Tietoa kirjoittajasta


Timo Siukosaari
puheenjohtaja

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

29.01.2012 [04, 09, 11]
»  TAMMISUNNUNTAIN MUISTOTILAISUUS ORIVEDELLÄ

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

29.01.2012
Timo Siukosaari

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[04] Oikeudelliset
[09] Viro ja muut maat
[11] Karjala

TAMMISUNNUNTAIN MUISTOTILAISUUS ORIVEDELLÄ

Kunnioitetut maamme vapauden puolesta käytyjen sotien veteraanit, suojeluskuntalaiset ja lotat

Hyvät isänmaan ystävät!


Kokoontumisemme aiheena on toissa yönä tasan 94 vuotta sitten alkanut maassa olleen venäläisen sotaväen aseistariisuminen ja itsenäisen Suomen alueelta poistaminen.

Tehtävänä oli maan lailliselta hallitukselta saanut kenraali Mannerheim. Hänen johdettavakseen annettiin kolme päivää aikaisemmin hallituksen joukoiksi määrätyt suojeluskunnat.

Oli alkanut Vapaussota, jonka oli määrä käytännössä toteuttaa edellisen joulukuun 6. päivänä maan laillisen hallituksen antama ja eduskunnan hyväksymä itsenäisyysjulistus.

Sodan alkaminen ei ole juhlimisen aihe, mutta se on muistamisen aihe sikäli, että se oli yksi merkittävä tapahtuma 1900-luvun Suomessa, 1900-luvun, joka oli isänmaamme selviytymistarina vailla vertaa. Vuosisadan alun maatalousvaltaisesta, Venäjään kuuluneesta, suuriruhtinaskunnasta kehittyi itsenäinen, omillaan toimeentuleva valtio, joka millä tahansa mittarilla mitattuna kuului vuosisadan lopulla maailman kahdenkymmenen parhaan kansakunnan joukkoon.

Historioitsijat ovat todenneet, ilmeisesti aivan aiheellisesti, että Suomelle oli onneksi ero Ruotsista ja pääsy autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi Venäjän keisarikunnan yhteyteen.

Vuoden 1809 jälkeen alkanut taloudellinen kehitys, samoin kuin itsehallinto, loivat perustan kansallisvaltion syntymiselle. Suomella oli oma postilaitos, oma raha, oma sotaväki ja sisäinen hallinto.

Vasta 1800-luvun lopulla alkaneet sorto- ja venäläistämistoimenpiteet päättivät hyvän kehityksen. Helmikuun manifesti vuonna 1899, jolla keisari lakkautti Suomelle myönnetyn autonomian ja aloitti venäläistämisen, herätti Suomessa halun itsenäistymiseen.

Helmikuun manifestin seurauksena venäjä määrättiin Suomessa virkakieleksi, venäjän kielestä tehtiin koulujen tärkein oppiaine, Suomen kansallinen armeija hajotettiin, ja suomalaiset yritettiin pakottaa asepalvelukseen Venäjälle.

Kaikkiaan Suomen valtiollisesta erityisasemasta suuriruhtinaskuntana yritettiin tehdä loppu, kun venäläiset ryhtyivät säätämään Suomelle lakeja maan omat lainsäädäntöelimet sivuuttaen.

Koko 1900-luvun alkua leimasivat venäläisten sortotoimenpiteet ja syksyllä 1914, toisen maailmansodan jo alettua julkistettiin lopullinen Suomen venäläistämisohjelma.

Maahan syntyi aktivistiryhmä, joka ryhtyi suunnittelemaan aseellista itsenäisyystaistelua venäläisiä vastaan. Pohjalaisten osakuntien talossa kokoontui marraskuussa 1914 opiskelijoiden joukko, joka päätti aloittaa käytännön toimenpiteet ja niin sai alkunsa jääkäriliike.

Suomen suhteet Venäjään joutuivat uuteen vaiheeseen maaliskuussa 1917 kun Venäjän keisari Nikolai II syöstiin valtaistuimelta. Valtaan noussut ns. väliaikainen hallitus ilmoitti kunnioittavansa Suomen suuriruhtinaskunnan perustuslaillista asemaa ja peruutti laittomassa järjestyksessä syntyneet määräykset. Suomeen muodostettiin jälleen suomalaisista koostunut hallitus ja eduskunta kutsuttiin koolle.

Suomalaiset eivät kuitenkaan päässeet yksimielisyyteen siitä, miten maata olisi jatkossa kehitettävä. Puoluepoliittiset ja ideologiset riidat nousivat esille.

Osa olisi tyytynyt vain laittomien määräysten peruuttamiseen, osa vaati täyttä itsenäisyyttä ja osa suunnitteli yhteiskunnallista kumousta, jossa valtaan olisi nostettu vain yksi yhteiskuntaluokka.

Heinäkuussa 1917 eduskunta hyväksyi ns. valtalain. Sen tarkoituksena oli siirtää kaikki valta venäläisiltä Suomen omille päättäjille maanpuolustusta ja ulkoasioita lukuun ottamatta.

Venäjän väliaikainen hallitus ei hyväksynyt valtalakia vaan hajotti eduskunnan. Lokakuun alussa järjestettiin vaalit, joissa porvarilliset puolueet saavuttivat enemmistön. Edellisessä, vuonna 1916 valitussa eduskunnassa, oli ollut enemmistönä vasemmisto.

Vuosi 1917 oli kaiken kaikkiaan sekava ja väkivaltainen. Yleinen lain kunnioitus ja turvallisuus alkoi olla suuressa vaarassa. Tämä johtui suurelta osin siitä, että maassa ei ollut omaa järjestysvaltaa.

Monin paikoin oli poliisi pantu kansanjoukkojen päätöksin viralta maaliskuun vallankumouksen jälkeen kun sen oli katsottu edustaneen vanhaa valtaa. Omaa sotaväkeähän Suomella ei enää ollut.

Marraskuussa julisti ammattiyhdistysliike maahan yleislakon. Lakko oli poikkeuksellisen väkivaltainen. Sen tarkoituksena oli saattaa yhteiskunta niin sekavaan tilanteeseen, että vallanotto kävisi mahdolliseksi.

Pietarissa olivat V. I. Leninin johtamat bolshevikit kaapanneet vallan 7. päivä marraskuuta. Bolshevikkihallituksen jäsen Josif Stalin saapui kuun lopulla Suomeen antamaan aatetovereilleen ohjeita ja kehotuksia vallankumouksen toimeenpanosta Suomessakin.

Yhteiskunnallisen levottomuuden keskellä hallitus joutui pohtimaan maan valtiollisen aseman järjestelyä. Poliittiset siteet Venäjään katkaistiin bolshevikkien vallankaappauksen jälkeen marraskuussa. Senaatti ei tunnustanut lähes rosvojoukkona pitämänsä Leninin hallituksen auktoriteettia Suomessa.

Marraskuun lopulla muodostettiin eduskunnan enemmistöön nojautunut Svinhufvudin hallitus, joka otti tärkeimmäksi tehtäväkseen maan julistamisen itsenäiseksi valtioksi.

Senaatin 4. päivänä joulukuuta antama esitys Suomen itsenäisyysjulistukseksi hyväksyttiin eduskunnassa 6. päivänä äänestyksen jälkeen äänin 100 - 88. Vähemmistöön jäänyt vasemmisto olisi halunnut neuvotella itsenäistymisestä Pietarin bolshevikkihallituksen kanssa.

Itsenäisyysjulistus ei kuitenkaan muuttanut käytännössä juuri mitään. Venäläinen miehitysarmeija jäi maahan ja käyttäytyi edelleen isännän ottein. Itsenäiseksi julistautuneen maan hallituksella ei edelleenkään ollut minkäänlaista järjestysvaltaa käytettävissään, ja tästä syystä epäjärjestys maassa jatkui.

Punakaartien toiminta kävi yhä röyhkeämmäksi. Helsingin punakaarti esimerkiksi valtasi tammikuun alussa päämajakseen entisen kenraalikuvernöörin palatsin Eteläesplanadilta karkottaen sinne sijoitetun sosiaalihallituksen.

Heti joulukuussa kääntyi senaatti ulkovaltojen puoleen pyytäen niitä tunnustamaan Suomen itsenäisyyden. Pyyntö osoitettiin myös Saksalle, joka parhaillaan kävi rauhanneuvotteluja Leninin johtaman neuvostohallituksen kanssa Brest-Litovskissa.

Saksa kehotti pyytämään ensin neuvostohallitukselta itsenäisyyden tunnustamista. Näin senaatin oli käännyttävä sille vastenmielisen hallituksen puoleen tunnustuksen saadakseen.

Pietariin matkustanut senaatin puheenjohtaja sai vuoden 1917 viimeisenä päivänä Leniniltä itsenäisyystunnustuksen. Tästä tapahtumasta on saanut alkunsa myytti ”Leninin lahjasta Suomelle”.

Historiantutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei Lenin suinkaan tosissaan halunnut tunnustaa Suomen itsenäisyyttä. Hänhän kävi samaan aikaan neuvotteluja Suomen punakaartin johdon kanssa vallankumouksen ulottamisesta Suomeen.

Hän antoikin itsenäisyystunnustuksen olettaen vallankumouksellisen Suomen hyvinkin pian palaavan valtioyhteyteen Venäjän kanssa.

Ei liene väärä johtopäätös todeta, että tuo ajankohta lienee ollut ainoa mahdollisuus itsenäisyyden toteutumiselle. Venäjä oli maailmansodan ja vallankumouksen heikentämä. Aikaisemmin keisarikunnasta eroaminen ei olisi ollut mahdollista, eikä vähän myöhemmin bolshevikkien vakiinnutettua valtansa Lenin olisi päästänyt otteestaan.

Ehkä tilaisuus olisi tullut Neuvostoliiton hajottua vuosisadan lopulla, josko silloinkaan. Toiseen maailmansotaan miehemme olisivat joutuneet syksyllä 1939 puna-armeijalaisina suureen isänmaalliseen sotaan.

Mielenkiintoista myöhemmän historian valossa tarkastellen on todeta maamme kohtalon liittyminen jo Brest-Litovskin rauhanneuvotteluissa Saksan ja Venäjän välisiin sopimuksiin.

Molotov-Ribbentropp -sopimus ei ollut ensimmäinen kerta kun asioihimme vaikuttivat näiden kahden sopimukset. Viimeisin saavutus tällä alalla on Nord-Stream -kaasuputki, mitä tuonee tulevaisuus tulleessaan. Maantieteelle emme mahda mitään, on joku viisas lausunut.

Suuresti arvostamani historioitsija, akateemikko Eino Jutikkala on sanonut: ”Vaikein vaihe kansakunnan itsenäistymisessä on sen julistamisesta sen käytännössä toteutumiseen”.

Näin oli meidänkin tapauksessamme. Maan laillisen hallituksen joukot joutuivat paitsi taistellen poistamaan valtakunnan alueelta vieraat sotavoimat myös kukistamaan kapinan ja siten torjumaan vallankumouksen.

Tuntuukin sen vuoksi epäoikeudenmukaiselta nykyisen virallisen Suomen ja suurelta osin mediankin halu unohtaa kevään 1918 taistelu vapaussotana ja käyttää myöhemmin keksittyjä nimiä.

Ihmettelen myös lehdistössä näkyneitä tietoja, joiden mukaan Mänttä-Vilppulaan ollaan yhteiskunnan varoilla puuhaamassa ”sisällissotamuseota”. Edesmenneen vapaussoturi-isäni saaman vapaussodan muistomitalin nimeä en aio muuttaa.

Vapaustaistelun valmistelut olivat alkaneet jo edellä mainitsemani jääkäriliikkeen syntyessä. Oli selvää, että itsenäinen ja vapaa Suomi olisi mahdollinen vain jos vieras miehittäjä kyettäisiin karkottamaan maasta.

Miehittäjien mielivallan lisääntyminen keisarin kukistaneen vallankumouksen ja bolshevikkien kaappauksen jälkeen vain vahvisti vieraiden sotilaiden karkottamisen tärkeyttä.

Toisaalta myös vallankumouksellinen mieliala maassa lisääntyi vuoden 1917 aikana kuten edellä totesin. Sitä ovat historian tutkijat selittäneet torpparien vaikealla asemalla, teollisuustyöväestön pitkillä työpäivillä, kunnallisen äänioikeuden epäoikeudenmukaisuudella sekä elintarvikepulalla. Nämä kaikki olivatkin suuria ongelmia, jotka Venäjän vallankumouksen puhjetessa odottivat ratkaisuaan.

Kun lopulliseen vastakkainasetteluun tammikuussa 1918 jouduttiin, valtaosa näistä ongelmista oli jo ratkaistu tai niiden ratkaiseminen oli valmisteilla.

Eduskunnan säätämät uudet työaikalait oli vahvistettu marraskuussa 1917 samoin kuin uusi yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustunut kunnallislaki. Senaatti oli antanut eduskunnalle esityksen torpparien vapauttamiseksi.

Nälkää ei sen sijaan voitu nopeasti poistaa, koska viljakuljetukset Venäjältä olivat sekavien olojen johdosta keskeytyneet. Lisäksi edellisen kevään laajat maatalouslakot olivat pienentäneet kotimaista satoa.

Todellisena syynä punakaarteissa valmisteltuun vallankaappaukseen oli niiden johtajien halu valtaan. Tässä käytettiin välineenä Saksan sosialisteilta omaksuttua marxilaista poliittista oppia, jonka mukaan työväestön tuli väkivaltaiseen taisteluun turvautumalla kaataa siihenastiset valtarakenteet ja pystyttää köyhälistön diktatuuri. Oppi oli sama, jota Lenin oli levittänyt kannattajiensa keskuuteen.

Kapinan johtajia lukuun ottamatta vain harvat heidän seuraajansa ilmeisesti ymmärsivät, että olivat lähtemässä vakavan valtiollisen rikoksen tielle, vallankaappaukseen. Kaiken lisäksi tämä kaappaus oli suunnattu koko silloisen maailman demokraattisimmin valitun eduskunnan enemmistön luottamusta nauttivaa hallitusta vastaan.

Toissa yönä tuli kuluneeksi tasan 94 vuotta siitä, kun kenraali Mannerheimin johtamat hallituksen joukot aloittivat vieraiden joukkojen aseista riisunnan Pohjanmaalla, ensimmäiseksi Laihialla ja Seinäjoella.

Karjalassa oli käyty ensimmäiset taistelut jo 23-26. tammikuuta, joiden seurauksena Sortavalan, Joensuun, Antrean sekä Vuoksenniskan pienet venäläisvaruskunnat olivat joutuneet antautumaan.

Ilmeisesti sattuman oikusta samana yönä nostivat kapinalliset Helsingin työväentalon torniin punaisen lyhdyn sen merkiksi, että vallankumous oli alkanut. Kapinahallitukseksi perustettiin kansanvaltuuskunnaksi kutsuttu elin, jonka johdossa oli Kullervo Manner, kansanedustaja ja eduskunnan entinen puhemies.

En puutu tässä yhteydessä sodan ja taisteluiden kulkuun muuta kuin toteamalla raskaiden ja veristen taisteluiden päättyneen toukokuussa kun vieraat sotajoukot oli ajettu maasta ja niiden tukema kapina laillista hallitusta vastaan oli kukistettu.

Tammikuussa alkanut sotatila Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä päättyi 14. lokakuuta 1920 Tartossa solmittuun rauhansopimukseen. Tarton rauhanneuvottelut ovat ainoat itsenäisen Suomen käymät, kahden jokseenkin tasavertaisen osapuolen väliset neuvottelut, joissa kumpikin osapuoli joutui tekemään myönnytyksiä.

Sen jälkeiset ovat olleet sanelurauhoja, joiden epäoikeudenmukaisuudet ovat valitettavasti vieläkin korjaamatta.

Tarton rauhansopimusta täydennettiin 21.01.1932 Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmitulla hyökkäämättömyyssopimuksella. Siinä sopimuspuolet takasivat Tarton rauhan rajat ja sitoutuivat pidättymään kaikesta hyökkäyksestä toista osapuolta vastaan.

Poliittisella puolella normalisoituminen tapahtui verraten nopeasti. Kapinan tielle tammikuussa lähtenyt sosialidemokraattinen puolue sai toimintaoikeutensa takaisin jo loppuvuodesta 1918. Puolue myönsi avoimesti kapinaan lähdön virheeksi ja teki puoluekokouksessaan pesäeroa väkivaltaisiin kumoustoimiin.

Tyytymättömimpiä olivat Venäjälle paenneet kapinajohtajat, jotka perustivat Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen. Se otti tavoitteekseen revanssin Suomessa. Puolueen ohjelma oli äärimmäisen jyrkkä sen vaatiessa itsenäisen Suomen keskeisimpien arvojen kumoamista ja vallan siirtämistä kommunistien käsiin.

1920- ja 1930-luvut olivat voimakkaan kehityksen vuosikymmeniä. Vuosikymmenten vaihteen yleismaailmallinen lama hidasti, mutta ei pysäyttänyt kehitystä. Kuitenkin 1930-luvun loppu vei Euroopan ja lopulta maailman taas sotimaan.

Tartossa solmituilla ja myöhemmin vielä jatketuilla sopimuksilla ei ollut paperinkaan arvoa, kun suurvallat selvittivät välejään ja jakoivat pieniä maita reviireihinsä.

30.11.1939 hyökkäsivät neuvostojoukot ilman sodanjulistusta rajojemme yli, Moskovan johtajien luottaessa Molotov-Ribbentrop -sopimuksen antamaan suojaan. Samana päivänä antamassaan päiväkäskyssä Suomen armeijan ylipäälliköksi nimitetty Mannerheim totesi alkaneen sodan olevan vapaussotamme jatkoa ja loppunäytös.

Näin uskottiin Moskovassakin. Nyt tuli jatkaa siitä mihin oli 1918 jääty. Venäläiset perustivat vuoden 1918 kapinahallitukseen kuuluneen Otto Ville Kuusisen johtaman nukkehallituksen, jota ruvettiin kutsumaan Terijoen hallitukseksi, koska venäläiset väittivät sen kokoontuneen suomalaisilta vallatulla Terijoella.

Tämä ”hallitus” oletti, että suuri osa Suomen kansasta liittyisi venäläisiin kuten oli tapahtunut 1918. Näin ei kuitenkaan käynyt. Itärajan takaa oli tihkunut tietoja neuvostokomennosta, samoin kuin uutisia Venäjälle kapinan jälkeen paenneiden suomalaisten teloituksista.

Hyvin pian sodan alettua, 12. päivänä joulukuuta joutuivat monet näiden seutujen miehet silloisen eversti Pajarin johtamissa joukoissa osallistumaan ensimmäiseen voimakkaaseen vastaiskuun Tolvajärvellä. Orivedenkin sankarihaudassa on monta kaatunutta noilta joulukuun puolivälin päiviltä.

105 päivää kestänyt voimasuhteiltaan täysin epätasapainoinen taistelu päättyi torjuntavoittoon. Koko maailmaa hämmästyttäneet suomalaiset sotilaat aiheuttivat hyökkääjälle suunnatonta tuhoa ja säilyttivät maan vapauden ja itsenäisyyden. Jo toisen kerran joutui bolshevikkihallitus toteamaan, ettei järjestelmää hyväksytä Suomessa.

Vielä kaksi kertaa joutui pieni Suomi taistelemaan olemassaolostaan kahden maailman valtaan pyrkivän diktaattorin välissä. Ensin puna-armeijan rynnistys pysäytettiin epäinhimillisin ponnisteluin Tali-Ihantalassa sekä Ilomantsissa ja vielä sen jälkeen oli välirauhansopimuksen mukaisesti taistellen karkotettava äskeiset aseveljet maan rajojen ulkopuolelle.

Hyvät ystävät, olen vuonna 1931 syntyneenä siinä etuoikeutetussa asemassa, että en ollut tarpeeksi iäkäs rintamalle, mutta kyllin vanha ymmärtääkseni mitä sota merkitsi. Olen saanut olla tekemässä sotiimme liittyvää perinnetyötä runsaan kolmenkymmenen vuoden ajan. Minulta on kysytty miksi.

Minulle kaikki Suomen käymät sodat 1900-luvulla ovat olleet vapaussotia, ne alkoivat 28.01.1918 ja päättyivät 27.04.1945.

Isäni taisteli ja haavoittui vapaussodassa, kaksi äitini veljeä kaatui samalla viikolla maaliskuussa 1918 Karjalan rintamalla, isäni nuorin veli kaatui Tolvajärvellä 16.12.1939, neljä päivää silloisen eversti Pajarin johtaman matkailumajan valtauksen jälkeen. Siellä taisteli komppanian-päällikkönä myös toinen setäni.

Mielestäni tässä on perustetta kylliksi olla mukana siinä työssä, millä tieto vapautemme puolesta käytyjen sotien merkityksestä siirretään tuleville sukupolville. Vahva käsitykseni on, että tulee aika, jolloin kaikkia näitä sotia käsitellään yhtenä taisteluna, vapautemme puolesta käytynä sotana.

Olihan niissä koko ajan, Lapin taisteluita lukuun ottamatta, vastustajana maailman valloitukseen pyrkivä bolshevismi, niitä kävivät osin samat miehet ja naiset saman ylipäällikön johtamina.

Olen jo vuosia sitten kysynyt tämän ajatuskulkuni oikeellisuutta akateemikko Eino Jutikkalalta sekä historian professori Mauno Jokipiiltä. Molemmat pitivät sitä hyvin todennäköisenä, viimeistään silloin, kun kaikki mukana olleet ovat poistuneet keskuudestamme.

Suomi 1900-luvulla on uskomaton selviytymistarina vailla vertaa. Meidän, samalla kun kiitämme veteraanimiehiämme ja –naisiamme tästä hyvästä ja vapaasta maasta, on pidettävä huoli siitä, ettei tätä perintöä hukata.

Meillä on ollut onni, että on löytynyt tarvittaessa uhrivalmiutta ja että kansalla on ollut vaikeina aikoina johtajia, jotka itsensä likoon pannen ovat puolustaneet kansaa ja maata.

Yksi häpeäpilkku on nykyjohtomme haluttomuus purkaa aikanaan pakon edessä perustuslain vastaisesti säädetyn lain nojalla tuomitut ”sotasyylliset”.

Asian hoitamiseksi eduskunnassa tehdyt aloitteet on torjuttu erilaisilla selityksillä ja verukkeilla. Ei haluta poistaa syyllisyyttä, joka koskee koko kansaa, ei ainoastaan niitä velvollisuudentuntoisia johtajiamme, jotka toimivat itseään säästämättä kansakunnan hyväksi.

Meille ollaan parhaillaan valitsemassa presidenttiä tilanteessa, joka tavallaan muistuttaa 1930-luvun loppua Euroopassa. Nyt ei kuitenkaan onneksi valmistauduta aseellisin keinoin hankkimaan alueita ja vaikutusvaltaa.

Maanosamme on ollut siinä mielessä rauhallinen Jugoslavian hajoamisen aiheuttamien konfliktien jälkeen. Euroopan ulkopuolella sen sijaan käydään parhaillaankin lukuisia sotia sekä aseellisia välien selvittelyjä.

Eurooppa puolestaan kamppailee talouden asein. Yleinen yli varojen eläminen ja elintason velkarahalla ylläpitäminen on vaarassa johtaa talouden sortumiseen ja siitä aiheutuviin arvaamattomiin seurauksiin.

Maltti olisi nyt mielestäni valttia ja pitäisi olla valmiutta jonkun asteiseen elintason laskuunkin. Erikoisen huonosti talouttaan hoitaneissa maissa se on jo jouduttu pakon edessä tekemäänkin.

Tässä taloussodassakin pyrkivät suuret maat sanelemaan säännöt useasti pienempien kustannuksella. Ovat toki keskenäänkin eripuraisia. Britannia ei aina ymmärrä Manner-Euroopan keskeisiä vaikuttajia Saksaa ja Ranskaa, joilla niilläkin on omat erimielisyytensä.

Kuten sanottu, erinomainen asia on, että ainakin näkyvässä tulevaisuudessa neuvotteluja käydään ja asioista pyritään sopimaan rauhanomaisesti.

Harras toiveeni on, että historiasta olisi otettu opiksi ja tämä vuosisata olisi niin Euroopan kuin meidänkin osalta edellistä rauhallisempi.


Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].