- Valtioneuvosto dementoi Putinin lausunnon
- Suomi luovutti osan suvereniteetistaan Venäjälle
- Valtioneuvosto ei voi tehdä luovutuspäätöstä
- Kaivosvaltauksella putkea parempi prioriteetti
- Suomenlahden kv-oikeudellinnen asema muuttuu
- Nord Stream AG on Gazpromin tytäryhtiö
- Suomi ”näkee” putken vain ympäristökysymyksenä
- Venäjä korostaa uhkakuvaa sotaharjoituksilla
- Miten kaasun saanti varmistetaan?
- Nord Stream –päätökset harkittava uudelleen
- Nord Stream on muutettuna kannatettava
Valtioneuvosto dementoi Putinin lausunnon
Nord Stream –kaasuputkea on julkisuudessa käsitelty jo useamman vuoden ajan. Suomen valtioneuvosto on päättänyt antaa kaasuputkelle luvan, joka puolestaan toimii perustana Länsi-Uudenmaan ympäristöviraston päättäessä luvan myöntämisestä kaasuputken rakentamiselle.
Valtioneuvosto ei ottanut päätöksessään lainkaan huomioon sitä, että Venäjän presidenttinä ollessaan Vladimir Putin yksiselitteisesti ilmaisi Venäjän tulevan armeijallaan valvomaan kaasuputken turvallisuutta. Pääministerinä hän vahvisti, että tämä on Pohjoisen armeijan tärkein tehtävä.
Putinin ilmoitus merkitsee sitä, että valtioneuvosto päätöksellään luovuttaa osan suvereniteetistaan Venäjälle, EU:n ulkopuoliselle valtiolle. Suvereniteetin muutoksista päättää eduskunta, ei valtioneuvosto.
Suomi luovutti osan suvereniteetistaan Venäjälle
Asianajaja Kari Silvennoinen on päämiehensä puolesta valittanut päätöksestä Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen (KHO) 04.12.2009: ”Valitus laillisuusperusteella valtioneuvoston 05.11.2009 tekemään päätökseen, jolla se on luovuttanut osan Suomen suvereeenia valtakunnan aluetta venäläiseen vallintaan ja antanut samalla suostumuksen Suomen talousvyöhykkeen taloudelliseen hyödyntämiseen ns. Itämeren kaasuputken rakentamista varten”.
Valituksessa vaaditaan täytäntöönpanon keskeyttämistä. Valittaja katsoo, että valtioneuvosto on ”päätöksellään rikkonut vakavasti Suomen perustuslakia ja muita lain säännöksiä ja yleisiä oikeusperiaatteita, joten päätöksen täytäntöönpano on välittömästi keskeytettävä asian kaikenpuolisen ja perinpohjaisen oikeudellisen käsittelyn ajaksi. Täytäntöönpano loukkaa paitsi Suomen valtiojärjestystä, niin myös allekirjoittaneen valittajan legitiimejä oikeuksia.”
Yksi valituksen keskeinen peruste on se, että valtioneuvosto on poliittisin perustein ratkaissut Nord Stream –kaasuputkeen ja sen valvontaan liittyvät oikeudelliset kysymykset.
Valtioneuvosto ei voi tehdä luovutuspäätöstä
Valittaja vaatii valtioneuvoston päätöksen kumoamista kolmella perusteella; "koska
1) se ei ole voinut tehdä tällaista päätöstä (luovuttaa osan Suomen alueesta vieraalle valtiolle), vaan asia olisi tullut ratkaista eduskunnassa,
2) turvallisuuskysymyksessä valtioneuvosto on mennyt toimivaltaansa ulommaksi luopuessaan Suomen suvereenin alueen turvallisuusvalvonnasta, luovuttaen alueen turvallisuusvalvonnan venäläisille/ Nord Stream Oy:n venäläiselle emoyhtiölle Gazpromille,
3) valtioneuvosto on ratkaissut väärin kahden sille tulleen hakemuksen etusijajärjestyksen, hylätessään valittajan aiemmin tekemän pyynnön käyttää samaa talousvesialuetta kaivostoimintaan."
Kaivosvaltauksella putkea parempi prioriteetti
Kaivostoiminnalla valittaja tarkoittaa ns. Suomenlahden merivaltausta. Se on Suomen kaivoslain mukaan tehty kaivosvaltaus, joka kulkee 25. pituuspiiriä myöten Helsingistä etelään Suomen ja Viron väliselle merirajalle 50 m leveänä vyöhykkeenä.
Kaivosvaltaushakemus on tehty 27.08.2008. Nord Stream –kaasuputkeen liittyvä lupahakemus on tehty maaliskuussa 2009. Kaivosvaltaushakemuksella on siten selkeä ajallinen prioriteetti kaasuputkeen verrattuna. Tämä prioriteetti ei ole estänyt valtioneuvostoa antamasta kaasuputkelle Suomen talousvyöhykelain mukaista lupaa.
Valituksen perusteluissa tuodaan putken valvontaan liittyvät maanpuolustus- ja turvallisuuskysymykset selvästi esille. Siinä viitataan mm. Venäjän lainsäädäntöön sisältyviin putken suojelua koskeviin sotilaallisisiin säännöksiin.
Venäjän ottaessa suvereenisti kaasuputken turvallisuuden hoitaakseen, luopuu Suomi valittajan mukaan osasta turvallisuutensa valvontaa ja kaventaa merkittävästi turvallisuuspiiriään. Erityisesti tämä merkitsee Helsingin edustalla kokonaan meripuolustuksesta luopumisesta. Valtioneuvosto on valituksen mukaan ylittänyt toimivaltansa, eivätkä presidentti ja valtioneuvosto voi tällaista päätöstä tehdä. Sellaisen päätöksen harkitsee ja tekee eduskunta.
Suomenlahden kv-oikeudellinnen asema muuttuu
Putken valvonnassa nähdään myös Suomenlahden kansainvälisoikeudellisen aseman muutos, sillä putken valvonta muuttaa sitä radikaalisti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomen olisi tullut kysyä Viron hallituksen lainsäädännöllistä ja oikeudellista kantaa tähän kansainvälisen oikeudellisen aseman muutokseen.
Valittaja katsoo, että valtioneuvosto sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat ratkaisseet lupapäätöksen puhtaasti poliittisin, ei oikeudellisin perustein.
KHO-valituksessa selvitetään, että Gazpromilla on ”Leningradin oblastin tuomiopiirissä vireillä lukuisia oikeusjuttuja, kun kaasuputken reittiä raivataan brutaalisti eteenpäin. Venäjällä Gazpromille myönteinen tuomio taataan siten, että Venäjän hallinnon virkamiehet ”kehottavat” alioikeuksia tekemään ratkaisunsa sen tahdon mukaisesti ja valvovat oikeudenkäyntien kulun yksityiskohtaisesti. Me käsittelemme tätä asiaa oikeusvaltiossa, emmekä hyväksy tällaisia menettelytapoja.”
Nord Stream AG on Gazpromin tytäryhtiö
Sveitsin Zugiin, EU:n ulkopuolelle, rekisteröity Nord Stream AG on tosiasiallisesti venäläisen energiajätti Gazpromin tytäryhtiö, koska se omistaa kaasuyhtiöstä 51 %. Käytännössä kaikki merkittävät päätökset tehdään Kremlissä.
Todellisuudessa Nord Stream ei ole kaasuyhtiö, vaan logistiikka- ja putkiyhtiö. Se rakentaa, omistaa ja huoltaa kaasuputken, mutta kaasun putkessa omistaa ja myy Gazprom.
Nord Stream AG on siten täysin Euroopan unionin ulkopuolinen orgaani, jolla ei ole mitään toimielintä unionin alueella. Tältä pohjalta yhtiöllä ei ole mitään perusteita vaatia eurooppalaisia etuja tai etuoikeuksia itselleen.
Suomi ”näkee” putken vain ympäristökysymyksenä
Kiirehtiessään talousvyöhykkeen käyttöön liittyvän luvan antamista valtioneuvosto on korostanut sitä, että putki nähdään vain ympäristökysymyksenä.
Tällaisen kuvan korostaminen johtaa valtioneuvoston hyvin outoon valoon. Esittäväthän valtioneuvoston jäsenet, etteivät he ymmärrä lainkaan maanpuolustus- ja turvallisuuskysymyksiä, eivätkä ne heitä missään määrin edes kiinnosta.
Kaasuputkesta ei Suomelle ole mitään hyötyä, mutta on odotettavissa, että siitä tulee ympäristöhaittoja, taloudellisia tappioita ja erittäin merkittävä uhkatekijä uskottavalle maanpuolustukselle.
Venäjä korostaa uhkakuvaa sotaharjoituksilla
Tätä uhkakuvaa tuovat hyvin esille Venäjän korostetun suuret sotaharjoitukset, joista yksi kohdistuu Nord Stream –putken valvontaan. Ilmeisesti sotaharjoitus ei Suomen valtioneuvostolle ole riittävä todiste siitä, että Venäjä on suvereenin valvontansa osalta tosissaan.
Venäjä on rakentamassa sukellusveneitä, jotka soveltuvat putken valvontaan ja maihinnousun tukemiseen. Venäjä on hankkimassa Ranskasta pari Mistral-maihinnousualusta ja tekemässä pari samanlaista lisenssillä Venäjällä, jolloin vahvistetun prikaatin tehokas maihinnousu on varmistettu. Putken valvonta puolestaan johtaa siihen, että varoaika Suomelle lyhentyy minimaaliseksi.
Miten kaasun saanti varmistetaan?
Kaasuputkihanke on Euroopalle tärkeä. Venäjälle se on vielä tärkeämpi erityisesti Nabucco-putken ja tänään avatun Turkmenistan-Kiina –kaasuputken vuoksi.
Euroopan kaasunsaajille Nord Stream voi muodostaa uhkan kaasun saatavuuden osalta. Venäjän entinen pääministeri Mihail Kasjanov uskoo, ettei Venäjä pysty toimittamaan riittävästi kaasua Nord Stream -putken kautta (Ulkopoliittinen Instituutti 15.12.2009).
Anatoli Chubais arvioi syyskuussa 2009, että Venäjää odottaa vakava kaasupula jo vuoden 2010 talvella. Hän arvioi pulan olevan noin 33 mrd. m3 eli noin 5.5 % vuosituotannosta. Pula voi olla niin suuri, että jättiläiskaupunkeja joudutaan evakuoimaan, koska kaasua ei riitä.
Nord Stream –päätökset harkittava uudelleen
Suomen kannalta valtioneuvoston Nord Stream –päätös on tehty kovalla kiireellä. Ilmeisesti keskeisimpiä syitä tähän ovat olleet presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen Venäjälle jo aikaisemmin antamat lupaukset nopeista ja myönteisistä päätöksistä.
Venäläisten talous on erittäin tiukassa tilanteessa, minkä voidaan odottaa talven aikana kiristyvän. Se puolestaan voi aiheuttaa odottamattoman suuria mielenosoituksia eri puolilla federaatiota.
Venäjän valtiolla on vielä rahaa suuriin sotaharjoituksiin ja muihin kalliisiin voimannäyttöihin sekä yksittäisten kriisien torjuntaan. Rahat tulisi paremminkin käyttää perusongelmien ratkaisemiseen ja tulevaisuuden varmistamiseen liittyviin investointeihin.
Nord Stream on muutettuna kannatettava
Nord Stream –kaasuputki on hankkeena tarpeellinen ja kannatettava. Nyt suunnitellussa muodossa vain Venäjä ja sen korruptiopiirit voivat arvioida saavansa siitä selvää etua. Suomelle putki ja sen valvonta muodostavat vain ongelmia ja uhkatekijöitä.
Sama koskee Viroa ja muita Baltian maita sekä Ruotsia, Tanskaa ja Puolaa. Olisi suotavaa, että terve järki voittaisi ja putkeen liittyvät päätökset otettaisiin uudelleen monipuoliseen ja terveeseen harkintaan.
Ei Karjalan-palautusjuna ole mennyt,sitähän lastataan parhaillaan.Ottaa oman aikansa, ennenkuin Petsamo, Salla ja Karjala sekä muut ryöstösaaliit
saadaan lastattua paluumatkalle ja senjälkeen lyömme veljenkättä, sekä
unohdetaan menneet ison naapurin, Venäjän kanssa, joka alasajoi imperia-
listisen "aate-junan" Boris Jeltsinin aikana ja siitä asemalaiturille ruikuttamaan jääneet henkisen "konkurssin" kokeneet aateveljet voivat
hypätä ns. "paluujunaan"ja ruveta "kunnollisiksi" Suomen kansalaisiksi.
Eletään ihmisiksi!
Evakko -38 [2010-01-13 09:04:36]
Yle:n uutiset, STT ja HS myöhäisheränneitä
Suomessa myöhäisheränäisyys leviää johtavissa tiedotusvälineissä. Yle:n uutiset. STT ja johtava sanomalehtemme ovat vihdoinkiin löytäneet jo kahden viikon vanhan uutisen viedä Suomen Nord Stream -kaasuputkipäätös KHO:n ratkaistavaksi.
Jälleen kerran sama uutisointikaava on toistunut. HS:n tänään 30.12.2009 välittämässä STT:n uutisessa kerrotaan, että asiasta kertoi ensimmäisenä Yle:n uutiset.
Voisiko joku viestinnän ammattilainen kertoa tällaiselle maallikolle, mistä moinen uutisointimenettely on johtunut tämän tapauksen kohdalla?
Miksi asiaa piti viivytellä kaksi viikkoa?
Miksi Veikko Saksia tai esim. kantelun tekijöiden asiamiestä Kari Silvennoista ei voi mainita uutisoinnin lähteeksi?
Vaikuttiko uutisoinnin ajoitukseen esim. pääministeri Putinin eilinen ilmoitus uuden hyökkäysasejärjestelmän kehittämisestä ja, että Nord Stream -kaasuputken rakentamisen odottaa enää Suomen ympäristöviranomaisten lupapäätöstä? AntiDis [2009-12-30 15:17:52]
Ryssävihan hiipuvat jäänteet
Nimimerkki Evakko -38 kertoi saavansa lohtua Veikko Saksin ja Kari Silvennoisen toiminnasta.
Hmm. Lohtua? Mihin asiaan? Missä asiassa? Minkälaista lohtua?
Ehkä tässä ollaankin koko Prokarelian toiminta-ajatuksen todellisessa ytimessä. Mainitut palkannauttijaherrat järjestävät mentaalihygienista lohtua turhautuneisuuttaan epätoivoisille ryssävihaisille. Vuorineuvos evp:t maksavat toiminnan sukufirmojensa ylimääräisillä kertymillä. He tekevät tämän höperehtimällä Karjalan palautumisesta, johon he eivät itsekään usko kuten eivät itse asiassa lohdutettavatkaan, mutta ryssävihan hehkuun he näin lietsovat uutta liekkiä. Mutta turhaan. Se juna on jo mennyt.
Yhteisessä suloisen itsepetoksen lohdun piirissä pyörivät Saksit, Silvennoiset, vuorineuvos evp:t ja toivottomuudessaan lohtua janoavat venäjäkaunaiset. Lohdullinen [2009-12-30 00:33:51]
Lohduttavaa!
Löytyy sentään Kari Silvennoinen ja Veikko Saksi seisaallaan, monien muitten ollessa rähmällään, niinkuin se olisi ainoa selkänojaksi kelpaava
asento, vakio-vainoojan varalle.
Evakko -38 [2009-12-27 10:50:40]
Helppo ratkaisu
Jos ja kun putki rakennetaan, tämä vartiointiongelma on helppo ratkaista: Annetaan koko vastuu siitä saksalaisille ainakin Suursaaren meridiaanille asti. Niillä on putken turvallisuudesta aivan yhtäläinen intressi kuin venäläisillä, mutta Suomen aluevesiä tai sisäpolitiikkaa kohtaan se ei juurikaan niiden kiinnostusta lisäisi. Kun kerran Eurostoliitossa ollaan, niin turha rypistää kun on housussa jo. Wiikatemies [2009-12-16 18:42:23]