Karjala / Karelia kuuluu Suomelle - Pro Karelian fokus.
Karelia / Karjala is part of Finland - Pro Karelia's focus.


Tietoa kirjoittajasta


Markus Lehtipuu

Markus Lehtipuu
free lance -toimittaja

Markus Lehtipuu on helsinkiläinen kirjakustantaja ja matkailutoimittaja. Hän kokosi 1980-luvun lopulla itsenäisen matkailun käsikirjan Tuhat Tietä Tropiikkiin, josta tuli suosittu opaskirja.

Hän oli perustamassa matkaopaskirjasarjaa ”Suomalainen Matkaopas” 1990-luvun alussa ja toimii edelleen samannimisen osakeyhtiön toimitusjohtajana.

Markus on oleskellut tai työskennellyt 75 itsenäisessä maassa ja kirjoittanut yli 20 matkaopaskirjaa, osa näistä englanniksi.

Lehtipuulla ei ole juuria Karjalassa. Hän otti osaa toimittajien helikopterimatkalle Karjalaan keväällä 1999, ja on sen jälkeen käynyt yli lukemattomia kertoja Karjalassa.

Vuonna 2000 ilmestynyt Karjala Suomalainen Matkaopas myytiin loppuun kahdessa kuukaudessa, ja kesällä 2002 julkaistaan jo kirjan neljäs, laajennettu ja korjattu painos.

Lehtipuu on opiskellut yliopistossa taloustieteitä ja tiedotusoppia. Karjalan tutkimus on antanut mahdollisuuden ainutlaatuiseen pioneerityöhön ja samalla erilaisten visioiden kehittämiseen.

Akateemisten oppien ohella eri puolilta maailmaa hankitut kokemukset ovat helpottaneet Karjala-kysymyksen hahmottamista.

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

12.09.2009
»  IRAKIN KATASTROFI JA KARJALAN PALAUTUS 

05.06.2009 [07, 10, 16]
»  SUOMI JUUTALAISVAINOJEN AIKAJANALLA 

20.01.2008 [13]
»  PETIT FUTÈ MURMANSK REGION -KIRJA VÄÄRENTÄÄ HISTORIAA

24.09.2007 [02]
»  KARJALAA EI OLISI KANNATTANUT PALAUTTAA 1991 

29.06.2006 [02]
»  KARJALAN UUSI ELINTASOKUILU

06.10.2005 [02]
»  JAAKKO HALKON VISIO

30.06.2005 [02]
»  ”NELJÄN KOPLA”

10.01.2005 [02]
»  KARJALAN TUHAT TYHJÄÄ TAI MELKEIN TYHJÄÄ KYLÄÄ

30.10.2004 [02]
»  KARJALAN TRAGEDIA PALJASTUU 

18.08.2004 [02]
»  MIEHITYSVALTA KOROSTUU SALLAN ALAKURTISSA

03.07.2004 [02]
»  IHANTALAN TORJUNTAVOITOSTA 60 VUOTTA

14.10.2003 [02]
»  TARTON RAUHAN MUISTOPÄIVÄ

13.07.2003 [02]
»  TURISMIA PETSAMOSSA? EI TODELLAKAAN!

10.07.2003 [02]
»  PETSAMO ON VENÄJÄN VIIMEINEN NEUVOSTOALUE

08.07.2003 [02]
»  EUROOPAN HISTORIALLINEN YHDISTYMINEN 

15.06.2003 [02]
»  KARJALAISTEN KESÄJUHLAT 

28.05.2003 [02]
»  LUKOIL-SATAMAPROJEKTI ON KUIN MUURAHAISPESÄ

23.04.2003 [02]
»  JOHNNY KNIGA -LEHDEN KARJALA-ARTIKKELI

21.04.2003 [02]
»  RANSKALAINEN TOIMITTAJA TUTKI KARJALA-KYSYMYSTÄ VIIKON AJAN

15.04.2003 [02]
»  KARJALAN PARLAMENTTI HALUAA YHTEISTYÖTÄ SUOMEN KANSSA

28.03.2003 [02]
»  RAVANSAARI TUHOTTU TÄYSIN VIIPURINLAHDELLA 

24.03.2003 [02]
»  UURAASSA RAKENNETAAN KIIVAASTI

04.03.2003 [02]
»  PÄÄTTÄÄKÖ STALIN SUOMEN RAJOISTA? 

17.02.2003 [02]
»  UURAAN SATAMA EI VALMISTU AJOISSA

08.02.2003 [02]
»  MERKILLINEN TIEDOTUSSOTA KIIHTYY

21.12.2002 [02]
»  PETROSKOIN KOKOUS 1992

20.12.2002 [02]
»  KARJALA VOISI OLLA EUROOPAN KIINNOSTAVIN INVESTOINTIKOHDE

15.12.2002 [02]
»  OLIKO ENGLANTI OSAVASTUUSSA KARJALAN ETNISESTÄ PUHDISTUKSESTA?

15.12.2002 [02]
»  MIKSI ULKOMINISTERI ESIINTYY SUOMENVASTAISESSA TILAISUUDESSA?

06.12.2002 [02]
»  ITSENÄISYYSPÄIVÄN TERVEHDYS VALITUILLE KANSALAISILLE

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto




Liitä osoitteesi Media-, Politiikka- tai FI-listallemme. Saat ajankohtaista tietoa Karjalan palautuskysymyksen vaiheista.

Copyright 2008 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian henkilörekisterit

28.05.2003
Markus Lehtipuu

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeli-ryhmiin.
Klikkaamalla artikkeli-ryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

LUKOIL-SATAMAPROJEKTI ON KUIN MUURAHAISPESÄ

Uuraan saaren ranta on edelleen vailla laituria

Kohta vuoden vanha satamaprojekti Uuraan saarella Viipurinlahden eteläpuolella on kasvanut suureksi rakennustyömaaksi.

Vuoden aikana monia takaiskuja kokenut venäläinen öljyjätti Lukoil on lähestymässä satamaprojektin kriittistä kysymystä: miten, minne ja millä aikataululla matalaan rantaan tehdään öljytankkereiden vaatima laiturirakennelma?

Tässä on tilanteen päivitys maanantaina 25. toukokuuta 2003. [Klikkaamalla kuvatekstin nimeä saat kuvan suurempana.]



Uuraan satama: Sataman rakentamisen aktiviteetti on kohonnut.



Satamarata: Ensimmäiset ratakiskot ovat paikallaan.



Laiturirakenteet?: Laiturirakenteet puuttuvat.



Sataman säiliörakenteet: Massiiviset öljysäiliöt ovat rakenteilla.



Sataman pohjatyöt: Alueen pohjatyöt ovat kesken.

Logistiikka yhä riittämätöntä

Uuraan saarelle johtaa yksi pistorata ns. rantatieltä (Viipuri - Terijoki), joka sekin on yksiratainen rautatie. Uuraaseen johtaa kaksi rautatiesiltaa, josta suuremmalla oli maanantaina työmiehiä selvittämässä sillan kestoa. Pistorata satama-alueelle rakennettiin talven aikana. Radassa on nähtävissä pientä epätasaisuutta, koska se on rakennettu roudan aikana. Epävakaa rata voisi lisätä onnettomuusriskiä.

Vuoden ajan satamaprojektin alueelle on kuljettu hiekkatietä pitkin metsän halki. Nyt viereistä soraharjua ollaan kaivamassa ja uutta tieyhteyttä rakentamassa. Hanke on aivan alussa.

Ei yhtään valmista rakennelmaa

Sataman alueella ollaan rakentamassa kahta rakennusta, kauimmaksi rannasta. Ne ovat molemmat keskeneräisiä eikä niiden käyttötarkoituksesta ole vielä tietoa.

Alueella on kolme tai neljä isoa keskeneräistä öljysäiliötä. Niiden korkeus, muutama metri, on saavutettu kuuden viikon aikana, edellisen tarkistuskäynnin jälkeen.

Muita rakennelmia ei vielä ole satamaprojektin alueella. Muutamia rakennusten perusteita on nähtävillä, mutta mitään rakentamista ei ole aloitettu.

Satamalaituria ei ole edes aloitettu

Sataman alueelle kulkee jatkuvasti kuorma-autot kuljettamassa soraa ja kiviä. Niillä täytetään rantaviivaa, joka on matalan veden takia kelvoton öljytankkereiden käyttöön. Rannan ulkopuolella on noin sadan metrin päässä kaksiosainen Kujaluoto, jonka kohdalle laituri ilmeisesti on tarkoitus rakentaa.

Rannassa ollut luonnonmukainen kivikko on jo peitetty soralla ja kivillä, mutta laiturirakenteita ei ole edes tuotu paikalle.

Satama on edelleen epätodennäköinen

Kun Lukoil oli ilmoittanut satamaprojektista kesäkuussa 2002, ei sen jälkeen alueella tapahtunut muuta kuin pienimuotoista maansiirtoa koko kesän ja syksyn. Silloin projekti ei tuntunut vakuuttavalta.

Talven aikana ja nyt kesän korvalla hanke on vilkastunut. Työkoneita ja työntekijöitä on selvästi monikymmenkertaisesti viime kesään verrattuna. Satamaa ollaan nyt rakentamassa tosissaan.

Projektissa ei ole kuitenkaan mitään muuta valmista kuin junarata, sekin rakennettu routaiseen maahan talven aikana.

Nyt kesällä Viipurinlahdella liikkuu paljon pieniä rahtilaivoja. Vilkas laivaliikenne Uuraan Vysotsk-satamaan ja Viipurin satamaan sekä Saimaan kanavan liikenne ovat saamassa Lukoilin suunnitelmien mukaan myös öljytankkereita seurakseen.

Fortumin edustajan mukaan suunniteltuihin kuljetuksiin käytettävä tankkeri vaatii vähintään 12 metrin syvyyden. Sellainen syvyys löytyy karttojen mukaan yli 500 metriä rantaviivasta.

Mitä tapahtuu saarien rikkomalle, kapealle Viipurinlahdelle silloin, jos sinne pyrkii isokokoisia öljytankkereita? Milloin, miten ja kuinka kauas rannasta Lukoil aikoo rakentaa sellaiselle laivalle soveltuvan laiturirakennelman Uuraan saaren matalavetiseen rantaan?

Copyright: Markus Lehtipuu 040 592 5625
Kuvien kaupallinen käyttö: 50 euroa/kuva
sovittava käytön jälkeen maksamisesta.



Kommentoi tätä artikkelia
Nimesi tai nimimerkkisi:
Sähköpostiosoitteesi (ei pakollinen):
Otsikko:
Kommentti:
Kommentin saa julkaista
Kommentti on vain Pro Karelia -toimitukselle
Kirjoita tämä vahvistuskoodi alla olevaan sarakkeeseen.



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 


Karelia Klubi nro. 20

Lue Karelia Klubi -nettilehden 20 ilmestynyttä numeroa. Liity klubin jäseneksi 10 eur/v. Join Karelia Club 10 eur/y.

Karjalan Kuvalehti korvaa Karelia Klubi -tabloidin. Joitakin vanhoja numeroita on vielä saatavana Karelia Klubi Kaupasta.





Romahtaako ja hajoaako Venäjä vai selviääkö se?






Koko Suomen kartta vuodesta 1920



Nimi



Kotipaikka ja -maa





Vetoomus on kansalaisaloite Karjalan palauttamisen puolesta. Se ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjalani rahvas
[2.28 MB mp3-file].


SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].