ONNISTUNUT MUSIIKKI-ILTA, VAIKKA PUTKIVUOTO HAITTASI SAAPUMISTA
Vesitulva uhkasi musiikki-iltaan tulijoita
Pro Karelia ry ja Karelia Klubi ry järjestivät torstaina 30.10.2008 monipuolisen karjalaisen musiikki-illan Helsingin kristillisellä opistolla Laajasalossa. Ohjelman aloittaminen uhkasi viivästyä, kun väkeä oli paikalla vain reilu kourallinen. Syykin selvisi. Herttoniemessä oli iso vesiputki pamahtanut ja katu repeytynyt 15 metrin matkalta vain 40 minuuttia ennen tilaisuuden alkua.
Paikalle pääsi kuitenkin lähes 60 ihmistä. Pisimmillään viimeinen kilometri kesti lähes kaksi tuntia. Sangen moni olikin kääntynyt takaisin seisottuaan tunnin verran sivuteillä jonossa.
Innostunut yleisö ja tasokas esiintyjäjoukko
Musiikki-illan tunnelma oli vapautunut ja innostava ehkä siksi, ettei pitkiä puheita pidetty lainkaan. Monipuolisesta musiikki-annista vastasivat Raita Karpo, Tuula Koski-Tynkkynen, Marja-Leena Saksi, Pentti Tynkkynen ja opiston rehtori Juha Matti Holopainen. Yleisö lauloi tutut laulut voimaperäisen uljaasti. Tilaisuudessa pitkiä puheita välttäneenä speakerina toimi päätoimittaja Veikko Saksi .
Tilaisuuden esitykset tulevat tälle sivulle videoklippeinä. Tavoitteena on saada vastaavista tilaisuuksista elävää kuvaa ja esitykset kuultaviksi ilman studiolaitteita. Ensimmäinen koevideo löytyy tältä sivulta.
Karelia Klubi Kaupan tuotetarjonta, varasto ja vetäjät Päivikki Tiilikka ja Reino Pirinen.
Tilaisuus uusitaan marras-joulukuun vaihteessa
Tilaisuudessa ei julkaistu Karjalan palautus kuin tukan takku –kirjaa taiton viivästymisen vuoksi. Kirja julkaistaan marras-joulukuun vaihteessa pidettävässä tilaisuudessa.
Musiikki-illassa sovittiin, että vastaava tilaisuus pidetään uudelleen marras-joulukuun vaihteessa Helsingin kristillisellä opistolla Laajasalossa. Toivottavasti silloin ”kukaan ei räjäyttele” vesiputkia, jotta yleisö pääsee vaivattomasti tulemaan.
Lappeenrannassa musiikki-ilta tammi-helmikuussa
Lappeenrannan seudulla pidetään karjalais- ja joulumusiikki-aiheinen tilaisuus tammi-helmikuun vaihteessa 2009. Tilaisuudesta ilmoitetaan näillä sivuilla ja emaililla.