Tietoa kirjoittajasta


Martti Valkonen
toimittaja

E-mail
Kirjoittajan muita artikkeleita

07.03.2005 [02]
»  VENÄJÄ HÄIVYTTÄÄ TALVISOTAA NÄKYVISTÄ

04.03.2005 [02]
»  VENÄJÄ ANTOI OPPITUNNIN HISTORIASSA 

28.01.2005 [02]
»  DERJABIN OHITTI STALININ JA HITLERIN YHTEISTYÖN

21.01.2005 [02]
»  PROVOKAATION ALKULÄHTEELLÄ

09.01.2005 [02]
»  KESKIAIKAA PAHIMMILLAAN: KARJALAISET OLIVAT VAPAATA RIISTAA

13.11.2004 [02]
»  HISTORIAN TAJUA KARJALAAN ASTI

08.11.2004 [02]
»  VENÄJÄ LUOVUTTI ALUETTA KIINALLE

22.10.2004 [02]
»  KENRAALI HÄGGLUND KYSYY

22.10.2004 [02]
»  YKSIMIELISYYS ON VOIMAA

20.10.2004 [02]
»  LAUKKANEN: AHTISAARESTA PALAUTUKSEN SELVITYSMIES

20.10.2004 [02]
»  UOSUKAINEN EI HOIDA TULEHDUSTA

15.10.2004 [02]
»  DERJABIN LÄHTI HYÖKKÄÄMÄÄN

11.10.2004 [02]
»  KARJALAN PALAUTUS PARANTAA SUHTEET

27.09.2004 [02]
»  TUOMIOT PURETTAVA

03.09.2004 [02]
»  PAHAA SUOMEA KEN PELKÄISI!

01.09.2004 [02]
»  KARJALA JA ITÄ-SAKSA

24.08.2004 [02]
»  KODIN ÄKILLINEN MENETYS ON EVAKKOJEN TRAUMA

23.08.2004 [02]
»  JYKEVÄ KARJALAISUUDEN MONUMENTTI KANGASALLA

22.08.2004 [02]
»  VENÄJÄLLÄ HAUKUTAAN TAAS BALTIAN MAITA

12.08.2004 [02]
»  KETUNHÄNTÄ KAINALOSSA

06.08.2004 [02]
»  KGB NAUTTII SUOMESSA YHÄ PELKOA JA KUNNIOITUSTA

04.08.2004 [02]
»  PUOLAN KANSANNOUSUN HOITAMATON PERINTÖ

10.07.2004 [02]
»  KURJISTA KURJIMMILLAAN ON KARJALA JUURI NYT

05.07.2004 [02]
»  POLIITTISEN VAISTON PETTÄESSÄ

02.07.2004 [02]
»  KARJALAN PALAUTUS PYÖRII AKANVIRRASSA

04.06.2004 [02]
»  MILJOONAN SUOMALAISEN VÄHEMMISTÖ

03.06.2004 [02]
»  KANSALLISTEN ETUJEN KIRJO LAAJENEE EU:SSA

31.05.2004 [02]
»  SCHRÖDER UNOHTI ITÄISEN EUROOPAN

26.05.2004 [02]
»  KARJALAN PALAUTUS ON YHÄ TABU

25.05.2004 [02]
»  TOTALITARISMIN TUOMIO HERÄTTÄÄ EMPIMISTÄ

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

11.07.2000
Martti Valkonen

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

KOIVISTOSTA HALOSEEN KUIN YÖN JA PÄIVÄN ERO

(Rautulaisten pitäjäseuran kesäjuhlilla Mikkelin Visulahdessa 09.07.2000 pidetty juhlapuhe:)

Kiitän pitäjäseuraa ystävällisestä kutsusta tulla puhumaan. Selkein syy puhumiseen ovat omat rautulaiset juureni Raudun pitäjän Savikkolan kylästä, jossa isälläni Toivo Valkosella oli maatila. Isäni kaatui Vainikkalassa elokuussa 1941. Hänen isänsä oli vuoden 1918 kesällä sodan seurauksena kuollut Mikko Valkonen, joka oli Raudun suojeluskunnan perustajia.

Olen huono rautulainen siinä mielessä, etten ole koskaan käynyt Savikkolan kylässä enkä katselemassa kotitilani paikkoja. Synnyin evakossa Pohjanmaalla ja sittemmin olen kiertänyt Savikkolan kylän milloin kauempaa ja milloin lähempää vaikka olenkin onnistunut ajamaan muutama vuosi sitten itse Raudun kautta.

Lähimmillään Savikkolan kylää matkani vei Raudun kautta joulukuussa 1994, vajaat kuusi vuotta sitten. Olin silloin kirjeenvaihtajana Moskovassa. Sain Pietarista Jevgeni Balashovilta kutsun saapua Kiviniemeen, jossa Balashov ystävineen paljasti sotien uhrien muistomerkin. Matka Pietarista vei Rajajoen kautta ja paluumatka Kiviniemestä Raudun kautta Pietariin. Se oli Raudun metsien läpi harjujen yli kulkeva uusi suora maantie, jolta ei ollut maisemia eikä mitään tietoa siitä kaikesta, mitä Rautu oli joskus ollut ja mitä Rautu voisi nykyisin olla, jos asiat olisivat siten kuin niiden pitäisi olla.

Kiviniemen muistomerkin pystyttäjä Jevgeni Balashov on tärkeä henkilö. Hän aloitti toimintansa jo toista vuosikymmentä sitten Pietarissa, kun hän ystävineen perusti oman yhdistyksen, Historian ystävien yhdistyksen. Hän aloitti yhdistyksen toiminnan jo neuvostoaikana, mikä sellaisenaan oli poikkeuksellinen teko. Yhdistyksen päämääränä on perehtyä historiaan, levittää historiasta oikeaa tietoa ja vaikuttaa asioihin siten, että Venäjä hyvittäisi muiden ohella myös Suomelle ne vääryydet, joita Neuvostoliitto teki. Yksi tapa levittää oikeaa tietoa oli julkaista Karjalan kannaksen kartta, jossa paikannimet ovat paitsi nykyisinä venäläisinä myös vanhoina suomalaisina.

Yhdistyksen ensimmäisiä toimia oli aloittaa marraskuun viimeisenä päivänä käynnit Rajajoella osoittamassa kunnioitusta talvisodan uhrien muistolle. Ensimmäinen marssi tapahtui aikana, jolloin Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi KGB vielä valvoi aivan kaikkea. Se valvoi myös marssia, joka suuntautui Rajajoen läheiseltä rautatieasemalta entiselle rajalle. KGB antoi kuitenkin Balashovin joukkoineen marssia jokseenkin rauhassa. Seuraavina vuosina marssia oli valvomassa enemmän turvallisuuspoliisin miehiä kuin rivistössä oli marssijoita, mutta perinne oli aloitettu ja se jatkuu yhä.

Neuvostoliitto hajosi lopullisesti joulukuussa 1991. Sen jälkeen joinakin vuosina 1990-luvulla jopa Suomen Pietarin pääkonsulaatin edustaja oli mukana talvisodan muistomarsseilla. Ne suuntautuivat eri vuosina eri kohteisiin, joihin kaikkiin Balashov ystävineen kiinnitti uhrien muistolaatan tai pystytti jonkin muistomerkin. Vuonna 1994 Suomen pääkonsulaatin edustaja ei enää tullut Kiviniemeen, vaan peruutti käyntinsä muutamaa päivää aikaisemmin. Kiviniemessä Vuoksen varrella olikin lähinnä venäläisiä ja muita entisiä neuvostokansalaisia. Miliisejä ei näkynyt eikä myöskään Käkisalmen kaupunginjohtajaa eikä muita paikallisia viranomaisia, jotka kuitenkin olivat aiemmin myöntäneet luvan muistomerkin pystyttämiselle sodanaikaisen bunkkerin viereen aivan kosken partaalle. Itse muistomerkki oli kivistä koottu ja sen tekstit olivat suomeksi ja venäjäksi. Muistomerkki poikkesi kaikista virallisista neuvostovaltion ja Venäjän pystyttämistä muistomerkeistä, koska se ei julistanut voittoa vaan se suri uhreja ja osoitti kunnioitusta heidän muistolleen.

Viimeksi kuluneet kymmenen vuotta ovat olleet Venäjällä tuollaista vapautumisen aikaa, jolloin Jevgeni Balashov ja hänenkaltaisensa ihmiset ovat voineet ryhtyä puhumaan julkisesti ja vaatimaan historiankirjoituksen tahallisten virheiden oikaisemista ja jopa hyvityksen antamista niille kansoille, joita vastaan neuvostovaltio rikkoi. Viimeiset kymmenen vuotta ovat sinänsä olleet uskomattoman muutoksen aikaa ei vain Neuvostoliiton hajotessa vaan koko itäisen Euroopan valtiokarttojen muuttuessa ja asenteiden muuttuessa melkein koko maanosassa. Ja ovathan nuo muutokset ulottuneet jossakin määrin myös Suomeen. Meillä Suomessa monet aikaisemmin vaienneet ihmiset tohtivat jo puhua luonnollisena asiana myös pakkoluovutetuista alueista. Itse asiassa olemme Suomessa ehtineet jo niin pitkälle, että voimme odotella jännittyneinä sitä mahdollisuutta, että yhteisen kansan ohella myös poliitikot alkaisivat vapautuneesti puhua ja vaihtaa todellisia mielipiteitä eikä vain fraaseja.

Tämä meidän kaunis Suomemmehan on demokraattinen maa, mutta me emme ole aito moniarvoinen läntinen maa, jossa kansalaiskeskustelu velloisi laidasta laitaan. Meillä Suomessa poliittinen järjestelmä on muotoutunut ennen kaikkea ulkopoliittisten asioiden kohdalla sellaiseksi, että ensin puhuu presidentti ja hänen jälkeensä puhuvat ministerit ja sitten muutkin poliitikot voivat alkaa puhua. Pakkoluovutetun Karjalan kohdalla tämä käytäntö on sitten Paasikiven ja Kekkosen ajan päättymisen ollut lähes raudanluja: presidentti Mauno Koivisto halusi kieltää kaiken pakkoluovutetuista alueista puhumisen eivätkä uraansa rakentaneet poliitikot hänen aikanaan juuri puhuneetkaan alueista. Presidentti Martti Ahtisaari muutti asiaa ja salli puhumisen ja vuosi sitten hän tarkensi linjaansa sanomalla Karjalaisten kesäjuhlassa Vaasassa, ettei Karjalasta pidä vain puhua vaan ettei Karjalaa saa unohtaa. Viime vuoden elokuussa Ahtisaari sanoi haastattelussa, että jokainen Venäjän johtaja tuntee omassatunnossaan pistoksen pakkoluovutettujen alueiden kohdalla.

Ahtisaaren kerta kerralta parantuneet esiintymiset rohkaisivat suomalaisia poliitikkojakin puhumaan ja nythän me hyvin muistamme, että pakkoluovutetut alueet olivat osa luontevaa keskustelua viime talven presidentinvaaleissa. Kaikki ehdokkaat suostuivat sanomaan jotakin pakkoluovutetuista alueista ja vaikka heillä ei mitään uutta ollutkaan sanottavanaan, he eivät kuitenkaan yrittäneet kieltää oikeutta keskusteluun. Melkein kaikkien ehdokkaiden Karjala-kommentit osoittivat kuitenkin yhtäpitävästi sen, että he tietävät perin vähän Suomen ja Karjalan historiasta eivätkä ole omistaneet kovinkaan monta hetkeä ajatellakseen pakkoluovutettuja alueita ja koko Suomen kansallisia etuja.

Valituksi tullut presidentti Tarja Halonen joutui suomalaisen poliitikon tulikokeeseen virallisella vierailullaan Kremlissä, jossa Venäjän yhtä uusi presidentti Vladimir Putin halusi kieltää kaiken puhumisen pakkoluovutetuista alueista. Halonen sanoi samassa tilaisuudessa seistessään Putinin vierellä, että Suomen ja Venäjän välillä voidaan puhua kaikista asioista. Presidentti Halonen hoiti kriittisen tilanteen oikein ansiokkaasti. Tapahtuma ennakoi, että asia pysyy esillä ja siitä ryhdytään puhumaan entistä enemmän. Meillä karjalaisilla on täysi oikeus odottaa, että presidentti Halonen opiskelee kunnolla Karjala-kysymyksen ja perehtyy viime sotien historiaan perusteellisesti voidakseen ohjata keskusteluja Putinin kanssa.

Presidentti Putin on uusi johtaja Moskovassa ja Kremlissä. Hänestä minulla on yksi haastattelutapahtuma kerrottavana. Tapasin hänet syyskuussa 1994 Pietarissa, jossa hän oli silloin apulaiskaupunginjohtaja. Hänen erikoisalanaan olivat Pietarin ulkomaiset suhteet. Sen takia hän oli tavannut paljon suomalaisia ja käynyt usein ennen kaikkea Turussa, koska Turku ja Leningrad/Pietari olivat olleet ystävyyskaupunkeja. Haastattelun päätteeksi kysyin hänen mielipidettään siitä, milloin Venäjä palauttaa Suomelle ne alueet, jotka Neuvostoliitto oli ottanut Suomelta.

Putin tuli hämmästyneen ja uteliaan näköiseksi. Hän sanoi aina ajatelleensa, että Suomi ja Neuvostoliitto ja sitten Venäjä ovat ystäviä keskenään ja elävät rauhassa naapureina. Vastasin hänelle: "Ystävyydestä on puhuttu paljon, mutta miten me voimme olla ystäviä niin kauan kuin teidän väkenne asuu meidän taloissamme?" Sanoin hänelle, että Stalin ja Hitler olivat liitossa keskenään ja Stalin hyökkäsi Suomeen Hitlerin luvalla. Kysyin sitä, voiko Venäjän kansa pitää hallussaan sellaisia alueita, jotka Neuvostoliitto oli ottanut naapurimaalta ollessaan rikollisessa liitossa Natsi-Saksan kanssa.

Nuo kysymykset olivat enemmänkin tiedon ja mielipiteen kertomista kuin varsinaisia kysymyksiä eikä Putin tietenkään niihin vastannut. Hänen ilmeestään näkyi, että asia tuli hänelle täytenä yllätyksenä. Hän käänsikin puheen Suomeen päin ja sanoi, ettei kukaan ollut koskaan sanonut hänelle tai kysynyt häneltä mitään sellaista Suomessa.

Keskustelun opetus tuolloin oli se, että yksikään ihminen Turussa tai Helsingissä ei ollut sanonut Putinille yhtään mitään pakkoluovutetuista alueista eikä edes yrittänyt keskustella niiden palauttamisesta. Putin oli Turussa käydessään hoitanut virallisia tehtäviään ja solminut liikesuhteita suomalaisiin liikemiehiin ja poliitikkoihin, jotka kyllä kävivät kauppaa ja maksoivat rahaa mutta eivät puhuneet Karjalasta. Putin oli tavannut monia suomalaisia diplomaatteja, mutta näistä yksikään ei ollut edes saunan lauteilla ryhtynyt puhumaan Karjalasta. Toisin sanoen Putin oli tavannut vaikenevia suomalaisia eli suomettuneita suomalaisia.

Sanoin äsken, että Suomi on demokraattinen maa mutta Suomi ei ole aito moniarvoinen länsimaa, joissa keskustellaan vapaasti kaikesta. Jos Suomi olisi aito länsimaa, olisivat Suomen presidentit ja ulkoministerit jo ajat sitten antaneet kaikkien suomalaisten diplomaattien tehtäväksi selvittää ulkomaalaisille Suomen historian todellinen kulku. Putin olisi siten saanut moneen kertaan vuosien varrella epävirallisia selvityksiä ja kertomuksia historian kulusta ja hän tietäisi täsmälleen, mitä Karjalan kannaksella on tapahtunut. Eiväthän läntisetkään diplomaatit tiedä, että elokuussa 1939 Stalin ja Hitlerin välisellä sopimuksella Eurooppa jaettiin siten, että Stalin sai Suomen ja sen jälkeen aloitti talvisodan. Läntiset diplomaatit muistavat yleensä vain jatkosodan asetelmat ja pitävät Suomea pelkästään natsi-Saksan liittolaisena. Sen takia Suomen diplomaattien tulisi yhä uudelleen kertoa ulkomaalaisille historian todellisesta kulusta.

Pakkoluovutettujen alueiden kohdalla meillä suomalaisilla on monenlaisia asioita mielessämme. Peruslähtökohta on tietenkin yleinen oikeudenmukaisuus, se ajatus, että Venäjän on oikaista niitä vääryyksiä, joita Neuvostoliitto aiheutti. Oikeudenmukaisuus perustuu siihen, että kaikki kansat ovat samanarvoisia ja kaikilla on oikeus omaan alueeseen ja itsenäisyyteen kansan ja valtion koosta riippumatta. Kansallisvaltio Suomella on oikeus omaan historialliseen alueeseensa siinä kuin kansallisvaltio Venäjälläkin.

Muista puhumisen syistä tärkein tätä nykyä on pakkoluovutetun Karjalan kammottava kunto. Me kaikki tiedämme, että Viipurin vanha keskiaikainen kivikaupunki on hajoamassa, Viipurin linna on osoittamassa lisääntyviä luhistumisen merkkejä ja vuosisataiset kulttuurimaisemat kautta pakkoluovutettujen alueiden ovat jo kadonneet tai nopeaa vauhtia katoamassa. Pakkoluovutettujen alueiden lähes täydellinen rappio osoittaa, ettei Venäjä tarvitse noita alueita ja etteivät siellä nyt oleskelevat ihmiset tunne niitä kotiseudukseen vaan pitävät oleskeluaan satunnaisena.

Näytelmäkirjailija Bertolt Brecht aikoinaan sanoi, että vakituisen asukkaan ja pakolaisen erottaa käyttäytymisestä. Taloon saapunut pakolainen heittää takkinsa tuolille mutta vakituinen asukas lyö seinään naulan ja ripustaa takkinsa siihen. Nyt useimmat pakkoluovutettua Karjalaa asuttavat venäläiset ovat pakolaisten kaltaisia sillä he eivät näe vaivaa edes naulan lyömiseksi eivätkä he välitä siitä, missä kunnossa heidän ympäristönsä on. He antavat kaiken tuhoutua ja katsovat tumput suorina kun suomalaiset pyrkivät kunnostamaan paikkoja.

Presidentti Putinin tuore puhe Moskovassa parlamentissa viikonlopun alkaessa muistutti Venäjän surkeasta tilasta. Putin itse totesi, että väestötieteilijöiden arvioiden mukaan Venäjä voi menettää 22 miljoonaa ihmistä seuraavien 15 vuoden aikana. Jos tutkijoiden laskema kehitys toteutuu, Venäjän federaation nykyinen väkiluku, noin 142 miljoonaa, on vuonna 2015 ehkä enää noin 120 miljoonaa. Putin sanoi pelkäävänsä, että Venäjä ukkoutuu perusteellisesti ja vaipuu kolmannen maailman maiden joukkoon. Hän jätti sanomatta sen, että itse venäläisen kansallisuuden määrä jää selvään vähemmistöön, koska nykyisten valtaosin islaminuskoisten vähemmistökansallisuuksien kasvutahti on verrattoman suurta siinä, kun venäläisten määrä vähenee. Tuskinpa muslimienemmistö tulee kovin innokkaasti jatkamaan ortodoksisen Venäjän suurvaltahaaveiden tukemista kymmenen vuoden kuluttua. Koskaan historian aikana ei yksikään suurvalta ole pysynyt ennallaan silloin, kun sen väkimäärä on romahtanut murto-osaan entisestään.

Kun kautta Venäjän väkiluku vähenee tuollaista vauhtia presidentin mukaan, on aivan selvää, että väkiluku vähenee vielä nopeammin syrjäseuduilla. Venäjä pitää pakkoluovutettua Karjalaa ja muita Suomen entisiä alueita pahimmoisina syrjäseutuina. Meille ne olivat rintamaita, mutta Venäjällä näiltä syrjäseuduilta ihmiset pyrkivät pois. Niinpä itse Putinin puheen perusteella voi sanoa, että Karjala tyhjenee nykyisestäänkin.

YK:n kasvatus- ja tiedejärjestö UNESCO myöntää vuosittain eri maihin ja eri kohteisiin lukuisia arvonimiä, jotka kertovat maailman kulttuuriperinnöstä ja arvokkaiden kohteiden, alueiden tai rakennusten hoidosta. Näitä arvosanoja tavoitellaan, koska sivistyneet ihmiset maailman joka puolella ymmärtävät, että menneiden sukupolvien työtä ja kertynyttä kansallista kulttuuria on ilo arvostaa ja pitää siitä huolta. Suomi on esittänyt maailman kulttuuriperintölistaan esimerkiksi Suomenlinnaa ja Olavinlinnaa. Sen sijaan Viipurin linnasta ja Viipurin keskiaikaisesta kivikaupungista ei ole puhuttu mitään, vaikka juuri UNESCO:n perintölista pelkällä olemassaolollaan muistuttaa niin karmean verenpuhuvasti Viipurin ja Karjalan nykyisestä kurjuudesta.

Meillä on siis kaikki syyt edelleen joka päivä korottaa äänemme ja puhua pakkoluovutettujen alueiden puolesta. Venäjä on omalla käyttäytymisellään osoittanut, ettei se tarvitse noita alueita, kun taas Suomen hallussa ne palaisivat jälleen kerran kukoistukseen ja olisivat oivallinen osa maailman kulttuuriperintöä. Niitä ei saa päästää tuhoutumaan pelkän välinpitämättömyyden takia. Meillähän on hyvä tapa lähestyä asiassa poliitikkoja. Heiltä voi kysyä, haluavatko he olla se suomalaisten poliitikkojen sukupolvi, joka vastalauseitta ja ilman rakentavia ehdotuksia antaa Viipurin linnan tuhoutua.

---------------

Ole hyvä ja siirry FORUMIIN keskustelemaan tästä asiasta. Kerro mielipiteesi!

Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].