Tietoa kirjoittajasta


Heikki J Eskelinen


E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

28.05.2014 [07, 15, 18]
»  SANKARIVAINAJAT OMIIN KIRKKOMULTIIN

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

28.05.2014
Heikki J Eskelinen

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[07] Totalitarismi
[15] Kulttuuri
[18] Tilaisuudet

SANKARIVAINAJAT OMIIN KIRKKOMULTIIN

Arvoisat lotat ja sotaveteraanit, hyvät seurakuntalaiset!1)

Suomalaisilla ei aluksi hautaussuunnitelmaa

Sankarivainajien hautaaminen kotikirkkomaan multiin on hyvin suomalainen tapa. Yleensä taisteluissa kaatuneiden ruumiit lepäävät rintaman lähellä kenttähautausmaissa, ja kotikylässä on vain muistomerkki.

Suomalaisillakaan ei, hämmästyttävää kyllä, ollut selvää suunnitelmaa kaatuneiden hautaamisesta, kun Neuvostoliitto hyökkäsi maahamme marraskuun lopussa 1939. Ilmeisesti oli viimeiseen asti uskottu, ettei sota syttyisi, ja sitten eläteltiin taistelujen alettua jonkin aikaa toivoa, ettei suomalaissotilaita kaatuisi, ei ainakaan paljon, jos sota jäisi lyhyeksi.

Sankarivainajat käskettiin ensin haudata kentälle

Vasta 8. joulukuuta 1939, reilu viikko sodan syttymisestä, sotilaspapiston esimies sotarovasti Johannes Björklund määräsi, että suomalaiset sankarivainajat tuli haudata kentälle kaatumispaikan lähelle. Björklund tunnettiin Mannerheimin uskottuna, joten ylipäällikön kanssa hän varmasti oli keskustellut hautauskysymyksestä.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei sotarovasti ollut neuvotellut asiasta alaistensa sotilaspappien kanssa. Tyly kenttähautauskäsky suututti sotilaspapit ja kaatuneiden omaiset: he vaativat, että sankarivainajat oli tuotava kotiseudun siunattuun multaan.

Päämaja joutuikin viikon kuluttua 16. joulukuuta antamaan uuden ja aivan päinvastaisen ohjeen. Sen mukaan kaatuneet piti kuljettaa kotiseudulle haudattavaksi aina kun se oli mahdollista.

Suomessa vihittiin sankarihautausmaita

Kaikkialla Suomessa ryhdyttiin rakentamaan ja vihkimään sankarihautausmaita, yleensä kirkon lähelle. Pyhäselän kirkkovaltuusto päätti 10. joulukuuta 1939 perustaa sankarihauta-alueen tähän kirkkopihaan.

Päätökseen vaikutti varmasti se, että kolme päivää aikaisemmin 7. joulukuuta oli kaatunut ensimmäinen Pyhäselän sotilas. Hän oli 33-vuotias kersantti Onni Puustinen, Pielisjärvellä kuolettavan osuman saanut talollinen. Pyhäselän kirkkovaltuusto ei ehkä vielä silloin tiennyt sotarovastin kenttähautauskäskystä tai sitten outoa käskyä ei haluttu noudattaa.

Kaatuneiden huoltojärjestelmä

Sotilaspapit loivat talvisodan alkuviikkoina kaatuneiden huoltojärjestelmän. Sankarivainajat kuljetettiin ensin kokoamiskeskuksiin tunnistettaviksi. Sitten heidät siistittiin haudattaviksi, ja tämä henkisesti raskas tehtävä jäi valtaosin lottien vastuulle.

Kaatuneen omaisille suruviestin toi seurakunnan pappi. Äitien ja puolisoiden tuskan lievittämisessä pappien työ oli ensiarvoisen tärkeää, vaikka tumma-asuiset kirkonmiehet olivat sotavuosina kuolinuutisten tuojina pelättyjä vieraita.

Muistamme Täällä Pohjantähden alla –romaanista, kuinka kirkkoherra Salpakari saapui lohduttamaan ja tyynnyttämään poikansa menettänyttä Koskelan Elinaa ja saikin tämän rauhoittumaan.

Mannerheim määräsi kaatuneiden muistopäivän

Suomen armeijan ylipäällikkö sotamarsalkka Mannerheim antoi talvisodan jälkeen keväällä 1940 viisaan käskyn kaatuneiden muistopäivän viettämisestä. Päiväksi valittiin toukokuun kolmas sunnuntai. Se korvasi toukokuun 16. juhlan, jolloin oli vietetty veljessodaksi muuttuneen vapaussodan päättymistä.

Juhla oli ollut leimallisesti valkoisten, eikä tappion kärsinyt vasemmisto juuri osallistunut siihen. Talvisota oli kuitenkin selvästi osoittanut, että vuoden 1918 punaiset ja valkoiset olivat nyt kaikki sinivalkoisia suomalaisia, jotka olivat rinta rinnan torjuneet Neuvostoliiton yrityksen alistaa itsenäinen Suomi Neuvosto-Suomeksi.

Toukokuun kolmatta sunnuntaita alettiin nimittää talvisodan jälkeen yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi, ja nykyinen nimi kaatuneiden muistopäivä otettiin käyttöön vuonna 1947.

Liputus kaatuneiden muistopäivänä

Suomessa on ollut käytössä kaunis tapa liputtaa kaatuneiden muistopäivänä. Liput laskettiin neljäksi tunniksi kello 10 ja 14 välillä puolitankoon; lopun päivää siniristit liehuivat normaalisti.

Sankarivainajien päivän liputusta latisti tuntuvasti, kun vuonna 1995 päätettiin, että lippu pidetään koko päivän salon huipussa.

Käytäntöä muuttamassa olivat ilmeisesti samanhenkiset piirit, jotka haluavat siirtää jälleen loppiaisen ja helatorstain lauantaiksi ja jotka halusivat säästää liputuskuluissa. Perinteillä ei heille näytä olevan mitään arvoa, vaan kaikki lasketaan liikevoitoissa.

Hammaslahdella uhreja oli 163

Kuusenhavuilla merkityistä ruumisvaunuista purettiin sotavuosina Hammaslahden asemalla tämän tästä valkoisia arkkuja siunattaviksi tähän sankarihautausmaahan.

Pitäjämme uhri oli 163 kaatunutta, 162 sotilasta ja yksi oli lotta, joista tähän kirkkomaahan on haudattu 157. Kotikuntamme kaatuneet lepäävät tässä kuvanveistäjä Teuvo Kotilaisen suunnitteleman jykevän kauniin sankaripatsaan juurella.

Kolme esimerkkiä rintamasotilaista

Maanviljelijä, kapteeni Väinö Korhonen Nivasta toimi jatkosodassa komppanianpäällikkönä. Rintamasotilaaksi hän oli jo vanha, 46-vuotias tulisieluinen suojeluskuntamies, joka olisi ikänsä vuoksi päässyt pois rintamalta. Urhoollinen kapteeni ei kuitenkaan halunnut jättää komppaniansa miehiä, ja surmanluoti osui häneen Syvärin takana Itä-Karjalassa huhtikuussa 1942.

Maanviljelijä Erkki Tahvanainen oli naapurin mies Ohvanasta. Hän on oiva esimerkki suomalaisesta valiosotilaasta. Hän aloitti talvisodan rivimiehenä ja kaatui 1944 heinäkuun alussa 26-vuotiaana vänrikkinä ja joukkueenjohtajana. Hän oli ylennyt sotamiehestä upseeriksi nopeasti omilla ansioillaan. Hänen ruumiinsa jäi kaatumispaikalle Laatokan Karjalan Käsnäselkään ja on siunattu tässä kirkossa kentälle jääneenä tammikuussa 1945.

Talollisen poika Toivo Lehikoinen Riihiniemeltä lähti talvisotaan 19-vuotiaana vapaaehtoisena. Hänen sotansa jäi lyhyeksi, sillä hän kaatui tammikuussa 1940 Pien-Lemetissä Laatokan Karjalassa.

Koti, uskonto ja isänmaa!

Kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta henkensä antoivat tähän sankarihautausmaahan siunatut Pyhäselän miehet. Koti, uskonto ja isänmaa olivat näille pitäjämme sankarivainajille ne arvot, joiden puolesta he lähtivät rintamalle, taistelivat ja kaatuivat.

40 vuotta sitten keväällä 1974 toin ylioppilasruusuja tälle muistomerkille luokkatovereideni kanssa. Oli kuitenkin pari oppilasta, jotka eivät halunneet lähteä sankarivainajille ruusuja laskemaan. Heidän mielestään sankaripatsaat ja sankarihautausmaat tuli tuhota.

Stalinistien totuudenvastaiset iskulauseet

Sellaiset vaatimukset olivat suoraan stalinistisesta Tiedonantaja-lehdestä, jossa oli usein hurjan surkuhupaisia ja totuudenvastaisia iskulauseita, kuten Neuvostoliitto – maailmanrauhan puolustaja ja Eteenpäin Otto Wille Kuusisen viitoittamalla tiellä.

Iljettävimmän maanpetturin ja Suomen syöjän ottaminen esikuvaksi kertoi kaiken suomalaisstalinistien arvomaailmasta ja tavoitteista.

Silloin 1970-luvun suomettumisvuosina eivät perinteiset suomalaiset arvot olleet muodissa eivätkä kunniassa. Minunlaiseni isänmaallinen reserviupseeri oli Kremlin kellokkaiden silmissä mitä halveksittavin olio.

Lottia ja sotaveteraaneja häpäistiin

Lottia, sotaveteraaneja ja sankarivainajia nämä Moskovaa ihannoineet suorastaan häpäisivät: mitäs lähtivät fasistit sotaan rauhaa rakastavaa Neuvostoliittoa vastaan.

40 vuotta sitten ei tuntunut lainkaan varmalta, että Suomen liput nousisivat tulevaisuudessakin salkoihin kaatuneiden muistopäivänä. Pieni mutta äänekäs taistolaiskuppikunta riekkui vallankumoustaan, joka kaataisi sankaripatsaat ja hävittäisi sankarihautausmaat. Siniristin tilalle haluttiin punainen sirppi ja vasara –lippu.

Suomalaisten suuri enemmistö perusarvojen puolesta

Suomalaisten suuri enemmistö ja erityisesti kansankirkkomme pysyivät kuitenkin lujina perusarvojemme puolesta myös suomettumisen aikana. Jokaisena kaatuneiden muistopäivän pyhänä ja itsenäisyyspäivänä papit ovat kirkoissa muistaneet kunnioittaa rohkeasti sankarivainajiamme.

Parikymmentä vuotta sitten sankarihautojen tuhoamista vaatinut pienryhmäkin hiljeni häpeissään, kun sen ihannoima uskonnoton valtakunta romahti omaan mielettömyyteensä.

Suomi taisteli itsenäisyyden!

Aseet vaikenivat itärintamalla syyskuussa 1944, noin 70 vuotta sitten. Suomi oli onnistunut taistelleen säilyttämään itsenäisyytensä ja kristilliset arvonsa. Siitä saamme kiittää noin 90 000 sankarivainajaamme sekä kaikkia sotiemme veteraaneja ja lottia. Heidän taistelunsa ja uhrinsa ansiosta siniristiliput voitiin nostaa salkoihin tänäkin aamuna.

1) Heikki J Eskelisen puhe Pyhäselän sankarihautausmaalla kaatuneiden muistopäivänä 18.05.2014


Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].