|
|
|
|
|
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |
| |
| |
| |
| | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|
05.06.2009 Markus Lehtipuu Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeli-ryhmiin. Klikkaamalla artikkeli-ryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.
 UskottavuusNimimerkki karjalainen kirjoitti näin:"Kiitos Markus! Erittäin looginen ja hyvä artikkeli. Tämän soisi leviävän myös laajemmalle. karjalainen [2009-06-05 14:53:50]" Nimimerkki karjalaisen takana olevan henkilön olisi ollut syytä harkita. Nimetön [2009-06-13 14:06:40] Miksi saippuatehtaita ei pommitettu?Vielä tuosta väitteestä, ettei Barbarossan alussa muka murhattu juutalaissiviileitä. Lainauksia Kanava-lehden artikkelista:http://www.helsinki.fi/~pjojala/Kanavateksti.html KANAVA-LEHTI Skännätty Kanava-lehdestä 7/2001 Marku Jokisipilä Länsivallat ja juutalaisten tuho Niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin säilytetään valtavaa määrää salaiseksi julistettuja Hitlerin Saksaa koskevia asiakirjoja. Britanniassa arkistot ovat pysyneet lähes kokonaan suljettuina aina tähän päivään asti, mutta Yhdysvalloissa tätä yhteensä useiden satojen tuhansien sivujen laajuista aineistokokonaisuutta on viime vuosina alettu asteittain vapauttaa tutkimuksen käyttöön. Vuonna 1996 joukko amerikkalaistutkijoita sai tiedonvapautta koskevaan lakiin vetoamalla ensimmäistä kertaa osan näistä Yhdysvaltain kansallisarkiston asiakirjoista käytettäväkseen. Toden teolla prosessi vauhdittui 1998, kun annettiin erityinen asetus natsien sotarikoksia koskevien asiakirjojen avaamisesta. Presidentti Bill Clinton nimitti tätä deklassifioimistyötä varten useiden eri alojen edustajista koostuvan työryhmän (Interagency Working Group eli IWG), joka on kasvavalla vauhdilla poistanut asiakirjojen kayttörajoituksia. Näistä asiakirjoista erityisesti keskustiedustelupalvelu CIA:n ja strategisen palvelun viraston OSS:n edeltäjaän COI:n (Coordinator of Information) asiakirjat ovat tuoneet lisävalaistusta siihen, mitä lännessa tiedettiin juutalaisten joukkomurhasta. Kun Saksan idänhyökkays kesäkuussa 1941 alkoi, seurasi taistelujoukkojen jäljessa neljä turvallisuuspoliisin Einsatzgruppe-iskuryhmää, kolme Waffen-SS:n prikaatia, 23 poliisipataljoonaa ja muutamia muita erikoisosastoja, jotka olivat saaneet tehtäväkseen etnisten puhdistusten toimeenpanon. Niiden paikan päällä 1941-43 suorittamien teloitusten kokonaisuhrimäärä nousi lopulta lähes puoleentoista miljoonaan. Breitman julkaisi 1998 tutkimuksen Official Secrets - What the Nazis Planned, What the British and Americans Knew, jossa hän osoitti lännen saaneen holokaustista huomattavasti yksityiskohtaisempaa ja aiempaa tietoa kuin siihen saakka oli luultu. Kaapatuista radioviesteistä kävi ilmi niin operaatio Barbarossan ensimmäisten kuukausien aikana itärintamalla toimeenpantujen etnisten puhdistusten laajuus kuin keskitysleirien olemassaolokin. Britannian posti- ja lennätinsensuuriviraston juutalaisten tilannetta käsittelevässä katsauksessa tammikuulta 1942 todetaankin, että saksalaiset "selvästi harjoittavat tuhoamispolitiikkaa juutalaisia vastaan". Katsauksessa kuvataan joitakin poliisijohtaja Jeckelnin komentamien osastojen tekemiä joukkomurhia sekä annetaan täsmälliset ja täysin paikkansapitävät tiedot uhrien määrästä. Lopuksi siteerataan virallista saksalaisasiakirjaa, jossa todetaan, että "ainoa Puolaan jäävä juutalainen asia ovat hautausmaat". Britannian viranomaisilla ei siis vaikuttanut olevan minkäänlaisia illuusioita Euroopan juutalaisia odottavasta kohtalosta. Britit eivät kuitenkaan katsoneet voivansa tehdä asialle mitään. Tiedustelupalvelun osasto MI-6:n sisäinen ohje syyskuun 12. päivältä jopa totesi: "Sen tosiasian, että poliisi tappaa kaikki käsiinsä saamat juutalaiset, pitäisi nyt olla riittävän hyvin tiedossa. Siksi ehdotetaan, ettei näistö teurastuksista enää raportoitaisi pääministerille, ellei sitä erikseen pyydetä". Britit saivat jo tässä vaiheessa käsiinsä myös raportteja Dachausta, Buchenwaldista, Auschwitzista ja muutamasta muusta keskitysleiristä,joissa vertailtiin nälkään ja tauteihin kuolleiden määriä hirtettyihin ja ammuttuihin. Miten on selitettävissä se, että Auschwitzin keskitysleirin olemassaolon ja sijainnin tunteneet liittoutuneet kylla pommittivat teollisuuslaitoksia leirin lähellä, mutta eivät sinne johtavaa rautatietä tai sen kaasukammioita? Miksi juutalaisten kohtalosta ei lännessa syntynyt edes mainittavampaa julkista keskustelua? Näihin kysymyksiin esitetyt vastaukset ovat aina riippuneet paljolti siitä, onko länsihallitusten katsottu todella tienneen, mitä Saksan miehittämässä Euroopassa ja itärintamalla tapahtui.Viimeistään lännen omien tiedusteluelinten arkistoista viime vuosina löytynyt uusi todistusaineisto tuhoaa uskottavuuden väitteeltä, jonka mukaan Lontoon ja Washingtonin toimettomuus johtui tietämättömyydestä. Britit eivät ha1unneet tehdä mitään, mikä olisi paljastanut heidän osaavan murtaa saksalaisten salakoodit. Kyky lukea vihollisen viestejä tämän siitä tietämättä oli sodankäynnissa valtava etu, jota ei haluttu vaarantaa mistään hinnasta. Juutalaisten kohtalo, vaikka hirveä ja epäinhimillinenkin, kalpeni merkityksessään sodan voittamisen rinnalla. Brittitiedustelun kaappaamia saksalaispoliisin radioviestejä ei luovutettu käytettaväksi Nürnbergin oikeudenkäynnissä eikä missään muussakaan sodanjälkeisessä sotarikosoikeudenkäynnissä, vaikka niistä olisi ollut syyttäjille huomattavaa apua niin joukkomurhien rekonstruoimisessa, niihin osallistuneiden yksikköjen ja yksittäisten henkilöjen tunnistamisessa kuin mahdollisten todistajien hankinnassakin. Kwiet on nimittänyt tätä ilmiötä "liittoutuneiden pitkitetyn vaikenemisen laiksi" ja arvellut sen syyksi kylmän sodan. Länsi halusi salata radiotiedustelunsa menestyksellisyyden, koska se tarjosi muuttuneessa maailmassa taistelussa Neuvostoliittoa vastaan samanlaisen valttikortin kuin aikanaan taistelussa natsi-Saksan kanssa." Lisäisin tähän sen, että MI6 ja CIA värväsivät kaikkein pahimmat natsit omiin joukkoihinsa. Samalla KGB ja GRU infiltroivat Lännen tiedustelupalvelut. Siksi nousi rautaesirippu: Länsi hävisi vakoilusodan Neuvostoliitolle. 99% Lännen agenteista NL:ssa teloitettiin, koska muulit osasivat käryttää heidät. Ahneudella natsien värväämisessä oli paskainen loppu. Pauli Ojala http://www.helsinki.fi/~pjojala/Kanavateksti.html Pauli Ojala [2009-06-06 20:37:26] Suomen vainolaisetAXEL WAHREN - SUOMENJUUTALAINEN TARINAhttp://www.helsinki.fi/~pjojala/Forssan_Lehti.html Forssan perustajan Axel Wahrenin (1814- 1885) satumainen tarina tarjoaa ristiriitaan kansallishistoriallisen näkökulman, josta voisi oppia edelleen. Forssa on Suomen ensimmäinen maaseudulle perustettu teollisuusyhteiskunta. Juuri tällaisia Hi Tech –ilmiöitä maakuntiin tänäänkin haikaillaan. Suomi on maailman kilpailukykyisin maa – mutta ulkoistaa. Wahren loi Forssan kuin tyhjästä Loimijoen kosken partaalle. Hän oli kisällinmatkoillansa värjärintaidot oppinut kemisti, aikana jolloin kun kemistejä ei oltu vielä keksitty. Wahrenin isä oli tehnyt konkurssin, ja 24-vuotias poika saapui seudulle varattomana (sitähän ei tarvinnut mainostaa Jokioisten verkatehdasta vuokrattaessa). Vuonna 1847 Forssaan nousi kehruulaitos, sitten puuvillakutomo, värjäämö, viimeistämö, konepaja, höyrysaha ja tiilitehdas. Forssan rautatie on revitty ylös, mutta maamme ensimmäinen kunnon puhelinjohto vedettiin v. 1878 Matkuun. Entä jos Forssan kaupunki pyytäisi Nokiaa mukaan pystyttämään muistomerkkiä keskelle ei mitään, ennen kuin Matkun asema metsittyy kokonaan? Graham Belliä pidetään puhelimen keksijänä mutta harvoin kuulee mainittavan, että niin telefoniin kuin mikrofoniin ja gramofoniinkin oli massakäytön vaatimat parannukset tehnyt Emil Berliner. Sekä Wahren että Berliner olivat juutalaisia: mitäpä jos sinä vuonna Afrikassa marakatit kerran, telefonilaitoksesta olisivat kuulleet sen verran juuri näitä reittejä? Pumpulienkeleilleen Wahren perusti koulun, kirjaston, säästöpankin, vaivais- ja sairaskassan, asuntoja ja kirkon. (Tehtaankoulusta ponnisti mm. Suomen ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää.) Wahren otti käyttöön vuoroviljelyn ja salaojituksen, jalosti eläimiä ja harjoitti metsänhoitoa. Venäläistämistä vastaan kulttuurin voimin taistelleen JW Snellmanin toimeksiannosta Wahren laati valtakunnallisen kotiteollisuustuotteiden markkinointiohjelman, jota noudatettiin koko maassa. Wahren oli pioneeri kauppamatkustajien ja jälleenmyyntiverkoston suhteen. Markan synnyinvuonna 1862 hän ideoi Suomen Yhdyspankkia (vaikkei pystynytkään osakkeita juuri merkitsemään). Kymin osakeyhtiötä Forssan isä taas synnytti v. 1872. Autonomisen Suomen Ensimmäisessä Teollisuusnäyttelyssä 1876 Wahren sai pääkomissaarin tehtävät. On nostalgista, että Forssan lakipiste osuu vuoteen 1903, jolloin SDP sai ohjelmansa ja nimensä. Ei kaikkia patruunoita vihattu. Yhtiöön renki saattoi päästä poliisia pakoon ja puuvillatehtaan väki pidettiin töissä USA:n sisällissodasta huolimatta. Hallituksen takavarikoidessa tuotantoa murtautui Wahren omiin varastoihinsa, keksi vekseleillä keinottelemisen, eikä hävennyt rahanlainaamista hämäläisiltä talonpojilta. Tyykikylän elämä pyöri Yhtiön ympärillä, kuten Malin veljekset laulavat. On kohtalon ironiaa, että keskelle Hämettä vakiintui paikannimi, jonka ähvää kukaan ei kehdannut lausua. Wahrenilta jäi antamatta nimi tehtaallensa ja orastava kaupunki jäi Helsingforssien ja Tammerforssien rinnalla nimenä torsoksi. Wahrenin yritykset saada Venäjän vientiin samat erikoisoikeudet kuin Finlaysonilla oli aikanaan tapulikaupunkien rinnalla hylätty - ja ninpä juutalaisen yritys sulautettiin skotin yritykseen v. 1934. Suomen itsenäisyyttä piilaava Wahrenin yrittäjätarina loi osaltaan puitteita työväenliikkeemme järjestäytymiselle. Wahrenia kuvaavat kisällinvuodet, tarmo, ennakkoluulottomuus, usko asiaansa - sekä oma- aloitteinen työntekijöistä huolehtiminen. Ulosliputtajat ja ulkoistajat voisivat muistaa Nälkämaan laulun johtopäätöksen: ”Meidän on uudestaan luotava maa. Raukat vain menkööt merten taa.” Yritykset tarvitsevat isiä, eivät optioita. Pogromeissa Suomi piti rajan kiinni. Samoin 1930-luvulla, sisäministeri Kekkosen rajoittaessa "keskieuroopan" pakolaisten määrän 228 henkeen. Juutalaiset on joukkokarkoitettu, joskus omaisuutensa kanssa mutta yleensä ilman, monista valtioista ja yksittäisistä suurkaupungeista viimeisten kahdentuhannen vuoden aikana. Itse asiassa heidän sanotaan tulleen karkoitetuksi jossakin vaiheessa lähes jokaisesta Euroopan valtakunnasta. Niinpä Ranska aloitti juutalaisten laajat ja perusteelliset karkoitukset vuonna 1182 ja teki siitä juhlavan perinteen vuosina 1248-1249, 1306, 1311 ja 1394. Alueellisista karkotuksista tunnetuimmat ottivat paikkansa Bretagnessa 1239 sekä Anjoussa ja Mainessa 1289. (Lopullinen paluu Ranskaan sallittiin vasta vallankumousvuonna 1789.) Karkotuksiin turvauduttiin toistuvasti, koska niiden toteutus ontui usein ja hallintoalueen taloudella koituneiden tappioiden vuoksi karkotuskäskyt pian kumottiin. Edelleen suuri osa Saksaa karkoitti juutalaisiansa vuosina 1192 sekä 1248, osa Italiaa 1290, Unkari 1349 ja 1360. Vuonna 1298 Itävallassa, Baijerissa ja frankkien maassa 100 000 juutalaista pääsi hengestään. Kahdeksan vuotta myöhemmin (1306) saman verran juutalaisia karkotettiin Ranskasta hengenmenetyksen uhalla. On väitetty, että vuosina 1648-1658 Puolassa olisi eliminoitu lähes puoli miljoonaa juutalaista. Englanti karkoitti kerralla kaikki noin 16 000 juutalaistansa vuonna 1290 (paluu sallittiin vasta 1650), Krakova 1407 ja 1494, Provence 1501, Liettua 1495, Portugali vuonna 1497 ja Espanja vuonna 1492. Yleensä muuttajat saivat ottaa irtaimen omaisuutensa mukanaan, mutta saataville muutot panivat monessa tapauksessa pisteen. Esimerkiksi Englannin kuningas Edward I (o):n velat juutalaisille velkojille raukesivat näppärästi. Muun muassa Englannin vuoden 1290 ja Ranskan 1306 karkotukset tapahtuivat juuri silloin, kun valtiot olivat edenneet kehityksessään vaiheeseen, jossa tulivat toimeen ilman juutalaisia ja pystyivät organisoimaan näiden karkotuksen. Valtioiden toimeentulo ilman juutalaisia edellytti oman kansallisen keskiluokan syntymistä. William Shakespearen (o) (1564-1616) näytelmän Venetsian kauppias tunnoton liikemies Shylock lienee maailmankirjallisuuden tunnetuin juutalainen henkilöhahmo. Mitä ennakkoluuloihin ja stereotypioihin tulee, niin mahdollisesti Shakespeare ei siis itse ollut koskaan tuntenut, mahdollisesti edes nähnyt juutalaista. Käännynnäisiä Englannissa tosin saattoi asua. Nimestä Shylock muodostui englannin kieleen korosnkiskurin synonyymi. Suomen erotessa Ruotsista vuonna 1809 jäivät perustuslakeina voimaan vuoden 1772 hallitusmuoto sekä vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja. Molemmissa säädettiin, että kaikkien kansalaisten tuli olla luterilaisia. Tähän vedoten Suomen viranomaiset omaksuivat autonomian alkuvaiheessa kannan, ettei juutalaisia saanut asua maassa. Tähän vedoten kenraalikuvernööri Zakrevski karkotti maassa olleet juutalaiset kerralla kollektiivisestikin. http://www.helsinki.fi/~pjojala/Business_on_business_mutta_Mooses_on_Mooses.htm http://www.helsinki.fi/~pjojala/Nollaveri.html http://www.helsinki.fi/~pjojala/Valitsen_siis_olen.htm Pauli Ojala Pauli Ojala [2009-06-06 11:06:02] pieniä virheellisyyksiä hra LehtipuuKohtanne " Suomi ei missään tilanteessa neuvotellut holokaustiin syyllistyneen Saksan kanssa ennen jatkosodan alkua" ei pidä paikkansa. Suomi ja Saksa neuvottelivat touko-kesäkuun vaihteessa 1941 hyökkäyksestä Neuvostoliitton.Jatkosodan sytyttyä lähetettiin Eestiin Valpon edustaja ottamaan selvää miten saksalaiset kohtelevat ihmisiä siellä. Siten vähintään Valpon johto, mutta mitä ilmeisimmin myös Suomen poliittinen sisäpiiri tunsi saksalaisten tavat. Kun 67% Neuvostoliiton juutalaisista pelastui saksalaisten hirmuvallasta, niin ainakin Neuvosto-Eestin kohdalla se tapahtui vain siksi koska ne juutalaiset jotka evakoitiin puna-armeijan vetäytyessä, selvisivät hengissä. houston we have a problem [2009-06-06 10:10:28] Kiitos Markus!Erittäin looginen ja hyvä artikkeli. Tämän soisi leviävän myös laajemmalle.karjalainen [2009-06-05 14:53:50] ^ Takaisin ylös  Lisää artikkeleita kirjoittajalta
Artikkeli-arkisto
|
|
|
|
|||||||||||
