Tietoa kirjoittajasta


Rauno Meriö

Rauno Meriö
kenraaliluutnantti

Nimi: Rauno Meriö
Syntymäaika: 22.10.1933 Käkisalmi, Karjala, Suomi
Kansallisuus: suomalainen
Ammatti: Ilmavoimien komentaja (evp)
Siviilisääty: Avioliitossa -55
Vaimo: Mirjam -34
Lapset: Pia -56, Harri -57, Tapio -61

Koulutus:
1984 Kenraaliluutnantti
1955 Taistelulentäjä

Muu työkokemus:
1987-1995 toimittaja, kirjeenvaihtaja, Keskisuomalainen
1975-1987 Suomen Ilmavoimien komentaja 1973-1975 Lapin lennoston komentaja
1971-1973 Ilmasotakoulun johtaja

Muu kokemus:
1990-1995 Karjalan liiton puheenjohtaja

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

19.11.2002 [02]
»  MOSKOVALAINEN NTV LUOVUTETUSSA KARJALASSA

13.05.2002 [02]
»  NATO, SUOMI JA KARJALAN PALAUTUS

01.08.2001 [02]
»  KARJALAN PALAUTUS TURVALLISUUSPOLIITTISENA KYSYMYKSENÄ

27.10.1999 [02]
»  TIEDOTUSVÄLINEET YHÄ KRITIIKITTÖMIÄ VENÄJÄN SUHTEEN

27.10.1999 [02]
»  UUTA VOIMAA KARJALAN PALAUTTAMISEEN

27.10.1999 [02]
»  VIENANKARJALAISET PERINTEET VELVOITTAVAT

24.10.1999 [02]
»  KUIN TALVISODAN PROPAGANDAA

07.10.1999 [02]
»  SVEN HEDIN, RUOTSALAINEN TUTKIMUSMATKAILIJA

07.10.1999 [02]
»  VENÄJÄN JOHTO TORJUU VÄLITYSYRITYKSET TSHETSHENIASSA

06.10.1999 [02]
»  SUOMEN LIPPU LIEHUI VIIPURISSA

06.10.1999 [02]
»  PRESIDENTTIEHDOKKAIDEN KANTA KARJALAN PALAUTTAMISEEN

17.05.1999 [02]
»  ASIALLINEN YHTEISTYÄ VENÄJÄN KANSSA

17.05.1999 [02]
»  POHJOINEN ULOTTUVUUS

17.05.1999 [02]
»  EUROOPAN TURVALLISUUS

17.05.1999 [02]
»  KARJALA EUROOPPAAN

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

01.08.2001
Rauno Meriö

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

KARJALAN PALAUTUS TURVALLISUUSPOLIITTISENA KYSYMYKSENÄ

Yleisiä sanontoja Suomessa on, että ei pidä ärsyttää haavoitettua karhua tai että ei pidä käyttää hyväksi Venäjän tämänhetkistä heikkoutta. Molemmat hokemat ovat merkkinä pelosta, sukupolvien ajan vallinneesta pelosta venäläisiä kohtaan. Sama pelko on saanut aikaan suomalaisiin poliitikkoihin lyödyn leiman: suomettunut!

Tätä pelkoa venäläiset käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Heidän politiikkaansa on aina kuulunut uhkailu ja sotilaallisen voiman näyttö, demonstraatio. Venäläisten suusta on kuultu julkisissa keskusteluissa useammin kuin kerran heittoja: "verellä lunastettua maata ei luovuteta" tai "haluatteko te sotaa". Uhkailu ja pelottelu ovat kuuluneet ja kuuluvat venäläiseen tapaan käsitellä asioita.

Tämä pelko elää vielä laajasti tavallisten kansalaistenkin keskuudessa puhuttaessa luovutetun Karjalan palauttamisesta muun Suomen yhteyteen. Poliitikoille se taas on henkilökohtainen siksi, että he pelkäävät oman poliittisen uransa karahtamista kivelle. Vain henkisesti vahvat päättäjät uskaltavat ottaa riskejä, jotka voivat johtaa joko loistavaan menestykseen tai kivelle ajoon ja poliittisen uran loppuun. Silti heidän riskinottonsa voi myöhemmin koitua suomalaisen yhteiskunnan suureksi menestykseksi.

Venäjän pelko leimaa useimpien kansanedustajiemme kannanottoja. He eivät uskalla tehdä aloitteita. He eivät tee aloitteita silloinkaan, kun molempien osapuolten, Suomen ja Venäjän, etu olisi aivan selkeä. Aloitekyvyttömyyttä ja rohkeuden puutetta asettua Karjalan palauttamista vaativien riviin voidaan pitää tämän päivän suomettumis-ilmiönä. Suomen Venäjän politiikalta puuttuu linjaus. Tämä koskee myös turvallisuuspolitiikkaa ja sen osana sotilaspolitiikkaa.

Presidenttiemme kannanottoja

Presidenteistämme Urho Kekkonen on ollut kaikkein myönteisin ja aktiivisin Karjalan palauttamista ajettaessa. Hänen aikanaan saatiin Saimaan kanava-alue vuokratuksi Suomelle. Ilmeisesti hänen ajatuksenaan oli edetä askel askeleelta niin, että seuraavana vaiheena venäläiset olisivat luovuttaneet Viipurin. Hän oli myös taitava YYA-sopimuksen hyväksikäyttäjä nimenomaan turvallisuuspoliittisia kysymyksiä ratkottaessa. Kekkosen heikkoutena on kuitenkin pidettävä kansalaiskeskustelun kovakouraista tukahduttamista. Se kun olisi sotkenut ja vaikeuttanut hänen suunnitelmiaan.

Mauno Koivisto on suhtautunut kaikkein kielteisimmin Karjalan palauttamiseen. Hänelle se oli tokaisunsa mukaan vain maakysymys: "Meillä on riittävästi maata omasta takaa!" Kysymyksen virallinen esiinotto olisi ollut sekä kiusallinen, ylimääräistä vaivaa aiheuttava ja suuria, henkilökohtaisia poliittisia riskejä sisältävä. Hän lausui kuitenkin erään tärkeän lauseen keskustellessaan Karjalan Liiton johdon kanssa 1.3.1992: "Rajojen siirtely ei ole mitään suhdannepolitiikkaa niin, että yhtenä päivänä toinen vaatii tuota aluetta ja toisena toinen tätä aluetta." Koivisto luultavasti tarkoitti tällä, että Pariisin rauhansopimuksessa vahvistettua rajaa ei muuteta.

Hänen lausumansa voidaan tulkita positiivisestikin eli jos ja kun neuvotteluihin Venäjän kanssa päästään, niin neuvottelujen on koskettava kaikkia alueita ja että neuvottelutuloksen jälkeen asiaan ei enää voida palata. Koivisto osoitti kuitenkin, että hänellä ei ollut minkäänlaisia haluja puuttua koko aiheeseen.

Martti Ahtisaareen kiinnitettiin myönteisessä mielessä toiveita, mutta jo ensimmäisessä tapaamisessa Venäjän presidentti Boris Jeltsinin kanssa Moskovassa hän osoitti kypsymättömyytensä. Hän ei osannut tai rohjennut uunituoreena presidenttiä puuttua Jeltsinin sanontaan: "Me emme hyväksy Stalinin aggressiota Suomea kohtaan (1939)!" Ahtisaari puhuessaan Karjalan Liiton kesäjuhlilla Vaasassa kuitenkin salli ja suorastaan kehotti keskustelemaan Karjala-kysymyksestä.

Tarja Halonen joutui ensimmäisellä virallisella vierailullaan Suomen presidenttinä ottamaan kantaa presidentti Vladimir Putinin kannanottoon, että Karjalan palauttamiskeskustelu olisi lopetettava Suomessa. Hänen selkeä vastauksensa oli, että Suomessa vallitsee sananvapaus ja että aiheesta kuin aiheesta saa keskustella. Haloseen voidaan vielä asettaa toiveita.

Presidentti on avainasemassa aina kun Suomen turvallisuuspolitiikkaa rakennetaan.

Turvallisuuspoliittiset lähtökohdat

Suomen kansanäänestys liittymisestä Euroopan Unioniin oli mitä suurimmassa määrässä äänestys irrottautumisesta Venäjän sotilaallisesta vaikutusvallasta. Se oli turvallisuuspoliittinen kannanotto, ennemmin kuin taloudellinen kannanotto. Neuvostoliiton kirjoittamaton etupiiriraja kulki YYA-sopimuksen voimassa ollessa Pohjanlahdessa, mutta Suomen liityttyä EU:iin raja siirtyi Suomen itärajalle. Asia hiertää monia isovenäläisiä nationalisteja, joiden tavoitteena on Suomen liittäminen Venäjään.

Venäläiset kuvittelevat edelleen itsensä supervallan kansalaisiksi, vaikka Venäjä onkin jäänyt amerikkalaisista selvästi jälkeen kaikilla aloilla. Vain maan pinta-ala ja kansalaisten lukumäärä oikeuttaa puhumaan suurvallasta, jonka käytettävissä on edelleenkin mittava ydinasearsenaali.

Venäjän hajoaminen pienemmiksi valtioiksi on sekä toivottavaa että todennäköistä. Lännen politiikan tulisikin tukea kaikin tavoin Venäjän hajoamista. Suomen kannalta turvallisuustaso nousisi roimasti, jos itäisenä naapurinamme olisi Ruotsin tapainen ja kokoinen tasavalta, jonka pääkaupunkina olisi Pietari. Niin kauan kuin Pietarin irtiottoa Moskovasta ei ole tapahtunut, Venäjän turvallisuuspoliittisen ajattelun keskus on Moskova. On valitettavaa, että Yhdysvallat näyttää tarvitsevan vastapainokseen Venäjän. Tämä koskee nimenomaan Natoa ja sen laajenemista Euroopassa itään.

Neuvostoliitto on ainoa toisessa maailmansodassa tuomiotta jäänyt hyökkääjävaltio ja vain siksi, että se oli ns. voittajavaltioiden leirissä. Tämä ei kuitenkaan vapauta sitä rikoksesta muita kansakuntia, esimerkiksi Suomea ja Puolaa, kohtaan. Venäjä kantaa nyt Neuvostoliiton perinteitä kaikilla tavoilla. Josif Stalinin ja Vjatseslav Molotovin, jonka suoranaiselle vastuulle Suomen ja Baltian kysymykset oli alistettu vuonna 1939, ovat vastuullisia edelleen ihmiskunnan oikeuden edessä. Kansakuntaa vastaan tehty rikos ei vanhene.

Sotilaallisesti Venäjä ei näe Suomen yksinään muodostavan uhkaa luoteisella rajallaan. Kuitenkin se on määritellyt valtioidemme välisen rajan sotilaallisesti kovaksi rajaksi jo nyt. Se ennakoi ajatuksissaan pahinta tapahtumaa, nimittäin Suomen liittymistä Natoon. Jos näin tapahtuisi, Naton ja Venäjän välinen suora raja pidentyisi noin 1.300 km:llä, mikä on todella pitkä kun muistetaan, että Venäjän ja Naton välitöntä rajaviivaa on Euroopassa vain Norjassa.

Suomen liittyminen Natoon olisi todella merkittävä sotilasliitto Naton eteneminen kohti Venäjää. Suomi on sitä paitsi erittäin puolustustahtoinen ja -haluinen valtio. Se on nähnyt aina ainoana uhkana itärajansa eli Venäjän rajan. Myös lähihistorian sotilaalliset kokemukset ovat tukeneet tätä mielipidettä.

Baltian maat, jotka ovat avoimesti ilmaisseet halunsa liittyä Natoon täysivaltaisina jäseninä, ovat saaneet kokea Neuvostoliiton sotilaallisen otteen maissaan eivätkä halua mistään hinnasta tilanteen uusiutuvan. Heille omien puolustusvoimien lisäksi vain Nato voi tarjota riittävät turvatakeet. Ne hakevat sotilaallisesti lähinnä Norjan ratkaisua. Näiden maiden sotilaallinen ja nimenomaan taloudellinen jälkeen jääneisyys kuitenkin mietityttää Nato-maiden johtoa. Maiden maantieteellinen sijainti ja koko ovat ongelmalliset. Natolla olisi tavattoman suuria vaikeuksia puolustaa Baltian maita Venäjän hyökkäystä vastaan, ja se panee Nato-johtajat empimään.

Suomi olisi kaikin puolin valmis Nato-liittolainen: suomalaiset upseerit toimivat Naton johtoportaissa ja esikunnissa, tekniset järjestelyt on viety pitkälle puolustusvoimissa, englannin kieli hallitaan riittävästi ja kansalaisten hyväksyntä liittymiselle saataisiin välittömästi, jos Venäjä alkaisi sotilaallisesti uhkailla Suomea. Vain Suomen poliittisen johdon miettiminen estää Suomen liittymisen Natoon.

Suomella on siis käsissään Nato-kortti ja venäläisillä Karjala-kortti. Kumpikin osapuoli tietää sen ilman, että asiaa korostetaan. Tai ehkä venäläiset eivät ole todella tajunneet Karjalan palauttamisen henkistä arvoa ja koko luovutetun Karjalan merkitystä suomalaiselle identiteetille. Suomen liittymistä Natoon ja luovutetun Karjalan palauttamista muun Suomen yhteyteen ei ole meilläkään kytketty yhteen. Näin pitäisi tehdä. Se vaatii poliittista rohkeutta. Asetelma tarjoaa erittäin hyvät mahdollisuudet turvallisuuspoliittiselle kaupankäynnille. Sen venäläiset kyllä hallitsevat.

Reaalipoliitikot unohtavat usein kansalaisten tunnepohjan vedotessaan pelkkiin järkisyihin. Molempiin kohtiin liittyy erittäin voimakkaat tunnelataukset - ja ne ovat reaalisia.

Mitä pitäisi tehdä?

Päätavoitteita on kaksi: vanhan Viipurin läänin Venäjälle jääneiden osien palauttaminen ja samalla sotilaallisen jännityksen vähentäminen itärajallamme.

Jos Suomi liittyy Natoon, itärajamme on kova raja. Suomen on lisättävä puolustukseen liittyviä määrärahoja Naton vaatimusten tasolle. Tämä merkitsee arviolta kolmanneksen lisäystä puolustusbudjettiin. Sodan uhatessa tai suorastaan sodassa Suomen todennäköinen apu Natolta liittyisi pääasiassa tekniikkaan: ilmavoimien ja merivoimien kalustotäydennyksiin, panssaroitujen ajoneuvojen ja taisteluhelikoptereiden määrän lisääntymiseen, tiedustelun ja muun elektronisen sodankäynnin mahdollisuuksien oleelliseen paranemiseen, johtamisjärjestelyjen monipuolistumiseen jne. Sen sijaan maataistelujen käymisessä Naton apu on merkittävää vain, jos suomalaisten rinnalle saadaan ruotsalaisia tai norjalaisia sotilaita. Muut eivät kykene taistelemaa suomalaisessa maastossa - lukuunottamatta venäläisiä.

Jos Venäjä hyökkäisi tai edes uhkaisi Suomea sodalla, se merkitsisi jo nykyisellään hyökkäystä tai uhkausta yhtä Euroopan Unionin valtiota vastaan ja samalla EU:ia vastaan. Tämä merkitsee jo sinänsä poliittista kynnystä Venäjälle. Suomen liittyminen Natoon olisi Venäjälle sekä uhan kasvu että moraalinen tappio. Näitä molempia luulisi Venäjän miettivän. On harhaa kuvitella, että Suomi voisi liittyä Natoon vasta sodanuhan tai taistelujen puhkeamisen aikana. Asiat on hoidettava syvän rauhantilan vallitessa.

On olemassa turvallisuuteen liittyviä alueita, joilla voidaan tehdä ja jopa lisätä yhteistyötä Venäjän kanssa molempia hyödyttävällä tavalla. Sellaisia alueita on muun muassa maa-, meri- ja ilmavalvonta. Tietojen nopea ja ennakkoluuloton vaihto kriittisissä tilanteissa jokapäiväisessä elämässä olisi todella merkittävä edistysaskel itärajamme valvonnassa ja pelastustoiminnassa. Yhteistyö voitaisiin ulottaa koko itärajallemme eikä vain Karjalan kannakselle ja Laatokan Karjalaan.

Luovutetun Karjalan alueella ei tarvittaisi sotilasjoukkoa lainkaan, jos luottamus molemmin puolin rajaa saataisiin todelliseksi. Alue olisi helposti demilitarisoitavissa. Sallittaisiin vain välttämättömät valvontaelimet ja tulli ynnä poliisi samaan tapaan kuin Ahvenanmaalla. Itsehallinta-alueena se olisi kuitenkin osa Suomea ...

Rikollisiin kohdistuva valvonta ja otteiden koventaminen olisi omiaan nostamaan alueen yritysten ja asukkaiden turvallisuutta. Viipuri voi kohota tärkeäksi yrityskaupungiksi vain, jos mafia kitketään alueelta ja selkeät lakiin perustuvat säännöt pannaan toimeen - ilman korruptiota. Otteet pitäisi olla Suomen normeja kovempia ainakin siirtymävaiheen ajan. Vain näin turvataan yrityksille hyvä pohja harjoittaa toimintaansa.

Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].