Tietoa kirjoittajasta


Markus Lehtipuu

Markus Lehtipuu
free lance -toimittaja

Markus Lehtipuu on helsinkiläinen kirjakustantaja ja matkailutoimittaja. Hän kokosi 1980-luvun lopulla itsenäisen matkailun käsikirjan Tuhat Tietä Tropiikkiin, josta tuli suosittu opaskirja.

Hän oli perustamassa matkaopaskirjasarjaa ”Suomalainen Matkaopas” 1990-luvun alussa ja toimii edelleen samannimisen osakeyhtiön toimitusjohtajana.

Markus on oleskellut tai työskennellyt 75 itsenäisessä maassa ja kirjoittanut yli 20 matkaopaskirjaa, osa näistä englanniksi.

Lehtipuulla ei ole juuria Karjalassa. Hän otti osaa toimittajien helikopterimatkalle Karjalaan keväällä 1999, ja on sen jälkeen käynyt yli lukemattomia kertoja Karjalassa.

Vuonna 2000 ilmestynyt Karjala Suomalainen Matkaopas myytiin loppuun kahdessa kuukaudessa, ja kesällä 2002 julkaistaan jo kirjan neljäs, laajennettu ja korjattu painos.

Lehtipuu on opiskellut yliopistossa taloustieteitä ja tiedotusoppia. Karjalan tutkimus on antanut mahdollisuuden ainutlaatuiseen pioneerityöhön ja samalla erilaisten visioiden kehittämiseen.

Akateemisten oppien ohella eri puolilta maailmaa hankitut kokemukset ovat helpottaneet Karjala-kysymyksen hahmottamista.

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

19.07.2015 [10, 16]
»  HAAVEILEEKO KIINA VENÄJÄN KAUKOIDÄSTÄ?

27.04.2015 [02, 04, 10]
»  VUODEN 1915 KARTTA PALJASTAA

23.04.2015 [04, 10, 16]
»  HISTORIA KIRJOITETTAVA OIKEIN!

26.03.2015 [02, 10]
»  VIETNAM JULISTAA: "SAARET KUULUVAT MEILLE!"

09.03.2015 [02, 10]
»  SOPIMUSHISTORIA PALJASTAA KARJALAN KUULUVAN SUOMELLE

12.09.2009
»  IRAKIN KATASTROFI JA KARJALAN PALAUTUS 

05.06.2009 [07, 10, 16]
»  SUOMI JUUTALAISVAINOJEN AIKAJANALLA 

20.01.2008 [13]
»  PETIT FUTÈ MURMANSK REGION -KIRJA VÄÄRENTÄÄ HISTORIAA

24.09.2007 [02]
»  KARJALAA EI OLISI KANNATTANUT PALAUTTAA 1991 

29.06.2006 [02]
»  KARJALAN UUSI ELINTASOKUILU

06.10.2005 [02]
»  JAAKKO HALKON VISIO

30.06.2005 [02]
»  ”NELJÄN KOPLA”

10.01.2005 [02]
»  KARJALAN TUHAT TYHJÄÄ TAI MELKEIN TYHJÄÄ KYLÄÄ

30.10.2004 [02]
»  KARJALAN TRAGEDIA PALJASTUU 

18.08.2004 [02]
»  MIEHITYSVALTA KOROSTUU SALLAN ALAKURTISSA

03.07.2004 [02]
»  IHANTALAN TORJUNTAVOITOSTA 60 VUOTTA

14.10.2003 [02]
»  TARTON RAUHAN MUISTOPÄIVÄ

13.07.2003 [02]
»  TURISMIA PETSAMOSSA? EI TODELLAKAAN!

10.07.2003 [02]
»  PETSAMO ON VENÄJÄN VIIMEINEN NEUVOSTOALUE

08.07.2003 [02]
»  EUROOPAN HISTORIALLINEN YHDISTYMINEN 

15.06.2003 [02]
»  KARJALAISTEN KESÄJUHLAT 

28.05.2003 [02]
»  LUKOIL-SATAMAPROJEKTI ON KUIN MUURAHAISPESÄ

23.04.2003 [02]
»  JOHNNY KNIGA -LEHDEN KARJALA-ARTIKKELI

21.04.2003 [02]
»  RANSKALAINEN TOIMITTAJA TUTKI KARJALA-KYSYMYSTÄ VIIKON AJAN

15.04.2003 [02]
»  KARJALAN PARLAMENTTI HALUAA YHTEISTYÖTÄ SUOMEN KANSSA

28.03.2003 [02]
»  RAVANSAARI TUHOTTU TÄYSIN VIIPURINLAHDELLA 

24.03.2003 [02]
»  UURAASSA RAKENNETAAN KIIVAASTI

04.03.2003 [02]
»  PÄÄTTÄÄKÖ STALIN SUOMEN RAJOISTA? 

17.02.2003 [02]
»  UURAAN SATAMA EI VALMISTU AJOISSA

08.02.2003 [02]
»  MERKILLINEN TIEDOTUSSOTA KIIHTYY

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

07.07.2002
Markus Lehtipuu

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

UUSIKIRKKO JA KARJALAN TRAGEDIA

Juhlapuhe Uusikirkko-päivillä Halikossa 07.07.2002

Arvoisat suomalaiset, naiset ja herrat, uusikirkkolaiset!

Minulla on ilo ja kunnia tervehtiä suomalaisia, jotka ovat urheasti 58 vuotta säilyttäneet läheiset suhteet kotiseutuunsa, joka heiltä on niin alhaisesti anastettu. Kun tutkin niitä kymmeniä ellei satoja pitäjä- ja kyläkirjoja, joita on Suomen Karjalan menetetyistä alueista julkaistu, ja yhä julkaistaan, voin vain kunnioituksella havaita sen rakkauden, mitä itäisen Suomen pakolaisilla on edelleen omaa rakasta kotiseutuaan kohtaan.

Vaikka minulla ei olekaan juuria Karjalassa, suomalaisena tunnustan Karjalan osaksi laillista itsenäistä Suomen tasavaltaa ja siten on jokaisen suomalaisen asia tukea Karjalan kovia kokenutta kansaa, heidän jälkeläisiään ja heidän oikeuksiaan ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Oma tutkimustyöni on vienyt minut kaikkialle Karjalaan. Uusikirkko on merkinnyt minulle valtavia haasteita. Onhan se Karjalan kannaksen suurimpia pitäjiä, jossa kohtaavat useat Kannaksen tyyppimaisemat: Suomenlahden hiekkarannat, monivivahteiset järvimaisemat ja mäntykankaat. Uusikirkko on eräänlainen Kannaksen emäpitäjä. Siitä on irrotettu sekä Kuolemajärvi että Kanneljärvi.

Vuosien 1812 ja 1920 lailliset rajalinjat tarkoittivat sitä, että Uusikirkko sijaitsi lähellä Venäjän rajaa. Tämä merkitsi rauhan vuosikymmeninä läheisiä suhteita Pietarin kaupungin asukkaiden kanssa, molempien osapuolien hyödyksi. Kannas oli Pietarin vilja-aitta ja monet venäläiset omistivat Uudenkirkon alueella huviloita. Tavaraa ostettiin ja myytiin.

Mutta aina, kun venäläinen imperialismi ja laajentumishalu heräsivät, Uusikirkko joutui, Kivennavan ja muiden rajapitäjien tavoin, kokemaan sotien raskaat kohtalot.

Sotien jälkeen suomalainen keskustelu on vaiennut ja vaiennettu. Sana Uusikirkko ei enää merkitse mitään nuoremmalle sukupolvelle, ellei se herätä ajatuksia jonkun kirkonkylän vanhan kirkon korvanneesta myöhemmin rakennetusta kirkosta.

Tuntuu, että osa Suomen historiaa, kollektiivista muistia ja tietoisuutta on kokonaan kadonnut. Ja mikä surullisinta, me suomalaiset itse olemme antaneet sen tapahtua, ja jopa itse halunneet unohtaa.

On mahdotonta ajatella, millainen Suomi olisi ilman pitäjäseuroja. Ihmiselle on luonnollista säilyttää oman kotiseutunsa muistot elämän loppuun asti ja siirtää ne jälkipolville.

Kun virallinen Suomi on melkein kokonaan vaiennut, ja monin tavoin vaikeuttanut pitäjäseurojen toimintaa – epäämällä esimerkiksi lehdistötuen pitäjäseurojen jopa viikoittain ilmestyviltä sanomalehdiltä, pitäjäseurat ovat yksin vastuussa tämän suomalaisen perinnön säilyttämisessä.

Ystäväni arkeologi Hannu Takala on ilmaissut huolestuneisuutensa myös suhteessa arkeologiaan. Kun suomalaiset eivät päässeet ollenkaan Neuvostoliiton aikana Kannakselle tutkimaan suomalaista esihistoriaa, Suomen kansan ja suomalaisen asutuksen kokonaiskuva uhkasi jäädä Venäjän miehittämien alueiden osalta vajavaiseksi.

Nykyään vain kourallinen suomalaisia jatkaa tätä arvokasta työtä selvittääkseen sellaisia perustietoja Suomen kansan historiasta, jotka kuuluvat jokaisen valtion ja kansakunnan tehtäviin.

Tämä Karjalasta vaikeneminen muodostuu yhä suuremmaksi ongelmaksi, kun Karjalan on itse valinnut tutkimuksen kohteeksi. Käytän sananvapautta työssäni ja siksi sitä myös puolustan. Suomen perustuslain 12. pykälä takaa jokaiselle sananvapauden. Vaikka muut vaikenevat, puhun sitten vaikka yksin Karjalasta.

Jo nyt tiedämme historiasta, että epäonnistunut georgialainen teologi Josef Dzhugashvili eli Stalin oli vaarallinen mies jo nuorena. Hän kahmi diktatuurinsa edetessä enemmän valtaa kuin kukaan elävä ihminen on koskaan kaapannut. Hänen vainoharhaisuutensa nousi kolossaalisiin mittoihin.

Arvo Poika Tuominen on päätynyt muistelmissaan loppupäätelmään, että Stalin oli maailmanhistorian ylivoimaisesti julmin diktaattori: hänen aikanaan jokainen Neuvostoliiton asukas joutui pelkäämään, puhumattakaan naapurimaiden asukkaista. Stalinin persoonallisuutta on tutkittu psykoanalyyttisesti, ja on todettu hänen olleen monessa suhteessa henkisesti pahoin sairas mies.

Suhteessa Suomeen Stalin pyrki koko maan valtaukseen. Hänen liehittelynsä aikansa toisen diktaattorin, Adolf Hitlerin kanssa johti etupiirisopimukseen, jossa koko Suomi mukamas lahjoitettiin Stalinille. Siinä ei kysytty mitään uusikirkkolaisilta eikä halikkolaisilta eikä muilta suomalaisilta. Stalin oli jo vuosia aikaisemmin päättänyt hyökätä Suomeen, ja hetki koitti sitten vuoden 1939 lopulla. Uusikirkko joutui näin vyöryvän puna-armeijan jalkoihin.

Pienen Suomen keskustelu Karjalasta ja sodista on vähäistä. Etsitään omantunnon tuskissaan mukamas jotakin omaa syytä, mikä laukaisi sodan Suomea vastaan. Välillä syytetään itse pakolaisia, joiden ainoa virhe oli asua omalla kotiseudullaan.

On syytä jo lopettaa itseruoskinta ja nähdä Suomen kohtalo osana maailmanpoliittista kehitystä, koko 1900-luvun tragediaa. Laajenevan, imperialistisen Venäjän kaikki naapurit ovat kärsineet. Sitä emme enää voi muuttaa, mutta tulevaisuuden voimme muuttaa.

Jo 1920-luvulla, Leninin aloitteesta, Moskovassa toimi Komintern-niminen laitos, jossa suunniteltiin aseellisia vallankumouksia ja muita maailmanvalloitukseen liittyviä hankkeita, käytännössä jokaisen maan ja valtion kohdalla. Suomi oli vain pieni osa tätä suunnitelmaa, Karjala on sen konkreettinen ruumis ja Uusikirkko jyrättiin ensimmäisten joukossa.

Harva suomalainen jaksaa ymmärtää, että Karjala on nykyiselle Venäjälle enemmänkin rasite kuin sellainen ylpeyden aihe, kuin mitä natsi-Saksan kukistuminen heille oli, olkoonkin, että puna-armeija syyllistyi itse jopa suurempiin raakuuksiin saksalaisia siviilejä kohtaan kuin mihin saksalaiset tahollaan ylsivät.

Nykyään koko Suomen anastettu Karjala on häpeäpilkku sekä Venäjälle että kansainväliselle yhteisölle ylipäätään. Kun viime vuonna kartoitin Karjalan Kannaksen 234 kylää Viipurin ulkopuolella, lopputulokseni olivat hätkähdyttäviä.

Kun jo 1920-luvulla Kannas käsitti yli 20 000 yli puolen hehtaarin viljelytilaa, viime vuonna näin ainoastaan 33 maataloudessa toimivaa tilaa. Viljelytiloja en muista nähneeni yhtään, ja lukumäärään kuuluu rapistuneita navettoja, puoliksi tai kokonaan tyhjiä turkistarhoja ja vain muutama toimiva kana- tai lehmätila.

Kun Kannaksella oli ennen sotia jo 124 teollisuuslaitosta, viime vuonna näissä 234 kylässä havaitsin vain 18 teollisuuslaitosta, näistäkin suurimmat ulkomaisessa omistuksessa. Siis yli 60 vuoden kehitys on romahduttanut teollisuuden tällä tärkeällä alueella lähes kymmenesosaan, tuotannon määrillä mitattuna varmasti alle kymmenesosaan.

Kannaksen romahdus on lähes täydellinen. Talot ja asunnot rapistuvat. Miehet alkoholisoituvat, vanhat naiset, lesket, elää sinnittelevät noin 50 euron kuukausieläkkeellä. Myydään marjoja ja sieniä, nuoriso pakenee Pietariin palaamatta koskaan takaisin.

Kaikki neuvostoaikaiset kollektiivitilat on hylätty, sitten rikottu ja jätetty raunioina tyhjilleen. Tuotantolaitoksia on lakkautettu ja pelkät tyhjät kuoret ovat jäljellä. Suomalaiskauden rakennuskantaa on jopa viime vuosina rikottu entisestään.

Uudenkirkon asema on nykyään muusta Kannaksesta poikkeava. Itse en ole havainnut yhtään teollisuuslaitosta, ja maatilojakin vain yhden pienen tilan entisen Rantamäen alueella.

Sen sijaan Uudenkirkon merkitys on olla Pietarin ammattiliittojen ja muiden tahojen lomakeskusten sijaintipaikka. Rantatien varrella, Vammelsuun lähistöllä, Metsäkylässä ja erityisesti Kirstinälän kylässä on yhteensä kymmenkunta erilaista pensionaattia tai lomakeskusta. Näiden välissä on asumatonta umpimetsää.

Syrjäinen Halilan parantola on käytössä. Rakennukset ovat säilyneet ja kirkko on kunnostettu. Jotenkin eläviä ja elinkelpoisia kyliä ovat Kaukjärvi, Kirkkojärvi eli kirkonkylä, Kirstinälä, Metsäkylä ja Inon patteriston seutu. Tämä ei ole paljon, sillä ennen sotia Uudellakirkolla oli 62 kylää.

Samalla kun Uudenkirkon kirkonkylä uinuu ilman näkyviä työpaikkoja saatikka tulevaisuutta, Kaukjärvi eli nykyinen Kamenka on Uudenkirkon pitäjän alueen suurin kaupunki. Se on aitojen takana sijaitseva sotilaskylä, ja entiset Suomen armeijan harjoitusalueet ovat jonkinlaisessa panssarivaunujen harjoituskäytössä. Venäjän armeijan alasajon myötä sotilaallinen liikehdintä alueella on kuitenkin vähäistä, sillä aluetta voi rauhassa tarkastella asfaltoitujen pääteiden varsilta.

Uudenkirkon, Kannaksen ja koko Karjalan perinteinen rooli osana suomalaisten asuttamaa Suomea jo tunnetaan Venäjällä, mutta ei vielä tarpeeksi hyvin. Venäläinen osaa kirjoittaa historiaa omalla tavallaan. Totuus jää usein toisarvoiseen asemaan.

Pieni ja pippurinen Suomi, ikuinen selviytyjä, nöyryytetty mutta ei nujerrettu, lännessä mutta silti kumartaen kaikkiin ilmansuuntiin, ei ole tunnettu Venäjällä, mutta maamme herättää kunnioitusta, uteliaisuutta, kaskujakin.

Mitä enemmän suomalaiset todella tutustuvat nykyisen Karjalan rappioon, kurjiin maanteihin, hylättyihin raunioituneisiin kolhoosinavettoihin, pioneerileireihin tai tuotantolaitoksiin, rikottuihin suomalaistaloihin, kaadettuihin hautakiviin ja häpäistyihin muistoihin, sitä vaikeammaksi historian tragedia muodostuu suhteissamme naapurimaahamme Venäjän Federaatioon. Emme voi enää unohtaa emmekä oikeastaan antaa anteeksikaan.

Kun menneisyys on niin julma ja häikäilemätön, meillä on enää tulevaisuus käsissämme. Kun poliitikko A sanoo jo ensimmäisessä sivulauseessaan, että ”Karjalan palauttaminen ei kuulu asialistalle” ja poliitikko B jatkaa samassa kuorossa, että ”Karjalaa voidaan kunnostaa yhteistyöllä venäläisten kanssa”, ei olla realistisella tiellä.

Voidaan kai ääneen sanoa, että se avustusraha, joka siirretään rajan yli, ei aina mene tarkoitettuun kohteeseen. On toki autuaampaa antaa kuin ottaa, mutta verovarojen tai EU-rahojen tarkoitus ei ole rahoittaa mafiaa tai muita hämärämiehiä.

Todellista Karjalan jälleenrakennusta tai aitoa ystävyyttä suomalaisten ja venäläisten välille ei voida saavuttaa jättämällä Stalinin hyökkäyssodalla piirretty raja ennalleen. Vääryys on korjattava ja vuoden 1920 laillinen raja on rauhanomaisesti palautettava, tavalla tai toisella, muodossa tai toisessa.

Nyt kun Berliinin muuri on murrettu ja Itä-Saksa on palautettu, Viro, Latvia ja Liettua ovat itsenäisiä ja Venäjä on eräänlainen NATO:n yhteistyökumppani, Karjala on jäänyt viimeiseksi sovittamattomaksi Stalinin rikokseksi ihmiskuntaa kohtaan. Talkoot odottavat suomalaisia ja venäläisiä paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi.

Kun suomalaiset ja venäläiset korkeat osapuolet aikanaan ymmärtävät tämän Karjala-kysymyksen tärkeyden, heillä on mahdollisuus sopia järjestelyistä jotka hyödyttävät molempia osapuolia.

Karjalan palauttaminen ei tarkoita 1930-luvun idyllin palauttamista, eikä ainakaan militaristisen neuvostodiktatuurin palauttamista Karjalan itäpuolelle. Karjalan tulevaisuus on pikemminkin Puolan viimeaikaisen talousihmeen ja 1800-luvun Kannaksen välimuoto, tosin euroalueen etujen takia huomattavasti näitä ruusuisempi.

Tarvitaan eräänlainen kolmen vyöhykkeen malli, jossa läntiset kaupungit Viipurista Sortavalaan integroidaan suomalaiseen yhteiskuntaan, keskimmäinen alue jää turvavyöhykkeeksi, missä viljellään luonnonmukaisesti, suojellaan luontoa kansallispuistoin ja rajoitetaan muutenkin rakentamista, mutta itäinen rajavyöhyke Uudenkirkon, Terijoen, Kivennavan ja Raudun alueilla muodostaa eräänlaisen erikoistalousalueen, jonka lukemattomat teollisuuslaitokset, ostoskeskukset ja muut palvelut antavat sekä työpaikkoja että vaurautta Pietarin lähialueelle.

Euroopan Unioni ja eurovaluutta ovat tässä avainsanoja. Nopeasti kasvava, työllistävä ja vauras erikoistalousalue syntyy vain euroalueelle. Luovutetut alueet muodostavat alle 0,25 prosenttia Venäjän Federaation nykyisestä alueesta.

Palautettava Karjala on yksi tuhannesosa Venäjän pinta-alasta. Suomelta anastettu alue on vajaakäytössä, täynnä raunioita ja hylättyjä työpaikkoja. Muutama satama tai ökyrikkaiden huvila ei tuo Kannakselle työpaikkoja eikä vaurautta.

Jos Venäjä ymmärtää etunsa päästää varakas Euroopan Unionin talousalue anastettujen alueiden lähes neitseelliselle alueelle, tuomaan työpaikkoja ja investointeja Pietarin asukkaiden eduksi ja iloksi, Venäjä voi vain voittaa. Silloin voittaa myös koko Suomi jälleenrakentamisen päästessä vauhtiin. Silloin ei puhuta pelkästään täystyöllisyydestä vaan työvoimapulasta ja se tarkoittaa että Suomessa palkat nousevat voimakkaasti.

Mutta suurin voittaja on Karjala, jonka yli 60 vuoden ahdinko, suoraan sanoen rikos ihmiskuntaa kohtaan, väistyy, kun pääsemme jälleenrakentamaan tätä pohjoisen Euroopan häpeäpilkkua. Ja silloin kun onnen päivän koitto Suomellen taas sarastaa, silloin riemun suuri soitto Karjalasta kajahtaa.

Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].