Tietoa kirjoittajasta


Markus Lehtipuu

Markus Lehtipuu
free lance -toimittaja

Markus Lehtipuu on helsinkiläinen kirjakustantaja ja matkailutoimittaja. Hän kokosi 1980-luvun lopulla itsenäisen matkailun käsikirjan Tuhat Tietä Tropiikkiin, josta tuli suosittu opaskirja.

Hän oli perustamassa matkaopaskirjasarjaa ”Suomalainen Matkaopas” 1990-luvun alussa ja toimii edelleen samannimisen osakeyhtiön toimitusjohtajana.

Markus on oleskellut tai työskennellyt 75 itsenäisessä maassa ja kirjoittanut yli 20 matkaopaskirjaa, osa näistä englanniksi.

Lehtipuulla ei ole juuria Karjalassa. Hän otti osaa toimittajien helikopterimatkalle Karjalaan keväällä 1999, ja on sen jälkeen käynyt yli lukemattomia kertoja Karjalassa.

Vuonna 2000 ilmestynyt Karjala Suomalainen Matkaopas myytiin loppuun kahdessa kuukaudessa, ja kesällä 2002 julkaistaan jo kirjan neljäs, laajennettu ja korjattu painos.

Lehtipuu on opiskellut yliopistossa taloustieteitä ja tiedotusoppia. Karjalan tutkimus on antanut mahdollisuuden ainutlaatuiseen pioneerityöhön ja samalla erilaisten visioiden kehittämiseen.

Akateemisten oppien ohella eri puolilta maailmaa hankitut kokemukset ovat helpottaneet Karjala-kysymyksen hahmottamista.

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

19.07.2015 [10, 16]
»  HAAVEILEEKO KIINA VENÄJÄN KAUKOIDÄSTÄ?

27.04.2015 [02, 04, 10]
»  VUODEN 1915 KARTTA PALJASTAA

23.04.2015 [04, 10, 16]
»  HISTORIA KIRJOITETTAVA OIKEIN!

26.03.2015 [02, 10]
»  VIETNAM JULISTAA: "SAARET KUULUVAT MEILLE!"

09.03.2015 [02, 10]
»  SOPIMUSHISTORIA PALJASTAA KARJALAN KUULUVAN SUOMELLE

12.09.2009
»  IRAKIN KATASTROFI JA KARJALAN PALAUTUS 

05.06.2009 [07, 10, 16]
»  SUOMI JUUTALAISVAINOJEN AIKAJANALLA 

20.01.2008 [13]
»  PETIT FUTÈ MURMANSK REGION -KIRJA VÄÄRENTÄÄ HISTORIAA

24.09.2007 [02]
»  KARJALAA EI OLISI KANNATTANUT PALAUTTAA 1991 

29.06.2006 [02]
»  KARJALAN UUSI ELINTASOKUILU

06.10.2005 [02]
»  JAAKKO HALKON VISIO

30.06.2005 [02]
»  ”NELJÄN KOPLA”

10.01.2005 [02]
»  KARJALAN TUHAT TYHJÄÄ TAI MELKEIN TYHJÄÄ KYLÄÄ

30.10.2004 [02]
»  KARJALAN TRAGEDIA PALJASTUU 

18.08.2004 [02]
»  MIEHITYSVALTA KOROSTUU SALLAN ALAKURTISSA

03.07.2004 [02]
»  IHANTALAN TORJUNTAVOITOSTA 60 VUOTTA

14.10.2003 [02]
»  TARTON RAUHAN MUISTOPÄIVÄ

13.07.2003 [02]
»  TURISMIA PETSAMOSSA? EI TODELLAKAAN!

10.07.2003 [02]
»  PETSAMO ON VENÄJÄN VIIMEINEN NEUVOSTOALUE

08.07.2003 [02]
»  EUROOPAN HISTORIALLINEN YHDISTYMINEN 

15.06.2003 [02]
»  KARJALAISTEN KESÄJUHLAT 

28.05.2003 [02]
»  LUKOIL-SATAMAPROJEKTI ON KUIN MUURAHAISPESÄ

23.04.2003 [02]
»  JOHNNY KNIGA -LEHDEN KARJALA-ARTIKKELI

21.04.2003 [02]
»  RANSKALAINEN TOIMITTAJA TUTKI KARJALA-KYSYMYSTÄ VIIKON AJAN

15.04.2003 [02]
»  KARJALAN PARLAMENTTI HALUAA YHTEISTYÖTÄ SUOMEN KANSSA

28.03.2003 [02]
»  RAVANSAARI TUHOTTU TÄYSIN VIIPURINLAHDELLA 

24.03.2003 [02]
»  UURAASSA RAKENNETAAN KIIVAASTI

04.03.2003 [02]
»  PÄÄTTÄÄKÖ STALIN SUOMEN RAJOISTA? 

17.02.2003 [02]
»  UURAAN SATAMA EI VALMISTU AJOISSA

08.02.2003 [02]
»  MERKILLINEN TIEDOTUSSOTA KIIHTYY

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

23.11.2001
Markus Lehtipuu

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

BENEFITS OF RETURN TO RUSSIA



Benefits for Russia include:

a) A major victory in public relations and heaps of goodwill, along with the recent successes inglobal diplomacy for Russia

b) huge savings from giving the responsibility of all reconstruction work to the Finns and itsallies, with even more benefits from job opportunities

c) possibility to move the lucrative euro zone within one hour's travel from St. Petersburg,including new business opportunities, with better possibilities to control the trade from nearby St.Petersburg.

d) a new era of mutual respect, trust and peace with Finland and its allies, with possibility tofind the similar "soul", habits and traditions of Russia's best-friend neighbour.

e) plenty of new job opportunities within an hour's travel from central St. Petersburg, meaningsalaries in euro currency.

f) an untold number of investments and new loans to the Russian government, companies andindividuals from Finland and its allies.

Benefits for Finland include:

a) A major improvement in attitudes towards the former enemy and the violator of all mutualagreements and pacts, and a true friendship with similar habits, traditions and "soul".

b) Some 50,000 sq km of nearly unused land for effective use with the help of the European Unioninvestments, within the euro zone, including great possibilities for nature conservation, withplenty of job opportunities for Russians in St. Petersburg and other nearby cities.

c) employment, business opportunities and increased trade with Russia, for mutual benefit and growth

d) End of humiliation by the former dictatorship and beginning of new friendship and trust

Benefits for Karelia include:

a) Inclusion into the euro zone, with better access for Russians in St. Petersburg and elsewhere

b) inclusion into the European Union, with better possibilities for Russia to grow

c) nearly unlimited possibilities for investment from the euro zone and world wide, with newemployment possibilities to Russians in St. Petersburg and elsewhere

d) the horrendous human catastrophe will be solved, including hunger, poverty, diseases,unemployment, pollution and lack of infrastructure, to include positive spill-over effects toRussian economy in St. Petersburg and elsewhere

e) From a complete collapse into a rapid growth, to benefit Russia and Finland alike.Who wants to resist these benefits?


Markus Lehtipuu
Suomalainen Matkaopas

Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].