Tietoa kirjoittajasta


Ilmari Susiluoto
Valt. tohtori

Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä edusta ulkoasianministeriön kantaa.

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

23.08.2005 [02]
»  KARJALA, TALOUS JA ANEKDOOTIT

10.12.2004 [02]
»  VENÄJÄ, SUOMI JA KARJALA

25.06.2002 [02]
»  VENÄJÄ SYYSKUUN 11. PÄIVÄN 2001 JÄLKEEN

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

10.12.2004
Ilmari Susiluoto

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

VENÄJÄ, SUOMI JA KARJALA

Lahdessa 13.11.2004 pidetty esitelmä

Arvoisat karjalaiset,

Moskovassa vietettiin 07.11.2004 viimeistä kertaa virallisesti Lokakuun vallankumouksen vuosipäivää. Sen tilalle suunnitellaan 04.11. järjestettävää uutta juhlapäivää. Tuolloin, 392 vuotta sitten, perustettiin Romanovien dynastia, suuren ”smutan”, hajaannuksen ajan, sanottiin päättyvän. Tätä nyt halutaan Moskovassa uudelleen juhlia.

Symboliikka on selvä. Toivotaan, että hajaannus olisi Venäjällä taas ohi. Meidän suomalaisten kannalta tämä uusi vapaapäivä on siitä mielenkiintoinen, että siinä juhlitaan myös ruotsalaisista ja puolalaisista saatuja voittoja.

Todellakin. Vuonna 1610 Jaakko de la Gardie, Wääksyn kartanossa kasvanut ja Kaarina Hannuntyttären kasvattama sotapäällikkö valloitti Moskovan ja asettui siellä asumaan. Sitä ei kukaan muu läntinen sotapäällikkö ole tehnyt.

Moskovasta hän siirtyi Novgorodiin ja asettui sielläkin taloksi. Vierailua Novgorodissa kesti 6 vuotta, jonka kuluessa koti-ikävää potevat sotilaat antoivat päällikölleen lempinimen Laiska Jaakko. Se tulee jälkipolvillekin säilyneestä runonpätkästä:

”Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähtent Laiska Jaakko.”

Kun de la Gardie lopulta lähti, hän suuntasi Karjalaan, jossa asettui Lahdenpohjan lähellä olevalle Kirkkomäelle joukkoineen. Sielläkin hän viipyi niin kauan, että paikka sai nimensä Jaakkima, Jaakko de la Gardien etunimen mukaan. Liekö tämä perinnetieto välittynyt läsnä olevalle Sulo Kirilloville, joka toimi virka-aikanaan Jaakkiman-Lahdenpohjan prokuraattorina, siis yleisenä syyttäjänä?

Karjalaisten kannalta Venäjän uusi juhlapäivä on erityisen mielenkiintoinen. Vaikka Romanovit nousivat valtaan, sekavuuden aika ei todellisuudessa heti päättynyt. Raja jatkoi siirtymistään itään. Vuonna 1617 solmittiin Stolbovan rauha, jossa Ruotsi sai haltuunsa Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan. Nevan rannalle alettiin rakentaa Nöteburg nimistä kaupunkia.

Noihin aikoihin toteutui myös karjalaisten ensimmäinen suuri evakkoretki. Se suuntautui tuolloin itään, Tverin kuvernementtiin, jonne ortodoksisen uskon omaksuneita heimoveljiämme lukuisin joukoin pakeni.

Se, että marraskuun 4. päivä on valittu juhlinnan kohteeksi onkin herättänyt venäläisissä patrioottisissa historioitsijapiireissä ihmettelyä: mitä juhlinnan aihetta siinä muka on, että ulkomaiset sotajoukot vielä vuonna 1612 riehuivat ympäri Venäjää? Näin kysyy mm. Aleksei Rjabtsov Nezavisimaja gazetassa 03.11.2004 julkaistussa artikkelissaan ”Kansallisen katastrofin juhlapäivä”.

Historialliset faktat todettuaan Rjabtsov ehdottaakin, että perustellumpaa Venäjällä olisi juhlia vaikka 22. lokakuuta, koska tuona päivänä, vuonna 1812 Venäjän armeija valloitti Napoleonin miehittämän Moskovan.

Vaikka venäläisten juhlapäivät eivät meille suomalaisille varsinaisesti kuulukaan, on niillä meille merkitystä. Kekkosen aikaan Leniniä juhlittiin Suomen itsenäisyyden takuumiehenä.

Sisäministeri Eino Uusitalo meni vielä pidemmälle. Hän halusi vuonna 1974 välirauhan solmimispäivän Suomen uudeksi ”itsenäisyyspäiväksi”. Juhlapäivät ovat juhlapäiviä, historia on historiaa. Edellisiin liittyy sanan mukaisesti juhlallisuutta. Historiaa kuvaa hyvin neuvostokasku:

”Tulevaisuus on varma, vain historiamme on täysin epävarma.”

Niinpä, kun Ruotsi sitten 1600-luvun alun idänretkiensä jälkeen kääntyi etelään, maille Puolan, Lützin ja Leipzigin, seurasi siitä suuria kärsimyksiä suomalaisille hakkapeliitoille ja Suomen kansalle. Rikkaudet kolmikymmenvuotisesta sodasta osattiin kyllä rahdata Tukholmaan, mutta sotaverot maksoi Suomi. Tästä Suomen ja Ruotsin erityissuhteesta syntyi talvisodan aikana sananväännös ”Finlands sak är svår”, joka perustuu sanojen vår ja svår yhdennäköisyyteen.

Suomi oli kova pala Stalinille ja laajemmin neuvostoliittolaiselle ja venäläiselle historiankirjoitukselle. Muutama vuosi sitten ilmestyneessä venäläisessä ”Lasten historiallisessa tietosanakirjassa ” on kappale talvisodasta:

”Mannerheim-linjan murtaminen olisi nykyajan sotateoreetikkojen mukaan mahdotonta – ilman ydinasetta. Kuitenkin Puna-armeija onnistui juuri tässä tehtävässään 39 asteen pakkasessa…”

Ymmärrän, että venäläislapsille täytyy joku hyväksyttävä selitys Talvisodan menetyksistä antaa.

Suomalaisen Karjala-keskustelun käännepiste on kenraali Adolf Ehnroothin testamentti 17.12.2003. Siinä hän otti voimakkaasti kantaa puolustamiensa Tarton rauhan rajojen puolesta, karjalaisten puolesta ja päätti yhteenvetonsa pateettisesti: Jumala suojelkoon Suomen kansaa!

Ehnroothin testamentin myötä kansalaismielipide on selvästi valveutunut. Siitä ovat esimerkkeinä sotahistorian uudelleenarvioinnit, Karjala-keskustelun tiedotusvälineissä saama huomio ja vaikkapa sellaiset yksityiskohdat kuin Karjala-veteraani Heikki Reenpään haastattelut TV:ssä ja Helsingin Sanomien uudenlainen avoimuus.

Psykologi Martti Siirala on puhunut paljon ”Suomen taudista”. Olemmepa Siiralan suosimasta psykoanalyysistä mitä mieltä tahansa, hänen perusteesinsä on selvä ja ymmärrettävä.

Suomalaiset ovat vuosikymmenten kuluessa joutuneet torjumaan niin monia ikäviä asioita mielestään, että on syntynyt kollektiivisia traumoja. Nyt nuo traumat nousevat esiin yhtä aikaa useilla eri tahoilla. Näitä kansakunnan kipupisteitä ovat mm.:

- sotasyyllisyyskysymys
- asekätkentä
- evakot
- vankileirit
- partisaanit
- sotalapset
- sotavangit
- luovutukset
- suojeluskunnat
- lotat
- sotakorvaukset
- menetetyt alueet
- menetetty omaisuus

Ja ehkä yhteisenä nimittäjänä tästä mitä laajimmasta asiaryhmästä: Karjalan kysymys ja Karjalan palautus.

Nämä kaikki kysymykset ovat poliittisia ja vaatisivat samanlaista käsittelyä kuin sai Suomen kansalaisuutta vailla olevien kansalaisten (mm. 8 juutalaista) luovuttaminen sodan aikana ja sen jälkeen ulkomaille. Suuruusluokka Suomelle on luettelemissamme tapauksissa vain paljon merkittävämpi kuin Wiesenthal-keskuksen aikaansaamissa tutkimuksissa.

Kiellot kumoutuvat ja tabut kaatuvat.

Samaan aikaan on huomioitava tilanne Venäjällä, ”Minne troikka kiitää”, kuten suurlähettiläs Antti Karppinen nimesi uuden kirjansa. Venäjä etsii identiteettiään paljon ahdistavammassa tilanteessa kuin Suomi. Kun menneisyyden rikokset ovat jääneet selvittämättä, niiden vaikutukset heijastuvat nykypäivään. Yhtenä esimerkkinä voi mainita kokonaisten kansojen pakkosiirrot Stalinin aikana.

Turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja Nikolai Patrushev totesi lokakuussa 2004, että maassa on tänä vuonna estetty 500 terroritekoa (terakt). Liian monta on onnistunut. Venäläiset tarkkailijat pelkäävät nyt, vain kuukautta myöhemmin, Tshetshenian kriisin laajenevan koko Pohjois-Kaukaasiaan.

Moskovalaisille koululaisille on jaettu metallisia tuntolevyjä kuin armeijan sotilaille ikään. Surgutissa, kaukana Siperian kaasualueilla, koululaisia valvotaan turvakameroilla. Nämä ovat yksittäisiä venäläisissä tiedotusvälineissä mainittuja esimerkkejä tilanteesta, jossa pelko lisää epäluuloa, epäluulo pelkoa.

Miten epäreilu onkaan historian Jumalatar. Epätahtiin käyvät hänen askeleensa. Kun Venäjä oli valmis 1991, Suomi fundeerasi. Ja kun hidas tsuhna lopulta valmistautuu (mahdollisesti, ehkä, tietyillä varauksilla) kosintaan toistakymmentä vuotta myöhemmin, Venäjä-morsian on jo valinnut toisen.

Vakavasti puhuen, Venäjällä suhtaudutaan nyt, vuoden 2004 lopulla, varauksellisesti regionaalisiin ohjelmiin. Iskusanoja ovat keskittäminen, vertikaalinen valta, ”federaalit ja silovikit”, joilla tarkoitetaan keskusvallan edustajia ja voimaministeriöitä, kuten armeijaa ja FSB:tä.

Pohjoinen ulottuvuus ja lähialuepolitiikka käsittelevät Venäjän alueita eriarvoisesti ja herättävät Moskovan suunnalla tiukkenevia kysymyksiä.

Baltian mailla ja entisen Itä-Euroopan mailla ei ollut vuonna 1991 tilaisuutta ”fundeerata”. Kaikkialla vallitsevana ideologiana oli nopea irtaantuminen idästä ja liittyminen länteen. Suomi reagoi toisin. Perustettiin komiteoita miettimään, miten idänkaupan taso saataisiin säilytettyä ja ”gateway-asema” hyödynnettyä. Vanha yhteistyön ideologia jatkui, vaikka Neuvostoliitto oli lakannut olemasta. Tähän kuvioon ei Karjala mahtunut.

Mitä siis nyt, historiasta oppineina, olisi tehtävä? Keskustelin asiasta kollegani ulkoasiainneuvos Alpo Rusin kanssa, jolla on minusta poiketen globaalisia visioita. Jotkut niistä voin toki hyväksyä oikopäätä:

1. Kukaan muu kuin Suomi ei tule ottamaan Karjalan kysymystä esiin.

2. Normalisoituminen Euroopassa ei ole suinkaan päättynyt, vaan alkanut. Tämä koskee etnisiä, vähemmistö- ja rajakysymyksiä Balkanilla, Unkarin ja Romanian suunnalla, Ukrainassa ja koko IVY-alueella.

3. On mietittävä Karjalan kysymystä myös kansainvälisessä kontekstissa, EU:n, NATO:n ja ETYJ:in puitteissa.

4. Venäjän suuntaan dialogin on oltava avointa ja monitasoista. Nöyristely pois, eikä syyttelykään paranna tilannetta.

5. Kansalaisdiplomatiaa on jatkettava. Mieleeni tulevat Kirvun pitäjän entisten asukkaiden toimet omilla pyhillä paikoillaan, luonnonsuojelualueiden perustaminen, Petroskoin ja Joensuun yliopistojen arvokas yhteistyö Vienassa ja koko Karjalassa ja toimet entisten omien tilojen haltuun saamiseksi, mitä tässä tilaisuudessa on tähdentänyt myös naapurimme ja asianajajamme Sulo Kirillov.

Kävipä hankkeissamme niin tai näin, hyvin tai huonosti, Karjalasta puhuminen, Karjalan muistaminen, on meille itseisarvo. Koko Suomi on saanut karjalaisilta uutta verta, uutta henkeä. Ja toisaalta Karjalassa, kuten Kalevalassa, kiteytyy Suomen kansan identiteetti.

Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].