Tietoa kirjoittajasta


Kirsti Relander
fil. maisteri
Kirjoittajan muita artikkeleita

20.05.2008 [02, 18]
»  "TÄSSÄ TANGOSSA EI VIHOLLISEN LIPPU KOSKAAN LIEHU" 

05.05.2006 [02]
»  OLKAAMME SIIS SUOMALAISIA!

  Lisää artikkeleita kirjoittajalta

  Artikkeli-arkisto


Copyright 1999-2018 © Pro Karelia ry. Artikkelien ja kuvien lainaaminen sallittua, lähde mainittava.

  Pro Karelian email-rekisterit

05.05.2006
Kirsti Relander

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeliryhmiin.
Klikkaamalla artikkeliryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.


[02] Karjalan palautus

OLKAAMME SIIS SUOMALAISIA!

Olen elämässäni joutunut moneen tilanteeseen, jossa joudun kertomaan isänmaani historiasta ja nykyisyydestä monille ulkomaalaisille. Koska voin tehdä sen kuudella kielellä, tilanteita siunaantuu. Sellaisia vierailijoita, jotka jotain Suomesta tietävät, kiinnostaa ajatus eurooppalaisesta valtiosta ja kansasta, joka sai identiteettinsä sikseenkin myöhään. Vähitellen, pitkän kokemuksen myötä, olen päätynyt kertomaan mm. seuraavia asioita, karjalaisella painotuksella.

Kun Ruotsi 1809 menetti Suomen venäläisille, maassa seurasi ensin jonkin asteinen lamaannus. Kansan koulutus oli ollut huonoissa kantimissa, kaikki varsinaiset koulut olivat olleet ruotsin- tai saksankielisiä. Ripillä käydessä tai kouluun mentäessä oli ihmisille annettu ruotsinkielisiä, latinalaisia tai kreikkalaisia nimiä sukunimiksi. Näin tuli Puurtasesta Porthan, Kettusesta Alopaeus, kosken partaalla, suuren kiven lähellä olevasta talosta lähtenyt poika sai ympäristöään kuvailevan nimen Stenfors. Kansa puhui suomea, koulutetut ruotsia.

Kun toivuttiin suuren muutoksen aiheuttamasta alkulamaannuksesta, tartuttiin toimeen. Keisari Aleksanteri I oli sanonut nostavansa Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Lupaus pidettiin mielessä. Suomi oli oma suurruhtinaskuntansa. Suomi oli oma kansakuntansa.

Mutta mitä oli Suomi ja suomalaisena oleminen. Snellman tulkitsi Adolf Ivar Arvidssonin, päätoimittajan aatteet myöhemmin jopa kliseeksi muodostuneella lauseella: "Me emme ole ruotsalaisia, me emme halua tulla venäläisiksi, olkaamme siis suomalaisia". Suorastaan tragikoomista on, että Arvidsson maasta karkotettuna lopulta tuli Ruotsin kansalaiseksi. Toki hän hallitsi suomenkielen elämänsä loppuun saakka ja kuoli Viipurissa vieraillessaan 50-vuotiaana. Hänet haudattiin Ristimäen myöhemmin järkyttävästi raiskatulle hautausmaalle.

Jotkut menneisyyttämme muistellessaan puhuvat kiitollisuudenvelasta Ruotsille. Siitä voi vain todeta, että olisi se kulttuuri tullut tänne muitakin teitä, mutta yksi suuri kiitollisuuden aihe meillä on. Saimme pitää vuoden 1772 lait ja nehän ovat koko pohjoismaisen, kaikkialla tunnustetun demokratian perusta. Loppujen lopuksi joutumisemme Venäjän alle tuossa vaiheessa kääntyi meidän onneksemme.

Herderin kansallisromanttinen ideologia levisi Suomeen ja innosti ruotsinkielisen lukeneiston. Suomi. Suomalaisuus. Mutta mistä siinä oikein oli kyse? Maa oli niin kauan ollut ruotsalaisten hallitsema, että asia ei suinkaan ollut yksinkertainen. Identiteettiä lähdettiin hakemaan idästä, alueelta, joka oli mahdollisimman kaukana Ruotsista, koska silloin arveltiin löydettävän aidointa suomalaisuutta.

Porthan kehotti Lönnrothia keräämään runoja ja sen toiminnan seurauksena syntyivät eeppiset runomme Kalevalaksi ja lyyriset runomme Kanteleeksi. Siitä saatiin pohja varsinaiselle kulttuuribuumille. Niin kuvataiteilijat kuin musiikkimiehetkin tulivat Karjalaan, Kolista tuli kansallismaisema, joka toimi ehtymättömänä innostuksen lähteenä esimerkiksi Eero Järnefeltille.

Runeberg kirjoitti "Vänrikki Stoolin tarinat", runomittaisen sankaritaruston Suomen sodasta. Aleksis Kivi kirjoitti "Seitsemän veljestä" ja "Nummisuutarin". Näistä kehiteltiin suomalainen prototyyppi. Kaikki suuret sankarit Vänrikki Stoolissa olivat kyllä ruotsinkielisiä aatelisia, Dufva edusti sitten suomalaista kansanmiestä; yksinkertainen, harvasanainen, itsepäinen, ja tyhmä. Hänhän ei ymmärtänyt hänelle vieraalla kielellä annettuja komentoja. Mutta rehellinen hän oli ja uskollinen ja niin luoti löysi paikkansa, ei huonoon otsaan, vaan jaloon sydämeen. Runeberg ei kerro loistavasta sotilaasta, rajakapteeni Olli Tiaisesta, jonka neuvokkuuden ansiosta Sandels voi Margeaux'taan maistella.

Kiven sankarit edustivat myös tätä pyhää yksinkertaisuutta ja paukapäisyyttä. Yleensä kuitenkin unohdetaan, että "Veljekset" on kehitysromaani ja lopussa heistä tuli vastuullisia, kehittyneitä yhteiskunnan jäseniä. Näiden kirjojen avulla saimme käsitteellisen suomalaismiehen; yksinkertaisen, puhumattoman, primitiivisen ja luontoa rakastavan.

Luonnosta ja rakkaudesta siihen tehtiin oleellinen osa suomalaisuutta. Emme voi elää ilman luontoa. Tukehdumme, jos emme pääse välillä metsään kävelemään tai hiihtämään. Ei niin, etteikö tässä olisi perääkin, mutta kyllä meitä myös tekemällä tehtiin tähän muottiin sopiviksi. Siitä tuli kansallisen identiteettimme perusta. Mitä taas harvasanaisuuteen tulee, kansainvälisissä yhteyksissä aina unohdettiin, että suomalaiset olivat ainoat seurueessa, jotka joutuivat koko ajan puhumaan vieraalla kielellä.

Sama kansallisromantiikka, joka oli meidät herättänyt suomalaisuuteen, sai venäläiset innostumaan panslavismiin ja niin meistä piti tehtämän venäläisiä. Jälkiviisaudella voi sanoa, että onneksi sortokausi tuli. Se teki meille selväksi, että niin ei elämä voinut jatkua. Taidetta opittiin käyttämään sekä isänmaata ja sen kansaa ihannoivien kuvien tekemisen ja historiamme kertomisen lisäksi myös mielenilmaisuihin sortokauden alettua.

Kaikkihan tuntevat Iston kuvan Suomineidosta kotkan hyökkäyksen kohteena. "Päivälehden joulualbumin" kannessa vuonna 1900 oli salaman katkaisema puu ja Sibelius puolestaan sävelsi mm. "Ristilukin". Voitiin osoittaa mieltä terävästi, sensuurin kohteeksi joutumatta.

Vallankumous Venäjällä ja ensimmäinen maailmansota antoivat meille tilaisuuden itsenäisyyden hankkimiseen. Noin 2000 suomalaista nuorukaista siirtyi vähin äänin Saksaan saamaan sotilas- koulutuksen voidakseen johtaa suomalaisia Vapaussodassa.

Venäläisten joukkojen riisuminen alkoi Karjalassa, jääkärit tulivat Vaasaan ja niin alkoi Vapaussota. Se ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ollut pelkkä Vapaussota. Niissä sosiaalisissa olosuhteissa, jotka maassamme silloin vallitsivat, oli ymmärrettävää, että vähempiosaiset halusivat "Lokakuun vallankumouksen" myöskin Suomeen.

Oli valitettavaa, että he siinä tarkoituksessa liittoutuivat Puna-armeijan kanssa ja näin siitä, mikä oli Vapaussota, tuli myös Kansalaissota. Se päättyi Tartossa Venäjän ja Suomen välillä solmittuun rauhaan vuonna 1920 ja Kansainliitto vahvisti Suomen lailliset rajat.

Itsenäisyyden suuren merkityksen tajuaa, kun ajattelee, että 21 vuotta Kansalaissodan jälkeen Suomen kansa yksimielisesti puolusti maata Venäjän hyökkäyksiä vastaan. Ruotsinkieliset olivat aloittaneet Suomen itsenäisyyden tavoittelun, se on myönnettävä, mutta ellei suurin osa heistä olisi ollut fennomaaneja ja muuttunut suomenkielisiksi, ei Suomen kansa olisi varmasti ollut niin yksimielinen talvisodan alkaessa. Kansan eri osien välillä olisi ollut selvä juopa.

En malta olla puuttumatta heimokysymykseen. Kun me saimme vapautemme, Viena ja Aunuskin halusivat saada. He eivät halunneet osaksi Suomea, vaan omaksi maakseen. Monet suomalaiset halusivat auttaa heitä siinä pyrkimyksessä. Lähetettiin avustusretkituntia, mutta omien vaikeiden vuosien jälkeen ei ollut miehiä eikä aseita tarpeeksi ja bolshevikkien valta oli jo vahvistunut ja niin heimoveljet jätettiin.

Tästä jäi paha omatunto ja syyllisyydentunne monelle suomalaiselle. Jatkosodan aikaan unelman toteutuminen näytti mahdolliselta. Karjalassa ei kuitenkaan ollut enää riittävästi karjalaisia. Stalin oli likvidoinut heidät tai karkottanut Siperiaan.

Tämä kysymys on myös sijoitettava siihenastiseen historiaan. Mitä teki Ruotsi, kun me olimme osa sitä? Pyrki tulemaan Suur-Ruotsiksi. Miten on Venäjä aina käyttäytynyt? Ekspansiivisesti. Mitä tekivät kaikki kynnelle kykenevät Euroopan maat? Hankkivat siirtomaita. Jos me siinä yhteydessä ajattelimme, että olisi hienoa Suomen heimon saada hallita omaa maataan, oliko tuo nyt niin merkillistä.

Sitä paitsi, ottaen huomioon pitkän itäisen rajamme ikuisine taisteluineen on todettava, että jokaisen vähänkään vastuuntuntoisen sotilashenkilön piti ajatella; jos meidän rajamme kulkisi Suomenlahdelta Laatokalle ja sieltä Äänisen kautta Vienanmerelle, kuinka äärettömän paljon helpompi se olisi puolustaa. Sen aikaiset propagandapuheet Suur-Suomesta voi jättää omaan arvoonsa. Kun joukkoja innostetaan, puhutaan usein ylisanoin.

Vielä seikka, jota en koskaan ole voinut ymmärtää. Erinomaisen ekspansiivinen tsaari Pietari rakennutti pääkaupunkinsa suomalaisten asuttamalle maalle, Inkerinmaalle. Sen koomin on sitten haviteltu lisää maata Suomelta tätä kaupunkia "suojaamaan". Niin sitten lopulta vietiin meidän pakkoluovutettu Karjalamme.

Mukavuudenhalussaan nykypoliitikot sanovat; sehän on rauhansopimuksen mukaan luovutettu ja näin ollen asia on sitä myöten selvä. Kyllä, pakkorauhassa luovutettu. Kun Viro, Latvia ja Liettua, vaikka he eivät puolustaneet maataan ja osoittaneet siten, että he ehdottomasti haluavat pitää maansa, saivat omansa takaisin, niin kuinka me karjalaiset emme saaneet maatamme takaisin, vaikka taistelimme sen puolesta yhdessä muiden suomalaisten kanssa. Tämä ei mahdu minun oikeudentuntooni.

Johtajamme jupisevat, että Putin on ilmoittanut, ettei siitä puhuta. Niin varmasti, mutta eihän se estä suomalaisia puhumasta, meidän edustajiemme tulee puhua. Rauhallisesti, ystävällisesti ja asiallisesti. On ryhdistäytymisen aika!

Kertomuksen lopuksi totean ulkomaalaisille: Mitä olemme sitten tehneet tälle Suomelle, jonka taistelimme itsellemme. Meillä on maa, jossa on kaksi virallista kieltä ja kolmaskin, puolivirallinen, uskonnon vapaus, kaksi valtionkirkkoa ja jossa elämme kohtuullisen sovussa keskenämme kansaamme parhaamme mukaan hyvin kouluttaen ja toisistamme huolta pitäen. Sellaisia maita ei ole monia tässä maailmassa.

Tämä artikkeli on julkaistu myös Karelia Klubi, huhtikuu 2006 -lehdessä www.kareliaklubi.com, sivu 22.

Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net



^  Takaisin ylös      Lisää artikkeleita kirjoittajalta      Artikkeli-arkisto 




Tutustu kirjaan ja tilaa se Karelia Klubi Kaupasta, sähköpostitse tai 05 541 6450, hinta 19:50 euroa.

NS. SOTASYYLLISYYS













Koko Suomen kartta vuodesta 1920




Siirry Kansalaisvetoomuksen internet-sivuille. Vetoomus ei ole jäsenlomake.







SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Candomino laulaa karjalaisia lauluja [mp3-file].



SIIRRY KARELIA KLUBI KAUPPAAN

Karjala. Sanat ja sävel: Olli Nykänen [4.13 MB mp3-file].