[02] Karjalan palautus

KARJALAN TRAGEDIA PALJASTUU

Teksti ja kuvat: Markus Lehtipuu
Karjalan tragedia paljastuu syrjässä pääteiltä

Kesällä lehdet peittävät näkymän, talvella se näkyy: Suur-Merijoen lentokenttä, jonne laskeutui Suomen ensimmäinen reittilento Helsingistä Viipuriin vappuna 1937. Vaikka lentokenttä ehkä tunnetaan, harvempi tietää Suur-Merijoen tragediasta.

Kaikkialla Karjalassa on piilossa konkreettisia merkkejä tragediasta, joka on syventynyt viimeisten 13 vuoden aikana. Koko Neuvostoliiton Karjalaan perustama uusi yhteiskunta on lakannut olemasta. Sen sijaan on noussut vain vähän uutta.

Vanha Suur-Merijoen kartano on kadonnut. Navetasta on jäljellä hieman kiviseinää. Kuuluisa jugend-tyylinen Metsälinna on enää kivikasa. Kartanon mailla on rapistuvia kerrostaloja.

Lentokenttä kasvaa risukkoa. Rakennukset seisovat pystyssä, raunioituneina, mutta ihmisiä ei näy missään. Neuvostoliitto rakensi kentän paikalle laajan kasarmialueen pitkine varikkorakennuksineen.

Paikkoja on Karjalassa satoja: missä koulu on enää luuranko, missä tehtaan koneet ovat ruostuneet ja katosta tippuu vettä rojua täynnä olevalle lattialle, missä pioneerileirin ennen värikkäät leikkipaikat rapistuvat. Neuvostoliittoa ei enää ole, eikä uutta yhteiskuntaa ole vielä rakennettu.

Iso kasarmirakennus Suur-Merijoella on nelikerroksinen kolossi, jossa on pitkät käytävät ja paljon huoneita. Lattialankut on viety pois, ikkunoissa ei ole lasia, edes rojua ei ole jätetty.

Vieressä on huoltorakennus, jonka seinässä on ollut valtava maalaus puna-armeijan hyökkäyksestä. Maalaus on rapistunut, ja huoneessa vallitsee hävityksen kauhistus. Viereinen rakennus paljastuu suomalaiseksi rakennukseksi. Se on tuhottu polttamalla.

Miksi Karjalan neuvostoaikaiset rakennukset on rikottu? Kuka sen on tehnyt? Syitä voi pohtia, mutta lopullista vastausta emme saa.

Suur-Merijoki on vain yksi yli sadasta kohteesta eri puolilla Karjalaa. Kohteisiin kuuluu myös tuhansia suomalaisia rakennuksia, jotka ovat olleet käytössä Neuvostoliiton aikana. Jääsken kansakoulu rikottiin vasta 1990-luvulla. Kuusaan hovi Muolaassa on hajonnut vasta viimeisen viiden vuoden aikana, ja samalla on rikottu sen ympäristössä olleet kaikki noin 30 lastenleirin neuvostoaikaista rakennusta.

Lahdenpohjan lähellä Huuhanmäen laajat suomalaiset kasarmit (Viipurin rykmentti) rikottiin vasta 2000-luvulla, läheinen Rauhalan RT elokuussa 2003. Suistamon legendaarinen nuorisoseuran talo Väinämöisen viikate katosi maisemasta vuoden 2004 alussa.

Eniten tragedia koskettaa neuvostoaikaisia rakennelmia. Viipurin maalaiskunnan Suur-Perossa oli valtava tehdasalue, jonka toinen halli on nyt tyhjillään, toinen rakennus on purettu osa kerrallaan. Impilahden Syskyänsaaressa oli punatiilisen ortodoksikirkon molemmin puolin raskaat teollisuusrakennukset. Nyt ne ovat hylättyinä raunioituneet.

Kivennavan Pihlaisissa oli vielä 1998 huippusalainen ohjustukikohta. Nyt siilot ovat tyhjillään, ja karttoihin merkitsemättömät pikkutiet alkavat peittyä kasvillisuuden sekaan.

Karjalan tragedia on monitahoinen ilmiö. Se voisi alkaa jo 1700-luvun alusta, jolloin Pietari I valloitti suomenkielisen Inkerinmaan ja heti perään Karjalan. Seurasi maaorjuus ja alueen taantuma. Mutta Karjala nousi vuodesta 1812 jälleen osana Suomea, kunnes 1939 Stalin aloitti hyökkäyssodan Suomea vastaan. Karjala alkoi tuhoutua. Monissa pitäjissä talvisota tuhosi 90 prosenttia koko rakennuskannasta. Ateistinen Neuvostoliitto häpäisi suomalaisille pyhät kirkot ja hautausmaat päästyään väkivallalla Karjalan isännäksi.

Sotien jälkeen Karjala sulkeutui noin 45 vuodeksi. Alueen alkuperäisasukkailta evättiin pääsy kotiseudulleen.

Vasta 1990-luvulla on ollut mahdollista arvioida Karjalan tragediaa empiirisesti. Useat havainnot vahvistavat yllättävän havainnon: tragedia on vain pahentunut vuoden 1991 jälkeen! Rakennuksia on rikottu kiihtyvään tahtiin. Kirjalliset maininnat 1990-luvun alusta kertovat kolhooseista, lastenleireistä ja teollisuuslaitoksista. Nyt niiden paikalla on raunioita.

Karjalan tragedia ei ole pelkästään rakennusten rappiota. Kun työpaikat ovat kadonneet, ovat asukkaat jääneet paikalleen. On ajan kysymys, milloin työttömyys alkaa purkautua jollakin tavalla.

Karjalan asuttaminen vuodesta 1944 on paljastunut erehdykseksi. Venäläisten alueanastus tarkoitti aluksi koko maapinta-alan käyttöönottoa: pellot otettiin käyttöön, kolhooseissa oli eläviä eläimiä, tehtaat laitettiin käyntiin.

Vuonna 2004 ei tätä yhteiskuntaa enää ole. Kokeilu on epäonnistunut, suurin osa maapinta-alasta on jäänyt heitteille.

Tässä ei kuitenkaan ole Karjalan koko kuva. Viipurissa on rakennettu kauppoja ja jopa asuinkerrostaloja. Enson tehtaat siirtyivät amerikkalaisomistukseen. Terijoella on luksusravintoloita. Koivistolla on erinomainen öljysatama. Asfalttiteitä on rakennettu.

Karjala, etenkin Kannas, on lupaava, strateginen alue osana avointa, kaupallisesti kiinnostavaa Pohjois-Eurooppaa. Karjalassa on yksittäisiä alueita, jotka ovat jo nyt elinvoimaisia. Kaikki ainekset elinvoimaisen Karjalan kasvulle ovat jo olemassa. Mutta suomalaisten omistamat tontit, maatilat, metsät ja pellot ovat enimmäkseen autioina.

Karjalan tragedia muistuttaa, että epäonnistuneen neuvostokokeilun jäljiltä Karjala on vapautumassa palautuskeskustelua varten alueeksi, josta Suomi ja Venäjä voivat yhdessä kehittää Euroopan merkittävimmän kasvualueen. Ainoa ehto on alueen palautus Suomen valtion hallinnon ja EU-direktiivien alaisuuteen.

Kesällä 2004 kuoppainen tie Suur-Merijoen lentokentälle oli tukossa: sateet tekivät siitä satojen metrien pituisen lätäkön, johon henkilöauto uppoaa. Mutta Karjalan palauduttua voi Suur-Merijoella olla taas vilkas lentokenttä, jonne laskeutuu koneita muualta Suomesta ja ulkomailta asti.

www.karjalantragedia.info

Karjalan palautus