Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth
In memoriam 26.02.04
Kuva: Puolustusvoimien arkisto
JALKAVÄENKENRAALI ADOLF EHRNROOTHIN LAUSUNTO 17.12.2003
Rajoja on muutettu Euroopassa ja kaikkialla maailmassa. On voinut olla oikeutettuja ja toisia vääriä.
ProKarelia taistelee vääriä rajoja ja niiden pitämistä vastaan.
Minä mukana ollen niin talvi- kuin jatkosodassakin, voisin sanoa painopistesuunnassa, tiedän varsin hyvästi, miten sodat rintamalla päättyivät.
Eritoten jatkosota päättyi torjuntavoittoon sanan tärkeimmässä mielessä.
Kaikki puheet muitten avustamisesta, en laske paljolti tähän voittoon [vaikuttaviksi]. On ilman muuta selvä, että pieni valtio Suomi, ei pysty hankkimaan nykysodan vaatimia aseita.
Yllä olevan johdosta olen sitä mieltä, että rajat, jotka solmittiin Tarton rauhassa, ovat oikeita rajoja ja jotka ehdottomasti pitäisi palauttaa.
Minkä takia me katsoisimme, että tällainen alueriisto olisi oikeudenmukainen? Minä en näe tähän mitään muuta kuin suurpoliittisia eli maailmanpoliittisia näkemyksiä.
Suomen rajat ovat maailman suurille toisarvoinen asia, ei meille suomalaisille. En näe mitään aihetta, että kerran solmitut rajat eli Tarton rauhan rajat muutettaisiin. Poliittisiin syihin minä en mene. Minä katson vain, mikä on minun silmissäni oikein.
Olen sitä mieltä, että saattaa olla, että nykysuomalainen ei ajattele samalla tavalla. Minä en voi sille mitään. Samoin kuin en voi sille mitään, että puolustamani rajat eivät sijaitse nykyrajoina, vaan Tarton rauhan rajoina.
Lopetan sanoillani monien vuosien takaa: „Jumala varjelkoon Suomen maata ja sen kansaa“.
Adolf Ehrnrooth
Jalkaväenkenraali
Mannerheimristin ritari
Suurella Kunnioituksella
Katsoin tällä viikolla TV:stä, Suuret Suomalaiset-sarjaa. Siinä oli Kenraali Adolf Ehrnroot. Koko ohjelman oli kyyneleet silmissä, siitä kaikesta, mitä hän ja muut Suomen sotaveteraanit, esim. Isäni, joutuivat uhraamaan tämän Valtion itsenäisyyden eteen. En osaa sanoin kuvata, miten paljon arvostan ja kunnioitan heitä. Kiitos kaikille, jotka menettivät henkensä siellä, ja jotka ovat vielä keskuudessamme. He ovat kaikki kunniakansalaisia. Ja venäläiset olisivat jo voineet palauttaa Suomelle, alueet, jotka ryöstivät. Arto Sikanen [2010-07-01 18:52:31]
Paljastan pääni ja teen kunniaa suurelle sotilaalle ja suoraselkäiselle isänmaan ystävälle, näitä kasvaa harvassa. iso antti [2010-01-04 16:06:00]
Tarton rauha 1920
Tarton rauha 1920 voimaan Juha Kangas [2009-11-25 22:53:30]
kenraalin puhe
onse vaan kumma kun ne vanhat ja kokeneet puhuu ammatti termeillä tottahan toki meiltä on viety maat ja mannut vääryydellä jukka salo [2009-11-04 00:24:30]
adolf
meillä oli kaksi hyvää ihmistä oli aatu ja urho sotaaikana ja ei parempia tule kaarina laine [2009-05-16 07:46:57]
Kenraaki Ehrnroothin lausunto Karjalan palautuksesta
Suuren Isänmaataan puolustaneen sotilaan mielipide,johon Laatokan rannalla syntyneenä täysin yhdyn.Vääryys ob korjattava- Seppo Haaranen [2008-10-27 15:17:21]