Tietoa kirjoittajasta


Kirsti Relander
fil. maisteri
Kirjoittajan muita artikkeleita

20.05.2008 [02, 18]
»  "TÄSSÄ TANGOSSA EI VIHOLLISEN LIPPU KOSKAAN LIEHU" 

05.05.2006 [02]
»  OLKAAMME SIIS SUOMALAISIA!

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

20.05.2008
Kirsti Relander

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus
[18] Tilaisuudet

"TÄSSÄ TANGOSSA EI VIHOLLISEN LIPPU KOSKAAN LIEHU"

Artikkeli on fil. maisteri Kirsti Relanderin puhe Joensuun kansalaisjuhlassa Kaatuneiden muistotilaisuudessa 18.05.2008.

+
Kunnioitetut läsnäolijat, ketään ylentämättä, ketään alentamatta, sillä tänään olemme kuoleman edessä ja sen edessä kaikki ovat tasa-arvoisia.

Minulla on tässä pieni guttaperkkainen kotelo, jossa on joitain kuluneita asiapapereita. Ne kuuluivat pojalle, jonka kuva on tässä suojeluskunnan jäsenkortissa ja ne ovat suurin piirtein kaikki paperit, jotka hänestä ovat jäljelle jääneet.



13-vuotiaana tämä poika vei kutsuntakirjeitä liikekannallepanon yhteydessä Viipurissa. Hän vei niitä yöllä, koska silloin miehet olivat kotona ja varmimmin tavattavissa. Hän oli isoveljeni Jyrki Relander.

Neljätoistavuotiaana hän oli äitini kanssa pakkorauhan sopimisen jälkeen maatilallamme viisi kilometriä Sortavalasta Viipuriin päin hakemassa jotain tavaroita. Koko talvikotimme tavaroineen kaikkineenhan jäi Viipuriin ja vihollisen haltuun, kun jouduimme pakenemaan pahasti pommitetusta ja tulen valtaamasta kotikaupungistamme. Meillä oli mukana vain välttämättömimmät vaatteet, ne jotka pystyimme kantamaan.

Sortavalan matkalla äiti sai pienen reen kiinnitetyksi erään ystävän reen perään. Mukaan hän pelasti vähän vanhoja kirjoja, joita bibliofiili-sukumme oli kerännyt muutaman sukupolven ajan ja lisäksi välttämättömään tarpeeseen tulevia vuodevaatteita. Kun he olivat lähdössä, sanoi vasta neljätoista vuotta täyttänyt Jyrki äidille: ”Odota vähän!” Hän haki sahan ja sahasi lipputangon poikki. ”Tässä tangossa ei vihollisen lippu koskaan liehu”.

Jyrki kantoi joskus huolta: ”Jos en minä ehdi mukaan sotaan?” ”Voi, kyllä sinä ehdit”, sanoi äitini. Ja niin hän ehti. Hän täytti kahdeksantoista, astui armeijaan, kirjoitti loistavasti ylioppilaaksi. Jyrki oli poikkeuksellisen lahjakas nuori.

Vasta hänen kuolemansa jälkeen kuulimme, että hänet oli valittu yhtenä kymmenestä suomalaisesta nuoresta, joiden katsottiin olevan niin poikkeuksellisen lahjakkaita, että psykologien liitto halusi seurata heidän kehitystään. Jyrki kirjoitti kaikki aineet laudaturiin ja todistuksen keskiarvo oli 9,9. Se oli aikaan, jolloin kiitettäviä ei annettu niin kuin nykyään. Entisenä opettajana tiedän eron.

Suojeluskuntakortin kuvassa Jyrki on ihan lapsi vielä. Hänellä oli poikana niin kova tulirokko, että se hidastutti hänen kasvuaan muutamaksi vuodeksi ja toinen tärykalvo meni puhki ja märki koko hänen loppuelämänsä. Lääkäri-isä sai sitä säännöllisesti hoitaa. Tämän takia hänet kutsunnoissa määrättiin B-luokan mieheksi, mutta hän pääsi anomuksesta A-luokkaan.

Hänen sotilaskoulutuksensa alkoi Koivistolla, mutta he joutuivat pakenemaan sieltä mantereelle sen valtauksen yhteydessä. Sitten Jyrki kirjoitti meille kirjeen. ”Nyt on matkamme suunta taas oikea, menemme kohti itää.”

He olivat Viipurin-lahden reunalla mantereella, kun Teikarsaari oli vallattu ensimmäisen kerran. Niiden takaisinvaltausta pidettiin välttämättömänä, sillä muuten Kannaksen ja Viipurin suomalaiset joukot olisivat saattaneet jäädä mottiin.

Tiedusteltiin vapaaehtoisia Teikarsaareen lähtijöitä. Vanhemmat miehet kieltäytyivät lähtemästä. ”Sehän on selvää itsemurhaa”, he sanoivat, mutta nämä nuoret, vasta koulutuksessa olevat pojat olivat heti valmiit lähtöön. He lähtivät saamaan ensimmäisen tulikasteensa. He valloittivat saaren takaisin. Venäläiset pakenivat laivoihinsa.

Jyrki joukkoineen löysi venäläisten jättämän tykin. He panivat sen kuntoon ja ampuivat upottaen yhden venäläisen laivan. He olivat nuoria ja koulutus kesken. Niinpä he eivät ymmärtäneet heti mennä syrjään käyttämänsä tykin takaa, vaan ryhtyivät uudestaan ampumaan. Venäläiset olivat tietysti huomanneet, mistä laukaus tuli ja he ampuivat siihen kranaattinsa. Se surmasi Jyrin.

Hienoimpia sotaan liittyviä asioita on minusta aina ollut miesten välinen sopimus: ”Veljeä ei jätetä”. Jyrkiäkään ei jätetty, vaan hänet tuotiin maihin ja niin saimme haudata hänet Luumäen lähelle Kankaan hautausmaalle karjalaisten sankarihautaan, sillä emmehän me silloin tienneet, minne me joutuisimme asumaan.

Kun me toisen kerran jouduimme lähtemään Karjalasta, minä matkustin laudoista tehdyllä, heinillä peitetyllä hyllyllä kolme päivää ja kolme yötä saadakseni karjan ja siihen mennessä korjatun sadon turvaan Järvikylään, Joroisiin. Sisareni Eeva meni loppusadon kanssa maantietä myöten pitkässä hevosjonossa.

Vähän ennen tulevaa rajaa jonon kärjessä oleva patriarkaalinen talonpoika nosti kätensä, pysähdytti jonon, osoitti tien vierellä olevaa pientä järveä ja sanoi: ”Mennää myö ja pestää käet ja kasvot tuoss veissä, sillä se ves on meil pyhä ja kallis ja myö jouvutaa jättämää se”. Niin he kaikki menivät, polvistuivat sen veden äärelle, joka oli rakas ja pyhä, pesivät kätensä ja kasvonsa siinä vedessä ja jatkoivat sitten matkaansa.

Me jouduimme jättämään Karjalamme, sen maan, joka oli minunkin isänmaani, sen maan, jonka mineraaleista ja hivenaineista nämä luut ovat tehdyt. Me jouduimme sen pakkorauhan myötä jättämään. Se sattui ja sattuu vieläkin.

Jyrki kaatui. Hän menetti henkensä ja sen elämän, joka hänellä olisi edessä ollut. Me menetimme hänen geeninsä hänen tulevaisuutensa katkeamisen myötä. Kun joskus sodan jälkeen taivastelimme johtajiemme laatua, sanoi äitini. ”Parhaat johtajathan kaatuivat”. Niin varmasti oli.

Tänään vietämme kaatuneiden muistopäivää. Jyrki ja muut kaatuivat, että isänmaa säilyisi vapaana ja itsenäisenä ja ettei tuumaakaan siitä jouduttaisi luovuttamaan.

Nyt on maassamme rahanahneiden, itsekkäiden ihmisten joukko, jotka haluavat myydä tätä maata niille, jotka vääryydellä pitävät Karjalaa hallussaan ja jotka vielä kaupantekijäisiksi vaativat aikoinaan suunnattomat sotakorvaukset siitä vahingosta, jonka tuotimme heille puolustaessamme maatamme heidän hyökkäyksiään vastaan.

He pitävät hallussaan meidän Karjalaamme, mutta he eivät pidä siitä huolta niin kuin me. He eivät rakasta sitä niin kuin me. Nämä maatamme myyvät ahnehtivat rahaa ja loukkaavat meitä kotiseutumme menettäneitä rajattomasti. Heidän saamansa rahat ovat kuitenkin Juudaksen rahoja, jotka eivät omistajalleen onnea tuo. Jos nyt tätä maata myydään niille, jotka meitä väkivallalla ja riistolla kohtelivat, petämme veljemme, petämme ne, jotka antoivat henkensä tämän maan puolesta.

On korkea aika tämän kansan kaikkien jäsenten omatunnon herätä, eettisen moraalin nousta. Tänään ei ole sanahelinän aika. Tänään on voitava katsoa silmiin henkensä, elämänsä ja tulevaisuutensa tämän maan ja kansan puolesta uhranneita ja tänäkin päivänä on syytä muistaa: ”Veljeä ei jätetä, eikä veljeä petetä”.

Äidinisäni kirjoitti sinä päivänä, jona Jyrki olisi täyttänyt 21-vuotta, hänestähän olisi sen ajan lainsäädännön mukaan tullut täysi-ikäinen kolme vuotta kaatumisensa jälkeen.

Morfar kirjoitti: ”Tänään on Jyrin syntymäpäivä ja minun täytyy lähettää teille tervehdys: Olipa elämä lyhyt tai pitkä, sillä ei ole väliä, kunhan me vaan valaisemme ympäristöämme, loistamme valona pimeydessä – ja hän loisti, missä hän vaan kulki - ja hän uhrasi henkensä maansa puolesta – se kantaa hedelmää niin hänelle itselleen kuin hänen maallensa ja hänen rakkaillensa, sen tulemme kerran näkemään".

Minä omistan tämän puheeni sinulle, veljeni Jyrki, ja haluan antaa sinun valosi loistaa tässä tilaisuudessa ja tahdon antaa sinun elämällesi merkityksen ja tehtävän tässä ja nyt. Pysähdyttäköön sinun valosi ne, jotka pettävät isänmaatamme ja myyvät sitä vieraalle, sitä maata, jonka säilyttämiseksi te kaikki uhrasitte henkenne.


Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net


yyy

Tänään vietämme kaatuneiden muistopäivää. Jyrki ja muut kaatuivat, että isänmaa säilyisi vapaana ja itsenäisenä ja ettei tuumaakaan siitä jouduttaisi luovuttamaan.

Nyt on maassamme rahanahneiden, itsekkäiden ihmisten joukko, jotka haluavat myydä tätä maata niille, jotka vääryydellä pitävät Karjalaa hallussaan ja jotka vielä kaupantekijäisiksi vaativat aikoinaan suunnattomat sotakorvaukset siitä vahingosta, jonka tuotimme heille puolustaessamme maatamme heidän hyökkäyksiään vastaan.
Anonymous [2008-05-25 22:13:42]


Hieno osoitus draaman todellisuudesta.Kuinka kertomus kuin romaanista luo todellisen avaruuden ja elämään sysäyksen omilla historiaan liittyvillä henkevyydillään. Unohdus ei saavuta lopullista päämääräänsä. Elo kaikessa totuudessaan luo todellisen elämän syvännön ja alueen missä elää. Luo tulevaisuutta sillä ettei juuri taakse mennyt historia ole hautautunut vääriin ja pinnallisiin ajatuksiin ja julkaisuihin. Nämä ovat jalan jäljet jotka tiedostaa. Kulkea ryhdikkäänä ja kunniakkaana, hyvällä käyttäytymisellä tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Saavuttaen oikeutensa on nyt, kun se tavoittaa alkuperänsä voimakkaana, voimakkaanpana kuin koskaan sitten viimeisen vapautensa. T. Anssi Rapo UusiKarelialainen
[2008-05-22 23:35:18]


Rakkaus ei koskaan kuole.

Tälläisiä herkkiä tarinoita tarvitaan.Näiden julkituleminen pitäisi saada television ruuduille esimerkiksi vähintään kerran viikossa aiheita ja kertojia kyllä vielä löytyy mutta kuinka kauan. Tämä un katoavaa kansan viisautta kaiken kokeneilta.
reino haurunen R.eino. [2008-05-21 21:23:03]


Rohkea nainen

Sanomalehti Karjalaisen mukaan Kirsti Relanderin puhe teki juhlan yleisöön silminnähden suuren vaikutuksen ja ihmiset tulivat häntä kiittelemään jälkeenpäin suurin joukoin. Kirstin tuntevana uskon, että hän itse kantaa mukanaan samaa valoa, kuin aikoinaan veljensä Jyrki. Sen ovat kokeneet monet kuunnellessaan häntä vaikkapa Joensuun Carelicumissa käydessään. En saata olla vertaamatta Kirstin ja Tarja Halosen asennetta toisiinsa kaatuneitten muistopäivänä. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Suomi tarvitsee edelleen sellaisia rohkeita karjalaisia, kuin Kirsti, jotka puhuvat totuuden ja joilta ei ole kadonnut terveellinen kansallisen identiteetin ja isänmaallisuuden tunne, eikä se ole euroilla myynnissä.
karjalainen [2008-05-20 18:09:23]



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].