Karjala / Karelia kuuluu Suomelle - Pro Karelian fokus.
Karelia / Karjala is part of Finland - Pro Karelia's focus.


SEMINAARIALUSTUS 20.09.2004
Puheenjohtaja, tohtori Yrjö Larmola
Risto Ryti -seura

Julkaisuvapaa, saa lainata lähde mainiten.

Tilaisuudessa otettuja kuvia

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomittujen samoin kuin asekätkijöidenkin arvo on todella palautettu, heidät on rehabilitoitu, vasta kun yleisön keskuudessa vallitsee käsitys, että heidät aikoinaan tuomittiin väärin.

Minä jätän valtio- ja oikeusoppineiden tehtäväksi ratkaista, onko muodollinen rehabilitaatio tarpeen ja millä tavoin tämä parhaiten tapahtuisi. Olen taipuvainen yhtymään Jukka Tarkkaan, joka toteaa: ”Sotasyyllisyysoikeuden päätöksen mitätöinti antaisi sille aiheetonta arvonnousua. Se sisältäisi sellaisen ajatuksen, että ilman mitätöintiä sotasyyllisyysoikeuden tuomiolla olisi jokin historiallinen tai moraalinen merkitys sodan syttymisen kannalta. Olisi loukkaavaa tarjoutua palauttamaan sotasyyllisyysoikeudessa tuomittujen kunnia, sillä he eivät ole koskaan menettäneet sitä.”

Väheksymättä rehabilitaation muodollis-juridista puolta pidän tärkeimpänä sitä, että yleisölle muodostuu asiasta oikea kuva ja että asiasta ylipäänsä muodostuu kuva.

Historialla ei tämän päivän kouluopetuksessa ole samaa asemaa kuin esimerkiksi oman sukupolveni oppikouluopetuksessa 1950-luvulla. Osaksi tähän on vaikuttanut se väistämätön tosiseikka, että yhteiskuntaopin ja kansantalouden perusteiden opettaminen on vaatinut huomiota ja aikaa pois humanistiselta historianopetukselta.

Tämän päivän ylioppilas tuskin tuntee oman maansa historiaa yhtä hyvin kuin koulussa vähänkin historiaa harrastaneet tunsivat puoli vuosisataa sitten. Haluan väittää sitäkin, että viihdekulttuurin tarjoamat tekotodellisuudet kilpailevat nuorten huomiosta samalla alueella, jolla historia aikoinaan tarjosi jännittävää luettavaa.

Muutama vuosi sitten tarjosin Ylioppilaslehdelle, jonka päätoimittaja itse olin 60-luvun lopulla, kokemusperäistä muistelmaa, joka mielestäni hyvin kuvitti 60-luvun henkistä ilmapiiriä ja sitä ahdinkoa, jossa muun muassa Ylioppilaslehti luovi. Päätoimittaja palautti kirjoituksen todeten, ”etteivät meidän lukijat tiedä, mikä oli YYA”. – Eivätkö he olekaan ylioppilaita? kysyin. Jutun julkaisin tänä vuonna Kanavassa.

Vaikuttamassa on ristiriitaisia tendenssejä. Nuoressa sukupolvessa on havaittavissa kansallismielisyyden aalto, jonka myönteisiä ilmiöitä on kunnioittava suhtautuminen sotaveteraaneihin, kielteinen ääripää on ahdaskalloinen heimohenkinen rasismi nahkaliiveihin kirjottuine Suomen vaakunoineen.

Toisaalta pitkän henkisen epäitsenäisyyden kauden ilmiöiden, ennen muuta valehtelun, väistämätön paljastuminen on aiheuttanut vanhoissa stalinisteissa - ja myötäjuoksijoissa, joita oli stalinisteihin verrattuna kymmenkertaiset määrät - voimakkaan selittelyn tarpeen. Tätä joukkoa on edelleen median avainpaikoilla, Yleisradiossa, Helsingin Sanomissa, liike-elämässäkin.

Kommunistien vakavaksi tarkoitetuista vallankaappaushankkeista, jotka 1944 - 45, 1948 ja metallin lakon aikaan 1970 olisivat onnistuessaan tuoneet meillekin Katynin haudat ja loppumattomat Siperian-junat, nämä hankkeet yritetään nyt kääntää pelkän sotaväsymyksen ilmauksiksi ja myöhemmin viattomaksi ylioppilashullutteluksi. Tätä historian vähättelyä ja uutta väärentämisyritystä ei pidä sivuuttaa olankohautuksella.

On siis annettava oikeaa tietoa nuorelle sukupolvelle ja korostaa, että tämä tieto on tärkeätä, ei yhdentekevää. Mutta ongelmana eivät ole yksin nuoret vaan myös vanhemmat sodan jälkeen kasvatetut sukupolvet, nyt nuorimpien isoisiin ja isoäiteihin asti.

Kouluopetus antoi pitkään sen kuvan, että kostoksi Talvisodasta - jota Suomen ei sentään kai väitetty sytyttäneen - Suomi hyökkäsi Venäjälle Saksan rinnalla ja että Venäjä kesällä 1944 jalomielisyyttään keskeytti hyökkäyksensä ja antoi Suomen säilyttää itsenäisyytensä, kun oli mahtinsa riittävästi näyttänyt.

Jos näin on opetettu ja opetus uskottu - ja tämä käsitys on tullut omassa sukupolvessani ja nuoremmissa tiheästi vastaan - on tietenkin vaikea asettaa enempää sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä kuin asekätkentääkään oikeaan valoon. On toki ollut myös suoraselkäisiä vanhempia ja suoraselkäisiä opettajia, jotka ovat opettaneet asiat oikein.

Tarvitaan siis tietoa - aivan kuten 1960-luvullakin tarvittiin vasta-argumentaatiota punaiselle propagandalle. Taisteluasetelma on sikäli helpompi, että kun väistämättömäksi käsitettyä neuvostohymistystä tuolloin tulvi kentän täydeltä, sen parhain päin selittelijät ovat nyt alakynnessä. Tärkeämpää kuin kommunistien naurettaviksi tekeminen - mitä he eivät olleet - on saada yleisö kiinnostumaan oikeasta tiedosta, tajuamaan, että se on tärkeää. Historian taju ja tieto on tulevaisuuden ehto.



Seminaari-yhteenvedon pääsivulle.

Liity
uutislistalle
ProKarelian
henkilörekisterit
ProKarelia