13.07.2003
Markus Lehtipuu
Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeli-ryhmiin.
Klikkaamalla artikkeli-ryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.
[02] Karjalan palautus
Tyypillinen neuvostoajan sotamuistomerkki – ehkäpä hieman keskimääräistä kookkaampi ja aggressiivisempi – hallitsee maisemaa siinä risteyksessä, jossa voi valita kohteeksi Kirkkoniemen, Murmanskin tai Liinahamarin.
Petsamo, Ryssänjoki. Petsamossa käytetään vanhoja suomalaisia maantieteellisiä nimiä.
Petsamo, Nikel
Petsamo, Zapoljarnyi
Petsamon kylä tuntuu tyypilliseltä neuvostopaikkakunnalta. Ja kunnon turisti kunnioittaa alueen historiaa ja ottaa muutaman valokuvan tästä rumiluksesta.
Mutta ei Petsamon kylässä. Ei missään nimessä!
Kun varomaton liikkuja on vielä kuvannut yhden todennäköisesti 1930-luvun hirsirakennuksen ja kirkoksi muutetun puutalon, päättyy matka siihen.
Virkaintoinen ”komendant” kaartaa kirkon pihaan alaistensa kanssa Venäjän armeijan UAZ-maasturilla ja vaatii nähdä suomalaisauton matkustajien passeja. Tulkki vierellä kääntää.
Passit päätyvät komendantille, ja suomalaisauto seuraa perässä. Mennään kasarmirakennukseen ja aletaan kirjoittaa raporttia ”FSB:n johtajalle”.
Petsamo ei ole turismia edistävä matkakohde. Älkää menkö Petsamoon turistimatkalle!
Ikivanha kolttasaamelaisten nautinta-alue luvattiin Suomelle jo 1860-luvulla aluevaihdon yhteydessä, mutta lupaus toteutettiin vasta 1920, kun Venäjä luovutti Petsamon Suomelle ”ikuisiksi ajoiksi”. Suomi sai nopeasti kehittää Jäämeren satamaa Liinahamarissa, ja legendaarinen Jäämeren tie tuli 1930-luvun autoturisteille tutuksi.
Nyt ”Jäämeren tie” on kauhujen tie. Tie Petsamosta Liinahamariin päättyy kuuden kilometrin päässä puomille. Kuka tietää onko Liinahamarissa ydinsukellusveneitä? Vuotaako niistä yksikään? Sinne ei ole menemistä.
Murmanskin suuntaan on piikkilangoin eristetty sotilaskasarmi ”Sputnik” ja sen jälkeen hylätty ja rikottu harjoitusampumaleiri. Sen jälkeen ajetaan ankean tundran läpi vanhalle rajalle, jossa on nytkin piikkilanka, puomi ja passintarkastus.
Kirkkoniemen suuntaan, neljä kilometriä Petsamosta, on ensin panssarivaunuja täynnä oleva piikkilangoin suljettu armeijan tukikohta ”Km 19” ja runsaan 10 kilometrin päässä kyltti, jossa lukee ”Luostari” ja ”Korzunovo”. Molemmat ovat aitojen suojissa olevia kasarmeja korkeine kerrostaloineen. Vielä kolme kilometriä etelään on suojaisa sotilastukikohta.
Näin on matkailija ehtinyt Murmanskista tultuaan katsella seitsemää enemmän tai vähemmän piikkilangoin eristettyä sotilaskohdetta, joutunut kerran pidätetyksi ja etsinyt turhaan polttoainetta, syötävää, juotavaa ja ylipäätään mitään palveluja missään.
Mutta matka jatkuu kohti Kirkkoniemeä. Ensimmäinen kaupunki tarjoaa sentään useita kauppoja, ankean elokuvateatterin ”Nuoruus” ja vielä ankeamman kulttuuripalatsin ”Lokakuu”. Mutta kuka haluaa jäädä? Isot tehtaanpiiput tupruttavat sankkaa savua ilmoille, ja koko Zapoljarnyin ympäristö on kuollutta maata – mustaa maaperää.
Mutta onneksi löytyy vielä yksi kaupunki, jossa on oikea hotelli. Ainakin niin väitetään. Tämä kaupunki on juuri se pahamaineinen Nikel, jossa miesten keski-iän kerrotaan laskeneen alle 40 vuoden ja jonka ympäristö on mahdollisesti jopa vielä mustempi ja kuolleempi kuin edellisessä kaupungissa.
Nikel tupruttaa ympäristölleen hengenvaarallista myrkkyä savupiipuistaan 24 tuntia vuorokaudessa. Kaupunki on saanut äskettäin pastellinväriset maalit pääkadun stalinistisiin rakennuksiin, mutta perspektiiviin rakennetut viivasuorat kerrostalorivit ovat Stalker-elokuvan maiseman keskellä jopa vielä ankeampia kuin pahimmissa Tallinnan lähiöissä tai ylipäätään missään venäläiskommunistien 1940-luvulla miehittämän maailman kaupungissa.
Kun vihdoin koittaa aika poistua Petsamosta, saavutaan sille puomille, jonka takaa pääsee Kirkkoniemen suuntaan. Puomi on illalla suljettu, joten on keksittävä telttapaikka lähiseuduilta. Se löytyy sivutieltä pienen lammen rannalta. Puut kasvavat, mutta Nikelin tehtaan humina kuuluu koko yön etäältä.
Aamulla puomi avautuu, kun vartija on antanut ”pikkulapun”, johon on merkitty tarkka kellonaika. Yli 20 kilometrin matkalla on useita vartiotorneja, joissa vielä viime vuonna valvottiin jokaisen auton kulkua minuuttipelillä. Tämä 21 km matka piti ajaa tiettyä nopeutta, pysähtymättä, sopivalla nopeudella.
Kun vihdoin saavutaan Norjan rajalle, tarkistetaan jälleen kellonaika minuutin tarkkuudella, ja sitten pääsevät tullitarkastajat nuuskimaan auton ja matkatavarat!
…
Samaan aikaan Petsamossa valmistellaan kirjelähetystä FSB:n johtajalle. Siinä kerrotaan, että suomalainen henkilö tutkii matkailumahdollisuuksia Petsamossa ryhmää varten. Tutkii tutkii, mutta ei enää suunnittele.
^ Takaisin ylös
 Lisää artikkeleita kirjoittajalta
Artikkeli-arkisto
|
