivan uudenlaisessa valossa.

Jokisipilän sanomalehdissä jo saaman uteliaan ja terveesti kriittisen palautteen jatkosodan päivien tapahtumista ja asenteista voi mainiosti projisoida nykypäivään. Vertailtavaksi voidaan ottaa 1990-luku eli Neuvostoliiton romahtamisen ajanjakso. Tarkoituksena on yksinkertaisesti yrittää ymmärtää, miten Suomen poliittinen perinne reagoi ajan henkeen ja tulkitsee sitä.

Sanomalehtien perusteella kiinnostavia ydinkohtia Jokisipilän väitöskirjassa on teesi, ettei presidentti Risto Rytin olisi tarvinnut tehdä kesäkuussa 1944 Ribbentrop-sopimusta, koska Hitler oli suostunut myymään tarvittavat aseet Suomelle muutenkin ja koska ne itse asiassa jo olivat saapuneet maahan ennen sopimuksen allekirjoitusta.

Puhekielellä voisi siis sanoa, että Ryti erehtyi hätävarjelun liioitteluun, kun hän antoi erityistakuut Saksalle.

Hyvin voidaan ajatella, että sodan keskellä Euroopan eläessä uusien suurten muutosten uhkaa ja odotusta silloinen ajan henki saneli täysin luontevasti Rytille ja Suomelle pakon tehdä Ribbentrop-sopimus. On aivan loogista ajatella, että Suomen hallitseva sisäpiiri oli yhtä mieltä sopimuksen välttämättömyydestä.

Tämä tarjoaa rinnastuksen:

Jos jälkeenpäin arvioituna Ryti oli erehtynyt hätävarjelun liioitteluun 1944 romahdustaan kohti kulkeneen totalitaarisen kansallissosialismin edessä pelätessään totalitaarista kommunismia, niin vastaavasti esimerkiksi presidentti Mauno Koivisto erehtyi joissakin ratkaisuissaan hätävarjelun liioitteluun 1992-93 jo romahtaneen totalitaarisen reaalisosialismin edessä, jonka hän yhä kuvitteli mahtitekijäksi. Poliittinen eliitti tuki kumpaankin.

Kansalta ei mielipidettä tietenkään kysytty, koska kansalle ei tarvitse kertoa hätätilojen sopimuksesta edes rauhan aikana saati sitten sota-aikaan, jolloin maassa vallitsevat sotatila ja laillinen sensuuri.

Kuitenkin Ribbentrop-sopimusta tukivat kaikki ne, jotka tunsivat asioiden kulun ja tilanteen. Varmasti hyvin monet heistä tiesivät, että Suomessa oli aseita sotaa varten aina vuoden loppuun saakka ja senkin, että sopimuksen kattamat aseet ja saksalainen lentue jo olivat maassa.

Silti he tuolloin jatkosodan viimeisenä kesänä hyväksyivät Rytin ratkaisun tehdä sopimus. Siihen vaikutti ajan henki. Tämä koostui sodan tilanteesta Euroopassa, paineista ja ulkomaisesta uhasta, miehityksen vaarasta ja kotimaisista mielialatekijöistä.

Kun kaikki nämä lasketaan yhteen, voidaan arvella, että ajan henki vaati kaiken tuhon keskelläkin lykkäämään suurta muutosta tuntemattomaan niin pitkälle kuin mahdollista. Ribbentrop-sopimus tuntui takaavan jatkuvuuden, vaikka Saksan tappio olikin jo nähtävissä.

Samankaltainen vahva ja omanlaisensa ajan henki vaikuttaa edelleen nyt ja aina keskellämme. Viime vuosikymmenen ajan henkeen ilman muuta vaikutti määräävästi Neuvostoliiton romahdus ja häviäminen kartalta. Silti silloinen presidentti Mauno Koivisto torjui esimerkiksi vuosina 1992 ja 1993 ensin presidentti Boris Jeltsinin yrityksen pyytää anteeksi Neuvostoliiton rikoksia Suomea vastaan ja sitten kielsi Suomessa keskustelun Karjalan palautushankkeista.

Toisin sanoen presidentti oli niin huolissaan Euroopan ja maailman suuresta muutoksesta, että hän kielsi väestöltä mielipidevapauden, sananvapauden ja painovapauden muutaman kriittiseksi kokemansa teeman osalta.

Koivistolla ei ollut muuta syytä kieltää noita yrityksiä ryhtyä oikaisemaan vääryyksiä kuin poliittisten johtajien kokema ajan henki, jota Neuvostoliiton haamu yhä hallitsi. Se esti Suomen presidenttiä edes keskustelemasta Neuvostoliiton totalitarismin tekemistä rikoksista ja esimerkiksi liikahtamasta muutamaa askelta kohti keskusteluja Karjalan palautuksesta.

Poliittinen konservatismi eli riemuvoittojaan Rytin ja Koiviston Suomessa.

Koivisto kielsi keskustelut Karjalan palautuksesta ja häntä tukivat jokseenkin koko 1990-luvun ajan muut Suomen poliittisen eliitin jäsenet. Heillä kenelläkään ei olisi ollut mitään syytä enää pelätä eikä kunnioittaa Neuvostoliittoa, koska venäläiset olivat itse jo purkaneet koko hirviövaltion. He kaiketi pelkäsivät suurta muutosta, jonka Karjalan palaaminen Suomen haltuun ja Neuvostoliiton tekemien muiden vääryyksien korjaaminen olisi voinut tuoda mukanaan.

Ryti vuonna 1944 ja Koivisto vuosina 1992-3 olivat samaan tapaan ajan hengen uhreja. Sen lisäksi molemmat rikkoivat perustuslakia. Ryti rikkoi sitä sota-aikana, jolloin eletään yleensä poikkeusaikoja. Koivisto rikkoi sitä rauhan aikana, jolloin yleensä ei suvaita lakien saati perustuslain rikkomisia ilman vastatoimenpiteitä.

Kummankaan presidentin kohdalla kukaan ei ryhtynyt mihinkään toimiin palauttaakseen laillisen järjestyksen ja oikeuden kunniaan. Kumpikin sai rauhassa rikkoa lakeja tavalla, joka muistuttaa diktatuurien eikä demokratioiden käytäntöä. Ajan hengen korostamat poliittiset uskomukset kaiketi koettiin molemmissa tapauksissa niin voimakkaasti, ettei presidenttejä ryhdytty palauttamaan lain ja oikeuden tielle.

Lienee mahdollista ajatella, että esivallan kunnioitus ja ylempien pelko istuu Suomessa niin lujassa, ettei presidenttiä ryhdytä pysäyttämään vaikka hän rikkoisi lakeja.

On mahdollista myös arvella, että Suomi kokee itsensä niin mitättömäksi, että sen poliittinen johto on varmuuden vuoksi valmis kumartamaan aina eniten pelättyä suurvaltaa - jopa tilanteessa, jossa suurvaltaa ei enää edes ole olemassa.

Rytin ratkaisuja on voitu tutkia jo pitkään ja silti vasta nyt on esitetty perusteltuja todisteita Ribbentrop-sopimuksen tarvetta vastaan. Lopulliseen totuuteen saattaa tie olla yhä pitkä.

Pitkä tutkimusten tie on edessä myös presidentti Koiviston ratkaisujen osalta eikä tuolle tielle ole vielä edes lähdetty. Koivistolla on puolellaan monenlaisia tosiasioita ja ne alkavat 1990-luvun ajan hengestä. Se oli Suomessa vankasti ankkuroitu pitkään uskoon Neuvostoliiton ikuisesta pysyvyydestä.

Valtaosa Suomen eliittiä politiikasta kulttuuriin ja talouteen eli melkein koko 90-luvun aivan kuin Neuvostoliitto olisi yhä ollut olemassa. Suuri osa eliittiä uskoo Neuvostoliiton mahtiin yhä 2000-luvullakin. Sellaista ajan henkeä on kaukonäköisenkään presidentin vaikea vastustaa.

Mielenkiintoinen uusi ajanjakso odottaa lähitulevaisuudessa, kun itäisen Keski-Euroopan maat pääsevät Euroopan Unionin uusina jäsenmaina järjestämään omat eurovaalinsa ja valitsemaan Brysselin-Strassbourgin parlamenttiin omat edustajansa.

Jo hyvän aikaa on ollut selvillä, että uudet jäsenmaat tuovat europarlamentin ratkaistavaksi kysymyksen totalitarismin kokonaisvaltaisesta tuomitsemisesta. Tunnetusti EU on jo ajat sitten tuominnut natsijärjestelmän ja fasistisen totalitarismin, mutta siltä on jäänyt tuomitsematta kommunistinen totalitarismi. Sen tuomio on EU:n uusien jäsenmaiden tavoitteena.

Suomen on pakko ottaa kantaa jossakin vaiheessa yleensä totalitarismin tuomitsemiseen. Hyvin luultavasti Suomen on pakko osallistua eritellysti myös totalitaarisen kommunismin tuomitsemiseen ja yhtyä vaatimuksiin, joiden mukaan kommunistista totalitarismia ylläpitäneet valtiot pakotetaan maksamaan korvauksia uhreilleen ja hyvittämään epäoikeudenmukaiset tekonsa. Se merkitsee uuden ajanjakson alkua.

On tietenkin kiinnostavaa nähdä, millaisen ajan hengen tuollainen aika tuo tullessaan. Millaiseen hätävarjelun liioitteluun mahtaa poliittinen eliitti ryhtyä aikana, jolloin eurooppalainen ajan henki edellyttää kaikenlaisen totalitarismin tuomitsemista?




^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Karjalan ja Petsamon palautus -kirja on julkaistu 14.10.2010 Tarton rauhan 90-vuotispäivänä.

Kirja käsittelee Suomen, Venäjän ja EU:n välisten suhteiden kannalta keskeisiä, vielä avoimia kysymyksiä: sotaan syyllisyys, sotasyyllisyys, evakkojen omaisuuden restituutio ja pakkoluovutettujen alueitten palautus.

Tilaa kirja Karelia Klubi Kaupasta, sähköposti tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.









Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Please transfer to Kansalaisvetoomus Internet site. This is an apply for the return of Karelia. It's not a membership form.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjalan satakielen Laps' olen Karjalan [4.9 MB mp3-file].