Karjala / Karelia kuuluu Suomelle - Pro Karelian fokus.
Karelia / Karjala is part of Finland - Pro Karelia's focus.


Tietoa kirjoittajasta


Alpo Rusi
valt. tohtori

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

31.03.2017
»  ITSENÄISYYTEMME UHAT JA MAHDOLLISUUDET

22.03.2015
»  SUOMI TARVITSEE HYBRIDISODAN VASTAISEN STRATEGIAN

03.04.2004 [02]
»  "KARJALAN KYSYMYS" SUOMEN EU-POLITIIKASSA

11.03.2001 [02]
»  "KARJALAN KYSYMYS" SUOMEN EU-POLITIIKASSA

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2016 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

31.03.2017
Alpo Rusi


ITSENÄISYYTEMME UHAT JA MAHDOLLISUUDET

Tämä artikkeli on myös videona Pro Karelian internet-sivulla ja YouTubessa


On monia syitä arvioida Itsenäisyyden käsitettä ja merkitystä sekä historiallisessa merkityksessä että tämän päivän tilanteesta käsin ja kysyä, millaisia uhkia ja toisaalta mahdollisuuksia on itsenäisyydellä vuonna 2017?

On aloitettava silmäyksellä Suomen itsenäisyyden historiaan. Maatamme ei perustettu vuonna 1917. Suomalaisen kansakunnan historia ulottuu tuhansien vuosien päähän, eikä se välttämättä alkanut edes nykyisen Suomen alueelta. Valtiollinen historia - joka on tässä esityksessä lähtökohtana - alkoi lähinnä Ruotsin yhteydessä noin vuonna 1157, ristiretkien ja katolisen kirkon levittämän kristinuskon seurauksena.

Ruotsi-Suomi -valtioyhteys vahvistui, kun maa kävi kolmekymmentä sotaa Tanskaa vastaan ja saman verran sotia idän suunnalla Novgorodia ja Venäjää vastaan. Ilman Ruotsi-yhteyttä Suomi olisi muuttunut Venäjän feodaaliseksi rajamaaksi, mihin olisi ulotettu myös maaorjuus ja ortodoksinen kirkkolaitos. Voidaankin kysyä, menettikö Suomi ensimmäisen kerran valtiollisen itsenäisyytensä 1809, kun Venäjä anasti voimakeinoilla Suomen Ruotsista?

Venäjän keisarikunnan osana Suomi oli siinä mielessä onnekas, että Krimin sodan (1853-56) seurauksena Venäjä oli hajoamispisteessä. Pariisin rauhassa 1856 Ahvenanmaa pääsikin hieman irti keisarikunnasta, kun se demilitarisoitiin. Venäjä joutui myös perääntymään muutoinkin, jonka seurauksena Suomessa voitiin vahvistaa autonomiaa.

Aleksanteri II oli hieman kuin Mihail Gorbatšov yrittäessään pelastaa nopeilla reformeilla neuvostojärjestelmää. Venäjän heikentyessä Suomi ei voinut neuvotella autonomian vahvistamisesta, kun Venäjällä ei ollut enää marraskuussa 1917 neuvotteluosapuolta. Venäjän keisarikunnan systeeminen romahdus marraskuussa 1917 vapautti Suomen Venäjän ikeestä - tai näin ainakin kuviteltiin.

Kesti silti vielä pitkään, ennen kuin valtiollinen itsenäisyys sai täyden kansainvälisen tunnustuksen ja sisäiset olot rauhoittuvat. Paljon on puhuttu vuoden 1918 sodan nimestä. Esittäisin harkittavaksi, että voisimme nimetä vuoden 1918 sodan Itsenäisyyssodaksi. Tähän johtopäätökseen voi tulla, kun vertaa tapahtumia Baltian maissa, missä ei puhuta sisällissodasta, vaan itsenäisyyssodista. Liettua kävi 1918 itsenäisyyssodan Neuvosto-Venäjää vastaan.

Punainen Suomi sai alusta alkaen aseellista ja poliittista tukea Venäjän kommunisteilta. Pietarissa allekirjoitettiin 01.03.1918 valtiosopimus Suomen ja Venäjän sosialististen tasa-valtojen kesken. Vladimir Leninin aiemmin antama tunnustus Suomen itsenäisyydelle oli taktinen siirto strategiassa, jossa tavoiteltiin Suomen liittymistä sosialistisen vallankumouksen jälkeiseen Neuvostoliittoon.

Ilman Venäjän kommunistien tukea punaisten kaartien aseellinen hyökkäys laillista hallitusta vastaan ei olisi onnistunut siinä määrin, että maassa olisi käyty verinen yhteenotto laillisen hallituksen ja sen kaatamiseen tähdänneen punaisen hallinnon välillä.

Venäjän systeeminen romahdus mahdollisti Suomen ja monen muunkin Venäjän imperiumin ikeen alla olleen maan itsenäisyyden, mutta oli tuhota Suomen itsenäisyyden välittömästi.

Itsenäisyyssodassa menetti henkensä yli 40 000 suomalaista. Sodan jälkeen rehottanut valkoinen terrori jätti syvät jäljet koko yhteiskuntaan, eikä maamme kansainvälinen maine ollut hevin palautettavissa. Monet oikeusoppineet ovat vakuuttuneita, että tältä ajalta on peräisin Suomen muihin pohjoismaihin verrattavissa oleva heikko oikeusvaltio, jonka sanottiin suojelleen herroja, ja suomettumisen vuosina ja myöhemminkin etenkin poliittista eliittiä.

Suomettumisella tarkoitetaan vapaaehtoista ja liiallista myöntymistä Neuvostoliiton painostukseen. Kyse on siten suvereniteetin osittaisesta vapaaehtoisesta rajaamisesta. Myönteinen selitys suomettumiselle on kansallinen etu, joka suorastaan edellytti luottamuksellisen yhteydenpidon vaalimista Moskovan valtaapitävän puolue- ja KGB-koneiston kanssa.

Tämä oli Urho Kekkosen näkemys jo 1956, jota hän käytti selostaessaan Suomen asemaa ja ulkopolitiikkaa läntisille diplomaateille. Myöhemmin 1970-luvun alussa luottamuksesta alkoi tulla todellinen suvereniteetin murtaja: Neuvostoliiton vaatimukset lehdistönvapauden rajaamiseksi, yhteisten sotilasharjoitusten järjestämiseksi, puolueettomuudesta luopumiseksi sekä idänkaupan tasapainottamiseksi rajoittivat Suomen suvereniteettia.

Yleisesikunnan päällikkö kenraalimajuri Paavo Junttila totesi suoraan presidentti Kekkoselle kirjoittamassaan muistiossa lokakuussa 1973, että keväästä 1972 salassa käytyjä sotilasyhteistyötä koskevia suomalais-neuvostolaisia neuvotteluja ei tulisi jatkaa, koska ne uhkasivat jatkossa rajoittaa suvereniteettiamme. Pää oli tullut vetävän käteen, koska neuvotteluihin oli täysin ilman järkeviä syitä lähdetty huhtikuussa 1972.

Mikä on tilanne 2017? Elämme keskinäisriippuvaisessa maailmassa. Markkinatalous yhdistää maapallonlaajuisesti taloudet mutta valtiot - yli 200 itsenäistä valtiota - ovat edelleen periaatteessa itsenäisiä. Tämän päivän maailmassa kaikki selviämään hakeutuvat valtiot ovat monin eri tavoin luovuttaneet osan suvereniteetistaan kansainvälisille instituutioille.

Euroopan integraatiossa ovat mukana maanosan kehittyneimmät valtiot; ne jotka ovat olleet kyvykkäitä luopumaan osasta suvereniteettia maanosan yhteisen edun nimessä. Integraatio on silti myös kaksiteräinen miekka. Kreikan kohtalo tarjoaa yhden esimerkin. Vaihtoehto Saksalle, AfD-puolueen johtaja sai sytykkeen poliittiselle aktivismilleen, kun hän tajusi, että EU:n eurokriisin hoitamisen arvostelussa tuli Saksassa harjoittaa itsesensuuria.

Kreikan erottamista euroalueesta rinnastettiin Euroopan rauhan nakertamiseksi. Oli annettava kritiikitön tuki Kreikan maksukyvyttömyyteen ja poliittiseen kriisiin johtaneelle kriisin hallintalinjauksille. Puoluejohtaja pelkäsi, että Saksassa nostaa päätä DDR, jonka kahleista asianomainen oli päässyt pari vuosikymmentä aikaisemmin. Tämä sama ahdistus on nostanut entisessä Itä-Euroopassa valtaan kansallismielisiä populistiliikkeitä: pelko uudesta alistumispakosta.

EU on kriisissä, koska komissio tekee päätöksiä, joilta puuttuu demokraattinen legitimiteetti, mistä ranskalainen Le Monde Diplomatique kirjoitti taannoin. Lehti kysyi, tajuaako komission presidentti Jean-Claude Juncker, ettei EU pysty puolustamaan kansalaisten keskuudessa unionin itselleen asettamia prioriteetteja.

Tarkoittaako entinen pääministeri Paavo Lipponen, että kritiikitön alistuminen EU:n komission päätöksiin on ainoa mahdollisuus päästä EU:n ytimeen? Onko tämä sitten erityisen helppoa Suomessa, jossa on pitkä vapaaehtoisen alistumisen perinne, jonka harjoittamisessa Lipposella on poikkeuksellisen paljon kokemusta. Itsenäisyys on näin ollen aina varsin suhteellinen käsite, mutta itsenäisyydellä on merkitystä.

Itsenäisyyden osittainen menetys on erityisen selvä ei vain talouden, vaan etenkin turvallisuuden alueella. Digitaalisen talouden oloissa valtioiden rajat ovat kaatuneet. Trollit ja hakkerit ovat tunkeutuneet instituutioihin ja yrityksiin rajoista välittämättä. Terroristit naurunalaistavat monet sotilaalliset olettamukset.

Tankit ja ohjuspuolustusjärjestelmät symboloivat sotilaallista voimaa ja rajojen puolustus-kykyä, mutta ovat arvottomia, kun terroristi iskee Britannian parlamentin edessä tai Nizzan rantabulevardilla. Tankkeja tarvitaan vielä pitkään, mutta myös yhteiskuntaan maastoutuneet terroristit tulisi tunnistaa.

Ulkoisten voimien luoma epävakaus rajoittaa myös suvereniteettia, kun yhteiskuntaa hallitsee pelko. Rajoja sulkemalla voidaan tehdä jotain, mutta ei taatusti ratkaista pakolaisongelmaa. Epälineaarinen sodankäynti on nyt suurempi uhka itsenäisyydelle kuin perinteinen sodan uhkakuva.

Suurin turvallisuushuoli liittyy jälleen Venäjään. Yritämme sovittautua Krimin anastuksen jälkeen muuttuneeseen turvallisuusympäristöön. Vanhat keinot eivät välttämättä tepsi. Paasikiven linja, myöntyvyyssuunta, on pitkällä aikavälillä kaikkein haurain vastastrategia epälineaarisessa sodankäynnissä.

Näin siksi, että pyrittäessä säilyttämään itsenäisyys antamalla aina periksi murretaan jatkuvasti itsenäisyyttä. Ensin henkisesti, sitten konkreettisemmin. Ilman tsaarivallan kukistumista Suomen suuriruhtinaskunnassa ei olisi tohdittu julistautua itsenäiseksi. Ilman Neuvostoliiton hajoamista Suomi ei olisi liittynyt Euroopan unioniin.

Venäjä pyrkii taloudellisilla menetelmillä ottamaan otteeseensa myös suomalaisia instituutioita. Kyse ei ole vain hakkeroinnista tai trolleista, vaan vakoilussa jo pitkään tunnetusta käsitteestä ”humint”, human intelligence, jossa kohteena ovat tärkeimmät päätöksentekijät. Heidän kultivointinsa ja pehmentämisensä on kovaa kestopäällystietä itsenäisyyden heikentämiseen.

Tätä tukevat erilaiset kyberiskut ja propaganda: mielipiteisiin ja tunteisiin vaikuttaminen. Kukaan tuskin vastustaa dialogia Venäjän kanssa, tapahtukoon se Suomi-Venäjä-Seurassa tai vaikkapa presidenttien kesken. Samalla on myös hyvä muistaa, että kansainvälisen oikeuden rikkomisesta tulee seurata rangaistus. Dialogilla ja yhteistyöllä ei tule vesittää rangaistuksia.

Tarvitsemme henkistä maanpuolustusta, koska Suomen itsenäisyyden suurin uhka on edelleen ”humint”, joka johtaa käsitteeseen ”suomettuminen” sekä laajemmin epälineaarinen sodankäynti, jossa perinteisen asevoiman rinnalla etenkin poliittiset ja taloudelliset keinot sekä propaganda ovat välineitä Venäjän pyrkiessä palauttamaan suurvalta-asemaansa, laajentamaan geopoliittista etupiiriään sekä heikentämään liberaalin kansainvälisen järjestelmän perusteita.

Ilman kansainvälisen järjestelmän nojautumista liberaaleille periaatteille ja instituutioille, emme myöskään kykene turvaamaan edes jaettua suvereniteettia, vaan edessä olisi yhä suurempi anarkia, jossa etenkin pienet valtiot olisivat eksistentiaalisessa vaarassa. Turvallisuuspoliittinen anarkia on todellisuutta maissa, jotka ovat joutuneet Venäjän geopoliittiseen etupiiriin, kuten tapahtumat Syyriassa, Georgiassa, Valko-Venäjällä ja taas eräissä Länsi-Balkanin maissa osoittavat.

Suomen ei tulisi joutua enää turvallisuuden harmaalle vyöhykkeelle, missä sananvapaus on suhteellinen käsite ja varmuus ulkomaisesta liittolaisavusta turvallisuuden pettäessä on auki.

Kybertilan hallinta ja poliittiseen eliittiin vaikuttaminen ovat epälineaarisessa sodankäynnissä puolustuksen eturintaman murtoalueita. Yhdysvalloissa FBI tutkii Donald Trumpin kampanjatyöntekijöiden Venäjä-yhteyksiä, joista on paljastunut suuria rahasummia ja epäilyttäviä sopimuksia.

Suomessa on vaikea saada tutkittavaksi edes kylmän sodan aikaisia ”humint”-tapauksia. Nämä entiset KGB:n verkostot ovat ainakin osittain toimineet kylmän sodan jälkeenkin ja etenkin 2000-luvulla, kun Venäjä aloitti epälineaarisen sodankäynnin koko rintamalla.

Itsenäisyyden näkökulmasta taloudellinen kanssakäyminen Venäjän valtion omistamien yhtiöiden kanssa on vähintäänkin ongelmallista, koska niitä käytetään Kremlin geopoliittisten päämäärien tukemiseen.

Toisekseen Venäjällä on valtaisa korruptio-ongelma, jonka avulla luodaan vaikutusvaltaverkostoja ulkomailla. Donald Trumpin ympärillä käytävä keskustelu osoittaa, että myös Yhdysvallat on joutunut epäiltyjen listalle, kun keskustellaan Venäjän epälineaarisen sodan geopoliittisesta laajentumisesta entisen perivihollisen keskelle.

Marie Le Penin tapaaminen Moskovassa presidentti Vladimir Putinin kanssa oli Moskovan avunantoa vaalikampanjassa häviöön ajautumassa olevalle Kremliä tukevalle populisti-poliitikolle.

Itsenäisyys on näin ollen myös tämän päivän Euroopassa sekä suhteellinen kysymys että alituisesti uhattuna sekä ulkoa että sisältä. On vaikea olla optimisti, mutta armottomalla pessimismillä emme myöskään turvaa edes jaettua itsenäisyyttä, jonka varassa on kuitenkin kansainvälinen turvallisuusjärjestelmä, jonka varassa on myös viime kädessä jokaisen valtion todellinen itsenäisyys.

++

Tämä on professori Alpo Rusin alustus Karelia Klubi ry:n vuosikokouksessa 29.03.2017 Balderin salissa, Helsingissä.



Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].