|
|
|
|
|
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |
| |
| |
| |
| | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|
06.03.2012 Matti Höök PALAAVATKO KARJALA JA PETSAMO ULKOPOLIITTISEEN KESKUSTELUUN? Valtiotieteiden tohtori Jukka Seppisen mielestä Viipurin ja Petsamon palautuminen Suomelle ovat edelleen ajankohtaisia ja jopa realistisia tavoitteita. Presidenttien Paasikiven ja Kekkosen ohjelmissa Karjala ja Petsamo olivat ja pysyivät, vaikka muita myönnytyksiä ei saatukaan kuin Porkkalan palautuminen ja Saimaan kanavan vuokrasopimus. Karjalaisten ja useimpien muidenkin suomalaisten unelma kärsi pahan takaiskun vuosina 1989-94, jolloin presidentti Mauno Koiviston ja ulkoministeri Paavo Väyrysen toimesta asia haudattiin. Jukka Seppisen mielestä kysymys oli pahimman luokan suomettumisesta eli rähmällään olosta Neuvostoliiton suuntaan. Mitään realistista syytä tällaiseen politiikkaan ei ollut. Neuvostoliitto ei ollut 1980-luvulla enää mikään uhkatekijä Suomen turvallisuudelle. Presidentti Koivisto oli yksinkertaisesti vain sisäistänyt Neuvostoliiton valtapolitiikan siinä määrin, että hän uskoi Neuvostoliiton pysyvän toiminnassa hamaan ikuisuuteen. Koiviston KGB-lähtöinen näkemys johti siihen, että hän myös varoitti Baltian maita pyrkimästä itsenäisyyteen. Koivisto antoi Baltian itsenäistymisen vastaisia lausuntoja solkenaan, kirjoitti Jukka Seppinen 2006 ilmestyneessä kirjassaan ”Menetetty Karjala?” Viime vuona ilmestyneessä kirjassaan ”Suomettumisen Syövereissä” hän kertoo, että nykyinen Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar on väittänyt, että Neuvostoliitto oli antanut Koivistolle suorastaan toimeksiannon Baltian maiden itsenäistymisen estämiseksi. Koivisto ilmeisesti viimeiseen asti uskoi, ettei Neuvostoliitto kaadu ja että Saksat eivät yhdisty. Väyrynen ei ollut myöskään Koivistoa parempi näkijä. Hänen tohtorinväitöskirjassaan ”Suomen Ulkopolitiikka” vuodelta 1989 ei mainita halaistua sanaakaan siitä, että Neuvostoliitto saattaisi hajota parin vuoden kuluttua. Kaikille suomalaisille asia ei kuitenkaan ollut vieras. Fil. tohtori Tauno Tiusaselle Neuvostoliiton hajoaminen oli nähtävissä jo 1980-luvulla. Hän informoi asiasta mm. presidentti Koivistoa, mutta sanoma ei mennyt perille. Joillekin suomalaisille tällaiset ajatukset ja jopa sosialististen talousjärjestelmien heikkouksien osoittaminen olivat pyhäinhäväistyksiä. Tiusanen sai tappouhkauksia ja lopulta hän sai tarpeekseen silloisen sisäministerin Mauno Pekkarisen haukkumisista niin, että ilmoitti Glasgown yliopistolle ottavansa vastaan hänelle tarjotun professuurin. Valinta ei ollut tietenkään huono, sillä Glasgown yliopisto tunnettiin vertailevan taloustieteen huippuyliopistona. Näihin aikoihin Jukka Seppinen oli vielä ulkoministeriön palveluksessa ja hänelle kertoivat venäläiset kollegat, että Neuvostoliitto saattaisi luopua Viipurista. Venäläisillä Viipurissa oli samanlainen käsitys. Suomalaisen rakennusurakoitsijan rakentamat asunnot eivät tahtoneet mennä venäläisille kaupaksi, kun yleisesti arveltiin, että Viipurista on tulossa suomalainen kaupunki. Jukka Seppinen, lojaalina virkamiehenä, informoi asiasta esimiestään ulkoministeri Väyrystä, mutta siihen asia pysähtyi. Suomalaiset eivät koskaan ryhtyneet neuvottelemaan asiasta. Tässä ilmeisesti menetettiin ns. lottovoitto. Suomettuminen ei ollut pelkästään poliittisen johdon ongelma. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ja salaisen palvelun KGB:n aivopesu meni läpi koko suomalaisen yhteiskunnan. Jokaisella vähänkin merkittävällä virkamiehellä oli oma ”kotiryssänsä”. KGB:n huippuagentteja oli Suomessa jatkuvasti töissä hyvinkin satakunta henkilöä, kirjoittaa Jukka Seppinen 780-sivuisessa tutkimuksessaan ”Neuvostotiedustelu Suomessa 1919 – 1991. Strategia ja toiminta”. Pahiten ryvettynyt viranomainen oli Seppisen mielestä ulkoministeriö. Hän mainitsee nimeltä ne virkamiehet, joilla oli tiiviit KGB-kytkennät. Vähitellen suomettumista alettiin pitää virkamiesten erityisansiona. Jos halusit päästä merkittävään virkaan tai edetä virassa, oli tärkeätä ja hyödyllistä, että kuului oikeaan ”klaaniin”. Opetusministeriö ja kouluhallitus olivat myös varsin suomettuneita. Oppikirjoissa alkoi olla tekstejä, jotka eivät olleet objektiivisia ja totuudenmukaisia. Julkinen sana oli myös enemmän tai vähemmän suomettunut. Itsesensuuria esiintyi ja Neuvostoliittoa ja sosialistisia valtioita kehuttiin. Sisäasiainministeriö oli myös suomettunut. Suojelupoliisi lopetti neuvostovakoojien seuraamisen. Seppinen arvioi, että ilman Neuvostoliiton kaatumista Suomen olisi käynyt huonosti eli se olisi siirtynyt kiinteästi sosialistiseen leiriin. Samanlaisia ajatuksia on esittänyt myös valtiosihteeri Risto Volanen. Suomettuminen on iskenyt myös tavallisten kansalaisten tajuntaan. Tämä ilmenee mm. epäluuloisena suhtautumisena NATO:on. Tämä tietysti sopii hyvin Venäjän KGB-taustaiselle johdolle. Venäjän turvallisuustaustainen ns. sekurokratia näkee mielellään uhkakuvia maan rajojen ulkopuolella. Tätä on ihmetellyt mm. Helsingin Yliopiston Venäjä-tutkija dosentti Arto Luukkanen. Jukka Seppinen puolestaan on sitä mieltä, että Suomen tulisi oman turvallisuutensa takia kuulua kaikkiin samanmielisten kansojen yhteistyöjärjestöihin, mukaan lukien NATO. Jukka Seppinen ei tämän jutun haastatelussa 13.02.2012 halunnut ottaa kantaa silloisen istuvan tasavallan presidentin Tarja Halosen suomettumiseen. Arto Luukkanen puolestaan on selkeästi todennut kirjassaan ” Medvedev – Venäjän isäntä, vai Putinin renki” – että myös Halonen on sairastunut suomettumisen tautiin. Suomen itäraja on vuosisatojen kuluessa muuttunut useaan otteeseen, joten nykyisenkään itärajan sijainnin ei tarvitse olla lopullinen. Seppinen mielellään ottaisi vastaan epävirallisen selvitysmiehen tehtävän valtionjohdolta tässä asiassa. Hänen mielestään kukoistava Viipurin kaupunki ja myös Petsamo kuuluisivat Suomelle. Asiasta tuskin olisi mitään vahinkoa myöskään itäiselle naapurimaallemme. Pikemmin päin vastoin. 
^ Takaisin ylös  Lisää artikkeleita kirjoittajalta
Artikkeli-arkisto
|
|
|
|
||||||||||
