Tietoa kirjoittajasta


Pro Karelia ry
toimitus

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

31.12.2018 [05, 08]
»  EVAKKOJEN OMISTUSOIKEUS YHÄ SUOMESSA HOITAMATTA

30.03.2016 [05, 10]
»  SERBIA PALAUTTAA HOLOKAUSTIN RYÖSTÖOMAISUUTTA

23.03.2016 [02, 03]
»  HAJASIJOITUSKO PELASTAA MEIDÄT?

10.03.2016 [03, 10]
»  ONKO SUOMI VARAUTUNUT VENÄJÄN SORTUMISEEN?

08.03.2016 [02, 08]
»  KARELIA KLUBIN STRATEGIA

29.02.2016 [02, 10, 18]
»  KARELIA KLUBI RY:N VUOSIKOKOUSPÖYTÄKIRJASTA 2016 LUETTUA

27.01.2016
»  KARELIA KLUBI RY:N VUOSIKOKOUS 25.02.2016

21.09.2015 [03, 04, 10]
»  UUSI VENÄLÄINEN NORD STREAM 2 -KAASUPUTKI

16.09.2015 [02, 04]
»  KARJALAN WIN-WIN -PALAUTUS TV:SSÄ

27.06.2015 [02, 10]
»  KOLMEN KARJALA-KIRJAN JULKISTAMINEN 28.08.2015

15.04.2015 [02, 15, 18]
»  TERVETULOA YLEISÖTILAISUUTEEN PE 29.05.2015!

13.01.2015 [02, 07]
»  MIKÄ ON KARJALAN WIN-WIN -PALAUTUKSEN SUURI KONTEKSTI?

01.01.2015 [02, 03, 06]
»  PRESIDENTTI TUOMITSI VOIMANKÄYTÖN, MITÄ TILALLE?

16.11.2014
»  EUEEP:N VUOSIKOKOUS 2015 STUTTGARTISSA

12.09.2014 [02, 03]
»  KAHDEN TASON PELI KARJALAN WIN-WIN -PALAUTUKSESSA

26.08.2014 [02, 13]
»  KARJALAN WIN-WIN -PALAUTUKSEN YLEISÖTILAISUUS 03.09.14

22.05.2014 [02, 10]
»  OUTO STATUS QUO -AJATTELU

04.05.2014 [02, 11, 18]
»  KARJALAN WIN-WIN -PALAUTUKSEN YLEISÖTILAISUUS 06.05.14

27.03.2014 [02, 11, 18]
»  ILPO HELTIMOISESTA KARELIA KLUBI RY:N PUHEENJOHTAJA

22.03.2014 [05, 08]
»  TUOMIOJA EI VASTAA IMMOSEN KYSYMYKSEEN

22.03.2014 [04, 05, 08]
»  TUOMIOJAN VASTAUS IMMOSELLE EVAKKOJEN RESTITUUTIO-OIKEUDESTA

03.03.2014
»  IMMONEN TIUKKAA HALLITUKSELTA RESTITUUTIO-OIKEUDESTA

25.01.2014
»  VIRO JA VENÄJÄ RAJASOPIMUKSEEN HELMIKUUSSA 2014

22.01.2014 [03, 10]
»  VENÄJÄ JA JAPANI NEUVOTTELEVAT TAAS KURIILEISTA

05.12.2013 [04, 06]
»  ITSENÄISYYS!

27.11.2013 [02, 06, 10]
»  SUOMEN ITSENÄISYYDEN 100-VUOTISJUHLA

30.09.2013 [04]
»  HYÖKKÄYS PRO KARELIAN SERVERILLE

20.09.2013 [06, 07]
»  KKL 15: MUSTAN NAUHAN PÄIVÄ 23.08

22.08.2013 [02]
»  ILPO HELTIMOINEN KARJALAN KUVALEHDEN LEVIKKIPÄÄLLIKÖKSI

25.06.2013 [04, 07, 10]
»  TUTKINTAPYYNTÖ PRESIDENTTI PUTINISTA

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

22.05.2010
Pro Karelia ry

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[04] Oikeudelliset
[15] Kulttuuri
[21] Poliittiset

ESIVALLAN KUNNIOITTAMINEN JA HALLITSIJAUSKOLLISUUS

- Historia toistaa itseään
- Demokratian vapaus riippuu valtarakenteista
- Vaikeneminen pesiytyy demokratiaankin
- Piispa Molander ei puolustanut kirkkoa
- Molander vastusti apupappi Renqvistiä
- Luterilaisuus on esivallan kunnioitusta
- Suomalaisilla oli oikeus omaan valtioonsa
- Onko oikeus vaatia Karjalaa takaisin?
- Perusteiden oikeudellisuus tarkastettava
- Perusteiden oikeudellisuus tarkastettava
- Tekeekö johto oikein unohtaessaan kansalaisten oikeudet?
- Ovatko presidentit toimineet oikein?
- Presidentti ei ole perustuslain yläpuolella
- Voiko presidentti ajaa vain haluamiaan asioita?
- Rauhansopimus ei legitimoi väkivaltaa
- Rauhan rakentaminen on arvokas asia
- Hyvä esivalta kruunaa maan

Historia toistaa itseään

Historia toistaa eri yhteyksissä itseään. Erilaisista ajankohdista löytyy samankaltaisia tilanteita, joissa punnitaan ihmisten arvomaailma. Yksi tällainen perusteellisen punninnan ja terveen käsityksen löytämisen arvomaailma tulee esille käsitteissä esivallan kunnioittaminen ja uskollisuus hallitsijaa kohtaan.

Voitaneen sanoa, että ne ovat länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen peruspilareita. Ilman esivallan kunnioitusta ei ole demokraattisen elämän edellyttämää järjestystä ja ilman uskollisuutta hallitsijaa kohtaan ei ole pohjaa demokraattisten elinten toiminnalle.

Lähtökohdiltaan vastakkaisena järjestelmänä voidaan pitää totalitarismia. Siinä järjestys ja valtioelinten toiminta ei riipu esivallan ja hallitsijan kunnioituksesta, vaan sitä/häntä kohtaan tunnetusta pelosta. Vaihtoehtoja on kuvaannollisesti kaksi: totella tai tuhoutua.

Demokratian vapaus riippuu valtarakenteista

Demokratiassa ihmisten todellinen vapaus ja mahdollisuus toteuttaa itseään riippuvat paljolti siitä, miten tasapainoisesti nämä eri valtasuhteet kyetään rakentamaan. Sen vuoksi rajaton ja kritiikitön esivallan kunnioittaminen tai uskollisuus hallitsijaa kohtaan ei välttämättä ole tavoiteltavin muoto. Tarvitaan tasapaino valtasuhteitten välillä.

Raamatussa sanotaan, että esivalta on Jumalalta ja siten esivaltaa pitää kunnioittaa ja totella. Entä jos esivalta itse toimii väärin? Vangitsee ja murhauttaa massoittain ihmisiä, ei piittaa säädetyistä laista, ei kunnioita ihmisoikeuksia tai muita sopimuksia ja kerää valtiolle kuuluvia varoja itselleen?

Ehkä koko esivalta on kaapannut itse laittomasti vallan itselleen. Tuleeko tätäkin esivaltaa kunnioittaa ja totella?

Vaikeneminen pesiytyy demokratiaankin

Demokratiassa esivallan teot eivät yleensä ole niin julmia kuin totalitarismissa. Mutta silti vallankäyttöön voi liittyä piittamattomuutta kansalaisten turvallisuudesta ja hengestä, taloudellisten etujen kahmimista ja piittaamattomuutta ihmisoikeuksista.

Tyypillisimmällään tällainen tilanne syntyy vaikenemisena. Hallinto päättää vaieta sille epämiellyttävistä ja usealle kansalaiselle vahingollisista asioista. Vaikeneminen on vallan väärinkäytön muoto, jonka oikaiseminen voi olla hyvinkin ongelmallista, koska asiaan liittyvä tieto on useimmiten vain vallankäyttäjällä.

Tässä yhteydessä voidaan käyttää alunperin kirkollista käsitettä kanonisointi. Kun poliittinen johto kanonisoi asian, se ”pyhittää” asian vain itsensä käsiteteltäväksi riippumatta siitä, kenelle valta asiassa kuuluu tai kenen oikeuksia mahdollisesti poljetaan.

Piispa Molander ei puolustanut kirkkoa

Wikipediasta löytyy mielenkiintoinen artikkeli Porvoon piispasta Johan Molanderista (1762-1837): ”Molander on piispana saanut jälkikäteen keisarin uskollisen alamaisen leiman, eikä hänen ole katsottu nousseen edeltäjiensä tasolle kirkon itsenäisyyden puolustajana”.

”Hänen piispankautensa kuitenkin osui ajanjaksolle, jota leimasivat suurvaltojen taantumuksellisuus, eurooppalaisten kansojen itsenäisyyspyrkimykset sekä taistelu perustuslain puolesta niin itsevaltaisella Venäjällä kuin muissakin manner-Euroopan johtavissa valtioissa”.

Molander vastusti apupappi Renqvistiä

Wikipediassa kerrotaan, että piispa Molander oli Liperin apupappi Henrik Renqvistin vastustaja, ”joka teki Renqvististä saarnaajan, itse asiassa vangin, Svartholman linnoitukseen”.

Vuonna 1830 Molander piti puheen, jossa hän käsitteli poliittista kuohuntaa Euroopassa. Hän piti katolisen kirkon toimintaa pyrkimyksenä vääränlaiseen poliittiseen valtaan.

Piispa korosti kirkon vastavallankumouksellista tehtävää. Hän siten halusi, ettei syntyisi kansallisvaltioita, vaan kansojen orjuuttaminen jatkuisi. Piispan toimintaa voidaan Wikipedian mukaan ”kritisoida liiasta myöntyväisyydestä hallitsijaa kohtaan”.

Luterilaisuus on esivallan kunnioitusta

”Luterilaisuuden tunnusomaiseksi piirteeksi Molander esitti esivallan kunnioittamisen ja uskollisuuden hallitsijaa kohtaan”.

Tämä piirre joutui kovalle koetukselle, kun suomalainen kansallistunne alkoi nousta ja Suomesta haluttiin itsenäinen valtio. Silloinkin on varmasti ollut paljon varoittajia siitä, ettei laillista esivaltaa vastaan pidä nousta, vaikka esivalta olikin venäläinen, ei suomalainen.

Suomesta tuli itsenäinen valtio, eikä se tapahtunut tsaarin käskystä. Toimivatko suomalaiset itsenäisyyden kannattajat siten väärin ja luterilaisen opin vastaisesti noustessaan hallitsijaansa vastaan?

Suomalaisilla oli oikeus omaan valtioonsa

Suomalaisilla oli oikeus omaan valtioonsa, eikä Venäjän vanha valloitus antanut sille mitään oikeutta pitää suomalaisia ikiaikaisesti vieraan vallan alaisena.

Jälkikäteinen esivalta eli itsenäisen Suomen esivalta ei siten legitimoinut itsenäisyyttä ajavien tahojen oikeutta toimia, vaan heidän oma toimintansa vapaan Suomen puolesta antoi heille legitiimiyden viedä itsenäisyystavoitetta eteenpäin.

Onko oikeus vaatia Karjalaa takaisin?

Itsenäisyyttä lievempi, mutta silti erittäin merkittävä kysymys tänä päivänä on esimerkiksi se, onko suomalaisilla oikeus vaatia Karjalaa ja muita pakkoluovutettuja alueita takaisin.

Onko heillä oikeus vaatia YK:n Pinheiron periaatteiden mukaisesti oikeutta palata omaan kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin? Vai onko Pariisin rauhansopimus legitimoinut väkivallan käytön ja väkivallalla uhkailun niin, ettei tällaisia asioita saisi edes esittää?

Merkittävän lisäpiirteen tähän asiaan tekee se, ettei Suomen nykyinen valtionjohto halua tehdä mitään asian hyväksi ja sanoo, ettei Suomella ole mitään alueellisia tai muita vaatimuksia Venäjältä. Onko näistä asioista puhuminen siten nousemista laillista esivaltaa vastaan ja hallitsijauskollisuuden rikkomista?

Perusteiden oikeudellisuus tarkastettava

Tarkastelun lähtökohdaksi pitää ottaa ainakin kaksi tekijää. Millä tavoin alue ja omaisuus ovat siirtyneet nykyisille haltijoille ja toimiiko Suomen poliittinen johto oikein ilmoittaessaan, ettei Suomella ole mitään vaatimuksia.

Alueiden siirtyminen tapahtui väkivallan avulla. Siirrossa ei ollut mitään aitoa sopimista. Siirtymää voidaan luonnehtia aseelliseksi ryöstöksi. Mistä lähtien väkivaltainen ryöstö on tuottanut aitoja oikeuksia ryöstäjälle? Ei ainakaan 1760 eKr. Hammurabin lain jälkeen.

Toinen merkittävä tekijä on se, että siirtymä tapahtui kaikkia voimassa olevia keskinäisiä sopimuksia rikkoen. Neuvostoliitto rikkoi esim. Tarton rauhansopimuksen 1920 ja ratifioimansa kansainvälisen Atlantin julistuksen. Sopimusrikkomuksilla ei synnytetä aitoa omistusoikeutta.

Tekeekö johto oikein unohtaessaan kansalaisten oikeudet?

Onko Suomen poliittisella johdolla oikeus ja velvollisuus ilmoittaa, ettei Suomella ole mitään alueellisia vaatimuksia Venäjää kohtaan? Tekeekö esivalta oikein yksinkertaisesti hylätessään noin puolen miljoonan oman kansalaisensa ihmisoikeudet edes yrittämättä tehdä mitään heidän hyväkseen?

Poliittiset johtajat ovat itse toimineet kaikin voimin saavuttaakseen poliittisen asemansa. Ei ole ainuttakaan poliittista johtajaa, joka olisi vastentahtoisesti valittu johonkin korkeaan tehtävään. Eivät ne tehtävät ole pakollisia, sen sijaan hyvin haluttuja ja hyväpalkkaisia tehtäviä ne näyttävät olevan.

Mikä on poliittinen johtaja? Hänen tehtävänsä on palvella sitä kansaa, joka hänet on valinnut johtajakseen. Ei lähtökohta ole se, että kansa on johtajaa varten, vaan johtaja on kansaa varten. Vain totalitarismisssa kansan tehtävä on palvella johtajaansa.

Ovatko presidentit toimineet oikein?

Toimivatko presidentit J K Paasikivi ja Urho Kekkonen vastoin valaansa ja presidentin tehtäviä, kun he vahvasti ajoivat pakkoluovutettujen alueitten palauttamista? Eivät toimineet, he toimivat kansalaisten oikeuksien puolesta.

Toimivatko presidentit Mauno Koivisto ja Tarja Halonen oikein, kun he ehdottomasti ovat kieltäytyneet käsittelemästä koko asiaa? Onko heillä Suomen laillisena esivaltana ja hallitsijana ollut oikeus päättää, mikä on oikea ja mitä väärä? Onko heidän toimistaan syntynyt automaattisesti se oikea hallintomuoto, mikä on kristillisen etiikan ja perustuslain mukainen?

Entä presidentti Martti Ahtisaaren toiminta? Hän asettui toimissaan Kekkosen ja Koiviston puoliväliin siten, että hän oli viimeinen henkilö kieltämään Karjala-keskustelun ja Vaasan kesäisillä karjalaispäivillä hän avasi keskustelun, mutta karjalaiset eivät sitä ymmärtäneet.

Presidentti ei ole perustuslain yläpuolella

Olisi kovin ihmiskeskeistä ja demokraattisen valtion perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussäännökset unohtavaa antaa Suomen presidentille oikeus päättää siitä, mikä on oikea ja mikä väärä. Siihen liittyvät periaatteet on lyöty kiinni presidenttejä korkeammissa valtioelimissä.

Paasikivi, Kekkonen ja Ahtisaari toimivat siten oikein pyrkiessään edistämään aluekysymyksen ratkaisua. He eivät toimineet pelkästään kansainvälisten sopimusten ja Suomen perustuslain, vaan myös eettisten ja ihmisoikeusperiaatteiden mukaisesti.

Sen sijaan Koiviston ja Halosen toiminnan osalta voidaan esittää voimakasta kritiikkiä ja kysyä sen vastuun perään, minkä he ovat jättäneet toteuttamatta. Onko heillä kansakunnan hallitsijoina ollut siihen oikeus? Eikö paremminkin heillä ole ollut velvollisuus toimia kansalaisten oikeuksien puolesta, eikä niitä vastaan?

Voiko presidentti ajaa vain haluamiaan asioita?

Onko esivaltauskollisuus käsitettävä siten, että presidentit saavat ajaa tai olla ajamatta haluamiaan asioita, mutta kansan pitää noudattaa lakeja ja olla aina esivallalle uskollinen? Ei mikään laki tai moraali anna hallitsijoille tällaisia erityisoikeuksia. Sellaiset oikeudet ovat itse otettuja ja toisten vaikenemalla hyväksymiä.

Presidenttien tai korkeitten poliittisten johtajien ja virkamiesten velvollisuuksiin kuuluu erityisesti esim. valtakunnan ulkosuhteitten hoitaminen. Sekään ei anna erityistä oikeutta olla kansalaisten ihmisoikeuksia tai kansainvälisiä sopimuksia ja oikeuksia vastaan.

Voidaan myös kysyä, ovatko presidentit Koivisto ja Halonen toimineet Suomen perustuslain mukaisesti päättäessään itse 45 000 km2 suuruisesta alueesta? Rajakysymykset ovat eduskunnan asioita.

Rauhansopimus ei legitimoi väkivaltaa

Miksi nyt sitten olisi mahdollisuus tai velvollisuus ottaa Tarton rauhan rajat esille? Tilanne rauhanteosta on täydellisesti muuttunut. Elämme täysin eri aikoja kuin silloin. Lisäksi vastapuoli eli Neuvostoliitto on luhistunut, sitä ei ole enää edes olemassa.

Rauhansopimuksen tehtävänä ei ole legitimoida ikuisiksi ajoiksi väkivalloin saavutettu. Sen tehtävänä on rauhan aikaansaaminen ja ylläpitäminen. Sen Pariisin rauhansopimus on tehnyt. Kiitos siitä kuuluu poikkeuksellisen pitkämieliselle ja omista oikeuksistaan venyvälle Suomen kansalle.

Olot ovat vakiintuneet. Nyt esivallan velvollisuus on ryhtyä korjaamaan sodan aikana synnytettyjä vääryyksiä. Ei rikoksen tekijä niitä juurikaan korjaa. Korjaustoimien käynnistäminen on uhrin tehtävä.

Rauhan rakentaminen on arvokas asia

Porvoon piispa Molander ajoi valloittajan ja miehittäjän asiaa omien suomenheimolaistensa oikeuksia vastaan. Oliko se Raamatun mukaista ja oikeaa toimintaa? Oliko se merkittävässä esivalta-asemassa olevan kirkonmiehen moraalisesti oikeaa toimintaa? Ei ollut silloin, ei ole nyt.

Rauhan saarna, yhteistyön rakentaminen ja esivallan kunnioitus ovat arvokkaita ja positiivisia asioita. Niiden varjolla ei saa toteuttaa vääryyden hyväksymistä ja ylläpitämistä.

Vallanpitäjällä ei myöskään ole oikeutta ajaa omia etujaan toisten kustannuksella ja siksi kieltäytyä ehkä pelottavaksikin kokemastaan tehtävästä.

Hyvä esivalta kruunaa maan

Esivallan kunnioittaminen ja uskollisuus hallitsijaa kohtaan ovat arvokkaita asioita. Hyvä esivalta ja hyvä hallitsija antavat juhlavan kruunun hallitsemalleen maalle.

Vastuu velvoittaa. Sen vuoksi niin luterilaisen kirkon kuin suomalaisten poliittisten johtajienkin olisi tarpeen perusteellisesti pohtia omaa vastuutaan vallankäytössään.

Onko kirkolla eli hengellisellä regimentillä ja poliittisella johdolla eli maallisella regimentillä oikeus vaieta ja ohittaa kansalaisten ihmisoikeudet olankohautuksella. Vai onko molemmilla regimenteillä velvollisuus ajaa kaikella tarmollaan kansalaistensa ihmisoikeuksia?

Tämä artikkeli on julkaistu myös Karjalan Kuvalehden no:ssa 2. Lisätiedot: Veikko Saksi


Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].