Markus Lehtipuu on helsinkiläinen kirjakustantaja ja matkailutoimittaja. Hän kokosi 1980-luvun lopulla itsenäisen matkailun käsikirjan Tuhat Tietä Tropiikkiin, josta tuli suosittu opaskirja.
Hän oli perustamassa matkaopaskirjasarjaa ”Suomalainen Matkaopas” 1990-luvun alussa ja toimii edelleen samannimisen osakeyhtiön toimitusjohtajana.
Markus on oleskellut tai työskennellyt 75 itsenäisessä maassa ja kirjoittanut yli 20 matkaopaskirjaa, osa näistä englanniksi.
Lehtipuulla ei ole juuria Karjalassa. Hän otti osaa toimittajien helikopterimatkalle Karjalaan keväällä 1999, ja on sen jälkeen käynyt yli lukemattomia kertoja Karjalassa.
Vuonna 2000 ilmestynyt Karjala Suomalainen Matkaopas myytiin loppuun kahdessa kuukaudessa, ja kesällä 2002 julkaistaan jo kirjan neljäs, laajennettu ja korjattu painos.
Lehtipuu on opiskellut yliopistossa taloustieteitä ja tiedotusoppia. Karjalan tutkimus on antanut mahdollisuuden ainutlaatuiseen pioneerityöhön ja samalla erilaisten visioiden kehittämiseen.
Akateemisten oppien ohella eri puolilta maailmaa hankitut kokemukset ovat helpottaneet Karjala-kysymyksen hahmottamista.
Stalinin Suomelta vaatima Karjala on joutumassa keskelle uutta elintasokuilua. Kuvia Kannakselta (Copyright Markus Lehtipuu. Kuvien lainaaminen sallittu lähde mainiten):
Kun Pietarin metropolin vauraus leviää muutamaan lomakohteeseen ja Viipuriin, kylien asutus ajautuu yhä syvemmälle kurjuuteen.
Karjalan Kannaksen talouskasvusta on esitetty erilaisia tietoja, joiden todenperäisyys on nyt tarkistettu.
Vuonna 2006 Karjalassa rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät.
Johtopäätös empiirisen tutkimisen jälkeen onkin sellainen, että Karjala, etenkin Kannas, on erittäin houkutteleva ja strategisesti merkittävä alue - riippumatta kuka sitä hallinnoi - mutta nykyisen hallinnon vaikutus ajaa alueen ristiriitoihin, taloudelliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja kylien surkastumiseen.
Viipuri kohenee jo silmissä. Sen hypermarketit myyvät kaikkea rakentajille ja kodinsisustajille sekä huippuvalikoimaa elintarvikkeita ja vaatteita. Mistään ei ole enää pulaa Viipurin vähittäiskaupassa, kuten ei ole Pietarissakaan.
Lallukan talo on restauroitu parempaan kuntoon kuin koskaan sen historian aikana. Uno Ullbergin Panttilaitos, joka oli 60 vuotta alennustilassa, on nyt korjattu. Weckrothin taloa restauroidaan parhaillaan.
Pietarin suunnalla on myös aherrettu. Terijoen rantatien ravintolat tarjoavat luksusta, samoin Valkjärven laskettelukeskukset. Raudussa valmistuu valtava talviurheilukeskus pietarilaisille.
Pietarilaisten datsoja (kesämökkejä) Kannakselle on rakennettu pikku hiljaa, mutta nyt kasvuvauhti näyttää hidastuneen. Myös yllättävän monet mökit ovat vuodesta toiseen keskeneräisen tai hylätyn näköisiä. Ovatkohan Venäjän korkea kuolleisuus ja pieni lapsiluku tehneet tepposensa täälläkin?
Koiviston sataman kapasiteetti on kolminkertaistunut, ja matalan rannan ääreen rakennettu Uuraan satama on kuin onkin valmis, joskin rautatieyhteys aiheuttaa edelleen pullonkaulan, jota tuskin voidaan ratkaista.
Hyvät uutiset on nopeasti sanottu. Vaikka joitakin teitä on korjattu, samaa tahtia muuttuvat kuoppaisiksi ne tiet, jotka olivat joitakin vuosia sitten hyvässä kunnossa.
Kannas on kahden todellisuuden alue
Elämän karu realiteetti on se, että kaikki mitä ei kunnosteta, rapistuu. Kannaksen kylissä väestö on joutunut köyhyyden panttivangeiksi.
Voi kuvitella, että heillä oli merkittävä rooli Stalinin aluelaajennusten laillistamisessa: kun kylissä oli asutusta, pidettiin Suomen alueiden etnistä puhdistusta ikään kuin oikeutettuna: Venäjä tarvitsi muka elintilaa.
Kaikki tämä on kadonnut. Työpaikat, navetat ja tehtaat rikottiin jo 1990-luvulla. Kerrostaloissa on asutusta, mutta millaisissa taloissa! Kaikki rapistuu silmissä.
Antrean Sokkala on karmeimpia näistä kaikista. Siellä entinen kauppa on rikottu, samoin autovarikko ja navetta. Kirvun kirkonkylän asunnoista monet ovat jo tyhjillään. Äyräpään Pölläkkälässä ei enää ole kauppaa, ja Alpinist-hotelli on kadonnut. Tieyhteys on entistä kuoppaisempi.
Kuusaan historiallinen hovi tuhottiin tulipalossa ilman sen kummempia tunnontuskia sen jälkeen, kun paikallinen väki oli sen ensin riisunut kummitustaloksi.
Vaikka Viipurin rakennusalan hypermarketista saa yli 30 erilaista poreallasta, ei työtön kannakselaisasukas pysty ostamaan edes kunnon ruokaa itselleen. Elintasokuilu on syntynyt keskelle Kannasta Pietarin vaikutuspiirin ja neuvostoliittolaisen kyläasutuksen välille.
Tästä on vedettävä sellainen johtopäätös, että Kannas tulee aina olemaan tärkeä alue siksi, että Pietarin 4,5 miljoonaa asukasta tulee aina käymään siellä - viikonloppuisin kesällä. Ja siksi, että se on historiallisesti osa Suomea, ja noin miljoonan suomalaisen juuret juontuvat tälle alueelle.
Nykyasutus on Stalinin rikoksen panttivankina, vailla tulevaisuutta
Kannaksen kylien kyky nousta on olematon. Viipuri kyllä nousee - strategisella EU:n sisämarkkina-alueen ja Venäjän ytimen välisellä tärkeällä vyöhykkeellä. Mutta kylien humanitäärinen katastrofi vain pahenee.
Viipuria kunnostetaan kovaa vauhtia palautuskuntoon. Koko EU:n sisämarkkinoiden tarjonta voisi vuokrata loputkin tyhjinä olevat kiinteistöt. Viipurista voisi tulla Suomen ainoa keskiaikainen kaupunki, millä on merkittäviä matkailullisia arvoja.
Suomalais-venäläisenä kaupunkina Viipuri olisi merkittävä tekijä EU:n ja Venäjän kaupassa. Kaupungissa avattaisiin jälleen sen suomalaiset koulut. Venäläisiä koulujahan siellä on ollut aina.
Kannas onkin houkutteleva osa Karjalan palautuksen kohteeksi. Alueen palauttaminen jälleen Suomen yhteyteen ei vähentäisi Pietarin asukkaiden halua tai kykyä viettää viikonloppujaan tällä alueella - pikemminkin päinvastoin. Suomen hallinnon alla infrastruktuuri paranisi ja pietarilaisten mökkien ja lomakeskusten arvo vain nousisi.
Kannaksen ja koko Suomen Karjalan palautus jälleen Suomen yhteyteen olisi win-win -tilanne, josta kaikki hyötyisivät. Eniten siitä hyötyisi kaikille osapuolille tärkeä Karjala itse.
Matkakirjailija Markus Lehtipuun Kannakseen liittyviä raportteja: