Karjala / Karelia kuuluu Suomelle - Pro Karelian fokus.
Karelia / Karjala is part of Finland - Pro Karelia's focus.


Tietoa kirjoittajasta


Jyrki Virolainen
professori
Kirjoittajan muita artikkeleita

21.03.2009 [04, 06]
»  KKO HALUTON TUTKIMAAN SOTASYYLLISYYS-
OIKEUDEN VIRHEITÄ
 


  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2013 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian henkilörekisterit

21.03.2009
Jyrki Virolainen

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeli-ryhmiin.
Klikkaamalla artikkeli-ryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[04] Oikeudelliset
[06] Sotasyyllisyys
[21] Poliittiset

KKO HALUTON TUTKIMAAN SOTASYYLLISYYS-
OIKEUDEN VIRHEITÄ


Tämä artikkeli on professori Jyrki Virolaisen blogikirjoitus 20.10.2008. Kirjoitus koskee Korkeimman oikeuden päätöstä 20.10.2008 sotasyyllisyyden osalta.

1. Korkeimmasta oikeudesta (KKO) tulee harva se päivä ulos mielenkiintoisia ennakkopäätöksiä. 20.10.2008 (sama päivä, jolloin tämä blogikirjoitus on tehty) oli vuorossa päätös, jolla KKO vetäytyi tutkimasta vuosina 1945-46 istuneen sotasyyllisyysoikeuden tuomiosta tehtyä purkuhakemusta (KKO 2008:94).

2. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 21.02.1946 rangaistukseen tuomitun Väinö Tannerin (1881-1966) pojanpoika Ilkka Tanner on KKO:lle 26.11.2007 tekemässään hakemuksessa vaatinut, että sotasyyllisyysoikeuden tuomio puretaan siltä osin kuin Väinö Tanner on siinä tuomittu sotaan syyllisten rankaisemisesta annetun lain 1 §:n nojalla virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi vankeusrangaistukseen ja sanottu rangaistus kumotaan.

3. Korkein oikeus (oikeusneuvokset Tulokas, Kitunen, Bygglin, Häyhä ja Esko) katsoi, että korkein oikeus ei ole toimivaltainen käsittelemään hakemusta sotasyyllisyysoikeuden tuomion purkamisesta. Sen vuoksi Tannerin hakemusta ei tutkittu.

4. KKO:n päätös on merkillinen ensinnäkin siksi, että siinä ei sanallakaan kerrota niitä perusteita, joihin Tannerin purkuhakemus perustuu. KKO ilmoittaa päätöksensä ensimmäisessä kappaleessa lakonisesti vain, että Ilkka Tanner on tehnyt sanotun purkuhakemuksen.

Miksi yleisölle ja tiedotusvälineille ei haluta kertoa, millä perusteilla Ilkka Tanner katsoo, että sotasyyllisyysoikeuden tuomio olisi purettava? Miksi KKO on halunnut salata purkuhakemuksen sisällön? Tällainen salailu ei ole normaalia, eikä sitä voida pitää etenkään valtakunnan ylimmän tuomioistuimen arvovallan mukaisena.

Mitä oikeastaan haluta salata? Sen, joka haluaa tutustua purkuhakemuksen sisältöön, pitää nyt kaivaa jostakin esiin purkuhakemus. No, ei hätää, purkuhakemus löytyy sen laatijan asianajaja Kari Silvennoisen asianajotoimiston kotisivulta (www.silvennoinen.fi).

Purkuhakemuksen sisällön selostamatta jättäminen KKO:n päätöksessä johtunee ilmeisesti siitä, ettei KKO tutkinut asiallisesti hakemusta vaan jätti sen tutkimatta toimivaltaansa kuulumattomana.

Purkuhakemuksessa on kuitenkin perusteltu myös sitä, miksi KKO purunhakijan mielestä on asiassa toimivaltainen. Näin ollen KKO:n päätöksessä olisi pitänyt selostaa ainakin hakijan puolesta esitetyt näkökohdat KKO:n toimivaltaa koskevan kysymyksen osalta.

Purkuhakemuksen sisällön selostamatta jättäminen myös toimivaltakysymyksen osalta näyttäisi osoittavan ylimielistä asennetta KKO:n taholta. Lukija saa helposti vaikutelman, että hakemus on KKO:n mielestä niin "mahdoton", ettei edes sen sisällön selostaminen maksa vaivaa!

Tässä törmätään jällen kerran tuomarin etiikkaan, jota käsittelin blogissani viime perjantaina 17.10.08. KKO:n päätöksen kirjoitustapa tuskin osoittaa erityistä hienotunteisuutta purkuhakemuksen tekijää ja asiaa kohtaan, jos ja kun purkuhakemus sivuutetaan jonkinlaisella olankohautuksella.

Tasapuolisuus oikeudenkäynnin julkisuuden osalta edellyttäisi, että julkisuuteen ei kerrota ainoastaan tuomioistuimen omaa näkemystä ja perusteluja, vaan ratkaisuun otetaan myös ne perustelut, joihin tuomioistuimelle tehty hakemus perustuu. Tällöin vasta nähtäisiin, onko tuomioistuin vastannut ratkaisussaan siihen, mitä hakemuksessa on esitetty.

5. KKO viittaa kantansa tueksi ensinnäkin sotasyyllisyyslain 7 §:ään, jonka mukaan, mikäli sanotussa laissa ei ole toisin säädetty, sotasyyllisyysoikeuteen nähden sovelletaan, mitä valtakunnanoikeudesta on voimassa.

Kun sotasyyllisyyslain säätämisen aikaan voimassa olleen lain mukaan valtakunnanoikeuden tuomion purkamista ei voitu hakea KKO:lta, katsoo KKO nyt, ettei KKO voi tutkia myöskään sotasyyllisyysoikeuden tuomiosta tehtyä purkuhakemusta.

Tilapäistä, erillislailla perustettua sotasyyllisyysoikeutta ei kuitenkaan voitane rinnastaa valtakunnanoikeuteen KKO:n päätöksessä kerrotulla tavalla. Valtakunnanoikeus on pysyvä erityistuomioistuin, jolla on vakiintunut lainsäädäntöön perustuva asema ja nykyisin myös toimivalta purkaa oma tuomionsa.

Vuonna 1945, jolloin sotasyyllisyyslaki säädettiin, laissa ei sen sijaan ollut säännöksiä valtakunnanoikeuden tuomioiden purkamismahdollisuudesta. On siten kyseenalaista, voidaanko KKO:n kannan tueksi vedota siihen, mitä valtakunnanoikeudesta ja sen tuomioiden purkamisesta oli sotasyyllisyyttä koskevan oikeudenkäynnin aikana laissa säädetty.

6. Toiseksi KKO on vedonnut siihen, että kun jonkin erityistuomioistuimen ratkaisuun voidaan ylimääräisin muutoksenhakukeinoin hakea muutosta KKO:lta, on tästä säädetty nimenomaisesti asianomaisessa erityistuomioistuinta koskevassa laissa; tällaisia erityistuomioistuimia ovat työtuomioistuin, markkinaoikeus ja vakuutusoikeus.

Kun sotasyyllisyysoikeuden osalta laissa ei ollut tällaista säännöstä, katsoo KKO tämän seikan puoltavaa käsitystä, jonka mukaan sotasyyllisyysoikeuden tuomion purkamista koskevan hakemuksen käsittely ei kuulu KKO:n toimivaltaan.

Toisaalta - tuomioistuimen perusteluissa pitäisi noudattaa pro et contra -metodia ja ilmoittaa myös valittua kantaa vastaan puhuvat seikat ja perusteet - korkeimmalla oikeudella on tuomionpurkuasioissa yleistoimivalta, jonka juuret löytyvät kuninkaan vallankäytöstä ja vuoden 1734 laista. Alkuperäisen OK 31 luvun mukaan kuninkaalla oli valta purkaa väärät tuomiot. Tämä kuninkaalle kuulunut toimivalta on aikojen kuluessa siirtynyt korkeimmalle oikeudelle.

Lisäksi voidaan vedota vanhaan periaatteeseen, jonka mukaan rikoksesta tuomitulla on oikeus saada syyllisyyskysymys tai tuomittu rangaistus ainakin yhden kerran tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa, ylioikeuden tai erityistuomioistuimen rikostuomio valtakunnan ylimmässä tuomioistuimessa. Nykyisin tämä periaate ilmenee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 2 artiklasta.

Tuomioistuimen ja varsinkaan valtakunnan ylimmän tuomioistuimen ei pitäisi olla lainsoveltamisessa niin muodollinen ja lain kirjaimesta tiukasti kiinnipitävä mitä päätöksestä KKO 2008:94 ilmenee.

Ylimmälle oikeudellehan kuuluu tietty oikeutta kehittävä ja uutta luova rooli, jota käyttäen ylin instanssi toimii ikään kuin lainsäätäjän työn jatkajana. Kun on kyse muutoksenhakuoikeudesta, ei ylimmän oikeuden tulkinta saisi olla lähtökohtaisesti luonteeltaan supistavaa, vaan mieluummin laajentavaa, jossa analogian käyttö sallitaan.

Olisi siis pitänyt ajatella niin, että jos kerran esimerkiksi työtuomioistuimen ja markkinaoikeuden riita-asioissa antamista tuomioista voidaan hakea purkua KKO:lta, niin saman periaatteen täytyy sitä suuremmalla syyllä koskea myös erityistuomioistuimena toimivan rikostuomioistuimen päätöstä, jolla joku on tuomittu pitkään ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vaikka sanotussa erityistuomioistuinta koskevassa laissa ei asiasta olisikaan nimenomaista säännöstä. Sitä paitsi, eihän sotasyyllisyyslaissa ole nimenomaan sanottu, ettei sotasyyllisyysoikeuden tuomioon voida hakea tuomionpurkua!

7. Lopuksi KKO:n päätöksessä vedotaan sotasyyllisyyslain ja siihen perustuvan sotasyyllisyysprosessin ja tuomion "poikkeukselliseen taustaan", joka olisi esteenä sille, että nyt jälkikäteen voitaisiin ryhtyä tarkastelemaan tuomiota ja siihen johtanutta menettelyä "tavanmukaisia oloja silmällä pitäen säädettyjen tuomionpurkua ja kantelua koskevien säännösten pohjalta”.

KKO:n mukaan "eduskunnan huomattava enemmistö katsoi sotasyyllisyyskysymyksen hoitamisen välirauhansopimuksen täyttämiseksi niin tärkeäksi, että se oli vallinneissa oloissa tehtävä, vaikka samalla päädyttiin loukkaamaan useita oikeusjärjestyksen keskeisiä periaatteita".

Tällainen perustelu edustaa minusta kuitenkin varsin yksipuolista näkemystä ja jonkinlaista "antautumismielialaa" - antautumista nimenomaan vääryydelle.

Kuten kaikki tietävät, Suomi pakotettiin Neuvostoliiton toimesta säätämään sotasyyllisyyslaki, jossa loukattiin useita keskeisiä oikeusperiaatteita, esimerkiksi taannehtivan rikoslain kieltoa ja satunnaisten tuomioistuinten asettamiskieltoa. Jokainen tietää myös, että sotasyyllisyysoikeuden antama tuomio perustui lain väärään soveltamiseen.

Sotasyyllisyysoikeus ei ollut riippumaton eikä puolueeton, vaan oikeutta painostettiin poliitikkojen ja valtiovallan toimesta jatkuvasti ja oikeudessa istui selvästi esteellisiä jäseniä, syytettyjen puolustukselta evättiin normaali puolustautuminen.

Minusta tämä prosessin "poikkeuksellinen tausta" ja epänormaali prosessi erilaisine ilmenemismuotoineen on, toisin kuin KKO:n jaosto nyt kovin hurskastellen toteaa, päin vastoin juuri se peruste, jonka vuoksi prosessi ja siinä annetut tuomiot tulisi ehdottomasti ottaa uudelleen tarkasteltavaksi ja purkuhakemuksen kohteeksi.

Ei siis pitäisi ajatella niin, että emme me nyt enää voida tehdä mitään, kun me kerran painostuksen kohteena ollessamme jouduimme toimimaan painostajien tahdon mukaisesti poikkeuksellisissa oloissa. Asia pitäisi tietenkin nähdä niin, että koska oikeudenmukaisuus ei aikanaan voinut toteutua ja tämä johtui ulkopuolisesta painostuksesta, koko juttu on otettava uudelleen tarkasteltavaksi.

Siis, koska sotasyyllisyyslain säätämisen ja sotasyyllisyysprosessin aikoihin Suomessa ei voitu vapaasti tarkastella sotasyyllisyyslakia ja sotasyyllisyysprosessia tavanmukaisia oloja silmälläpitäen säädettyjen tuomionpurkua ja kantelua koskevien säännösten pohjalta, eikä sitä voitu tehdä - suomettumisilmiöstä ja Neuvostoliiton läsnäolosta johtuen - vielä pitkään aikaan sotasyyllisyysprosessin jälkeen, on se voitava tehdä nyt, kun tuohon tarkasteluun ei enää ole mahdollista kohdistaa ulkoista painostusta.

8. KKO:n päätös, jolla purkuhakemus jätettiin tutkimatta, on siis hyvin valitettava ja osoittaa, miten muodolliseen ja tiukasti lain sanamuotoon pitäytyvään tulkintaan korkein oikeus ratkaisunsa perustaa. Jos laki antaa mahdollisuuden, vaikkapa vain vähäisen sellaisen, torjua valituksen tai purkuhakemuksen tutkinnan, niin se kyllä myös KKO:ssa tehdään! Ei mikään ihme, että niin monet ihmiset Suomessa tänä päivänä valittavat, etteivät he saa mistään oikeutta!

Paha sanoa, mutta minusta KKO:n tämänpäiväinen päätös ja sen perustelut osoittavat, ettei suomettumisen aika ole meillä vielä päättynyt!

9. KKO ratkaisun jälkeen katseet on kohdistettava eduskuntaan. Eduskunta ei voi säätää lakia, jolla kumottaisiin sotasyyllisyysoikeuden langettamat tuomiot. Se ei olisi lainkäytön perusperiaatteiden mukainen ratkaisu.

Sitä vastoin eduskunta voi muuttaa jo voimassa olevaa lainsäädäntöä tai säätää uuttaa lainsäädäntöä, joka mahdollistaa sen, että KKO:lla on toimivalta tutkia sotasyyllisyysoikeuden menettelyn asianmukaisuutta ja ratkaisun oikeellisuutta.

Tässä tarkoituksessa voitaisiin perustuslainsäätämisjärjestyksessä säätää myös laki erityisestä "sotasyyllisyysylioikeudesta", joka olisi kokoonpanoltaan samantapainen kuin valtakunnanoikeus. Se olisi toki satunnainen tuomioistuin, mutta satunnainenhan oli myös "sotasyyllisyysoikeus"!

+
Pro Karelian toimitus kiittää professori Virolaista tämän artikkelin kopiointiluvasta. Artikkelin myöhäinen julkaiseminen johtuu viestintäteknisestä häiriöstä.
+



Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net


Hyökkäyssotaa valmisteltiin ja siihen ryhdyttiin kesällä 1941

Entäpä jos suomalaisten suuri osa onkin sitä mieltä, että sotaansyyllisisinä tuomitut todella valmistelivat hyökkäyssotaa ja ryhtyivät siihen v. 1941.

Ryti ja Rangellin hallitus ja päätekijänä Mannerheim, jota ei edes syytetty, historiantutkimuksen valossa näin toimivat.

Syytteeseen pannut suhteessa syyttämättä jätettyihin eivät kyllä ole aivan tasapainossa. Esim. juuri Tannerin rooli prosessissa on ylikorostettu ja Mannerheimin unohdettu kokonaan.

Mannerheim hermoili ja yliarvioi venäläishyökkäyksen vaaran sitoessaan Suomen saksalaisten hyökkäyssotaan (kauttakulkusopimus ja kevään 1941 saksalaiskontaktit) ja asettaessaan näin tasavallan presidentin, hallituksen ja eduskunnan tapahtuneen eteen. Samalla tavoin Mannerheim hermoili ja yliarvioi venäläishyökkäyksen vaaran ehdottaessaan tasavallan presidenttinä sodan jälkeen pääkaupungin siirtämistä pois Helsingistä Porkkalan vuokra-alueen läheisyyden takia.

Kaavamainen sotaansyyllisyystuomioiden kumoaminen loukkaisi meidän suomalaisten, jotka olemme historiantutkimuksen edistyessä tulleet siihen näkemykseen että hyökkäyssodan valmistelu ja siihen ryhtyminen todella tapahtui, oikeustajua. Suomen on moraalisesti vastattava teoistaan kuten aseveli Saksa on tehnyt. Kyyryssä kulkeminen onkin paljolti aiheutunut juuri siitä, että sitä ei ole haluttu tehdä.

Tuomiot siis jääkööt sikseen ja historiantutkimus ja keskustelu hoitakoon tuomittujen lopullisen "tuomion" etenkin siltä pohjalta että miksi he toimivat kuten toimivat. Näinhän jo on tapahtunut ja tapahtuu.

On joutavaa liioittelua sanoa, että Suomen kansa jotenkin kituisi ja kärsisi vääryyden ikeen alla, jos tuomioita ei pureta. Ei asia todellisessa elämässä ketään kiusaa. Ymmärrämme silloin vallinneet polittiset realiteetit. Niitähän ei voi jälkikäteen muuksi muuttaa sillä että noin vain julistetaan Neuvostoliitto rikolliseksi ja näin ollen sen toimnta suurvaltapolitiikassa laittomaksi. Karjalan palauttajatkin tämän tajuavat ja yrittävät kiertää asiaa kriminalisoimalla Neuvostoliiton asemesta vain Stalinin henkilön. Lapsellista.
Historian harrastelija [2009-03-24 23:18:54]


Kontallaan...

Sitkeä on "vanhan liiton" vastarinta. Hienointa on ollut huomata nettikeskusteluissa kuinka nuoret eivät hyväksy tätä "kontallaan oloa".
Saas hähdä koska valtiojohto huomaa asian., heidän mielestä kaikki on hyvin?
Mutta pinnan alla kiehuu ...
Jukka Virtanen [2009-03-21 21:27:49]



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS






Romahtaako ja hajoaako Venäjä vai selviääkö se?






Koko Suomen kartta vuodesta 1920



Nimi



Kotipaikka ja -maa





Vetoomus on kansalaisaloite Karjalan palauttamisen puolesta. Se ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjalani rahvas
[2.28 MB mp3-file].


SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].