Karjala / Karelia kuuluu Suomelle - Pro Karelian fokus.
Karelia / Karjala is part of Finland - Pro Karelia's focus.


Tietoa kirjoittajasta


Heikki Eskelinen

Heikki Eskelinen
fil. tohtori
Kirjoittajan muita artikkeleita

20.01.2006 [02]
»  ATLANTIN JULISTUKSESTA WASHINGTONIN SOPIMUKSEEN

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2016 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

20.01.2006
Heikki Eskelinen

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeli-ryhmiin.
Klikkaamalla artikkeli-ryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

ATLANTIN JULISTUKSESTA WASHINGTONIN SOPIMUKSEEN

Karelia Klubi -lehden numerossa 8 Tuula Hölttä julkaisi mielenkiintoisen selvityksen Yhdysvaltain ja Ison-Britannian johtajien kesällä 1941 Newfoundlandin vesillä amerikkalaisessa sotalaivassa laatimasta sopimuksesta, jota sen luonteen takia usein sanotaan pikemminkin Atlantin julistukseksi tai peruskirjaksi (alkukielellä Atlantic Charter).

Julistuksen antamisen hetkellä Iso-Britannia oli Hitlerin ainoa vastustaja lännessä, ahdingossa niin maalla (Pohjois-Afrikassa) kuin merelläkin (sukellusvenesota), vaikka sen ilmavoimat olivatkin onnistuneet saamaan torjuntavoiton ja estämään saksalaisten maihinnousuaikeet.

Historian ironiaa on, että vain muutamaa kuukautta ennen Hitlerin hyökkäystä itään Britannian johtavat kommunistit olivat pasifistien kanssa perustamassa painostusjärjestöä Saksan vastaisen sodan lopettamiseksi (sama kantahan oli mannermaankin kommunisteilla syyskuussa 1939 kesäkuuhun 1941, mikä halutaan usein unohtaa).

Yhdysvallat oli noudattanut tiukkaa puolueettomuutta syksyn 1940 presidentinvaaliin (F. D. Rooseveltin kolmanteen valintaan) asti, mutta vaalin ratkettua Roosevelt oli jo päässyt luotsaamaan maataan brittien (sittemmin Neuvostoliitonkin) avuksi: Yhdysvallat oli julistettu ”demokratian asevarastoksi”, ja lainaus- ja vuokrauslain (lend-lease) turvin apua oli alkanut virrata briteille.

Vaikka Roosevelt ja Churchill ystävystyivät henkilökohtaisella tasolla ja vaihtoivat usein vitsikkäitäkin sähkeviestejä, joista monia löytyy Churchillin sotamuistelmista, F. D. R. kuten monet muutkin amerikkalaiset epäili ”vanhaa imperialistia” Churchillia aikeista laajentaa valtapiiriään etenkin siirtomaissa niiden isäntävaltioiden kustannuksella, jotka eivät olleet kyenneet puolustamaan alueitaan japanilaisia valloittajia vastaan.

Koska Rooseveltin oli otettava huomioon USA:ssa yhä yleiset sodanvastaiset ja etenkin brittivastaiset (mm. irlantilaisperäisen väestön) tunteet, hänelle oli tärkeää saada Churchillilta vakuutus, ettei Britannia halua lisää maata. Toisaalta hänellä oli jo varhain suuri haave luoda Kansainliittoa vahvempi maailmanjärjestö tulevien sotien estämiseksi, ja sen idun amerikkalaiset sommittelivat julistuksena niiksi kohdiksi, joita Hölttä siteeraa.

Lontoon konferenssissa muut Saksan vastaisen rintaman maat antoivat hyväksymisensä Atlantin peruskirjan ohjelmalle, mutta varsinaiseksi sopimukseksi asia kiteytyi Washingtonissa 01.01.1942 allekirjoitetussa liittoutuneiden yhteistyösopimuksessa, jonka nimen Roosevelt viime tingassa muutti ”Yhdistyneiden Kansakuntien sopimukseksi”. Näin hän antoi nimen tulevalle maailmanjärjestölleen, jonka aikaansaamiseksi hän painoi villaisella monet Stalinin törkeät temput.

Hänen sangen neuvostomyönteinen neuvonantajansa Harry Hopkins tokaisi keväällä 1945 Puolan epätoivoiselle suurlähettiläälle Jan Ciechanowskille: ”Olemme ehkä myyneet Joe-sedän (Stalinin) Amerikan kansalle liian kalliisti!” Ja kun Churchill kehotti samoihin aikoihin Puolan pakolaishallituksen pääministeriä Stanislaw Mikolajczykiä menemään Varsovaan ja liittymään Stalinin perustaman hallitukseen, Mikolajczyk pyysi laskuvarjoa ja konepistoolia: ”Kuolen mieluummin taistelussa maani puolesta kuin tulen hirtetyksi Varsovan keskustorilla Teidän Kuninkaallisen Majesteettinne suurlähettilään katsellessa!” Taisi olla niitä harvoja kertoja, jolloin Sir Winston jäi sanattomaksi.

Amerikkalaiset olivat Jaltassa ostaneet viimeisillä myönnytyksillään Stalinin lopullisen suostumuksen maailmanjärjestön perustamiseen, ja Churchill kyllä tiesi, mitä tulossa oli: heti Jaltasta palattuaan hän oli antanut määräyksen valmistella Britannian kansalaisuuden pikaista myöntämistä kaikille länsirintamalla taisteleville puolalaisille. Menihän Mikolajczyk tuohon Varsovan hallitukseen – ja pääsi viime tingassa pakenemaan takaisin.

Washingtonin sopimuksen varsinaisena sisältönä oli sitoumus taistella Saksaa, Japania ja niiden liittolaisia vastaan lopulliseen voittoon asti ilman erillisrauhaa (jonka havittelusta itä ja länsi kaiken aikaa toisiaan epäilivät). Sopimuksen allekirjoittivat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Kiina ja Neuvostoliitto, jonka puolesta sen teki maan entinen ulkoministeri ja tuolloinen Washingtonin-suurlähettiläs Maksim Litvinov; myöhemmin sodan aikana siihen liittyivät muut akselivaltoja vastaan sotaan joutuneet tai niille sodan julistaneet maat (maaliskuuhun 1945 mennessä 26).

Sopimuksen johdannossa maat nimenomaan vahvistivat yhteiseksi ohjelmakseen Atlantin julistuksen periaatteet, ja niistä Karjalan kannalta tärkeimmät ovat kohdat 1 ja 2:

1. Allekirjoittajat eivät tavoittele alueellista eivätkä muunlaista laajentumista.

2. Allekirjoittajat toivovat, ettei toteuteta mitään alueellisia muutoksia [= rajansiirtoja] ilman ko. kansojen vapaasti ilmaisemia toivomuksia.

Yhdysvallat piti sitoumuksensa ja vapautti Filippiinit itsenäisyyteen sodan jälkeen jo vanhemman lupauksensa mukaisesti. Kakkoskohdassa haiskahtaa Yhdysvaltain anti-imperialistien epäluulo Britanniaa kohtaan, mutta sekin luopui sodan jälkeen entisten siirtomaidensa pääosasta varsin hyvässä järjestyksessä noudattaen ao. kansojen toivomuksia.

Neuvostoliitto sen sijaan söi nämäkin lupauksensa, joiden noudattamista nyt pitäisi sen seuraajavaltioksi julistautuneelta Venäjältä perätä. Tämä Neuvostoliiton sitoumus taitaa olla syksyn 1944 välirauhaa vanhempi, Pariisin rauhasta puhumattakaan.

Koska oikeudellisilla krumeluureilla on taipumus elää sitkeästi omaa elämäänsä, tämäkin voi olla yksi syy siihen, miksi Neuvostoliitolle oli ja viralliselle Venäjälle näkyy yhä olevan tärkeää sanoa talvisotaa vain rajakahakaksi ja kiistää sen kuuluminen toiseen maailmansotaan, joka Venäjän virkavallan mielestä alkoi vasta 1941!

Setumaalla ja Abrenen alueella, jotka Stalin sieppasi Virolta ja Latvialta sodan jälkeen Venäjän puolelle, ei ole Venäjälle minkäänlaista merkitystä paitsi sitä, ettei se palauttanut Baltian maille rajoja, jotka niillä oli ennen neuvostomiehitystä. Tämäkin on tiiliskivi siinä rakennelmassa, jolla todistellaan ainakin omalle väelle, että nuo maat liittyivät 1940 vapaaehtoisesti Stalinin valtakuntaan ja irtautuivat siitä niin kuin muutkin neuvostotasavallat, eivätkä suinkaan Tarton ja Riian rauhojen sekä Washingtonin sitoumuksen vastaisesti kaapattuina ja vanhoihin rajoihinsa oikeutettuna.

Voittojen karttuessa Neuvostoliiton röyhkeys vain kasvoi, eikä se halunnut tyytyä edes vuoden 1941 rajoihinsa: Kuriilit ja Sahalinin se nappasi 1945 amerikkalaisten pantua Japanin polvilleen, ja Jaltassa Stalin oli vaatinut niitä ”vuoden 1905 häpeän” eli tsaarinvallan tappion poispyyhkimiseksi!

Kun Molotov julisti Itä-Preussin pohjoisosan liitetyksi Venäjän neuvostotasavaltaan sodan jälkeen, hän toivotti ”vanhan slaavilaisen maaperän” tervetulleeksi takaisin Rodinan yhteyteen, vaikka vanha Königsberg (joka yhä kantaa Stalinin nukkepresidentin Kalininin nimeä aikojen muuttumisesta huolimatta) oli sentään ollut saksalainen keskiajalta saakka, yliopistokin jo 1540-luvulta.

Voi voitettuja, sanoi gallialaispäällikkö Brennus muinoin roomalaisille. Voi voittajia, voimme tässä tapauksessa sanoa.

+

Artikkeli on julkaistu myös Karelia Klubi 9 -lehdessä.

Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].