Tietoa kirjoittajasta


Leo K Tossavainen

Leo K Tossavainen
Tekn. fys. DI
Kirjoittajan muita artikkeleita

09.01.2010 [02, 03]
»  PAHASTA UHKASTA INNOSTAVAAN MAHDOLLISUUTEEN 

05.05.2009 [07, 10, 16]
»  TILANNEARVIO PÄHKINÄNKUORESSA

04.03.2009 [02, 19]
»  KANSALAISJÄRJESTÖT OMANTUNNON HERÄTTÄJINÄ

28.02.2009 [02, 04]
»  MISSÄ OIKEUDEN MIEKKA, JOKA AVAA GORDIONIN SOLMUN? 

31.12.2008 [02, 04]
»  LAIN KIRJAIMESTA JA HENGESTÄ 

01.11.2008 [15, 16]
»  SUOMEN SÄILYTETTÄVÄ KULTTUURINSA JA KIELENSÄ 

28.10.2008 [10]
»  SUURUUDEN MAHTI JA TAAKKA 

14.09.2008 [07, 10]
»  PETTÄMÄTÖN MENETELMÄ 

26.06.2008 [10]
»  NEUVOSTOLIITON JA VENÄJÄN VOIMAVARAT

30.05.2008 [02, 10]
»  MUUTOKSET – MAHDOLLISUUDET

27.01.2008 [16]
»  SYDÄNTÄ LÄMMITTÄVÄÄ

18.01.2008 [16]
»  PAISUMISESTA VALAISTUMISEEN

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

18.01.2008
Leo K Tossavainen

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[16] Historialliset

PAISUMISESTA VALAISTUMISEEN

Alustettu taikina paisuu ja laajenee, kunnes kohtaa esteen. Näin on laita myös tasankoalueille – yleensä monista eri heimoista – kehittyneiden valtioiden. Niille on aina läpi historian ollut tunnusomaista pyrkimys valta-alueensa laajentamiseen. Paisuminen ja valtaukset jatkuvat kunnes omat resurssit ehtyvät tai tulee muuri eteen, kohdataan – ellei Kiinan muuria – niin esim. selvät luonnonesteet kuten vuoristo, meri, suuret joet.

Monet kuluneet vuosisadat ovat osoittaneet, että nykyisen Venäjän edeltäjillä on ollut esimerkillisen selvästi tämä pyrkimys. Hyvin määrätietoisesti tämä tuli esille Pietari Suuren tavoitteissa ja edelleen häntä seuranneiden tsaarien toimissa. Vallan ulottaminen Pohjoiselle Jäämerelle toteutui, samoin Siperian valloitus, jolloin päästiin Pohjoisen Atlantin valtameren itärannalle.

Tataarien kukistaminen vei Venäjän Keski-Aasian ja Intian mahtavien vuoristojen reunamille. Pyrkimys Mustanmeren rannoille onnistui sekin. Dardanellien haltuunottoa ei kyetty toteuttamaan. Kaukasuksen hallinta on toteutunut asteittain. Vuoristokansat on vähä vähältä tuhottu. Niiltä on riistetty kieli, kulttuuri ja miehinen väestö eliminoitu kerta toisensa jälkeen lähes tyystin. Tsetsenian urhean väestön vaiheet ovat yleisesti tunnetut Leo Tolstoin ajoista, Stalinin väestönsiirtoihin ja viimeisen ’tsaarin’ verisiin toimenpiteisiin saakka.

NL:n alkuaikojen odotus ’kapitalististen’ Keski- ja Länsi-Euroopan luhistumisesta ja tien avautumisesta lähes itsestään Länsi-Atlantille ei toteutunut, vaan siellä olivat vahvat esteet, Puola ja Saksa.

Suomenlahti on myös tie Atlantin suuntaan. Mikä oli se luonnoneste, joka tämän suunnan paisumisen pysähdytti, esti? Tuon esteen vv. 1939-1940 muodostivat Tolvajärven, Kuhmon, Raatteen lumipukuiset hiihtäjä-aaveet, jotka ilmestyivät yöllä ’ei mistään’ ja tuhoisan iskun jälkeen katosivat ’ei minnekään’.

Mahtavasti varustetut NL:n hyökkäysvoimien tieverkostoon sitoutuneet marssirivistöt pilkkoutuivat osiin, tuhoutuivat; säästyneet rippeet tuomitut harhailemaan tiettömään korpeen. Myöhemmässä vaiheessa useat suuret yksiköt eristettyinä motteihin, jotka jäivät ’vartijoiden kypsyteltäviksi’ sodan loppuun asti. Näin pohjoisessa sekä Laatokan rantatiellä, Lemetin ’miljoonamotit’. Tämä tuloksena puolustajan viime hetkillä keräämien, taitavasti johdettujen joukkueitten, komppanioiden raisuista, uhreja vaatineista hyökkäys- ja saarrostusliikkeistä.

Kollaan purolinjan sitkeät puolustajat kykenivät estämään NL:n divisioonien Kannaksen puolustajien saarrostukseen tähtäävän hyökkäyspaineen. Tuo ’puropahanen’ oli todellinen luonnoneste, näin kirjoitti eräs Vennäin-maan runoileva upseeri!

Kannaksen puolustajat Taipaleenjoella, Vuosalmella, Äyräpäässä, Muolaan-Summan alueella ja Viipurinlahdella lumipoteroissaan ja - joissakin harvoissa betonibunkkereissa muodostivat 105 päivän aikana sen ’luonnonesteen’, johon tuo suurvallan paisunta tukehtui – juuri riittävän pitkäksi ajaksi, jotta suurvaltapolitiikan muutokset sallivat meille tuon raskaan välirauhan solmimisen.

Sitten 1 ½ vuotta hengähdystaukoa jatkuvan uhkailun, kiristyksen ja kumouksen lietsonnan alla; jatkosota 1941-1944. Suurvaltojen kamppailun loppunäytöksen lähestyessä joutui tämä pohjoinen isänmaamme kesällä 1944 kuoleman varjon alle. Vielä kerran oli koottava kaikki voimat mahdottomantuntuiseen puolustustehtävään; oli kyse itsenäisyydestä, kansan olemassaolosta.

Raskaiden menetysten ja paikallisten tappioiden jälkeen kesän 1944 lopulla oli tilanne rintamillamme ällistyttävä: Vuosalmi, Äyräpää, Tali-Ihantala, Viipurinlahti olivat Kannaksen alueen osuus torjuntavoittojen helminauhassa.

Pohjois-Karjalassa Laatokan alueella Nietjärvi, Loimola, ns. U-linjan tukipisteet, todistivat hyökkääjän voiman ehtymisestä. Rukajärven suunnalla oltiin edelleen jo vv. 1941-1942 saavutetuissa asemissa. NL:n vihonviimeinen yritys saarrostukseen Ilomantsin kautta oli johtanut kahden NL:n valiodivisioonan tuhoon; asia, josta olimme tuolloin hyvin hiljaa, jottei kolhiintuneen karhun herkkää tunne-elämää loukattaisi.

Ja mikä tärkeintä, Suomen puolustusvoimat seisoivat nyt näillä maastollisesti meille sopivilla puolustuslinjoilla. Mieslukuisempina ja paremmin varustettuina kuin koskaan ennen ja samalla tiedettiin vihollisen operointikyvyn ehtyneen. Marsalkan toteamus ’UTPUMPADE – hyökkäysvoima tyhjiin ammennettu’ oli tilanteelle erinomaisen kuvaava! – Näiden seikkojen muistaminen ja esilletuominen on ydinkohta kesän 1944 puolustusta arvioitaessa.

Puolustusvoimamme näissä asemissa olivat se muuri, se ’luonnoneste’, joka lopulta pysäytti suurvalta Neuvostoliiton paisumisen tällä pohjoisella suunnalla. NL:n strateginen suurhyökkäys oli torjuttu.

Puolustusvoimamme, Suomen kansan yhtenäisyys, olivat tehneet mahdolliseksi kansamme säilymisen. Päästiin irti sodan kurimuksesta. FACTUM EST!

Läntisiltä demokratioilta ei asemaamme kohtaan liiennyt ymmärtämystä, sen sijaan piittaamatonta ynseyttä runsain mitoin. Jouduimme suostumaan taas uudelleen tiettyjen, meille rakkaiden alueiden pakkoluovutukseen ja ylivoimaisilta tuntuviin korvauksiin. Siis me, jotka olimme paisumishaluisen suurvallan röyhkeän agression uhreja!

Olemme aina halunneet toimivat, hyvät suhteet itäiseen naapuriimme ja varsinkin tähän nykyiseen uudistuvaan Venäjään. Suhteemme tulee olla asiallisen ryhdikäs. Nöyristelyksi tulkittava toiminta aiheuttaa siellä perinteisesti vain halveksuntaa ja lopulta hyvin rasvatun sotilassaappaan potkaisun selänjatkeeseen. Kaikki tiedämme, että jokaiseen menestyvään liiketoimeen liittyy myös joukko kustannustekijöitä.

Kuinka on yleensä mahdollista sellainen tilanne, että pienen Suomen suurella vaivalla rakentama tieverkosto on venäläisen business-toiminnan raskaassa käytössä täysin korvauksetta? Kun ja jos raskaalle ammatti-rekkaliikenteelle ei voida, rohjeta asettaa käyttömaksua, niin eikö tämä ole juuri tuota ryhdin puutetta ja nöyristelyä??

Emme saa luopua vaatimasta sitä, että Venäjä korjaa historian kirjoitustaan mm Suomen talvisodan osalta ja poistaa kansalleen syötetyt valheelliset sepustukset. Olisi myös aika ottaa esille nimenomaan heidän taholtaan ’luovutettujen’ alueidemme kysymys, lopultakin ’agendalle’! Sitten vasta voidaan alkaa puhua todellisesta sydänten ystävyyden aikakaudesta!

Palaamme vielä päätteeksi tuohon taikinavertaukseen. Itäinen naapurimme laajentuminen viime vuosisadalla perustui voiman käyttöön ja monesti häikäilemättömään raakaan väkivaltaan ja on johtanut nykyisiin rajalinjauksiin. Tällä upealla vuosituhannella ei noita menetelmiä enää tarvita!

Yhteydet kaikkiin valtameriin ja kansoihin ovat auki vapautuneen ajatuksen, tiedon, rahan, teknologian, tavaran, energian virtauksen muodossa. Tätä kautta tapahtuva vuorovaikutus ja laajentuminen on sallittua ja ilolla tervehdittävää. Venäjän osalta tämä merkitsee erityisesti sitä, että tsaarien himoitsema yhteys myös Intian valtamereen ja läntiseen Atlanttiin ja jopa sen yli Amerikan mantereelle on avattu ja vapaassa käytössä.

Venäjän suora maantieteellinen yhteyspyrkimys Intian valtamereen, joka näytti joku vuosikymmen sitten avautuvan Afganistanin kautta kärsi tunnetulla tavalla ’vararikon’. Tämäkin yhteys näyttää nyt toimivan varsin joustavasti uusilla resepteillä. Heillä on laaja, kehittyvä yhteistoiminta Iranin ja Intian kanssa; näkyvimmin ilmailun ja atomivoiman alueilla.

Läntisen siviiliteknologian ja muun osaamisen – EU:n alueelta ja USA:sta – siirtyminen melko vähäisellä viiveellä Venäjän hyödynnettäväksi on ollut ja tulee olemaan se hiiva, joka saattaa Venäjän jättimäiset luonnonvarat hyvällä hyötysuhteella entistä tehokkaampaan käyttöön – omalle väestölle ja vientituotteiksi. Muutama vuosi ja vuosikymmen vielä, niin voimme sanoa kuten Shaljapin aikoinaan pitkän esiintymiskiertueen jälkeen: ”Ah, Venäjä – en tunne sinua enää!”

Kansainvälisen liiketoiminnan kortit jaetaan uudelleen. Kotvan kuluttua emme tunne maailmaa entisekseen. Väestöltään pienille kansoille tästä tulee uudenlainen selviytymishaaste, niin talouden kuin kansallisen kulttuurin ja omaleimaisuuden säilyttämisen osalta.

Olisipa upeaa ja ilolla tervehdittävää, jos ’suvereenin demokratian’ takana ja takeena olisi valistunut ’yksinvaltias – tsaari –’, joka myös omaisi tietoa ja valmiutta menneisyyden syntien tarkasteluun ja halua niiden korjaamiseen. Astrologisissa teksteissä parhaillaan kuluvaa Vesimiehen aikakautta vv. 2000-4000 kutsutaan valaistumisen kaudeksi. Uskokaamme tähän!

JK.

Ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina Keski-Aasian, Kiinan muurin pohjoispuolisen alueen ratsastajaheimoista ja -kansoista historiaan selvimmän jäljen jättivät hunnit. Näiden kurinalainen, tiukasti johdettu nopealiikkeinen ratsastaja-armeija kykeni ällistyttäviin suorituksiin.

Rooman kahtia hajonneen imperiumin läntistä osaa hallinneet germaaniheimot joutuivat hunnien hyökyaallon koettelemiksi v. 375 tienoilla. Osa hunneista asettui Pannomiaan, nykyisen Unkarin tasangoille. Hunniratsastajien tie legendaarisen Attilan johtamina vei edelleen länteen, Galliaan.

Täällä Katalaunisten kentälle oli lopulta onnistuttu kokoamaan frankkien, länsigoottien ja Rooman yhtynyt armeija, jonka voima pysäytti hunnien etenemisen tällä suunnalla. Tämän jälkeen Attila suuntasi kohti Rooman portteja, mutta luopui tästä tavoitteestaan neuvoteltuaan sopuisasti paavi Leo I kanssa.

Attilan yllättävä kuolema johti hunnien johtojärjestelmän, ’keskusvallan’, hajaantumiseen ja tuon invaasiomahdin hiipumiseen. Olennaista oli myös se, että hunnien miesmäärä oli kovin vähäinen verrattuna ympärillä lainehtivaan kansojen mereen; sinne helposti hukkui! Niinpä tästä Keski-Eurooppaa huuhtovasta ’tsunamiaallosta’ jäi kyllä runsaasti merkkejä historiaan, mutta aallon vetäytyessä ei mitään pysyvää jälkeä. Tuo paisuminen jäi lopulta kuplaksi.

Venäjän tsaareilla Iivana Julmasta lähtien on ollut näissä paisumishankkeissaan ratkaisevasti paremmat lähtöasetelmat, edellytykset. Ensinnäkin heidän valvonnassaan oleva väestöpohja yleensä ratkaisevasti runsaampi kuin haltuun otettavilla paisunta-alueilla.

Keskusvalta – itsevaltaisesta tsaarista huolimatta – on kuitenkin perustunut laajaan tukiverkostoon, jonka edustajien edut ovat olleet yhdensuuntaisia päätavoitteisiin nähden. Ja sitten hieman myöhemmin yhdensuuntaistamisen ovat vielä varmistaneet salaisen poliisin Tsekan, KGB:n yms. otteet.

NL-Venäjän valtakaudella keskushallinto sai ainutkertaisen, nerokkaan yksinkertaisen oivalluksen, jonka avulla saatiin vakuutus paisunnan tulosten ainakin osittaisesta säilymisestä siinäkin tapauksessa, että vallatusta alueesta myöhemmin jouduttaisiin luopumaan. Menettelyn resepti selvä ja suoraviivainen:

- Hävitä vallatulta alueelta kaikki merkit, jotka kertovat entisestä omistajasta. Karttoihin uudet nimet; viittoihin, kilpiin ja katukyltteihin samoin

- Tuo kiireellä ko. alueelle omasta runsaasta väestöpohjasta uudisasukkaita. Kansainvälisistä säännöksistä ei kannata piitata Eihän kukaan näytä niitä valvovan.

- Syötä väestölle ’tarkoituksenmukaista’ historian tietoa.

Hyvin näyttää toimivan:

- Niinpä Köningsbergistä, eurooppalaisen kulttuurin ja samalla Kantin filosofian kehdosta, tuli kertaheitolla Kaliningrad, ja taitaa olla liki miljoonan verran puhdasta slaaviväkeä sekä hampaisiin saakka varustettu sotilasalue.

- Meidän Karjalan kannaksella ja muilla luovutetuilla alueilla vallitsee tunnettu tilanne.

- Entä Baltia ja erityisesti Viro? Siellä väestö luokkaa 1,2 milj., joista venäläisiä 0,3 milj. Nämä eivät osoita järin suurta halua integroitua Viron tasavaltaan; eivät kielellisesti, eivät poliittisesti! Paluusta slaavi-isänmaahan ei puhettakaan, mutta Moskovan suuntaan herkästi huudetaan ja Virolta muutoin kaikki edut ja tuet halutaan.

- Toisin sanoen, paisuminen johti kuitenkin siihen, että jalka on tukevasti oven raossa. Huolta ja päänsärkyä pienellä veljesmaallamme tulee tästä riittämään. Oli epäämättä suuri onni se, että Viron Riikin Kogu nopealla, määrätietoisella toiminnalla sai tuekseen EU:n ja Naton moraalisen, taloudellisen ja sotilaallisen potentiaalin.

lkt/ipl


Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].