Tietoa kirjoittajasta


Pro Karelia ry
toimitus

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

31.12.2018 [05, 08]
»  EVAKKOJEN OMISTUSOIKEUS YHÄ SUOMESSA HOITAMATTA

30.03.2016 [05, 10]
»  SERBIA PALAUTTAA HOLOKAUSTIN RYÖSTÖOMAISUUTTA

23.03.2016 [02, 03]
»  HAJASIJOITUSKO PELASTAA MEIDÄT?

10.03.2016 [03, 10]
»  ONKO SUOMI VARAUTUNUT VENÄJÄN SORTUMISEEN?

08.03.2016 [02, 08]
»  KARELIA KLUBIN STRATEGIA

29.02.2016 [02, 10, 18]
»  KARELIA KLUBI RY:N VUOSIKOKOUSPÖYTÄKIRJASTA 2016 LUETTUA

27.01.2016
»  KARELIA KLUBI RY:N VUOSIKOKOUS 25.02.2016

21.09.2015 [03, 04, 10]
»  UUSI VENÄLÄINEN NORD STREAM 2 -KAASUPUTKI

16.09.2015 [02, 04]
»  KARJALAN WIN-WIN -PALAUTUS TV:SSÄ

27.06.2015 [02, 10]
»  KOLMEN KARJALA-KIRJAN JULKISTAMINEN 28.08.2015

15.04.2015 [02, 15, 18]
»  TERVETULOA YLEISÖTILAISUUTEEN PE 29.05.2015!

13.01.2015 [02, 07]
»  MIKÄ ON KARJALAN WIN-WIN -PALAUTUKSEN SUURI KONTEKSTI?

01.01.2015 [02, 03, 06]
»  PRESIDENTTI TUOMITSI VOIMANKÄYTÖN, MITÄ TILALLE?

16.11.2014
»  EUEEP:N VUOSIKOKOUS 2015 STUTTGARTISSA

12.09.2014 [02, 03]
»  KAHDEN TASON PELI KARJALAN WIN-WIN -PALAUTUKSESSA

26.08.2014 [02, 13]
»  KARJALAN WIN-WIN -PALAUTUKSEN YLEISÖTILAISUUS 03.09.14

22.05.2014 [02, 10]
»  OUTO STATUS QUO -AJATTELU

04.05.2014 [02, 11, 18]
»  KARJALAN WIN-WIN -PALAUTUKSEN YLEISÖTILAISUUS 06.05.14

27.03.2014 [02, 11, 18]
»  ILPO HELTIMOISESTA KARELIA KLUBI RY:N PUHEENJOHTAJA

22.03.2014 [05, 08]
»  TUOMIOJA EI VASTAA IMMOSEN KYSYMYKSEEN

22.03.2014 [04, 05, 08]
»  TUOMIOJAN VASTAUS IMMOSELLE EVAKKOJEN RESTITUUTIO-OIKEUDESTA

03.03.2014
»  IMMONEN TIUKKAA HALLITUKSELTA RESTITUUTIO-OIKEUDESTA

25.01.2014
»  VIRO JA VENÄJÄ RAJASOPIMUKSEEN HELMIKUUSSA 2014

22.01.2014 [03, 10]
»  VENÄJÄ JA JAPANI NEUVOTTELEVAT TAAS KURIILEISTA

05.12.2013 [04, 06]
»  ITSENÄISYYS!

27.11.2013 [02, 06, 10]
»  SUOMEN ITSENÄISYYDEN 100-VUOTISJUHLA

30.09.2013 [04]
»  HYÖKKÄYS PRO KARELIAN SERVERILLE

20.09.2013 [06, 07]
»  KKL 15: MUSTAN NAUHAN PÄIVÄ 23.08

22.08.2013 [02]
»  ILPO HELTIMOINEN KARJALAN KUVALEHDEN LEVIKKIPÄÄLLIKÖKSI

25.06.2013 [04, 07, 10]
»  TUTKINTAPYYNTÖ PRESIDENTTI PUTINISTA

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

02.11.2009
Pro Karelia ry

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[04] Oikeudelliset
[05] Omistusoikeus
[10] Venäjä

NEUVOSTOLIITON VAIKUTUS EVAKKOJEN OMISTUSOIKEUTEEN

- NL:n perustuslaki tunsi yksityisomaisuuden
- Omistaminen, käyttöoikeus ja korruptio
- Marxilaisuus halusi tuhota yksityisomistuksen
- Yksityisomistuksen lopettaminen haudattiin 1922
- Hrutshev tunnusti omistuksen
- NL:n perustuslaki mahdollisti omistuksen
- Ortodoksikirkko vaatinut kiinteistöjä takaisin
- Muillakin uskonnollisilla yhteisöillä vaatimuksia
- Inkerin kirkko vaati suomalaisomaisuuden palautusta
- Puolassa korvattu kansallistettua omaisuutta 100 %:sti
- Venäjä ei käsitellyt suomalaisen vaadetta
- Venäjä iskee ulkomaisia omistajatahoja
- Kansainväliset sopimukset tukevat omistusta
- NL ja Venäjä palauttaneet alueita Kiinalle
- Palautus on tahdon asia

NL:n perustuslaki tunsi yksityisomaisuuden

Suomalaisten evakkojen omaisuuden pysyvyys pakkoluovutetulla alueella on paljon keskusteltu kysymys. Väitetään, etteivät evakot enää omistaisi sukujensa maita Neuvostoliitolle luovutetuilla alueilla Petsamossa, Sallassa, Kuusamossa, Karjalassa ja eräillä ulappasaarilla. Perusteeksi sanotaan se, ettei Neuvostoliitossa ollut yksityisomaisuuden käsitettä.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen, Neuvostoliiton perustuslaki tunsi yksityisomaisuuden. Voidaan perustellusti sanoa, että suomalaiset evakot yhä omistavat pakkoluovutetuilla alueilla olevan omaisuutensa, vaikka tämä omistus onkin ollut latenttia yli 60 vuotta. Omistus ei siten ole ollut aktiivista ja toimivaa, eikä omistaja ole päässyt hallinnoimaan omaisuuttaan tai käyttämään omistajan oikeuksiaan.

Seuraavassa on otettu eräitä esimerkkejä, jotka vahvistavat omistusoikeuden pysyvyyteen liittyviä näkemyksiä. Artikkelissa ei tarkastella yksityiskohtaisesti Tarton rauhansopimusta tai Pariisin rauhansopimusta tai niitä varhaisempia kansainvälisiä sopimuksia. Myöskään Porkkalan tai Hangon alueiden palautusta alkuperäisille omistajille ei tarkastella.

Omistaminen, käyttöoikeus ja korruptio

Dosentti Arto Luukkanen esittää mielenkiintoisia selvityksiä Neuvostoliiton historiasta kirjassaan Kuka omistaa Venäjän? (WSOY 2009, lainaukset on merkitty sivunumerolla).

Venäjällä tsaarien aikana kehitys on suuntaunut hallitsijavallan patrimoniaaliseen tulkintaan. Valta ja hallittava alue asukkaineen ja omaisuuksineen nähdään eräänlaisena isänperintönä, johon hallitsijalla on absoluuttinen käyttö- ja omistusoikeus (s. 43).

Tämä sama ajatusrakennelma näkyy edelleen voimakkaasti sekä presidentti Vladimir Putinin että presidentti Dmitri Medvedevin aikana. Nyt ”omistaminen” on välillistä ja hallitsijoiden hyöty toteutuu kaiken kattavan korruption avulla, mikä on suurempaa kuin koskaan aikaisemmin.

Marxilaisuus halusi tuhota yksityisomistuksen

Marxilaisuuden yksi perusajatus oli luoda yhteiskunta, jossa ei olisi lainkaan yksityisomaisuutta (s. 71). Tämän tuli tapahtua asteittain siirryttäessä sosialismiin ja siitä kommunismiin. Vallankumousta seuranneen proletariaatin diktatuurin piti ottaa haltuunsa kaikki tuotantovälineet.

”Kun vastustavat luokat olisi vihdoin tuhottu, voitiin näin syntyneessä sosialistisessa yhteiskunnassa rakentaa kollektiivista yhteiskuntaa. Lopulta kun sosialismi muuttuisi kommunismiksi, häviäisi myös yksityisomistus (s. 72).”

Yksityisomistuksen lopettaminen haudattiin 1922

Neuvostoliitossa oli mahdollista juridisesti omistaa yksityisesti jopa tuotantovälineitä, vaikka kyse oli paremminkin kontrollista. Irtaimen omaisuuden omistaminen oli mahdollista koko neuvostoajan (s. 72). Mutta tämän omaisuuden piti olla mieskohtaista omaisuutta, joka oli hankittu omalla työllä ja jota ei oltu riistetty keneltäkään (s. 73).

28.06.1918 neuvostohallitus julkaisi dekreetin, jolla kiellettiin yksityinen kapitalismi. Marraskuussa 1920 tehtaat otettiin muodolliseti valtion haltuun aina yli 10 hengen tuotantolaitoksiin saakka (s. 82-83).

Vuosien 1921-22 nälänhätä johti siihen, että utopia yksityisomistuksen täydellisestä lopettamisesta oli haudattava. Uusi talouspolitiikka NEP merkitsi viljan pakko-otoista luopumista ja siirtymistä viljaveroon. Veron maksettuaan talonpoika sai käyttää jäljelle jääneen osan vapaasti (s. 86).

Samalla sallittiin yksityisen pienteollisuuden harjoittaminen ja valtio palautti takavarikoituja liikeyrityksiä niiden entisille omistajille (s. 86).

Hrutshev tunnusti omistuksen

1930-luvulla talonpojilla oli maaseudulla oikeus puolen hehtaarin maatilkkuun ja lehmään, mikä tarkoitti yksityisomistamisen hyväksymistä (s. 77). Luukkasen mukaan neuvostotasavalta tavallaan kaatui näihin babuskojen pitämiin yksityisiin lehmiin ja kotiviljelyksiin (s. 94).

Nikita Hrutsevin aikana valtio kevensi ensin talonpoikien yksityisten peltotilkkujen verotusta ja tunnusti heidät omat palstansa merkityksellisiksi (s. 104).

Aleksei Kosyginin aikana 1960-luvulla talousreformia rakentanut professori E G Liberman painotti rahatalouden merkitystä työmotivaatiolle, joten hän välillisesti vahvisti omistusoikeuden merkitystä (s. 108).

NL:n perustuslaki mahdollisti omistuksen

Tohtori Marketta Hornin Dissidentti-sivujen mukaan Neuvostoliiton perustuslait olivat vuosilta 1918, 1924, 1936 ja 1977. Hänen mukaansa Neuvostoliiton 1977 perustuslaissa on yksityisomaisuudesta ja palkkatyöstä säädetty seuraavaa:

§ 11: Yksinomaan valtion omistuksessa ovat: maa, sen uumenet, vesistö ja metsät. Valtiolle kuuluvat teollisuuden, rakennusalan ja maatalouden tuotantovälineet, liikenne- ja tietoliikennevälineet, pankit, valtion järjestämien kaupallisten, kunnallisten ynnä muiden laitosten omaisuus, perusosa kaupunkien asuinrakennuksista sekä muu omaisuus, joka on tarpeen valtion tehtävien täyttämisessä.

§ 13: Kansalaiset voivat omistaa henkilökohtaisia kulutus- ja mukavuus- välineitä, sivuelinkeinon välineitä, asunnon sekä työllä ansaitut säästöt.

§ 17: SNTL:ssä sallitaan vain sellaista yksityistä toimintaa käsiteollisuudessa, maataloudessa, väestöpalvelussa ja muussa toiminnassa, joka perustuu yksinomaan kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä henkilökohtaiseen työhön.

Ortodoksikirkko vaatinut kiinteistöjä takaisin

Omistusoikeus Neuvostoliitossa tulee kiinnostavalla tavalla vahvistetuksi myös Venäjän ortodoksikirkon toiminnassa. Novaja Gazeta 4/2009 käsittelee Jan Toshenkon artikkelissa laajasti Venäjän kirkon taloudellisia pyrkimyksiä.

Hänen mukaansa ”Venäjän ortodoksinen kirkkko ei ole koskaan tunnustanut 27. lokakuuta 1917 hyväksyttyä asetusta maasta. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kirkko ei alkanut välittömästi vaatia maa-alueiden palauttamista. Kirkon oli tyytyminen omaisuutensa osittaiseen palautukseen, maa-alueita palautettiin 300 000 hehtaaria.” (s. 18).

Erityistä oli se, että piispain juhlakokouksessa 2000 hyväksyttiin presidentille osoitettu vaatimus, jossa todettiin: ”... ilman maa-alueiden ja kiinteistöjen palautusta kirkko ei voi oikealla tavalla välittää Jumalan sanaa kansanjoukoille”. Entisiä kirkon maita on yhteensä noin 3 milj. hehtaaria.

Muillakin uskonnollisilla yhteisöillä vaatimuksia

Myös rakennusten osalta kirkko on esittänyt paljon vaatimuksia. Todellisuudessa kirkon vaatimista rakennuksista useita satoja on ollut Pyhän Synodin eli valtiollisen elimen omistamia, ei kirkon (s. 18). Kirkolla on siten runsaasti todellisen omistuksen ohittavia vaateita.

Ortodoksikirkko on suurin kiinteistöjen palautusta vaativa yhteisö, mutta ei lainkaan ainoa. Toshenkon mukaan islamilaisilla yhteisöillä oli ennen vallankumousta omistuksessaan noin 200 000 hehtaaria maata. Buddhalaisilla oli laajoja alueita, samoin juutalaisseurakunnilla ja vanhauskoisilla.

Lisäksi on joukko uskonlahkoja, joilla voi olla omaisuuden palautusvaatimuksia. Jos ortodoksikirkon vaatimuksiin suostutaan (kuten on jo merkittävältä osalta suostuttu), se voi aiheuttaa merkittäviä sosiaalisia vaatimuksia lisää. Artikkelissa on paljon muitakin kiinnostavia tietoja erityisesti ortodoksikirkon taloudellisesta toiminnasta.

Inkerin kirkko vaati suomalaisomaisuuden palautusta

Kotimaa-lehti uutisoi 14.03.2009, että Inkerin kirkko vaatii Suomen kirkon omaisuuden palauttamista Venäjältä. Inkerin kirkko sai vuonna 1991 oikeuden käyttää mm. Viipurin luterilaiselle seurakunnalle kuulunutta kirkkoa, joka on usean miljoonan euron arvoinen kivitalo Viipurin keskustassa.

Kirkko on pyytänyt ministeriötä palauttamaan talon, mutta vastausta ei ole tullut. Venäjän valtion omaisuusvirasto vastaa omistussuhteiden selvittämisestä, mutta se ei ole tehnyt asian hyväksi mitään.

Kotimaan mukaan Venäjällä tuli vuonna 2001 voimaan laki, jonka mukaan uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus saada valtiolle pakkoluovutettu omaisuus takaisin. Venäjällä tätä mahdollisuutta on saanut käyttää hyväksi vain ortodoksinen kirkko.

Pakkoluovutetulla alueella on noin 120 kiinteistöä, joita Inkerin kirkko tulee vaatimaan takaisin. Kiinteistöjen yksilöintiin ja selvittämiseen toivotaan tietoja ja apua Suomesta. Olisi outoa, ellei Suomen kirkko auttaisi tässä kysymyksessä Inkerin kirkkoa. Aikanaan päätös kertoo, pätevätkö Venäjällä sen itse laatimat lait.

Puolassa korvattu kansallistettua omaisuutta 100 %:sti

Neuvostoliittoa koskevat myös kiinteistökysymykset Puolassa. Natsit ja kommunistit takavarikoivat ja kansallistivat omaisuutta 1944-62. Puolalaiset oikeusistuimet ovat tehneet päätöksiä, joissa nämä toimet on tuomittu laittomiksi ja omaisuudelle on määrätty 100 % korvausarvo nykyisen markkina-arvon pohjalta.

Puolassa omistuksen pysyvyys on siten itsestään selvä asia. Vaadittavat korvaukset voivat uhata maan taloudellista kestokykyä, minkä vuoksi Puolassa pyritään laatimaan laki, jossa korvaus olisi 15 – 20 % käyvästä arvosta. Puolassa on arviolta 180 000 tällaista kiinteistöä. Osa kiinteistöistä voitaisiin palauttaa.

Romanian hallitus on hävinnyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) tusinan oikeustapauksia, jotka liittyvät kommunistisen hallinnon suorittamaan omaisuuden takavarikointiin. Valtava määrä kiinteistöjä, asuntoja, yksityisiä tehtaita, kirkkoja ja maata kansallistettiin vuonna 1948 kommunistien tultua Romaniassa valtaan.

Venäjä ei käsitellyt suomalaisen vaadetta

Suomalainen Kalle Paula on hakenut Venäjältä sukunsa perintötilan palauttamista, mihin Venäjä ei ole suostunut.

Paulan asiamies, asianajaja Kari Silvennoisen mukaan Venäjä on rikkonut Paulalle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14. artiklassa taattua kansalliseen syntyperään perustuvaa syrjintäkieltoa. Venäjä ei ole antanut suomalaiselle samanlaista oikeudellista asemaa kuin venäläisille, sillä asiaa ei suostuta käsittelemään oikeudessa.

Venäjän oikeuslaitoksen mukaan Neuvostoliitossa ei ollut perimysoikeutta, joten tontin omistus ei ole voinut siirtyä Paulan isältä tämän kuollessa vuonna 1941. Oikeus perusti päätöksensä Neuvostoliiton perustuslakiin vuodelta 1936.

Venäjä iskee ulkomaisia omistajatahoja

Silvennoisen mukaan kansainvälisessä oikeudessa pääsääntönä on se, että valtioiden väliset sopimukset (esim. rauhansopimus) eivät ulota vaikutuksiaan yksityisiin oikeussuhteisiin, kuten yksityiseen maanomistukseen.

Jos valtioiden välinen raja siirtyy, ei tällä ole vaikutusta yksityiseen maanomistukseen. Kaarle Paula (isä) ei lisäksi ollut Neuvostoliiton kansalainen, vaan suomalainen.

Venäjän oikeuden päätös on paha isku kaikille ulkolaisille tahoille, jotka omistavat suoraan tai välillisesti jotain Venäjällä. Venäjän oikeus ei tunnusta ulkomaista perimysjärjestystä. Päätös voi aiheuttaa vakavia seurauksia Venäjälle tehtäviin investointeihin.

Kansainväliset sopimukset tukevat omistusta

Neuvostoliitto oli YK:n jäsen, joten se on ratifioinut mm. YK:n ihmisoikeusjulistuksen 17. artiklassa vahvistetun omistusoikeuden pysyvyyden.

Pariisin rauhansopimuksessa 1947 ei ollut mitään mainintaa omistusoikeuden siirtymisestä Neuvostoliitolle. Ei sellaista ollut Moskovan rauhansopimuksessakaan 1940. Tarton rauhansopimus 1920 sen sijaan toi selvästi esille omistuksen pysyvyyden.

Suomen valtio ei omistusoikeutta olisi yksipuolisesti voinut siirtää, koska se ei demokraattisena maana sosialisoinut evakkojen omaisuutta, eikä mitään omistusoikeuteen liittyvää oikeustoimea tehty.

NL ja Venäjä palauttaneet alueita Kiinalle

Neuvostoliitto luovutti Kiinalle 1991 Habarovskin kaupungin lähellä olevan Damanskin saaren. Venäjä palautti Kiinalle alkuvuodesta 2008 Habarovskin kaupungin lähellä Amur-joessa olevan Tarabarov-saaren ja puolet Bolsoi Ussuriskij –saaresta.

Palautetut saaret ovat osa Priamuryen aluetta. Alue siirtyi Venäjälle 28.05.1858 Aigunin sopimuksella, mutta vahvistus jäi kesken, koska Kiina ei ratifioinut sopimusta. Sitä aiemmin Kiina ja Venäjä olivat solmineet 1689 Nerchinskin sopimuksen, joka liittyi keskinäisiin kauppa-asioihin ja rajojen vahvistamiseen.

Ns. oopiumsodat päättyivät Tianjin sopimukseen 1858 ja Pekingin sopimukseen 1860. Pekingin sopimukseen liittyen Venäjä vaati ja sai Mantsurian pohjoispuolisen alueen. Etelä- ja länsiosa jäivät Kiinalle. Esimerkit osoittavat, että Venäjä on halutessaan kykenevä rauhanomaisesti ratkomaan aluekysymyksiä.

Palautus on tahdon asia

Neuvostoliitossa yksityisomistus oli siten mahdollista, vaikka tavoitteena olikin siirtyä siitä pois. Täydellinen siirtyminen havaittiin mahdottomaksi. Neuvostoliiton utopia romahti. Venäjällä on voimassa perustuslaki, joka sallii yksityisomistuksen. Siihen liittyy joukko rajoituksia, joita ei tässä artikkelissa tarkastella.

Esimerkit osoittavat, että pakkoluovutetulla alueilla olevien suomalaisten kiinteistöjen palauttaminen, kuten koko pakkoluovutetun alueen palauttaminenkin, on täysin tahdon asia. Jos Venäjä haluaa olla oikeusvaltio, se ryhtyy selvittämään kiinteistöjen ja pakkoluovutettujen alueitten palauttamista.

Palauttaminen on toimenpide, joka nostaa Venäjän nykyisen hyvin heikoksi menneen luottamusaseman täysin uudelle tasolle. Se on katalyytti, joka nopeasti kehittää suuren määrän täysin uutta liiketoimintaa ja kanssakäymistä. Luottamus on kaiken inhimillisen yhteistyön edellytys.

Lisätiedot: Veikko Saksi


Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net


Suomen Karjalan substanssi

Toisella tavalla lähestyen myös yhteys ja side maahan on siellä eläneillä ja heidän sukulaisillaan. Vanhempien,isovanhempien,isoisovanhempien ja jne. Nykyolijoilla ei ole yhteyttä maahan,se on mahdotttomuus. Side, yhteys ei katkea nykyisessä tilanteessa. Karjalamme elää nyt osaltaan omalla sykkeellään ja sen me kuulemme ja tiedämme.
Anssi Rapo [2009-11-02 22:22:23]



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].