Markus Lehtipuu on helsinkiläinen kirjakustantaja ja matkailutoimittaja. Hän kokosi 1980-luvun lopulla itsenäisen matkailun käsikirjan Tuhat Tietä Tropiikkiin, josta tuli suosittu opaskirja.
Hän oli perustamassa matkaopaskirjasarjaa ”Suomalainen Matkaopas” 1990-luvun alussa ja toimii edelleen samannimisen osakeyhtiön toimitusjohtajana.
Markus on oleskellut tai työskennellyt 75 itsenäisessä maassa ja kirjoittanut yli 20 matkaopaskirjaa, osa näistä englanniksi.
Lehtipuulla ei ole juuria Karjalassa. Hän otti osaa toimittajien helikopterimatkalle Karjalaan keväällä 1999, ja on sen jälkeen käynyt yli lukemattomia kertoja Karjalassa.
Vuonna 2000 ilmestynyt Karjala Suomalainen Matkaopas myytiin loppuun kahdessa kuukaudessa, ja kesällä 2002 julkaistaan jo kirjan neljäs, laajennettu ja korjattu painos.
Lehtipuu on opiskellut yliopistossa taloustieteitä ja tiedotusoppia. Karjalan tutkimus on antanut mahdollisuuden ainutlaatuiseen pioneerityöhön ja samalla erilaisten visioiden kehittämiseen.
Akateemisten oppien ohella eri puolilta maailmaa hankitut kokemukset ovat helpottaneet Karjala-kysymyksen hahmottamista.
Kun lähtee Vienanmeren rannalla sijaitsevasta Kantalahdesta suoraan länteen, joutuu sananmukaisesti erämaahan. Kapea, asfaltoitu tie kiemurtelee uhkeassa tunturimaisemassa, joka näyttää täysin koskemattomalta lappilaiselta luonnolta. Sitä se enimmäkseen onkin.
Kuvia Sallasta [suuremman kuvan koko noin 660 KB]:
Vasta vanhan valtakunnanrajan länsipuolella tie "päättyy" tarkistuspuomille, josta selviytyy läpi passia näyttämällä. Saavutaan miehitysvallan alueelle, Itä-Sallan Alakurttiin.
Alakurtti on 24 h hälytystilassa
Alakurtti on uskomaton näkymä. Kun Karjalassa sotilaskohteet sijaitsevat joko kokonaan piilossa tai niitä on lakkautettu, Alakurtti näyttää olevan 24 tuntia vuorokaudessa täydessä hälytystilassa.
Heti päätieltä tultaessa ohitetaan kookas varikko, jonka korkeat vartiotornit on peitetty maastoutumispeittein. Kun saavumme perille lähes keskiyön aikaan, on jokaisessa tornissa vartiomies, ase kädessä. Varikon alueella on kymmeniä miehistönkuljetusajoneuvoja, joiden kuvaaminen on täysin mahdotonta vartiomiesten ollessa tarkkoina.
Saavutaan Alakurttiin. Tyypillinen neuvostokaupungin maisema (sen 2000-luvun versio) avautuu eteen: samanlaisia kerrostaloja kuin missä tahansa Vladivostokin, Saratovin tai Pietarin lähiössä, hylättyjä rakennuksia laudat seinillä, rapistunut kauppa ja epämääräinen kokoelma Ladoja, lehmiä ja likaa.
Alakurtti voisi olla samanlainen puoliksi hylätty kaupunki kuin Petsamon Priretsnyj, mutta se ei ole lainkaan hylätty. Kylän vastakkaisella laidalla on yllättävän hyväkuntoinen laaja sotilasalue, joka sekin on vartiomiesten eristämä. Vielä kun keskellä kylää on jonkinlainen suljettu sotilasalue, voidaan päätyä laskelmissa kolmeen aktiiviseen sotilastukikohtaan yhden kaupungin alueella.
Vähäistä siviiliasutusta Alakurtissa
Jääkö Alakurttiin siviiliasutusta? On vaikea uskoa niin. Työpaikkoja ei näy, muutamaa kauppaa lukuun ottamatta. Jonkinlainen maatalouskolhoosi päätien kupeessa on rikottu ja raunioina. Isot sotilaskohteet eittämättä vaativat henkilökuntaa, jolle kerrostalot lienevät tarkoitettuja. Sallaan on tultu sotilaallisesti ja se on edelleen miehitysjoukkojen hallussa.
Koska Sallan ja Kantalahden välinen alue on täysin asumaton, on Sallan ottaminen Suomelta pelkkää kiusantekoa: erämaan viereen ei tarvita siviiliasutusta. Sallasta on tehty piikki Lapin asukkaiden lihaan, hampaisiin asti aseistettu sotilasalue.
Alakurtti sai Saksan yhdistyttyä lisää kalustoa Itä-Saksan miehitysarmeijasta. Sinne tuotiin helikoptereita, mutta niistä ei satunnainen matkailija näe havaintoa. Sotilaallinen läsnäolo, jopa jännittyneisyys näkyy.
Salla-seura on tehnyt hienon muistopuiston
Muualla Sallassa on kuitenkin astuttu askeleita parempaan suuntaan. Valtakunnanraja on nyt auki, ja Salla-seura ry on tehnyt hienoa työtä Kuolajärven vanhan kirkonkylän hautausmaalla: vastaavaa muistopuistoa ei Karjalaan ole pystytetty. Kirkon rauniot, hautausmaat, sankarihautausmaat ja muut kohteet on merkitty, ja alueelle on rakennettu jopa grillikatos kotiseutumatkailijoita varten.
Ikävää on se, että Kuolajärven hautausmaa-alue sijaitsee kahden piikkilanka-aidan välisellä ns. rajavyöhykkeellä.
Kuolajärven hautausmaan kiistelty muistolaatta
Kuolajärven hautausmaan alueella sijaitsi kiistanalainen muistolaatta: vielä heinäkuussa 2004 "Vakaumuksensa puolesta kaatuneet" -tekstin alla kivessä oli kiinnitettynä alkuperäinen muistoteksti: "Paremman tulevaisuuden toivossa loikkasi 340 sallalaista Neuvosto-Karjalaan vuoteen 1935 mennessä. Lähes 100 tuhoutui ammuttuna, leireillä ja vankiloissa."
Elokuun 2004 alussa laatta poistettiin. Laatan poistaminen on kurja muisto punaisen fasismin vuosista: Stalin haali Suomen alueista elintilaa, aiheutti etnisen puhdistuksen Sallan alueella ja aiheutti jopa sadalle vakaumuksellisille Sallan loikkarille saman kohtalon, jonka Hitler järjesti Euroopan juutalaisille. Tätä tragediaa eivät Sallan nykyasukkaat, näiden uhrien naapurit tai mahdollisesti läheisetkin sukulaiset, saa muistella.
Jos Venäjä sallisi Salla-seuran edustajien ja Sallan asukkaiden surun, kuolleiden kunnioituksen ja yleensä kärsimyksen edessä nöyryyden, se olisi valmis sallimaan myös muistokyltin, jolla surraan ja kunnioitetaan nöyrästi näitä vainajia.
Sotilaallinen läsnäolo Suomen Itä-Sallassa, valvontapuomit ja muistolaatan poistaminen herättävät ajatuksen siitä, että Stalinin rikos ihmisyyttä vastaan, ei olekaan väistynyt.