Tietoa kirjoittajasta


Markus Lehtipuu

Markus Lehtipuu
free lance -toimittaja

Markus Lehtipuu on helsinkiläinen kirjakustantaja ja matkailutoimittaja. Hän kokosi 1980-luvun lopulla itsenäisen matkailun käsikirjan Tuhat Tietä Tropiikkiin, josta tuli suosittu opaskirja.

Hän oli perustamassa matkaopaskirjasarjaa ”Suomalainen Matkaopas” 1990-luvun alussa ja toimii edelleen samannimisen osakeyhtiön toimitusjohtajana.

Markus on oleskellut tai työskennellyt 75 itsenäisessä maassa ja kirjoittanut yli 20 matkaopaskirjaa, osa näistä englanniksi.

Lehtipuulla ei ole juuria Karjalassa. Hän otti osaa toimittajien helikopterimatkalle Karjalaan keväällä 1999, ja on sen jälkeen käynyt yli lukemattomia kertoja Karjalassa.

Vuonna 2000 ilmestynyt Karjala Suomalainen Matkaopas myytiin loppuun kahdessa kuukaudessa, ja kesällä 2002 julkaistaan jo kirjan neljäs, laajennettu ja korjattu painos.

Lehtipuu on opiskellut yliopistossa taloustieteitä ja tiedotusoppia. Karjalan tutkimus on antanut mahdollisuuden ainutlaatuiseen pioneerityöhön ja samalla erilaisten visioiden kehittämiseen.

Akateemisten oppien ohella eri puolilta maailmaa hankitut kokemukset ovat helpottaneet Karjala-kysymyksen hahmottamista.

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

19.07.2015 [10, 16]
»  HAAVEILEEKO KIINA VENÄJÄN KAUKOIDÄSTÄ?

27.04.2015 [02, 04, 10]
»  VUODEN 1915 KARTTA PALJASTAA

23.04.2015 [04, 10, 16]
»  HISTORIA KIRJOITETTAVA OIKEIN!

26.03.2015 [02, 10]
»  VIETNAM JULISTAA: "SAARET KUULUVAT MEILLE!"

09.03.2015 [02, 10]
»  SOPIMUSHISTORIA PALJASTAA KARJALAN KUULUVAN SUOMELLE

12.09.2009
»  IRAKIN KATASTROFI JA KARJALAN PALAUTUS 

05.06.2009 [07, 10, 16]
»  SUOMI JUUTALAISVAINOJEN AIKAJANALLA 

20.01.2008 [13]
»  PETIT FUTÈ MURMANSK REGION -KIRJA VÄÄRENTÄÄ HISTORIAA

24.09.2007 [02]
»  KARJALAA EI OLISI KANNATTANUT PALAUTTAA 1991 

29.06.2006 [02]
»  KARJALAN UUSI ELINTASOKUILU

06.10.2005 [02]
»  JAAKKO HALKON VISIO

30.06.2005 [02]
»  ”NELJÄN KOPLA”

10.01.2005 [02]
»  KARJALAN TUHAT TYHJÄÄ TAI MELKEIN TYHJÄÄ KYLÄÄ

30.10.2004 [02]
»  KARJALAN TRAGEDIA PALJASTUU 

18.08.2004 [02]
»  MIEHITYSVALTA KOROSTUU SALLAN ALAKURTISSA

03.07.2004 [02]
»  IHANTALAN TORJUNTAVOITOSTA 60 VUOTTA

14.10.2003 [02]
»  TARTON RAUHAN MUISTOPÄIVÄ

13.07.2003 [02]
»  TURISMIA PETSAMOSSA? EI TODELLAKAAN!

10.07.2003 [02]
»  PETSAMO ON VENÄJÄN VIIMEINEN NEUVOSTOALUE

08.07.2003 [02]
»  EUROOPAN HISTORIALLINEN YHDISTYMINEN 

15.06.2003 [02]
»  KARJALAISTEN KESÄJUHLAT 

28.05.2003 [02]
»  LUKOIL-SATAMAPROJEKTI ON KUIN MUURAHAISPESÄ

23.04.2003 [02]
»  JOHNNY KNIGA -LEHDEN KARJALA-ARTIKKELI

21.04.2003 [02]
»  RANSKALAINEN TOIMITTAJA TUTKI KARJALA-KYSYMYSTÄ VIIKON AJAN

15.04.2003 [02]
»  KARJALAN PARLAMENTTI HALUAA YHTEISTYÖTÄ SUOMEN KANSSA

28.03.2003 [02]
»  RAVANSAARI TUHOTTU TÄYSIN VIIPURINLAHDELLA 

24.03.2003 [02]
»  UURAASSA RAKENNETAAN KIIVAASTI

04.03.2003 [02]
»  PÄÄTTÄÄKÖ STALIN SUOMEN RAJOISTA? 

17.02.2003 [02]
»  UURAAN SATAMA EI VALMISTU AJOISSA

08.02.2003 [02]
»  MERKILLINEN TIEDOTUSSOTA KIIHTYY

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

11.01.2002
Markus Lehtipuu

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

PELKO ON INHIMILLISTÄ - MUTTA TURHAA

Ensimmäinen muistikuvani pelosta on ajalta kun olin polvenkorkuinen. Joku yläluokan poika otti minut ja ystäväni Pekan "orjiksi". Urheilukentän vieressä olevassa metsässä jouduimme rakentamaan "majaa" tälle "tuhmalle" pojalle. Uskoin, että olen lopullisesti joutunut vangiksi, ja pelkäsin epätoivoisesti. Tilanne laukesi pian, kun naapurin poika tuli paikalle huutamaan, että "sun äitis käski syömään". Niin vapauduin orjuudesta. Pelko katosi pian.

Armeijassa pelkäsin kerran, kun kuukauden koulutusvaiheen aikana törmäsin erikoiskomppaniassa olleen stadilaiseen tyyppiin. Aggressiivisen kaverin kanssa tuli painiottelukin kerran, ja kurssin viimeisenä päivänä sain kuulla uhkauksia, jotka jäivät kaikumaan korviini. Muistan tunteneeni pelkoa tulevasta.

Pelko on inhimillinen tunne, jonka kohtaa ylivoimaisen, aggressiivisen ihmisen tai asian kanssa. Se suistaa normaalin rutiinin ja mielenrauhan hetkessä pois raiteiltaan. Onnellinen on se, joka voi elää päiviä, viikkoja ja vuosia ilman pelkoa, surullista on sillä, joka joutuu pelkäämään joka päivä tai edes joka viikko. Kun hyvä luotettava ystäväni on aina hyvällä tuulella, laskee leikkiä ja on valmis naseviin vastauksiin silloin kun keskustellaan, on sitäkin suurempi järkytys huomata, miten ihminen muuttuu pelottavan tilanteen edessä. Hän vaikenee, käyttäytyminen muuttuu, häneen ei sillä hetkellä voi enää luottaa. Pelko on vallannut mielen tilapäisesti. Myöhemmin on jälleen aika jatkaa hauskaa yhdessäoloa.

Aikuisiässäni olen huomannut, että pelko ei ole jokapäiväistä. Kun kohtaa haasteita, pelkotilat vähenevät. Elämänkokemus antaa turvallisuutta ja pelot alkavat vaikuttaa turhilta, jopa lapsellisilta. Ensimmäinen matka Aasiaan oli potentiaalisesti pelottava, kolmen kuukauden sukellus Intian todellisuuteen. Pelkoa hälventämään hankin kaikki mahdolliset rokotukset ruttoa myöten. Vakuutusturva oli täydellinen ja matkan suunnittelu kesti puoli vuotta. En kuitenkaan muista pelänneeni perillä Intiassa - vai kultaako aika muistot?

Myöhemmin olen lakannut pelkäämästä trooppisia tauteja ja liikenneonnettomuuksia. Olen tehnyt useita matkoja ilman rokotuksia ja vakuutuksia, ja vaikka en suosittele tällaista valintaa kenellekään, olen yksinkertaisesti lakannut pelkäämästä. Kokemus on tuonut turvallisuuden tunnetta.

Viimeisin pelkotilani on hyvässä muistissa, koska se sattui äskettäin. Olen pelännyt vielä vuonna 2000 Venäjän rajalla. Useita kertoja tunsin epävarmuutta, kun edessä oli matka entisen Neuvostoliiton mailla: passintarkastus, tullitarkastus.

Pelko on Venäjällä merkillinen tunne. Sitä voi avata ajatus kerrallaan: kaikki tieto talvisodasta ja jatkosodasta mitä on lukenut tai kuullut, amerikkalaisten elokuvien kauhuskenaariot, muistikuvat 1980-luvun Leningradin-matkalta tai matkoista Itä-Eurooppaan, syvä neuvostovastaisuuden tunne 1970-luvun rankoilta vuosilta. Kaikki tämä on sekoittunut epämääräiseksi kauhuksi suhteessa Venäjään.

Pelon hälveneminen oli vuonna 2001 minulle uusi ahaa-elämys. Istuimme Valkjärven Raduga-hotellissa pietarilaisten kanssa ja vietimme iloista iltaa, tai saunoimme suomalaisvenäläisellä joukolla Terijoen Kuokkalassa ja kävimme kastautumassa Suomenlahden vedessä pilkkopimeällä. Kohtasimme valkovenäläisiä vanhuksia Suistamolla tai hymyilimme nuorille pojille, jotka toimittivat rajavartioston tehtäviä Viipurin ja Vaalimaan välisellä tieosuudella.

Lopullinen niitti pelolle tuli nuoren petroskoilaisen toimittajan suusta. Kiistelimme Karjalan historiasta ja sen tulevaisuudesta, ja hän tokaisi kiivaasti: "Kaikki suomalaiset ovat pelkureita". Silloin ymmärsin, että pelko on turhaa, siitä on irtauduttava täydellisesti ja lopullisesti. Ymmärsin, ettei Venäjä enää herätä minussa pelkotiloja. Virallisestikin Venäjä ei uhkaa naapureitaan, ja kokemuksesta tiedän nyt, että Venäjällä asuu ystävällistä ja reilua kansaa. Tämän prosessin jälkeen menneiden matkojen alussa tuntemani pelko tuntuu suorastaan lapselliselta.

Olen osittain samaa mieltä suomalaisten pelkuruudesta. Me jouduimme kerran veitsi kurkulla luopumaan hyvinvoivasta, luonnonkauniista Karjalan alueesta. Seuraavina "vaaran vuosina" jouduimme pelkäämään, että kokisimme Viron kohtalon ja Suomi lakkaisi olemasta valtio, kansa ja yksikkö, kun kansamme siirrettäisiin varmaan kuolemaan Siperian vankileireille. Pelkäsimme, emmekä täysin turhaankaan!

Olen ihaillut syvästi Viron johdon ja kansalaisten rohkeutta. Heidän "etunsa" on joutua kokemaan todellisuus venäläisten valloittajien kanssa. Voisi sanoa, että virolaiset ovat joutuneet kokemaan kaikkein pahimman kohtalon, mitä pieni maa voi joutua kokemaan. Sen jälkeen pelko on kulutettu loppuun ja jäljellä on vain rohkea toivo paremmasta. Sen jälkeen on helppo nousta vaatimaan sitä mitä kansakunnille kautta maapallon on yhteisesti sovittu suoda: itsenäisyys, vapaus ja oikeus elää rauhassa omassa maassa. Suomalaiset ovat ehkä päässeet kuin koira veräjästä, mutta abstrakti pelko on jäänyt jäljelle.

Suomi sai jatkosodassakin torjuntavoiton ja sai siten pitää nimellisesti itsenäisyyden. Mutta onko sodasta ja sen seurauksista jäänyt turhaan kytemään sellainen pelko, jolla ei ole mitään perusteita?

Ovatko Suomessa päätöksiä tekevät kansalaiset eli lehtien päätoimittajat, kansanedustajat ja suurten yritysten johtajat, joutuneet sellaisen pelon varaan, josta ei edes järkiperusteilla pääse irti? Hekin ovat vain ihmisiä. Onko meillä toivoa siitä, että kokemus, pikku hiljaa ajan myötä saatu turvallisuuden tunne, voisi siirtää näiden ihmisten pelon kokonaan syrjään, jotta Suomessa uskalletaan ottaa Karjala-kysymys avoimeen keskusteluun ja aletaan toteuttaa sitä sananvapauden periaatetta, jonka perustuslaki meille jo takaa?

Pelko on inhimillistä mutta loppujen lopuksi aivan turhaa. Siksi Karjala-kysymys on nostettava pöydälle.



Markus Lehtipuu



Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].