Suomi viettää 6. joulukuuta 2007 itsenäisyytensä 90-vuotisjuhlaa. Valtioneuvosto on jo vuoden 2006 alussa asettanut erillisen valtuuskunnan ja toimikunnan valmistelemaan juhlavuoden toimia. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii nyt kulttuuriministeri Stefan Wallin ja toimikuntaa vetää kansliapäällikkö Harri Skog Opetusministeriöstä.
Juhlavuoden tunnuksena on ytimekkäästi ME!, ruotsiksi VI!. Tunnuksen on suunnitellutt graafikko Timo Kuoppala.
Itsenäisyyden saaminen satojen vuosien ruotsalais- ja venäläisvallan alta oli ihmeellinen saavutus. Itsenäisyys oli äärettömän kovalla koetuksella sotavuosien aikana, mutta veteraanisukupolviemme ainutlaatuisella panoksella saavutetut tarjuntavoitot takasivat itsenäisyyden jatkumisen. Aina ei itsenäisyys senkään jälkeen ole ollut itsestään selvää.
Sota jättää aina arpia. Viime aikaiset kirjoitukset ovat osoittaneet, ettei vuoden 1918 vapaussotaakaan ole vielä käsitelty siten, että mielet asiasta olisivat tyyntyneet. Toisille suomalaisille sota oli vapaussota, toisille veljessota, joillekin kapina. Asian esille tulemiseen nyt löytyy ainakin kaksi merkittävää tekijää: neuvosto-aikana asiasta ei voitu puhua ja suomalaiset itse kanonisoivat asian kielletyksi puheenaiheeksi.
Ei siten ole ihme, että viime sotien seurauksista, joista on reilut 60 vuotta, käydään osittain voimistuvaa keskustelua. Tänä aikana kolme asiakokonaisuutta on pyritty poliittisen eliitin toimesta sulkemaan hermeettiseen tyhjiöön: ns. sotasyyllisyys ja Karjalan eli pakkoluovutettujen alueitten palautuskysymys. Sotasyyllisyyteen liittyy läheisesti asekätkijöiden syyllisyys. Kolmantena suurena, kaikkein tiukimmin vaiettuna kysymyksenä, on sotien kustannuksista ja sotakorvauksista sopiminen.
On ristiriitaista, että Suomi juhlii itsenäisyytensä 90-vuotistaivalta sotiin yhä syyllisenä. Miksi meidän tulee yhä kantaa tätä syyllisyyttä, vaikka tosiasiat ovat erittäin hyvin tiedossa? Miksi me yhä jatkamme muuttumattomana Pariisin rauhansopimuksen kaltaista valtiosopimusta, jossa oikeudenmukaisuuden periaatteen nojalta tunnustetaan, että Suomi oli Hitlerin Saksan liittolainen ja syyllinen sotaan? Miksi tästä valtiosopimuksesta annettu laki on yhä voimassa?
Itsenäiselle Suomelle oli suunnaton häpeä tuomita oman lainsäädäntönsä mukaisella tavalla oman maansa pelastaneet johtajansa sotaan syyllisinä vankeusrangaistuksiin. Nyt 90-vuotista itsenäisyyttään juhlivalle Suomen presidentille, hallitukselle, eduskunnalle ja kansalle on suunnaton häpeä pitää nämä sotasyyllisyydet voimassa.
Palveleeko syyllisyys jotenkin Suomen ja suomalaisten etua?
Sotasyyllisyys on Suomen sisäinen asia. Siitä ei tarvitse neuvotella ulkovaltojen kanssa. Asia on jätetty käsittelemättä vetoamalla siihen, etteivät tuomitut menettäneet mitään, eivät ainakaan kunniaansa. Suomen nykyinen poliittinen eliitti voisi kokeilla vankeusrangaistuksen siunauksellisuutta ja merkityksettömyyttä laatimalla lain, joka tuomitsee heidät vankeuteen siitä, etteivät he ole purkaneet tätä perustuslain vastaista syyllisyyslakia ja tuomioita.
Ehkä sen jälkeen loppuvat käsittämättömät puheet siitä, etteivät sotasyylliset tai heidän läheisensä menettäneet mitään. Tällaisessa käsienpesussa maaherra Pontius Pilatus (Matteus 27:24) jää vähäiseksi oppipojaksi kyynisyydessä.
Suomen itsenäisyys on maallemme tärkein arvo ja saavutus. Olemmeko me yhä niin alisteista kansaa, että meidän tulee jollakin tavoin rangaista itseämme hyvinvoinnista ja menestyksestä? On lähes koomista verrata nykyistä oikeudenkäyttöä tähän syyllisyyteen. Syytetty voidaan tietää todisteiden kiistattomassa valossa varmasti syylliseksi. Silti hänelle laki takaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, hyvän avustajan ja valitusmahdollisuuden. Jos tuomion antamisessa tulee lainopillinen virhe, se ehkä puretaan.
Sotasyyllisen osalta koko laki on virhe. Dosentti Hannu Rautkallion keräämän mittavan asiakirja-aineiston pohjalta todentuu selväksi, että sotasyyllisyys oli ensisijassa oikeusministeri Urho Kekkosen henkilökohtaisen vallantavoittelun muoto. Hän sai valvontakomission Andrei Zdànovin henkilökohtaisen tuen, jonka luultiin olevan Kremlin tahto.
Täysin riippumatta siitä, mikä Kremlin tahto oli 60 vuotta sitten, ns. sotasyylliset tuomittiin Suomen eduskunnan antamalla perustuslain vastaisella taannehtivalla lailla. Lisäksi valtionjohto painosti tuomioistuinta antamaan ankarammat rangaistukset.
Presidentti Tarja Halosen, pääministeri Matti Vanhasen, koko hallituksen ja Suomen eduskunnan velvollisuutena on ripeästi tarttua sotasyyllisyyskysymykseen ja aloittaa välittömät toimet tuomioiden purkamiseksi. Suomi tai sen johtajat eivät olleet sotaan syyllisiä. Miksi valheellista syyllisyyttä tulisi jatkaa?
Ei ole oikeusvaltiolle kunniaksi, että viaton osapuoli tuomitaan ankarasti ja syyttömien tuomiot pidetään voimassa ja syyllinen osapuoli palkitaan lahjoittamalla sille 45 000 km2 syyttömän osapuolen maata ja noin 60 mrd. euroa vastaavat sotakorvaukset. Syyllinen osapuoli ei ole maksanut sodan tuhoista tai näistä lahjoituksista mitään korvausta.
Ns. sotasyyllisyys on purettava ja Suomi vapautettava syyllisyyden taakasta. Olemmeko me vielä itsenäisyytemme 100-vuotispäivänäkin yhtä syyllisiä sotaan kuin nyt?