[02] Karjalan palautus
[04] Oikeudelliset
[21] Poliittiset

PALAUTUS ON KARJALAN LIITOLLE YHÄ VAIN UNELMA

- Palautus on unelma unelmien joukossa
- Kulttuuri ja palautus liiton päätehtäviä
- Halonen ei aja palautusta
- Etukäteen antautuva on varma häviäjä
- Onko palautustoiminta revansismia?
- Kuka voi luottaa Venäjään?
- Yli 60 vuotta poliittista liturgiaa
- Pitääkö Venäjän ärhentelevää karhua pelätä?
- Venäjä heittelee koepalloja
- Vain suomalaiset ajavat Suomen oikeuksia

Palautus on unelma unelmien joukossa

On ollut mielenkiintoista seurata Karjalan Liiton toimia Karjalan palautuskysymyksen osalta. Huomiota on voinut kiinnittää siihen, ettei liiton nykyinen puheenjohtaja, kansanedustaja Marjo Matikainen, ole asiaan tiettävästi ottanut julkisesti kantaa.

Liiton kunniapuheenjohtaja Pertti Viinanen on tällä kertaa antanut Suomenmaan Verkkoapilalle 12.12.2011 haastattelun, jossa hän käsittelee palautusasiaa.

Viinasen viesti on selvä. Palautus on liitolle unelma ja pitkän ajan tavoite ja sattumien summa. ”Tämä on yksi unelma unelmien joukossa”. Unelma ei ohjaa ihmisten toimintaa, eikä luo strategiaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Unelma on saavuttamatonta toiveajattelua.

Kulttuuri ja palautus liiton päätehtäviä

Karjalan Liiton sääntöjen 2 §:n 2 momentin mukaan liiton toisena päätarkoituksena on Karjalan kysymyksen hoitaminen. Ensimmäisen momentin mukaisena tarkoituksena on karjalaisen kulttuurin vaaliminen.

Liitossa on Viinasen mukaan 40 000 jäsentä ja jäsenkunta on kasvava. Liiton useat yhdistykset ovat kuitenkin kuihtumassa, kun jäsenkunta ikääntyy ja poistuu Uuteen Karjalaan.

Halonen ei aja palautusta

Haastattelussa tuodaan esille, että liitto on keskustellut palautuksesta presidentti Tarja Halosen kanssa. Halosen kanta asiaan tekee tämän ilmoituksen tulkinnan aika erikoiseksi.

Esim. vuonna 2004 Wikileaksin mukaan Halonen kiiruhti vakuuttamaan presidentti Vladimir Putinille, ettei Suomella ole mitään vaatimuksia Venäjälle ja ettei virallinen Suomi, saati hän itse, ole puhunut mitään palautuksesta tai vaadi yhtään mitään.

Kyse lieneekin lähinnä poliittisesta vakuuttelusta, ettei valtiojohto tai liitto ota palautusasiaa mitenkään esille. Tämä hoituu liiton johdossa yksinkertaisesti, koska sekä hallituksen että liittovaltuuston kaikki kolme puheenjohtajaa ovat ammattipoliitikkoja. Poliittisten puolueiden edustajat siten johtavat kansalaisjärjestöä.

Etukäteen antautuva on varma häviäjä

Karjalan Liitto antaa Venäjälle aika erikoisen viestin. Se ilmoittaa itse etukäteen valtiojohdon lailla antautuvansa. Sillä ei ole minkäänlaista omaa agendaa. Se vain seuraa katseella, jos Venäjä hyväntahtoisesti haluaisi lahjoittaa Suomen maat suomalaisille takaisin.

Haastattelussa on se ero aikaisempaan, ettei siinä suoraan puhuta pakkoluovutetulla alueella olevien maiden ostamisesta. Olisihan melkoinen vaikeus perustella sitä, miksi suomalaiset ostaisivat suomalaisten evakkojen ja heidän sukujensa omistamia maita.

Viime sotien seurauksena valtakunnan raja siirtyi ja pakkoluovutetulle alueelle tuli neuvostohallinto. Rajan siirto ei kuitenkaan muuttanut kiinteistöjen omistusta. Suomalaiset yhä kansainvälisten lakien ja sopimusten sekä kahdenvälisten sopimusten perusteella omistavat kiinteistöt.

Onko palautustoiminta revansismia?

Mikä olisi sitten oikea tapa käsitellä pakkoluovutetun alueen palautuskysymystä ja evakkojen omaisuuden restituutiota? Onko omien alueitten palautuksessa kyse revanssihenkisyydestä? Onko palautusasian esilläpito räyhätoimintaa, ääriliiketoimintaa?

Kyse ei ole revanssista. Kyse on kansainvälisten ja kahdenvälisten sopimusten noudattamiseen liittyvästä toiminnasta. Väkivallan käytön ja väkivallalla uhkaamisen ei-hyväksymisestä. Aidon luottamuksen rakentamisesta maitten välille. Win-win –toiminnasta.

Miten valtionhallinto tai Karjalan Liitto ovat varautuneet, jos Venäjällä tapahtuu romahtaminen ja alueita tarjotaankin takaisin? Unelmoimalla ei ole syntynyt asian hallintaan liittyvää tietoa tai toimintavalmiutta. Suomi olisi todennäköisesti yhä suuressa pelkotilassa sormi suussa kuin presidentti Mauno Koiviston aikana 1990-luvun vaihteessa.

Kuka voi luottaa Venäjään?

Niin kauan kuin Suomelta pakkoluovutetut alueet ovat palauttamatta, tämä asia hiertää Suomen ja Venäjän välillä, kuten presidentti Martti Ahtisaari on todennut. Kuka voi tuntea aitoa luottamusta sellaista maata kohtaan, joka on väkivalloin ottanut toiselta 45 000 km2, eikä palauta aluetta takaisin?

Kuka voi luottaa sellaisen maan poliittiseen johtoon, joka ei uskalla – tai halua – omien kansalaistensa suvereeneja ihmisoikeuksia kunnioittaa? Tai joka ei välitä kansainvälisistä sopimuksista ja hyväksyy väkivaltateot?

Aitoa luottamusta maitten välillä ei voi koskaan syntyä, ennen kuin vanha väkivalta selvitetään aidosti, anastettu omaisuus palautetaan ja korvauksista sovitaan tasapuolisella periaatteella.

Yli 60 vuotta poliittista liturgiaa

Se on varmaa, ettei etukäteisantautumisella ja toisen osapuolen pelkäämisellä saada mitään rakentavaa aikaiseksi. Sillä saadaan aikaiseksi vain varma oma häviö. Tämä asia on varmistettu poliittisen liturgian käyttämisellä viimeiset yli 60 vuotta.

Venäjän nimittäminen nukkuvaksi karhuksi on harhainen ajatus. Ei Venäjä nuku. Se vahtii omia laillisia ja laittomia oikeuksiaan erittäin tarkasti.

Venäjän johto ja kansa ovat isänmaallisia omalla tavallaan. Heille ei tulisi mieleenkään käyttäytyä suomalaisten tavoin etukäteen antautuvasti. Voisiko joku kuvitella venäläisen johtajan sanovan, että meillä on unelma, että naapurimaa joskus antaisi meille hyväntahtoisesti meidän oman alueemme takaisin?

Pitääkö Venäjän ärhentelevää karhua pelätä?

Pitäisikö suomalaisten pelätä ja perääntyä kaikista omista legaaleista vaatimuksistaan, kun Venäjän ”karhu” ärähtää? Näitä ärähdyksiä on kuultu viime aikoinakin useita.

Pitäisikö juuri suomalaisten kantaa syvää huolta siitä, että Venäjä varmasti saa pitää kaikki väkivalloin ottamansa alueet ja omaisuuden?

Venäläiset kykenevät itse huolehtimaan oikein hyvin eduistaan ja oikeuksistaan. Venäläiseen tapaan kuuluu toisen osapuolen koetteleminen. Ärähdykset ovat yksi osa tätä toimintaa.

Venäjä heittelee koepalloja

Venäjä heittää koepalloja ja jos toinen osapuoli antautuu tarpeettomasti, Venäjä välittömästi käyttää toisen heikkoutta hyväksi. Ja heittää kohta uuden, entistä pitemmälle menevän koepallon.

Tätä koepallo- ja ärhentelypolitiikkaa itänaapuri on harrastanut aina ja tulee varmastikin harrastamaan. Ei sitä pidä liian todellisena ottaa.

Suomen ja suomalaisen kansalaisjärjestöjen on asiallisesti, kansainvälisiin lakeihin ja sopimuksiin sekä kahdenvälisiin sopimuksiin perustuvista oikeuksistaan pidettävä huoli ja määrätietoisesti varjeltava niiden toteuttamista. Kukaan muu ei Suomesta huolta kanna, mutta kylläkin on valmis käyttämään hyväksi.

Vain suomalaiset ajavat Suomen oikeuksia

Kunniapuheenjohtaja Viinasen haastattelussa ei kosketeltu sanallakaan kolmatta Venäjään liittyvää pelkotilaa ja aihetta, sotasyyllisyystuomioiden purkamista.

On todella hämmästyttävää, jos suuri karjalaisten evakkojen asioita ajava kansalaisjärjestö haluaa edelleenkin Suomen pysyvän syyllisenä viime sotiin. Siksikö veteraanit taistelivat itsenäisyyden puolesta ja siksikö evakot rakensivat ja menettivät ja taas rakensivat tätä maata? Miten ”syyllinen” voi unelmoida aluepalautuksesta?

Suomalaisen isänmaallisuuden varjeleminen, itänaapurin tai eurooppalaisten kumppanien pelkäämisen lopettaminen sekä omien legaalien oikeuksien ja etujen ajamisen tulee olla valtionhallinnon ja suomalaisten järjestöjen ensisijainen velvollisuus.

Lisätiedot: Veikko Saksi