[10] Venäjä
[16] Historialliset
[21] Poliittiset

KIRJE 1899: SUUREN ADRESSIN AIKAAN

Suomen historian kohtalonhetkiin voi tutustua myös yksityisen kirjeen välityksellä. Fil. maisteri Kirsti Relander on antanut käyttöön seuraavan kirjeen, joka valottaa poikkeuksellisen lahjakkaan naispuolisen tohtorin ajatuksia suuren muutoksen odotuksesta. Kirjoittajan ja vastaanottajan nimet on poistettu, samoin henkilökohtaiset viittaukset. Muutoin kirje on autenttinen.

7.II.1899:

Olisin niin mielelläni kirjoittanut sinulle jonkun aikaisemmin kulkevan postin myötä, mutta olen ennen kaikkea halunnut kirjoittaa täysin avoimesti, ja tällaisina aikoina ei ole aivan miellyttävää uskoa sellaisia kirjeitä postin haltuun. Jopa sanomalehdet ovat varoittaneet kaikkia varomattomuudesta kirjeenvaihdossa.

Tämä koskee todennäköisesti lähinnä Pietarin kautta kulkevia kirjeitä, mutta myös omaa maatamme ja varsinkin Skandinaviaan menevistä ei tiedä kuinka varmoja ne ovat. Olen ajatellut että lähettäisin A:n Hankoon panemaan kirjeen suoraan höyrylaivan postilaatikkoon, missä se luonnollisesti on varmassa tallessa. Tiedän ihmisten lähettäneen kirjeitä Eurooppaan Ruotsiin menevien matkustajien myötä. Joku keino varmaan löytyy. Nyt aloittakaamme varsinainen teksti.

Tiedät jo, että senaatti 10:llä äänellä 10:tä vastaan (puheenjohtaja Tudeerin äänen ratkaistessa) päätti julkaista helmikuun 15:nen manifestin. Prokuraattori Söderhjelm [prokuraattori vastaa nykyistä oikeuskansleria] pani vastalauseensa. No niin, 21 & 22. helmikuuta matkusti Tudeer & Söderhjelm Pietariin vieden mukanaan senaatin ehdotuksen, että Keisari julistaisi, että hän ei aikonut muuttaa Suomen perustuslakia sekä että esitys valtiota koskevien lakien säätämisestä tulisi alistaa säätypäiville.

Olet varmaan lukenut senaatin esityksen sanomalehdistä, se oli hyvin ja arvokkaasti kirjoitettu. Tiedät myös, että keisari kieltäytyi vastaanottamasta niin senaatin edustajia kuin säätyjen puhemiehiä, jotka olivat myös matkustaneet Pietariin. Procopé esitteli kuitenkin hänelle senaatin kirjelmän ja hän päätti, että se ei antanut aihetta mihinkään toimenpiteisiin!

Heti manifestin julkistamisen jälkeen, luulen, että se oli 20 helmikuuta, pidettiin suuri kansalaiskokous Ateneumissa. N. 60 henkilöä oli läsnä ja päätettiin, että jos senaatin ja maapäivien esitytä ei oteta huomioon, keisarille lähetettäisiin suuri joukkoanomus koko maasta.

Pian näiden esitysten tuloksen tultua julki, ryhdyttiin toimenpiteisiin tämän joukkoanomuksen suhteen. Perustettiin kaksitoista miehinen komitea, nämä kääntyivät ystäviensä puoleen, jotka sitten auttoivat kirjoittamaan riittävän määrän kopioita komitean laatimasta adressista sekä puheesta, joka maaliskuun viidentenä pidettäisiin kaikissa maan kunnissa samalla, kun adressi annettaisiin allekirjoitettavaksi.

Ylioppilaat lähetettiin maaseudulle. Täällä Helsingissä kaupunki on jaettu 400 piiriin, ja siellä juoksevat ihmiset sitten sunnuntaina kaikissa perheissä keräämässä allekirjoituksia. Yritystä ei ole juuri pidetty salassa aivan ensimmäisiä päiviä lukuun ottamatta.

Lehdet eivät kuitenkaan ole maininneet asiasta mitään, mutta lauantaina maaliskuun 4:nä, päivää ennen allekirjoittamisen alkua, oli sanomalehti ”Työmiehessä” (päätoimittaja Kurikka) artikkeli, jossa työläisiä varoitettiin allekirjoittamasta! Se oli vaan ”herrojen konsteja” ja työläisiä ei oltu millään tavoin kehotettu ottamaan osaa sen valmisteluihin.

Jotkut sanovat, että K. on ostettu venäläisellä rahalla. Todennäköisempää on, että hän on lyhytnäköisen työväenliikefanaattisuutensa sokaisema, sillähän ei tunnu olevan isänmaata eikä muuta oikeaa kuin se, mikä suoraan koskee massoja.

K. artikkeli sai sitten aikaan sen, että osa suomenkielisiä työläisiä jätti allekirjoittamatta. Mutta yleisesti ottaen on yritys on saavuttanut suuren kannatuksen vaikkakin allekirjoitusten kerääjät sanovat joutuneensa myöskin monien sangen katkerien kokemusten alaisiksi.

Toivotaan, että pelkästään Helsingistä saataisiin kootuksi 40 000 ääntä. Saa nähdä! Maaseudulla kuulemma kansa Pohjanmaalla, Savossa ja Karjalassa ovat mielellään allekirjoittaneet, Hämeessä ja Uusimaalla lienevät tilattomat ihmiset ajatelleet, että ”olot paranevat paljon, kun venäläiset lait tulevat voimaan, sillä sitten maa jaetaan tasan kaikkien kesken”.

Hämärät kuvitelmat Venäjän kunnallisesta yhteismaataloudesta, jonka sanotaan olevan suureksi haitaksi, koska kukaan ei viitsi tehdä kuin mahdollisimman vähän maan suhteen, joka ei ole hänen omansa. Yksinkertaiset ihmiset tai palkatut agentit ovat nyt luultavasti levittäneet tätä toisten yhtä yksinkertaisten ihmisraukkojen keskuuteen.

Maaliskuun 12 tai 13 päivänä lasketaan allekirjoitusten olevan valmiit, ja sitten toimitetaan adressi heti perille. Sen sanamuoto, joka mielestäni ei ole onnistunut, julkaistanee sen jälkeen ja sitten voit lukea sen. Osallistumismahdollisuus tarjotaan jokaiselle täysi-ikäiselle suomalaiselle miehelle ja naiselle jokaisesta säädystä. Pitäisi saada ainakin 200 000 nimeä, jotta adressilla olisi mitään merkitystä.

Mitä tämän joukkoanomuksen tulokseen tulee, on aivan varmaa, että sillä ei tule olemaan minkäänlaista vaikutusta, todennäköisesti herättää se keisarissa vastenmielisyyttä. Mutta sitä täytyy kuitenkin tukea, koska se on joka tapauksessa kansan tunteen ilmaisu epäoikeudenmukaisuudesta, vaarasta ja huolesta, protesti lainrikkomista ja myöntyväisyyttä vastaan, toiminta, jollaista toki tarvitaan nyt, kun niin paljon omien maamiesten surkeutta, pelkuruutta ja pikkumaisuutta on tullut päivänvaloon.

Senaatin julkaisupäätös ym. herätti tavatonta vastenmielisyyttä. Enemmistön kymmenen jäsentä (nimet tunnet lehdistä) joutuivat alttiiksi tämän vastenmielisyyden osittain sopimattomille ja häpeällisille ilmauksille ts. nimettömille mutta joskus myös allekirjoitetuille häväistyskirjeille. Yrjö-Koskiselle lähetettiin 30 hopearahaa ja ruumisarkku, Tudeerille silkkinaru jne.

Näiden kymmenen nimi piirrettiin öisin erinäisille seinille kaupungissa, ja sanotaan, että ne poliisivartiosta huolimatta ilmestyivät joka yö Yrjö-Koskisen seinälle, josta piiat joka aamu suurella vaivalla pesivät ne pois. Tämähän ei ole erityisen vaarallista, vaikkakin tosin poikamaista. Prokuraattori sen sijaan on saanut loputtomasti kukkia.

Kaikki lehdet Helsingissä paheksuvat senaattia U.S:ssää lukuun ottamatta, joka ensin vaikeni ja sitten kahden viikon jälkeen alkoi varovasti puolustaa Y-K:ta ja kumppaneita. Muutama päivä sitten jätti Y-K äkkiä eroanomuksensa ja saneli samalla pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä prokuraattorin menettelyä kohtaan syyttäen tätä laittomasta päätöksestä ja päätti lopuksi viittauksella, että prokuraattorin olisi pitänyt jo ennen manifestin senaattiin tuloa ryhtyä toimenpiteisiin sen peruuttamiseksi.

Millaista rikkiviisautta. Mitään muuta laillista perustaa kuin lain ja perustuslakimme henki ja periaate ei prokuraattorilla voinut olla, sillä ei voi vaatia, että perustuslaissa olisi jotain tyyliin: Jos Keisari antaa lainvastaisen määräyksen, ei senaatin tule julkaista sitä.

Mitä taas siihen tulee, ettei prokuraattori tehnyt mitään niinä kolmena päivänä ennen manifestin käsittelyä senaatissa, ei hänellä liene oikeutta käsitellä lakia, jonka venäläiset viranomaiset ovat Venäjällä esittäneet, ennen kuin laki on virallista tietä saatettu senaatin tiedoksi.

Y-K:n vastalause on julkistettu. Siinä on epämiellyttävä, alentuva sävy. Se on riitakapula, jonka hän heittää ja pelastaa samalla itsensä syrjään. Sillä miksi eroaa hän nyt? Miksi syyttää hän heikkoja voimiaan? Miksi esittää hän Keisarille syynä eroonsa voimakkaan ja miehekkään protestin? Hän on vanha mies, kuulunut senaattiin 16 vuotta ja suuri osa Suomen kansaa kunnioittaa häntä. Hänen toimintansa olisi ehkä merkinnyt jotain. Sen sijaan pelastautuu hän itse syrjään, yrittäen vielä viime tipassa työntää syyn toisten niskoille.

On niin paljon alhaisuutta, raukkamaisuutta ja välinpitämättömyyttä. Sen, mikä tulee ulkoa, voidaan ainakin ajan myötä korjata, kun taas sisältä, omasta kansasta tuleva on pahinta. – Senaattorit Gylling ja Nyborg, (svekomaaneja) ovat kuulemma esittäneet samanlaisia vastalauseita kuin Y-K ja loput senaatista ovat yhtyneet ensiksi mainitun kantaan. Ja tämä kaikki viikko manifestin jälkeen.

Mennäkseni siihen, mitä kerroit ”Politikenin” kirjoittaneen Pietarin oloista ja varsinkin Keisarin terveydentilasta, on aivan varmaa, että hän on terve ja täysissä sielunvoimissa sekä että hän on sangen hyvin selvillä kaikesta mitä on tapahtunut.

Vielä enemmän, hän on panslavististen taantumuksellisten aatteiden läpitunkema. Hänen tapansa kohdella Suomea on pelkästään tulos eräästä jo kauan sitten periaatteessa tehdystä suunnitelmasta saattaa tämäkin osa Venäjän valtiota sopusointuun ja yhdenmukaisuuteen koko valtakunnan kanssa.

Sinä muistanet, että hän heti valtaistuimelle nousunsa jälkeen ilmoitti peruuttamattomasti puolustavansa yksinvaltiutta. Jo 1895 kirjoitti hän huomautuksen ns. Bungen komitean ehdotukseen Suomen lakien muuttamiseksi, että Venäjän viranomaisten tulee myös käsitellä lait, jotka säädetään koskemaan koko Venäjää, Suomi mukaan lukien (huom!) ja että lopullinen ratkaisu riippuu hänestä itsestään! Sen olet jo lukenut N. Pressenissä.

Komitea, joka on laatinut manifestin ja sitä seuraavat ”perussäädökset” piti selviönä että keisarikunnan valtiosääntö on voimassa myöskin Suomessa, joka on erottamaton osa Venäjän valtakuntaa; siis itsevaltiuskin on voimassa täällä. Hallitsijanvakuutukset, lupaukset, valtiosääntö, maapäivät, kaikki tämä on voimassa vain Suomen sisäisissä kysymyksissä ja asioissa.

Tämä on aina ollut Venäjän keisarien tarkoitus, ja että jotain muuta on esitetty perustuu vain suomalaisten omaan viekkauteen, heidän juonitteluunsa ja vääristelyihinsä, siihen, että he ovat käyttäneen keisarien luottamusta väärin ja johdattaneet heidät harhaan.

Näin on uskoteltu keisarille ja hänet on saatu nurjamieliseksi ja epäluuloiseksi Suomea kohtaan. Joko hän toimii hyvässä uskossa tai tietoisesti väärin ja teeskentelee uskovansa vain vasta esitettyjä periaatteita.

Ensiksi mainittu on mahdollista, sillä ihminen, joka on kasvatettu venäläisiin oikeuskäsityksiin Pobedonostzoff juridiikan opettajanaan, ilman käsitystä lain rikkumattomasta pyhyydestä silloinkin, kun sitä ei mikään valta suojaa, sellainen ei voi sen enempää ymmärtää meidän asemaamme, meidän turvatonta oikeuttamme, kuin sivistymätön talonpoika ymmärtää Wagnerin oopperaa.

Mutta viimeksi mainittukin on mahdollista, hänen jokapäiväisessä elämässään on asioita ja piirteitä, jotka saattavat antaa paljon ajatuksen aihetta. Hän kieltäytyy ottamasta vastaan maapäivien ja senaatin lähettämiä edustajia, Suomen korkeimpia virkamiehiä, joiden tehtävä on turvata laillisuus ja joiden virkasääntöihin on kirjattu, että kukin on velvollinen ilmoittamaan Keisarille, jos havaitsee jotain laittomuutta.

Mutta hän ottaa mieluusti vastaan tunnin pituiseen, intiimiin audienssiin Borodkinin = nimimerkki Aboffin, joka venäläisissä lehdissä on kirjoittanut mitä häpeällisimpiä valheita ja solvauksia Suomesta.

[Aboff - tämä menneiden aikojen Komissarov-Juri Derjabin]. Hän jättää senaatin arvokkaan, miehekkään esityksen huomiotta, mutta ottaa kyllä vastaan Bobrikoffin raportteja mielihyvällä, kiittää tätä ja toivottaa tälle onnea jatkuvaan menestykseen.

Bobrikoff, joka on auttanut tuhoamaan Itämeren provinssit ja joka Venäjälläkin on pahamaineinen, joka oli ainoa arvohenkilö, joka suostui ryhtymään Suomen pyöveliksi, sillä kenraalikuvernöörin virka oli kaksi vuotta täyttämättä ja sitä tarjottiin sinne ja tänne ilman että tehtävään soveliasta löydettiin. Mutta nyt hän on tullut.

Mitä lähettämäsi lehtileike kertoi Bobrikoffista on siinä mielessä totta, että hän todella joissain pikkuseikoissa näytti osoittavan hyvää tahtoa ja tämä todella antoi suomalaisille hiukan toivoa. Hukkuvahan tarttuu oljenkorteenkin. Mutta se oli pelkkää peliä.

Bobrikoff on vahvasti vaikuttanut manifestin syntymiseen. Jo heti tänne saavuttuaan, lahjoja kädessään kantaen, hänen lausuntonsa ja esiintymisensä osoittivat, että hän koki asemansa vankkumattomaksi, ja hänellä on myös keisarin erityinen luottamus ja suosio.

Täällä hän on koettanut lahjoa erinäisiä henkilöitä; poliisimestari Gordieta, Agathon Meurmania (jolla on vaikutusvaltaa talonpoikaissäätyyn) ja monia muita. Tämä on tietysti epäonnistunut, mutta kaikessa hiljaisuudessa on hänellä palveluksessaan joitakin epäilyttäviä yksilöitä, joilla ei ole kunniaa eivätkä he liioin nauti arvostusta.

Hän tietää kaiken, asioiden käsittelyn maapäivien kerhoissa, asioiden kulun kokouksissa jne. jne. Maapäivillä on nykyisin joukko epäilyttäviä aatelismiehiä, jotka eivät ennen ole osallistuneet mutta ovat nyt sukeltaneet esiin. Kreivi Cronhjelm on kai ennen ollut mukana, mutta hän on ehdottomasti ryssä.

B:n rakkain toive on ilmeisesti saada aikaan jonkinlainen kansan mellakka, sillä silloin voisi ilman sen suurempia seremonioita saattaa maa sotilasvallan alle ja lopettaa jokainen itsehallinnon häivähdyskin.

Tiedätkö kuinka hän toimii! Tammikuussa anoi venäläinen hyväntekeväisyysyhdistys kolmen päivän juhlaa kaartinmaneesissa. Punaisiin tolppiin kaikkialla kaupungissa oli liimattu ilmoituksia tästä venäjäksi, ruotsiksi ja suomeksi.

Huomattiin, että venäläiset oli revitty pois joistakin tolpista. B. kutsui Gordien luokseen ja komensi tätä vihaisella äänensävyllä ottamaan selvää tästä kurittomuudesta. Gordie tutki täydellä tarmolla - niin että kaksi venäläispoikaa tavattiin plakaatteja repimästä. Ankaran kuulustelun jälkeen tunnustivat he, että he olivat toimineet erään santarmin käskystä. Tätäkin kuulusteltiin ja G:n päättäväisyyden pelästyttämänä hän sanoi, että hän oli saanut määräyksensä suoraan - - Hänen Korkeudeltaan Kenraalikuvernööriltä. G. meni tämän luo ja jätti tutkimusraporttinsa.

Sanotaan, että B., joka sentään nolostui hiukan, olisi tarjonnut G:lle 8000 markan palkankorotusta, josta tämä kieltäytyi. Kuulin tämän tarinan eräältä lääkäriltä, G:n henkilökohtaiselta ystävältä. Edellisenä päivänä, kuultuaan tarinan kaupungilla, hän oli kertonut sen G:lle ja kysynyt oliko se totta, johon G. oli vastannut: "Ei aivan, mutta kyllä se sinnepäin on".

Pääasian täytyy olla totta, määräys tuli B:ltä, eikä muuta todistetta tarvita. Edelleen kerrotaan, että eräs santarmi olisi heittänyt kiven B:n talon yhdestä ikkunasta sisään, mutta poliisi sai hänet kiinni. Edelleen, kun Aleksanterin patsaan luona taannoin juhlittiin A II:n hallitsijanvakuutuksen vuosipäivää, oli kaksi yksilöä ensin viheltänyt ylioppilaiden lähetystölle ja sitten alkanut keskinäisen tappelun.

Mutta ympärillä seisojat töllistelivät heitä suomalaisella rauhallisuudella, ja poliisi puuttui asiaan pikaisesti sekä vei tyypit putkaan. Heidän havaittiin pian olevan valepukuisia santarmeja, joilla jälleen oli määräys ylemmältä taholta. Viimeisistä tarinoista en voi varmuudella mennä takuuseen, en ole tavannut yhtään näytelmän silminnäkijää, mutta kaikki ihmiset puhuvat siitä.

Kuinka voi suojautua politiikalta, joka käyttää moisia menetelmiä. Niin kauan kuin G. on poliisipäällikkö on kuitenkin turvallisempaa, mutta niin rehellinen mies, joka myös on jo nähnyt niin paljon kulissien takana, erotetaan varmaan kohtapuoleen.

18.III.1899

Sen jälkeen kun kirjoitin yllä olevan on useampi päivä kulunut ja tapahtunut paljon. En ole saanut tilaisuutta kirjeen lähettämiseen ja siksi et ole kuullut minusta mitään. Jatkan nyt.

B:n vehkeilystä kerrotut jutut ovat totta, sen tiedän nyt varmasti. Uusia samanlaisia sattuu. Asiaa ei kuitenkaan pidä käsittää niin, että B. ja ne, joita hän palvelee kiinnittäisivät sen kummempaa huomiota suomalaisten mielipiteisiin ja tekemisiin.

Venäjän suunnaton valta, josta häviävän pieni osa riittää Suomen murskaamiseen, saa aikaan sen, että B. kannattajineen ei voi muuta kuin pitää kaikkea puhetta meidän oikeuksistamme, meidän laeistamme, meidän kansamme ajatuksista ja huolista ym. aika humoristisina.

Sanotaan myös, että B. ”virnuilee” senaatille ja prokuraattorille ”vanhalle patriootille”. Mutta olisi kuitenkin koko joukon mukavampaa ja vähemmän aikaa vievää yhdellä iskulla nujertaa ja tukahduttaa nämä pikku ötökät, jotka rohkenevat vastustaa voimaa ja väkivaltaa, mutta joku vaisu mellakka joissain syrjäkolkissa olisi aika poikaa kilpenä sitä vähäistä mielenharmia vastaan, jonka Euroopan hämmästyksen ja paheksunnan kuitenkin täytyi aiheuttaa, rauhankonferenssinkin ollessa aivan ovella.

Ellei olisi rauhanmanifestia, tätä ”onnea onnettomuudessa” kuten aivan oikein sanot, ei Euroopan mielipide merkitsisi enempää kuin höyhenen putoaminen härän selkään. Mutta nyt se on, kuten sanottua, kuitenkin joltisenkin epämiellyttävää. Nykyisin kerrotaan, että johtavat panslavistit ovat katuneet, ettei Suomea jätetty rauhaan ennen rauhankonferenssia.

Kun tämä tavoittaa sinut, tiedät jo joukkoadressin kohtalon. Nimien lukumäärä oli yli puoli miljoonaa, suurenmoinen tulos, kahdessa viikossa aikaansaatu. Sidottuna allekirjoituksista tuli 26 nidettä, 6 – 10 cm. paksuja. Kun kaikki kasattiin matalalle jakkaralle, tuli siitä torni, jonka ylimpään pisteeseen keskimittainen mies niukin naukin ylettyi kädellään käsivarsi pystyyn nostettuna.

Valokuvia on otettu adresseista vastaavan kaltaisessa tilanteessa. Niteet olivat tummanpunaista, pehmeää, yksinkertaista nahkaa, pärmit sisältä moirélla vuoratut. Keisarille ojennettava (rouva af Bährin kirjoittama) adressi on kirjoitettu suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi ja se on sidottu vastaavanlaiseen niteeseen vaaleanruskeasta nahkasta valkoisine vuorineen.

Ajatus joukkoanomuksesta on herättänyt suunnatonta vastakaikua kaikkialla Suomessa. Se on ollut kipinä, joka sai valmiin tulen roihahtamaan liekkiin. Lukuun ottamatta, (näin on asia myöhemmin osoittautunut olevan) kirjeeni alussa mainittuja B:n lähettämiä joitain maaseudun ”tilattomia” ja Helsingin työläisiä, jotka jatkuvasti, Kurikan kiihottamina, esiintyvät skandaalimaisesti ja maata häpäisevällä tavalla, näitä poikkeuksia lukuun ottamatta on asiaan yhtyminen ja innostus ollut yleinen.

Allekirjoituksia on tullut aina Kittilästä asti. Vain muutama harva kunta Suomesta puuttuu anomuksesta ja ne ovat lähinnä vaikeakulkuisten matkojen takana olevia kuntia Lapissa tai jokunen ulkosaaristossa.

Mutta vielä enemmän, n. 500 kunnasta on lähetetty edustajia, yksi kustakin kunnasta, Helsinkiin ja paljon keskustelun jälkeen, puolesta ja vastaan, päätettiin, että kaikki matkustaisivat Pietariin jättiläislähetystönä jättääkseen adressin, jos mahdollista, audienssissa keisarin luona. Osan yksityiskohdista löydät päivän Nya Pressenistä, sillä tänään ovat lehtemme muodollisesti julkaisseet asian, kun siitä on jo puhuttu venäläisessä lehdistössä.

Sanotaan, että niin suuri lähetystö kuin myös allekirjoitusten suuri määrä on tehnyt vaikutuksen Pietarissa. Poliisi on ottanut ihan ystävällisesti vastaan lähetystön, jota tosin valvotaan tiukasti. Mutta nämä, suurimmaksi osaksi talonpoikia, käyttäytyvät hyvin asiallisesti, kulkevat juhlallisesti ympäriinsä pienissä, uusissa sarkavaatteissaan, ja he ovat aivan ilmeisen tietoisia tehtävänsä tärkeydestä ja vastuustaan kuntaansa kohtaan.

Tunnelma heidän keskuudessaan oli jo täällä lämpimän isänmaallinen ja juhlallinen ja heistä tuntui varmasti täältä lähtiessään kuin heidän tulevat kohtalonsa olisivat melko epävarmoja. ”Meidän maallamme on kyllä varaa menettää yksi mies kustakin kunnasta” sanotaan yhden miehen virkkaneen tässä tilanteessa. B., joka merkillistä kyllä sai tietää adressista vasta kun se oli liki allekirjoitettu ts. n. 7 – 8. maaliskuuta, on kuulemma ollut aivan raivoissaan siitä. Hän ei kuitenkaan kyennyt tukahduttamaan niin jättiläismäistä kannanottoa.

Hänen sanotaan sähköttäneen keisarille, että adressi on tulossa, mutta että sen ovat aikaansaaneet jotkin separatistit, jotka ovat ostaneet allekirjoitukset. En tiedä, onko tämä totta, mutta varmaa on, että hän sinä päivänä. 15:nä, kun useimmat lähetystöstä matkustivat täältä, oli kutsunut luokseen Uudenmaan kuvernöörin de Pontin ja määrännyt hänen sähkeitse anomaan Pietarin poliisilta, että tämä ”huolehtisi” lähetystöstä.

Kun de Pont kieltäytyi tästä ja asetti virkansa B:n täytettäväksi, halusi B. saada sähkeen lähetetyksi omalla vastuullaan ja nimellään, mutta tätäkään ei noudatettu, vaan P. sähkötti Pietarin kaupungin prefektille, että suomalainen lähetystö saapui ”rauhanomaisessa tarkoituksessa” tapaamaan ministerivaltiosihteeriä, [Suomen asioiden esittelijä Venäjän vallan aikaan]. B. oli hyvin tyytymätön tähän stilisointiin, kun se kerrottiin hänelle.

Yksi lähetystö oli kuitenkin jäänyt tänne ilmoittaakseen asian B:lle. Hän ei ensin ottanut heitä ollenkaan vastaan, sitten teki hän sen kuitenkin, kts. tämä N. Pressenistä. Meikäläisten toiveet Pietarissa olivat kuulemma aika valoisat, odotettiin audienssin myöntämisen olevan melkein varmaa, torstaina ja perjantaina tuli sähkeitä sovitussa muodossa: ”Vähittäishinnat nousevat, lähettäkää lisää tavaraa".

Tänään tuli päätös, lähetystöä ei oteta vastaan, keisari kehottaa sen vastaavien kuvernöörien kautta kääntymään kenraalikuvernöörin puoleen. Ei, keisari ei ole sairas, ei tyhmä, ei tietämätön siitä, mitä tapahtuu, hän on vaan pelkästään ryhditön ihminen, ilman lujuutta ja omaa tahtoa.

Hän linnoittautuu kenraalikuvernöörin taakse päästäkseen vastaanottamasta lähetystöä, jonka tulosta hän kuulemma oli epätoivoinen. Eikö hän ikinä saa rauhaa tästä ikuisesta Suomi-kysymyksestä, miksi rettelöidään ja eikä anneta hänen olla rauhassa, hän olisi mieluummin rettelöimättä, on niin paljon mukavampaa kuulla itseään juhlittavan jalona rauhanrakentajana, ihmiskunnan hyväntekijänä kuin kuulla näiden suomalaisten puhetta perustuslaistaan, loukatuista oikeuksistaan ja näin ollen ehkä olla pakotettu ajattelemaan, että kaikki hänen toimensa eivät ehkä ole viisaita ja jaloja.

Joka tapauksessa, B istuu vahvemmin kuin koskaan satulassa, hän johtaa keisaria yhtäältä ja Suomea toisaalta. Audienssilla voi tuskin toivoa olevan mitään vaikutusta kuin pienet nuhteet Bobrikoffille, sillä ei keisarilta kannata toivoa mitään, vaikka hän tulisikin lempeämmälle tuulelle. Pääasia kuitenkin on, että joukkoanomus saatiin aikaan. Jotain kai sentään merkitsee, että kokonaisen kansan miehekäs ja luottavainen anomus on nolosti torjuttu.

Mahtaneeko lähetystö nyt yksinkertaisesti jättää adressinsa Procopén välityksellä vai aiotaanko hakea audienssia kenraalikuvernöörin kautta. Edellinen olisi varmaan parempi, sillä B. ei anna koskaan tukeaan tälle asialle. Väitetään, että hänellä on listoja maaseudulla tsaarille osoitetun kiitosadressin allekirjoitusta varten ja että ihmiset todella allekirjoittavat sen yhden tai kahden markan hinnasta nimeä kohti.

”Politikenissä” kerrottu huhu, että B. olisi saanut senaatin julkaisemaan manifestin uhkaamalla piiritystilaa ja joukkojen kutsumista Suomeen ei ole totta, siitä olisi kuultu. Kuitenkin hän oli ennustanut senaatin tulevan erotetuksi 12 tunnin sisällä jos ne eivät alistuisi. Tämä uhka vaikutti varmaan vähemmän enemmistöön kuin ”järkisyyt”.

...

Lähetystö palaa tänään iltapäivällä Pietarista. Illalla pidetään seurahuoneen suuressa salissa kokous sen jäsenille. Minäkin menen sinne. Päivän lehdistä havaitset, että B. on ehdottanut senaatille rikoslain 16 § sopivana käytettäväksi niitä kohtaan, joilla on jotain tekemistä adressin kanssa! Sillä lailla! Hän oli silminnähden hiukan epäröivä, koska lähetystö oli jo päässyt Pietariin ja arveltiin olevan mahdollista, että se otettaisiin vastaan.

Mutta kun keisari oli toiminut hänen ohjeidensa mukaisesti on hän jälleen tilanteen herra. Jos senaatti ei puutu asiaan millään lailla niin hän saattaa hankkia kaikkein korkeimman luvan ryhtyä asiassa sopivaksi katsomiinsa toimenpiteisiin. Tunnelma täällä on rohkeampi, lämpimämpi kuin koskaan vaikkakin sitä säestää hautajaiskellot.

Saattaa olla, että jotain vielä yritetään, kansa on valmis kaikkeen paitsi kapinaan. Siihen sitä ei saada idästä tulleista yrityksistä huolimatta. Kansa, jaa, työläisiä lukuun ottamatta, he kun ovat tänään kunniantervehdyskulkuein, kukkasin ja lauluin juhlineet hra. Kurikkaa! Toivon, että kukaan ei enää pyydä heitä myötävaikuttamaan missään isänmaallisessa asiassa.

Lisätiedot: FM Kirsti Relander, email

Kommentoi tätä artikkelia
Nimesi tai nimimerkkisi: Sähköpostiosoitteesi (ei pakollinen): Otsikko: Kommentti: Kommentin saa julkaista Kommentti on vain Pro Karelia -toimitukselle
Kirjoita tämä vahvistuskoodi alla olevaan sarakkeeseen.

Kummastelu

Kiitos Kirsti Relanderille!