Karjala / Karelia kuuluu Suomelle - Pro Karelian fokus.
Karelia / Karjala is part of Finland - Pro Karelia's focus.


SEMINAARIALUSTUS 20.09.2004
Yht. maisteri Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo
Julkaisuvapaa, saa lainata lähde mainiten.

Tilaisuudessa otettuja kuvia

Koko yhteisen elämänsä ajan Risto ja Gerda Ryti tukivat ja kannustivat toinen toistaan. Sotasyyllisyysprosessin samoin kuin vankilavuosien aikana Gerdan henkinen vahvuus, vankkumaton rauhallisuus ja hellä huolenpito Ristosta korostui entisestään. Risto puolestaan säilytti mielenrauhansa tietäessään, että oli tehnyt kaikkensa Suomen itsenäisyyden pelastamiseksi.

Sotasyyllisyyskysymyksen kiristymisestä huolimatta Rytit jatkoivat elämäänsä vielä kesällä 1945 täysin normaalisti. He eivät myöskään antaneet Sundmalmin kartanon mailla puskissa pyörivien punaisen Valpon miesten häiritä rauhaansa.

Mutta kun Mannerheim elokuussa antoi hallitukselle esityksen laiksi sotaan syyllisten rankaisemisesta, ryhtyi Risto valmistelemaan puolustuspuhettaan. Hän otti työhuoneekseen päärakennuksen alakerran valkoisen kulmahuoneen, ja Gerda raivasi sieltä pois kaiken ylimääräisen, jätti kuitenkin kukkivat pelargoniat ikkunalaudoille.

Syyskuun alussa laki sotaan syyllisten rankaisemisesta hyväksyttiin eduskunnassa ja vahvistettiin presidentin esittelyssä saman kuun 13. päivänä. Pian sen jälkeen Risto otti yhteyttä Suomen Pankkiin ja sieltä saapui Sundmalmille neiti Vuoksi, joka työskenteli siellä 10 päivää. Hän kirjoitti pikakirjoituksella muistiin Riston sanelut ja sitten tekstit kirjoituskoneella selkokieliseksi.

Työtahti oli varsin tiukka, silla nyt ei tiedetty paljonko aikaa oli käytettävissä. Rytit muuttivat kaupunkiin lokakuun alussa. Myös siellä Gerda piti kaikessa mahdollisimman tiukasti kiinni rutiineista ikään kuin siten pystyisi estämään taivaanrannassa väijyvien synkkien pilvien lähestymisen. Lapsista kotona asui enää vain kuopus, lääketiedettä opiskeleva Eva. Henrik ja Niilo perheineen olivat muuttaneet pois Helsingistä, mutta yöpyivät kotona Kaivopuistossa aina kaupungissa käydessään.

Sotasyyllisyyskysymys oli yksi keskeinen keskustelun aihe. Kun Niilo huomautti isälleen, että tämä puhui kuin olisi jo tuomittu, totesi Risto, että "tottakai minut tuomitaan". "No, sittenhän sinun ei tarvitse nähdä vaivaa puolustautumisesi kanssa", Niilo sanoi. "Kuule, tämä on historiallinen oikeudenkäynti ja siksi on tärkeää, että sen asiakirjoissa kaikki tapahtumat ja niiden taustat on esitetty täsmälleen oikein", ojensi Risto poikaansa. Ja hän lisäsi vielä, että omasta puolestaan hän tulee huolehtimaan siitä, että näin myös tapahtuu.

Hänen loppukirinsä vielä vapaana miehenä alkoi lokakuun loppupuolella; hän uurasti puolustuksensa kimpussa, eikä antanut kortilla olevan aja hermostuttaa itseään. Neiti Vuoksi teki pitkiä päiviä arkena ja pyhänä ja nyt myös Gerda kirjoitti koneella asiapapereita puhtaaksi. Talossa vallitsi kuumeinen tahti.

Muutoin tunnelmat Kaivopuiston kodissa olivat ikävät. Kaikki aavistivat, tiesivät, että oli vain ajan kysymys, koska Risto tultaisiin pidättämään. Hän puolestaan oli valmistautunut lähtöön: kapsäkki oli valmiiksi pakattuna.

Tiistaina marraskuun kuudentena etsivät tavoittivat Riston Yrjönkadun uimahallista. Hänen sallittiin saattajien seurassa käydä vielä kotona ja nauttia siellä päivällinen, etsivien odottaessa. Tunnelma oli ainakin päällisin puolin hyvin rauhallinen. Aterian aikana Procope ehti Kaivopuistoon ja oli siis läsnä, kun pidättäminen tapahtui.

Risto vietiin keskusrikospoliisiin Ratakadulle. Seuraavana päivänä Gerda kävi siellä Procopen kanssa kello yhdeltätoista. Pian tämän jälkeen vangitut siirrettiin Helsingin lääninvankilaan Katajanokalle. Sinne Gerda meni iltapäivällä viemään Ristolle tyynyn ja lakanoita.

Risto perheineen sai osakseen runsaasti myötätuntoa. Kaivopuistoon tulvi kukkalähetyksiä, kirjeitä, sähkösanomia sekä paketteja. Paketit sisälsivät pääsääntöisesti ruokatavaraa ja ruokalahjat olivat erinomaisen tervetulleita, silla vankilan oma ruokalista oli tyly. Gerda kävi vähintään joka toinen päivä vankilassa ja istui siellä Riston kanssa hyvässä atmosfäärissä. Mutta Gerda oli huolestunut: Ristolle oli syksyllä 1944 tehty vatsahaavaleikkaus, jonka yhteydessä kaksi kolmasosaa hänen mahalaukustaan oli poistettu. Hänen olisi ehdottomasti pitänyt noudattaa tarkkaa ruokavaliota, mutta Gerdan ja muiden vankilaan huolehtimasta ruuasta huolimatta se ei ollut täysin mahdollista.

Ensimmäistä oikeuden istuntoa seurasivat Gerda ja Eva yhdessä. Mutta jo seuraavana päivänä Gerdan seurassa oli Riston sisar Maija Ryti. Eva oli sairastunut pikkulavantautiin ja joutui viikkokausiksi Mehiläiseen.

Oikeudenkäynnin alettua syytettyjen päivät täytti työnteko. Vasta nyt, saatuaan kuulla varsinaisen syytekirjelmän sisällön, he saattoivat toden teolla paneutua puolustuksen laatimiseen. Ystävät ja tuttavat rajoittivat käyntejään vankilassa.

Vuoden 1945 viimeisessä istunnossa murskaantuivat toiveet siitä, että Risto pääsisi kotiin jouluksi. Ja vielä pahempaa oli tulossa: käydessään aatonaattona vankilassa Gerda sai kuulla, että syytetyt seuraavana päivänä, jouluaattona, siirrettäisiin pieniin erillisselleihin vankilan kivijalkaan. Gerda meni siitä paikasta asianajaja Heikki Boreniuksen luokse, ja tämä lupasi ottaa yhteyden pääministeri Paasikiveen.

Gerda puolestaan sai Larmin kuljettajakseen ja ajoi sitten kello puoli viidestä kello puoli kahdeksaan ympäri kaupunkia viemässä huolestuttavaa uutista muiden vankien rouville. Puhelinta hän ei halunnut käyttää, koska tiesi, että sitä edelleen kuunneltiin. Gerdan asioihin puuttuminen palkittiin: syytetyt saivat jäädä entisiin selleihin.

Koska puolustus sai vain yhdeksän päivää loppupuheenvuoroihin valmistautumiseen, heille pyrittiin turvaamaan niin hyvä työrauha kuin mahdollista. Nyt myös Gerda rajoitti käyntejään vankilassa.

Kun tuomiot helmikuussa 1946 julistettiin, oli Eva päässyt sairaalasta. Yhdessä äitinsä kanssa hän kuunteli isälleen langetettua musertavaa tuomiota: 10 vuotta kuritushuonetta.

Gerda ja Eva odottivat Säätytalon rappusilla ulko-oven tuntumassa, kun tuomitut vahvan vartion saattamana tulivat ulos. Risto vilkutti ja hänen kasvoillaan loisti tuo hänelle niin ominainen valoisa hymy. Gerda ja Eva vilkuttivat ja hymyilivät takaisin. Osviittaa siitä, mitä heidän sisimmässään liikkui saa ehkä tilanteesta otetusta valokuvasta. Vielä vuosikymmenienkään jälkeen he eivät pystyneet katsomaan tuota kuvaa liikuttumatta.

Seminaari-yhteenveto pääsivulle.

Liity
uutislistalle
ProKarelian
henkilörekisterit
ProKarelia