Tietoa kirjoittajasta


Rauno Meriö

Rauno Meriö
kenraaliluutnantti

Nimi: Rauno Meriö
Syntymäaika: 22.10.1933 Käkisalmi, Karjala, Suomi
Kansallisuus: suomalainen
Ammatti: Ilmavoimien komentaja (evp)
Siviilisääty: Avioliitossa -55
Vaimo: Mirjam -34
Lapset: Pia -56, Harri -57, Tapio -61

Koulutus:
1984 Kenraaliluutnantti
1955 Taistelulentäjä

Muu työkokemus:
1987-1995 toimittaja, kirjeenvaihtaja, Keskisuomalainen
1975-1987 Suomen Ilmavoimien komentaja 1973-1975 Lapin lennoston komentaja
1971-1973 Ilmasotakoulun johtaja

Muu kokemus:
1990-1995 Karjalan liiton puheenjohtaja

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

19.11.2002 [02]
»  MOSKOVALAINEN NTV LUOVUTETUSSA KARJALASSA

13.05.2002 [02]
»  NATO, SUOMI JA KARJALAN PALAUTUS

01.08.2001 [02]
»  KARJALAN PALAUTUS TURVALLISUUSPOLIITTISENA KYSYMYKSENÄ

27.10.1999 [02]
»  TIEDOTUSVÄLINEET YHÄ KRITIIKITTÖMIÄ VENÄJÄN SUHTEEN

27.10.1999 [02]
»  UUTA VOIMAA KARJALAN PALAUTTAMISEEN

27.10.1999 [02]
»  VIENANKARJALAISET PERINTEET VELVOITTAVAT

24.10.1999 [02]
»  KUIN TALVISODAN PROPAGANDAA

07.10.1999 [02]
»  SVEN HEDIN, RUOTSALAINEN TUTKIMUSMATKAILIJA

07.10.1999 [02]
»  VENÄJÄN JOHTO TORJUU VÄLITYSYRITYKSET TSHETSHENIASSA

06.10.1999 [02]
»  SUOMEN LIPPU LIEHUI VIIPURISSA

06.10.1999 [02]
»  PRESIDENTTIEHDOKKAIDEN KANTA KARJALAN PALAUTTAMISEEN

17.05.1999 [02]
»  ASIALLINEN YHTEISTYÄ VENÄJÄN KANSSA

17.05.1999 [02]
»  POHJOINEN ULOTTUVUUS

17.05.1999 [02]
»  EUROOPAN TURVALLISUUS

17.05.1999 [02]
»  KARJALA EUROOPPAAN

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

19.11.2002
Rauno Meriö

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

MOSKOVALAINEN NTV LUOVUTETUSSA KARJALASSA

Moskovalaisen NTV:n kuvausryhmä luovutetussa Karjalassa

Vietin viikonvaihteen 16.-17.11.02 Karjalan kannaksella moskovalaisen NTV:n toimittajien Aleksei Shilovin ja Julia Varentsovan kanssa. Ryhmän kuvaajana toimi Vladimir, jonka sukunimi on hävinnyt mielestäni. Toisena suomalaisena oli matkassa hyvä ystäväni Tapio Suni Imatralta.

NTV:n, kolmanneksi suurimman venäläisen televisioyhtiön kuvausryhmä oli ollut Suomessa jo viikon alusta alkaen, ensin Helsingissä ja sitten Imatralla.

Matkan aikana ilmeni, että toimittajia eivät sanottavasti kiinnostaneet kirkot eivätkä muistomerkit, vaan elämä ja historia, joka oli johtanut tähän elämään. Samoin ihmisten mielipiteet olivat tärkeitä. Heidän ohjelmansa Namendnji käsittelee joka sunnuntaina tiettyjä poliittisia kysymyksiä. Mitäpä muuta kuin perustavalaatuista politiikkaa on luovutetun Karjalan palauttaminen muun Suomen yhteyteen.

Kerron tässä vain siitä osuudesta, jossa itse olin mukana. Jo sitä ennen ryhmä oli haastatellut useita muita henkilöitä.

Toimittajat olivat syöneet Helsingissä ravintola Zetorissa "Karjala takaisin" –pihvin ja olivat muutenkin jo saaneet tietoiskun, mitä on talvisota ja miksi Karjalan palautuksesta yleensä puhutaan Suomessa. Kuten arvata saattaa, heidän tietonsa olivat hyvin vajavaiset, mutta toisaalta tiimin henki oli altis kuuntelemaan ja kysymään – pelkäämättä.

Puin lauantaiaamuna ilmavoimien kenraalin univormun ylleni mennessäni tapaamaan nuoria kolmekymppisiä toimittajia hotelli Vuoksenhoviin Imatralla. He olivat pyytäneet niin tekemään. Olisivat halunneet, että esiintyisin entisessä virkapuvussani myös rajan tuolla puolella. Siihen en suostunut sanomalla, että se olisi epäkohteliasta venäläisiä kohtaan. Ihmettelivät – kuten minäkin.

Todellinen syy oli se, että en tarkoin tuntenut venäläisten tarkoitusperiä enkä halunnut luoda aggressiivista kuvaa suomalaisista. Virkapuvun käyttöohjeet olisivat tietysti kieltäneet moisen ajatuksenkin, mutta ohjesäännöthän ovat niitä varten, joilla ei ole omaa makua.

Ryhmä ei suinkaan etsinyt parhaita paloja luovutetulta alueelta, vaan suuntasi autonsa, Lada Samaran, keulan keskelle Kannaksen röttelökyliä, vinossa seisovia seiniä, kylmässä kärvisteleviä kansalaisia. Pitkin kuoppaisia teitä he painelivat etsien vanhoja suomalaistaloja.

Monet niistä oli tuhottu, ei suinkaan taisteluissa vaan jokapäiväisessä elämässä. Joku oli tarvinnut polttopuita, joku kivijakoja, joku jotakin muuta. Vanhaa ei voinut neuvostoaikaan ehostaa, koska paikalliset kommunistijohtajat olisivat oitis ottaneet käyttöönsä hyviksi kunnostetut asuinrakennukset. Yleinen kateus- ja ilmiantojärjestelmä piti huolen, ettei kukaan noussut veljiään parempaan asemaan – ellei ollut puolueen jäsen.

Röttelöä Vanhan Suomen alueella riittää. Jotenkin silmä tottuu niihin ja ne tuntuvat istuvan venäläiseen maisemaan. Mutta talviasumisesta niissä oloissa puuttuu täysin kaikki romantiikka – olkoon vaikka että suomalaiset ovat venäläisten silmissä pitkäpiimäisiä ja tylsään elämään alistuneita, tsuhnia, jotka tosin pitävät kurin ja järjestyksen ja tekevät työnsä. Venäjä on edelleen dostojevskilainen!

Käkisalmessa, nykyisessä Priozerskissa, olimme vasta myöhään lauantai-iltana. Oli lunta. Laatokan viima tunki viisiasteisessa pakkasessa läpi, mutta sittenkin olin taas synnyinkaupungissani ja jo tietoisuus siitä lämmitti!

Venäläinen kuvausryhmä oli vilpitön ja imi itseensä uusia vaikutteita. Heitä ei Viipuri kiinnostanut, koska siitä oli jo yleisesti niin paljon tietoa Venäjällä. Kannas ja Käkisalmi, Sortavala, johon he suuntasivat matkansa seuraavana päivänä, edustivat suurta tuntemattomuutta.

Mukanani oli vanha Käkisalmi-kirja, jossa oli runsaasti kuvia sotaa edeltäneeltä ajalta. Vaikka venäläiset polttivatkin Käkisalmen melko perusteellisesti vetäytyessään kaupungista kesällä 1941, niin siellä on kuitenkin muutamia rakennuksia säilynyt. Kuvaaja otti ensin kuvan kirjasta ja meni sitten täsmälleen samaan kuvauspaikkaan, kohdisti kameransa ja kuvasi. Tulos oli hämmästyttävän hyvä. Jospa näkisin sen!

Menimme synnyintaloni paikalle Valamonkadulla. Siellä ei ole enää kiven kiveä näkyvissä, mutta kerroin sen, mitä muistin noilta lapsuuteni ajoilta. Mielessäni näin punaisen aidan, ison portin ja suomalaiset sotilaat, jotka harjoittelivat edessä avautuvassa männikössä. Laatokka oli lähituntumassa, vielä lähempänä Vuoksi ja sitäkin lähempänä Waldhofin tehtaan portti. Waldhofhan teki sellua, tuota Neuvostoliiton ruutiteollisuudelle ensiarvoisen tärkeää raaka-ainetta. Nykyään se tekee lastulevyä ja ilmeisesti huonekaluja. Heikosti menee.

Kulkiessamme kameramiehen ja tv-toimittajan kanssa vanhojen suomalaistalojen vieressä saatoin tuoda esiin Karjalan palauttamisen. Otin esiin myös kaksi korttia: venäläisten käsissään pitämän Karjala palautus –kortin sekä suomalaisten Nato-kortin. Sanoin että ne pitäisi kytkeä yhteen.

Tästä syntyi pitkähkö keskustelu toimittajan kanssa, mutta sitä ei enää nauhoitettu. Silloin he kysyivät, että miksi suomalaiset poliitikot eivät ota esitä asiaa. Vastasin, että he pelkäävät, joko oman karriäärinsä tai äänestäjäkadon tai Venäjän vuoksi. Andrei ihmetteli ja sanoi, että nythän Venäjällä puhutaan asiat suoraan ja että näin kai tehdään Suomessakin.

Mitä tuohon olisi sanonut? Näin on, mutta meidän sisäämme on syötetty vanha perinne, joka estää suorat puheet. Tätä en sanonut.

Ryhmä piti hyvän huolen meistä. Andrei jopa varmisti, että olimme päässeet hyvin Suomen puolelle. He olivat silloin jo Sortavalassa, josta jatkoivat matkaa Petroskoihin.

Yksi asia vielä puhuttiin, en muista, tuliko se kuvauksessa sanotuksi, mutta se koski alueelle mahdollisesti jääviä venäläisiä. Vastasin silloin, kuten aina, että suhtautuminen venäläisiin on kynnyskysymys. Heihin ja alueelle muuttaviin suomalaisiin ja muihin kansallisuuksiin on suhtauduttava ehdottoman tasapuolisesti. Heille on annettava sama koulutus ja samat oikeudet.

Kun Julia kysyi, miksi minä oikein ajan tätä Karjalan palautusta, vastasin, että täällä Karjalassa lepäävien isovanhempieni henget muistuttavat minua ja että se on mitä suurimmassa määrin inhimillinen oikeuskysymys, joka on oikaistava. Julia jatkoi kysymällä, että onko mitä mieltä olen palautuksen todennäköisyydestä. Vastasin, että kaksi on varmaa: kuolema tulee aikanaan ja Karjala palautuu Suomen osaksi.

Ainoa huono puoli oli, että jouduin puhumaan englanniksi, joka ei ole vahvimpia puoliani. Kamera oli puolen metrin päässä kasvoistani. Kielivirheitä tuli, mutta asiat ymmärrettiin toisellakin puolella.

Omalla kielellä puhuttuna vaade olisi ollut tehokkaampi. Tosin toimittaja Andrei sanoi haastattelun päätteeksi, että olin "hyvin attraktiivinen"! Hyvä ettei aggressiivinen. Piti katsoa sanakirjasta, mitä hän tarkoitti.

Mitä toimittajat tekevät noin kolmenkymmenen tunnin kuvaukselleen on nähtävissä tulevaisuudessa. Näyttää siltä, että NTV lähettää ohjelman talvisodasta 1.12.02. Ensimmäinen tietoisku saattaa tulla jo ensi sunnuntaina 24.11. klo 21. Lähetys näkyy koko Venäjän alueella. Se lähetetään myös satelliitin välityksellä.

Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].