Tietoa kirjoittajasta


Tiina Kuisma-Häkkinen
Kylämatroona

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

01.02.2004 [02]
»  JUURET KARJALASSA

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

01.02.2004
Tiina Kuisma-Häkkinen

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

JUURET KARJALASSA

Karjala Euroopan rajalla - neuvostokommunismin tuomio

Euroopan Unionin uudet jäsenmaat, Viro, Latvia ja Liettua sekä Unkari, ovat vuoden 2004 aikana viemässä Euroopan Parlamentin käsittelyyn julkilausumaa, jossa tuomitaan neuvostokommunismin ihmisoikeusrikkomukset sekä mm. maa- ja kulttuuriomaisuuden ryöstöt ja tuhoaminen. Tämä aloite voi olla myös pakkoluovutetun Karjalan mahdollisuus.

Myös Suomi, varsinkin Karjalan pakolaiset, ovat joutuneet saman totalitaristisen väkivaltakoneiston hyökkäyksen kohteeksi. Karjalaiset menettivät kotinsa, monet perheet nuorukaisensa sodan uhreina, kokonaiset ikäluokat uhrasivat parhaat vuotensa selviytyäkseen epäoikeudenmukaisen sodan seuraamuksista.

Nyt on kysymys paitsi Karjalasta, myös suomalaisesta identiteetistä osana eurooppalaista yhteisöä.

Koska yhteiskunta on tarkoitushakuisesti vaiennut Karjalan kysymyksestä, meillä ei ole muuta keinoa kuin laittaa likoon omat yksityiset itsemme ja puhua toinen toistemme puolesta. Ei ole valmiita tutkimustuloksia karjalaisten kokemuksista eikä auktoriteetteja, joihin nojata.

Nyt on juuri se hetki, jolloin rautaa on taottava kun se on kuumaa. Miksi Karjalan liitto mykistyy? Koen, ettei se nyt ole aivan tilanteen tasalla.

Lupaan kyllä osallistua koukkuamistaidon kinnaskursseille paremmalla ajalla joskus myöhemmin, mutta nyt on aika toimia Karjalan palautuksen puolesta ajankohtaisesti. Perinnetaidotkin ovat arvokkaita. Ilmeisesti ei pidä odottaa, että kukaan muu tukisi meitä kuin saman kohtalon kokeneet toiset. Pienistä pisaroista voi muodostua suuri virta!

Verkostoidutaan – kehitetään yhdessä ajattelun ja toiminnan apuvälineitä!

Vastaavia pakkoluovutetun Karjalan kyliä kuin Inkilä on varmasti olemassa ympäri Suomea. Verkostoidutaan! Vuosittain tuhannet karjalaiset ihmiset osallistuvat kyläkokouksiin ja kesätapahtumiin. Ryhdytään suunnittelemaan tulevaa! Vaikka olemme joutuneet luopumaan maantieteellisistä alueista, sosiaalinen yhteenkuuluvuutemme on luovuttamatonta omaisuuttamme.

Laajemmassa viitekehyksessä Karjalan kysymys liittyy yleiseurooppalaiseen demokratiakehitykseen. On kyse avoimien kansalaisyhteiskuntien tulevaisuudesta.

Minua ovat innostaneet mm. prof. Heikki Kirkisen ajatukset paikallistasojen, esim. maakuntien, mahdollisuuksista osallistua tulevaisuuden päätöksentekoon. Hänen mielestään globalisoituvassa maailmassa ainoastaan kansalaisia lähellä olevien, alueellisten vaikutusmahdollisuuksien avaaminen voi olla terveen kansallisen identiteetin perusta. Karjala on minun sydäntäni lähellä.

Vaikka demokratiakehityksen avain on hyvin lähellä ruohonjuurta, se ei suinkaan merkitse rähmällään olemista. Päinvastoin! Karjalaisten on nyt yhdessä noustava kertomaan, kuinka merkityksellinen ja tärkeä osa Suomea Karjala on ollut, on yhä, ja on oleva myös tulevaisuudessa.

Tuttuja ilmiöitä?

Kuinka Suomen maa makaa karjalaisen, toisen polven evakon näkökulmasta katsottuna? Olen huomannut, että varsinkin julkisuudessa Karjalan kysymyksestä on ollut vaikea avata keskustelua, ja että hyvin pienistäkin aloitteista ollaan kentällä erittäin kiitollisia (esim. SK/ Tuomas Forsbergin artikkeli, Yle 1:n aamulähetykset).

Ymmärrän, että suomalainen yhteiskunta on ollut aikansa vanki, mutta miksi Karjalan kysymyksestä yhä pitäisi julkisesti vaieta?

Tämän päivän kansalaiset näkevät sekä fasismin että kommunismin läpi. He kyllä ymmärtävät, että molemmat, aikansa eläneet ideologiat, olivat totalitarismin ilmentymiä, joiden puristuksessa myös demokraattinen Suomi oli pakotettu sotaan ja tekemään kipeitä myönnytyksiä. Sekä Hitlerin Saksa että Stalinin Neuvostoliitto olivat yhtä syyllisiä toiseen maailmansotaan.

Diktaattoreiden aika Euroopassa on kuitenkin ohi. Myös Suomessa on aika arvioida tuhoisten ideologioiden aikaansaamat vauriot, tähän liittyen vailla oikeutta kotiseutuunsa jääneiden karjalaisten tilanne.

Karjalan kysymys on suomalaisten iholla. Avoimen kansalaiskeskustelun tavoitteena ei ole avata kipeitä kansallisia haavoja korostamalla uhrin osaa, vaan vahvistaa kansalaisten luottamusta demokraattisten yhteiskuntien oikeudenmukaisuuteen.

Myös henkilökohtaisella tasolla olen huomannut, että Karjalan kysymys on suomalaisten iholla. Yleisesti ottaen voisin sanoa, että lähes kaikilla tuttavillani tuntuu olevan asiasta jonkinlainen kanta. Kun aihetta hipaisee, saa alussa varautua melko vahvoihin tunnereaktioihin. Reaktiivisuudesta päätellen karjalakeskustelulle on tarve ja tilaus.

Ilman riittäviä ajattelun aineksia ja käsitystä karjalakysymyksen prosessiluonteesta mielipiteisiin muuraudutaan vahvasti, ollaan heti ”päämäärässä” joko Karjalan palauttamisen puolesta tai jyrkästi sitä vastaan. Monet vanhemmat karjalaiset yhä aktiivisesti surevat ja kaipaavat lapsuutensa maisemia.

Myös täydellinen mykistyminen, sanattomaksi ryhtyminen, kuuluu reaktiovalikkoon, samoin kuin vahvat keskustelun vaientamisyritykset. (Jossakin vaiheessa olin jopa riemuissani siitä, että olen vihdoinkin löytänyt oikean TABUN!) Pelot, uhkakuvat ja myytit mm. hyökkäävistä venäläisistä elävät vahvoina. Toisaalta tunnen myös muutamia ikäisiäni, jotka ovat jo muuttaneet takaisin Kannakselle asumaan.

Karjalakeskustelun konkreettista tilannetta ihmetellessäni oivalsin, että olen ehkä tekemisissä yleisemmänkin ilmiön kanssa. Koska täsmätutkimusta ei ole tarjolla, otin ajatteluni apuvälineeksi suomalaisen rasismitutkimuksen (Rasismi Suomessa 2000, Timo Makkonen, Ihmisoikeusliitto).

Ei pidä ymmärtää, että rinnastan karjalaiset ja suomessa asuvat eri etniset vähemmistöt suoraan toisiinsa. Karjalaisia on kohdeltu Suomessa paremmin ja olemme etnisesti ”samaa maata”. Kuitenkin rasismitutkimuksen käsitteet ja tutkimuksen tapa hahmottaa suomalaisten rasistisia asenteita ovat kuvaavia myös vaietun karjalakysymyksen kohdalla.

Karjalakysymys rasismitutkimuksen läpi nähtynä

Karjalan kysymyksestä vaikeneminen voidaan tulkita suvaitsemattomuudeksi, joka pyritään oikeuttamaan erilaisilla ennakkoluuloilla ja uskomuksilla. Uskomukset ovat sosiaalisia konstruktioita, fiktioita, jotka elävät sitkeästi ilman että niillä olisi tieteellistä näyttöä tai todellisuuteen pohjautuvaa merkityssisältöä. Uskomuksista halutaan tieten tahtoen pitää kiinni.

Eri osapuolet / intressit nähdään yhteensovittamattomina, myönteisen kehityksen esteet koetaan ylittämättöminä ja vallitseva tilanne muuttumattomana. Pätevän argumentaation sijaan uskomuksia perustellaan iskulauseilla ja fraaseilla. Perustelut ja niiden kestävyys eivät ole ensisijaisia vaan niillä on lähinnä välinearvoa.

Vallitsevan tilanteen mahdollinen muutos koetaan kulttuuria uhkaavana ja vaarallisena. Torjunnan tyypilliset ilmentymät ovat mitätöinti, alistaminen ja ulossulkeminen. Institutionalisoituneena ilmiö voi esiintyä poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella ja sivistyksellisellä alueella. Viha ja pelko voivat kohdistua paitsi itse asiaan (suvaitsevaisuutta lisääviin pyrkimyksiin), myös aktivisteihin, toimittajiin, poliitikkoihin ja puolisoihin. Uutena ilmiönä ovat ns. viharikokset.

Koska uskomuksista halutaan tieten tahtoen pitää kiinni, asenteisiin on vaikea vaikuttaa pelkällä asianmukaisella tiedottamisella. Yksilöiden motiivit eivät ole selkeitä, mukana on epärationaalisia elementtejä. Tulisikin selvittää syvätason motiivit ja prosessit, jotka ohjaavat ihmisiä etsimään ja uskomaan epätosiin selitysmalleihin. Kun ihminen tunnistaa ja tunnustaa ennakkoluulojensa olemassaolon, on mahdollista siirtyä purkamaan niitä. Työ edellyttää tiedollisia ja taidollisia valmiuksia.

Karjalakeskustelun (myös rasismin vastaisen) strategian lähtökohtia:

1. Toiminnan tulee olla laajapohjaista. Siihen tulee integroida mielipidevaikuttajat, tavalliset ihmiset, viranomaiset, kansalaisjärjestöt, tutkijat, media ja poliitikot. Laajapohjaisuuden saavuttamiseksi on verkostoiduttava.

2. Mystifioidut asiat on yhdessä toimien saatava rikotuiksi.

3. Myyttien kumoaminen onnistuu parhaiten henkilökohtaisella tasolla. Vasta suhteellisen syvälliset kontaktit purkavat ennakkoluuloja.

4. Modernin tieteen ja tutkimuksen tuloksia tulisi myönteisellä tavalla popularisoida ja levittää esim. median avulla.

5. Se mitä jätetään sanomatta on yhtä tärkeää kuin se mitä sanotaan. (Vaikenemalla hyväksytään).

6. Toiminta on nähtävä osana kokonaisvaltaista, yhdenvertaisuutta edistävää politiikkaa.

7. Ennakkoluuloja ei pidä vähätellä. Arkipäivän ennakkoluulot saattavat toimia kannatuspohjana poliittisille ääriliikkeille.

8. Tutkimuksen (erityisesti laadullisen) lisääminen, suomettumistutkimus.

9. Mediatutkimukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

10. Median on oltava tiedostavampaa.

Päivännoutoja Jänisjärvellä ja lehtoukonhattuja Sortavalassa

Kävin äskettäin Karjalatalolla kuuntelemassa Olli Turusen (Suomen Luonnonsuojeluliitto) luentoa pakkoluovutetun Karjalan luonnosta. Hän kertoi mm. siitä, kuinka Karjalan alueiden ja kylien tarinoita voidaan lukea myös paikkakuntien kasvillisuuden perusteella ja havainnoimalla kulttuurimaisemaa.

Kurkijoella esiintyy vanhoja kulttuurikasveja kuten idänverijuuri, linnavuorten tienoot kertovat viikinkiajoista, siellä esiintyy marjakuusia, Ruskealan marmorikaivoksen tuntumasta löytyy Fennoskandian ainoa mäkiorvokkiesiintymä. Aina niin kummallisesti sykähdyttää sekin, kun jossain kuulee karjalaisia paikannimiä ääneen lausuttuna!

Muistan elävästi ensimmäisen matkani Karjalan Kannakselle 1990-luvun alussa. Ei oltu vielä lähelläkään Kirvua, vaan vasta Säkkijärven tienoilla, kun huomasin valtatiestä erkaantuvan koivukujan, jonka päässä tuskin erottuivat talon perustukset ja kiviportaat. Miten tärkeitä ja todistusvoimaisia kasvit voivatkaan olla!

Kun pääsimme Inkilään, monet vanhat pihapuut seisoivat paikoillaan elävinä muistomerkkeinä suomalaisasutuksesta. Oli liikuttavaa tehdä ensituttavuutta isoisoäitini istuttamien syreeni- ja juhannusruusupensaiden kanssa. Mitä kaikkea ne voisivatkaan kertoa, jos osaisivat puhua? Ehkä tämä on tuttu tunne lähes kaikille, jotka kokevat juuriensa olevan rajan takaisessa Karjalassa.

Olli Turunen on ollut vuosikausia tekemässä Karjalan luontokartoitusta. Oli lohdullista kuulla sekin, että pakkoluovutetun Karjalan luonnon tuhot tähän mennessä ovat paikallisia ja suhteellisen vähäisiä (roskaaminen, huolimattomuudesta johtuvat tulipalot, vanhan kulttuurimaiseman pilaaminen jne.). Mitään peruuttamatonta tuhoa ei vielä ole tapahtunut, mutta esim. Koiviston öljysatama lisää ympäristöriskejä.

Pohdinpa pakkoluovutetun Karjalan tilannetta mistä näkökulmasta tahansa, kaikkien kannalta viisain ja oikein ratkaisu mielestäni on se, että alue palautetaan Suomelle. Ainoastaan palautuksen avulla voimme liittää Karjalan alueen ns. kestävän kehityksen piiriin.

On ilmiselvää, että palautusprosessi on pitkäaikainen. Se edellyttää monia siirtymävaiheita ja kansainvälistä yhteistyötä, mutta paljon suuremmistakin operaatioista on maailmalla selvitty, ajatellaanpa vaikka Saksojen yhdistymistä.

Olennaista nyt on se, että emme hylkää Karjalaa oman onnensa nojaan! Alue saadaan pelastetuksi, jos me ruohonjuuritasolla ryhdymme yhteistyöhön herättääksemme päättäjien poliittisen tahdon Karjalan kysymyksen uudelleen arvioimiseksi.

Lopuksi

Päivännoudot Jänisjärvellä, Karjalan tuhkapensaat Impilahdella, tutut koivukujat ja pihapuut Inkilässä. Sitkeästi ne ovat juurtuneet Karjalan muheviin multiin ja versovat huolimatta valtaeliitin vaihtelevista karttapiirroksista. Uskon, että samalla tavoin luottavaisesti myös karjalaisen kansan vuosituhantisen elämän on aika kohottautua, tehdä kukkaa ja hedelmää.

Vailla otollista maaperää, sorrosta, evakkoudesta ja ahkerasta kitkemisestä huolimatta, läpi yöpakkasten ja suomettuneisuuden ankeiden aikojen, karjalaiset juuret ovat pysyneet ihmisissä elävinä tähän päivään saakka. Voisikohan olla kyse jonkin sorttisesta nisäkkään geneettisestä muistista? Kun Karjalan ketokukkasten puolesta puhutaan, on voitava puhua myös karjalaisten ihmisten luontevista kasvupaikoista omilla maantieteellisillä sijoillaan.

Suomalaiset paikannimet Kannaksella ovat vuosisatoja säilyneet tarkkoina. Seuraavalla Inkilän matkallani tarkistan, josko Ketvelammensuolla kasvaisi suoneidonvaippaa. Hyvällä tuurilla samalla reissulla olisi EHKÄ mahdollista löytää Viienlammen ja Kuunjoen välisestä maastosta myös Karjalan majavan reviiri.

Olen optimisti. Valmistelen tulevaisuutta suojelemalla uhanalaisia. Näille paikoille ei vielä ole olemassa karttoja eikä venäjänkielisiä nimiä. Siksi käytänkin isoisoäitini antamia maamerkkejä ja hänen paimenessa oppimiaan paikannimiä.

Karjalaiset kylät ovat luontevia paikkoja karjalakeskustelulle. Tarvitaan kuitenkin myös julkista keskustelua, tutkimusta ja mielipidevaikuttajia, jotka osaltaan voivat oikeuttaa ja tehdä ymmärrettäväksi kipeän menetyksen tunteen, jota karjalaiset kokevat ajatellessaan kotiseutujaan.

Suomalaiset tarvitsevat välineitä, joiden avulla ennakkoluuloista ja peloista voidaan vapautua. Jo heti kohta, kun neuvostokommunismin ihmisoikeusrikkomusten käsittely alkaa, tarvitsemme myös anteeksiannon ja sovinnon resursseja. Vasta silloin voimme puhua suomalaisesta yhteiskunnasta avoimena yhteiskuntana, jolla on mahdollisuus kehittyä myös kansalaisyhteiskunnan suuntaan.

Ilman Karjalan kysymyksen perusteellista uudelleen arviointia jäämme osittain menneisyytemme vangeiksi kyyristelemään totalitarismin varjoihin. Samoissa hämärissä piileskelevät myös eurooppalaiset poliittiset ääriliikkeet ja virheiden toistamisen mahdollisuus.

Kysymystä Karjalan palauttamisesta ei koskaan voida esittää liian myöhään. Alue kuuluu peruuttamattomasti Suomeen. Ehkä unelma Karjalan palautuksesta ei toteudu ikääntyneille evakoille, mutta sen aika tulee.

Politiikan suuntana täytyy olla historian virheiden korjaaminen. Ei ole pelottavaa, että suomalaiset tänä päivänä uskaltavat puolustaa oikeuksiaan ja tuomita ihmisoikeuksia rikkoneen neuvostokommunismin. Pelottavaa oli se, etteivät he uskaltaneet sanoa mitään lähes 60 vuoteen, vaan vaikenivat kuin metsän puut.

+++

Tämä artikkeli on ilmestynyt myös Karjalan Kylät -sivuilla.

Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].