[10] Venäjä
[16] Historialliset
[21] Poliittiset

POLIITTISET TABUT JA SUVAITSEVAISUUS

- Suvaitsevaisuuspuhe on muodikasta
- Oliko ”höyhensoturien” temppu suvaitsevaisuutta?
- Kanonisoidut tabut
- Poliittista tabua ylläpidetään toistolla tai vaikenemisella
- Suvaitsevaisuuden määrittely
- Ihmisten omien, syvien arvojen merkitys
- Suvaitsevaisuus ei ole vakaumuksesta luopumista
- Pitääkö kaikki liberalismi suvaita ja hyväksyä?
- Suvaitsevaisuuskasvatus on asennemuokkausta
- Jokaisella maalla omat arvonsa ja lakinsa
- Onko kriittisyydestä tullut kiellettyä?
- Suvaitsevaisuus ilmenee asioiden suvaitsemisessa
- Ovatko poliittiset johtajat suvaitsevia?
- Legitimoiko johtajuus tabujen ylläpitämisen?
- Suvaitsevaisuus on ihmisen kunnioittamista

Suvaitsevaisuuspuhe on muodikasta

On muodikasta puhua poliittisesta suvaitsevaisuudesta, mutta tabuista taidetaan puhua harvemmin. Tabu tulee Wikipedian mukaan tongan kielestä. Se tarkoittaa pyhää ja kiellettyä. Tabu on asia tai sana, jota ei saa sanoa tai käsitellä.

Politiikassa voidaan muodostaa tabuja, pyhitettyjä asioita, joista ei saa puhua tai niiden viestiä ei saa epäillä. Globaalisti levinnein tabu lienee ollut käsite Neuvostoliiton rauhantahtoisuudesta.

Tabu voi syntyä häveliäisyydestä, jos poliittisessa elämässä sellaista enää sattuu olemaan. Tai se voi syntyä kanonisoinnista, jolloin valtaa pitävä poliittinen eliitti vain päättää, että asia on näin, eikä tästä puhuta sen enempää.

Oliko ”höyhensoturien” temppu suvaitsevaisuutta?

Oliko tämä temppu oikeata suvaitsevaisuutta tabun kohtelussa? ”Höyhensotureiksi itseään kutsuneet kolme opiskelijaa (Jari Kajas, Mikael Junger ja Sara Hirvelä) tervasivat ja höyhensivät Helsingin Hakaniemessä sijaitsevan Maailmanrauha-patsaan 10.10.1991, Aleksis Kiven päivänä.



Kansainvälistä politiikkaa pääaineena opiskelevan Jari Kajaksen mielestä oli uskomattoman typerää, että Suomessa paljastetaan kaksi kuukautta Berliinin muurin murtumisen jälkeen reaalisosialismia symboloiva patsas. "Jokainen vähänkin ajatteleva oli tajunnut viimeistään Berliinin muurin murtuessa kommunistisen valheeseen perustuvan yhteiskuntakokeilun saapuneen tiensä päähän" (www.freewebs.com).”

Kanonisoidut tabut

Kanonisoituja tabuja on Suomessakin politiikassa runsain mitoin. Vahvimmat niistä liittyvät jollakin tavoin viime sotiin. Koska olette kuulleet tunnetun poliitikon vapaaehtoisesti puhuvan avoimesti sotasyyllisten perustuslain vastaisten tuomioiden purkamisesta, Karjalan ja Petsamon palauttamisesta, Neuvostoliiton aggressioiden tuomitsemisesta ja vaatimuksesta korjata ne?

On sallittua puhua, etteivät sotasyylliset koskaan menettäneet kunniaansa. Tosin unohdetaan, ettei tuomioistuin jaellut kunniamainintoja. Voi sanoa, että yli 420 000 suomalaista joutui evakkoon.

Poliittista tabua ylläpidetään toistolla tai vaikenemisella

Poliittisen johdon tabuja ylläpidetään toistamalla, ettei Suomella ole aluevaatimuksia, vaikka 40 % suomalaisista gallupin mukaan kannattaa Karjalan palautusta. Tai ei tuomioita pidä purkaa, vaikka 57 % haluaa purkaa tuomiot ja vain 18 % pitää ne. Jollakin tavoin koko demokraattinen ajattelu on näissä asioissa tabuloitunut nurinkurisesti.

Asioitten tekeminen tabuiksi ja niistä vaikeneminen on vahvaa vallankäyttöä, minkä vain poliittinen johto ja johtava media yhdessä voivat saada aikaan. Median osuus tabujen synnyttämisessä tai avaamisessa ja suvaitsevaisuuden vaatimusten läpiviennissä on suuri.

Tämä esitys pitäisi vaientaa, koska tässä käsitellään tabuja, kanonisoituja asioita. On tarpeen havaita, että poliittisia tabuja ja suvaitsevaisuutta käsitellään tässä paremminkin kansalaisjärjestön näkövinkkelistä, joka voi olla hyvinkin kriittinen verrattuna poliittisen eliitin näkökulmaan.

Suvaitsevaisuuden määrittely

Poliittisesta suvaitsevaisuudesta on tullut muotisana, jota tyrkytetään joka paikkaan ja jota käytetään mitä parhaimpana toisten teilausvälineenä. Siitä on tullut niin tärkeä, että maailmassa vietetään 16.11 suvaitsevaisuuspäivää. Eduskuntakin järjesti demokratiapäivän 15.06.2009, jonka erityisteemana oli Demokratia ja poliittinen suvaitsevaisuus.

Suvaitsevaisuudessa kyse on tärkeästä asiasta. Unescon yleiskokouksen Suvaitsevaisuuden periaatteiden julistus 16.11.1995: ”Suvaitsevaisuus on meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojen ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista".

Jos määritelmän ottaa sanatarkasti, suvaitsevaisuus on sama kuin kaiken hyväksyminen. Ihmiset ja heidän kulttuurinsa ilmaisutapoineen ovat mitä erilaisempia. Pitäisikö kaikki hyväksyä? Eikö silloin puhuta jo jonkinlaisesta ultaliberalismista? Suvaitsevaisuus ja liberalismi on usein laitettu yhtäläisyysmerkkeihin, mutta onko se oikein?

Ihmisten omien, syvien arvojen merkitys

Mihin silloin katoavat omat arvot ja periaatteet? Ihmisillä on yleensä syviä arvoja, joita voivat olla esim. ihmisarvon kunnioittaminen, oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja isänmaallisuus. Vanhanaikaisia, mutta niin arvokkaita arvoja.

Entä jos joku toinen on eri mieltä vaikkapa isänmaallisuudesta? Vuoden 1918 sota oli eri ihmisille oikeutettu valtapyrkimys, veljessota, kapina, kansalaissota, vapaussota. Jos olet eri mieltä, pitääkö minun muuttaa mieltäni ollakseni suvaitsevainen?

Suvaitsevaisuus ei ole vakaumuksesta luopumista

Unescon määrittely jatkuu: ”Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan.”

Eivätkö nämä määrittely ole ristiriitaisia? Kaikki pitää hyväksyä, mutta omasta vakaumuksesta ei kuitenkaan tarvitse luopua.

Jos määrittely kohdistettaisiin asioiden sijasta tekijöihin eli ihmisiin, tällaista ristiriitaa ei varmastikaan syntyisi. Voimme olla eri mieltä asioista ja jopa pitää toisen omaksumia tapoja väärinä, mutta meidän tulee silti kunnioittaa ihmistä ja hyväksyä hänet ihmisenä.

Pitääkö kaikki liberalismi suvaita ja hyväksyä?

Herodes oli julma tyranni, joka määräsi alle kaksivuotiaat poikalapset tapettaviksi. Stalin oli tunteeton tyranni, joka määräsi yli 12-vuotiaat orpolapset hävitettäviksi – annettuaan sitä ennen käskyt, joilla lapsista tehtiin orpoja. Pitäisikö liberalismin ja suvaitsevaisuuden nojalla hyväksyä nämä teot?

Ei, sillä ne ovat olleet kaikkia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja ihmisyyttä vastaan. Tällaiset teot ovat lain mukaisen rangaistuksen alaisia, ei suvaittavia. Epäoikeudenmukaisuutta ei tarvitse sietää, eikä lakeja saa rikkoa ”vakaumuksensa” pohjalta.

Tällä hetkellä keskustelu maahanmuuttajista käy kiivaana. Siinä keskustelussa suvaitsevuudesta on tehty voimakas poliittinen ase, jolla vastustajia suomitaan paljolti luulojen pohjalta.

Suvaitsevaisuuskasvatus on asennemuokkausta

Suvaitsevaisuuskasvatus on nykyaikaa. Sillä pyrintään avointen asenteiden vaalimiseen sekä tapojen ja arvojen monimuotoisuuden kunnioittamiseen.

Jälleen syntyy ristiriitainen tilanne, pitäisikö asenne olla avoin kaikelle uudelle tai suvaitsevalle? Tulisiko esim. kaikki maahanmuuttajien tavat hyväksyä Suomessa?

Jokaisella maalla omat arvonsa ja lakinsa

Jokaisessa maassa on omat arvonsa, lakinsa ja periaatteensa. Niin kauan kuin maahanmuuttajan tai maan kansalaisen tavat eivät häiritse toisia, eivätkä ole lakien ja hyvien tapojen vastaisia, on asiallista hyväksyä ne.

Jokaisella ihmisellä on vapaus toimia ihanteittensa mukaisesti. Mutta vapaus ei ulotu lain ja hyvän tavan vastaisuuden hyväksymiseen.

Mitä suvaitsevuutta se on, että kaikkien olisi oltava liberaaleja mielipiteiltään? Esim. seksuaaliasioissa on täysin luvallista ja oikein olla vanhanaikainen, eikä silloin tarvitse hyväksyä kaikkea poliittisten kilpajuoksijoiden ja median kilvan lanseeraamia muotoja. Tosin eri mieltäkin olevia tulee arvostaa ja kohdella ihmisinä.

Onko kriittisyydestä tullut kiellettyä?

Sulkeeko suvaitsevaisuus pois kriittisen mielipiteen mahdollisuuden? Jos mielipidekriittisyys kiellettäisiin, pitäisi ensin määrittää, kuka on mielipiteessään oikeassa. Se on sangen useissa asioissa mahdotonta.

Liian pitkälle menevä suvaitsevaisuus on pikemminkin pahe kuin hyve. Ei kaikkea pidä suvaita. Jokaisen yhteiskunnan ja yksilön on vedettävä raja siihen, mikä on asiallista, arvokasta ja hyväksyttävää käytöstä.

Jo parinkymmen vuoden takainen tarkastelu osoittaa, että tämä raja on kuin veteen piirretty viiva. Hyvänä perustana suvaitsevuudelle voisi olla se, että hyvä suvaitsevaisuus tarkoittaa arvon osoittamista jokaiselle ihmiselle.

Suvaitsevaisuus ilmenee asioiden suvaitsemisessa

Suvaitsevaisuus koetaan käytännössä asioiden suvaitsemiseksi ja hyväksymiseksi. Oletko riittävän hyvin pukeutunut, kannatatko homojen adoptio-oikeutta, oletko rasisti, oletko fundamentalisti, oletko fasisti?

Kuka sitten määrää, mikä asia on oikein, mikä väärin? Tiede ei siihen pysty, se vain kertoo, miten asiat ovat. Sen sijaan pitäisi tarkastella eettisiä arvoja eli mikä on oikea kanta asioihin. Ei siihen löydy ratkaisua.

Sen vuoksi suvaitseminen tulisi kohdistaa toisiin ihmisiin. Hyväksyä heidän ihmisarvonsa riippumatta väristä, sukupuolesta, varallisuudesta tai mistään muustakaan tekijästä. Jo tämä asennemuutos muuttaisi koko maailman köyhyysasetelmaa melkoisesti.

Ovatko poliittiset johtajat suvaitsevia?

Ovatko poliittiset johtajamme suvaitsevia? Sellaista ei ole voinut havaita. He, kuten muutkin ihmiset, ovat täynnä ennakkoluuloja ja sen lisäksi heillä on oma tärkeäksi koettu posti varjeltavana. Saavutettu paikka on pidettävä lähes hinnalla millä hyvänsä.

Ovatko johtajat ennakkoluulottomia? Tuskin. Jokainen ihminen on ennakkoluuloinen. Kannattaa joskus syvällisesti pohtia sitä, onko pahin vastustaja todella niin ennakkoluuloinen ja väärässä kuin näyttää. Entäs jos hän onkin oikeassa ja sinä väärässä?

Legitimoiko johtajuus tabujen ylläpitämisen?

Poliittisten johtajien osalta peruskysymys on, legitimoiko poliittinen asema – presidentin, pääministerin, ministerin – tabujen ylläpitämisen ja suvaitsevaisuuden rajoittamisen siten, että hän on oikeutettu ajamaan vain niitä asioita, joita itse pitää tärkeänä? Eikö periaatteen pitäisi olla täysin päinvastoin?

Poliittisen johtajan tehtävänä on palvella sitä kansaa, jonka johtajaksi hän on halunnut ja joka hänet on johtajaksi valinnut. Lähtökohta ei ole se, että kansa olisi johtajaa varten, vaan johtaja on kansaa varten.

Suvaitsevaisuus on ihmisen kunnioittamista

Suvaitsevaisuudesta on tehty arvo sinänsä. On tyylikästä ja nykyaikaista olla suvaitsevainen, vaikka nämä tyylisuvaitsevaiset ovat yleensä kaikkein suvaitsemattomampia.

Poliittista suvaitsevaisuutta on esim. se, että hyväksyy aidosti ilmaisuvapauden, kannattaa vapaata keskustelua ilman etukäteistuomitsemista, on valmis kuulemaan ja yrittämään ymmärtää moninaisia näkökantoja.

Ennen kaikkea se, että osaa kunnioittaa vastustajaakin ihmisenä.

++

Artikkeli on kauppat. maisteri Veikko Saksin esitelmä keskustan Poliittisessa Akatemiassa 15.05.2010.