[02] Karjalan palautus

KGB NAUTTII SUOMESSA YHÄ PELKOA JA KUNNIOITUSTA

Suomen laajalevikkisen sanomalehti osoitti torstaina huomaavaista kunnioitusta romahtaneen Neuvostoliiton aiemmalle salaiselle poliisille KGB:lle, kun lehdessä selostettiin huolellisesti vanhan suomensyöjän haastattelua asettamatta henkilöä täsmällisiin kehyksiin.

Haastattelu oli julkaistu Pietarissa toimitetussa suomenkielisessä lehdessä. Haastateltu henkilö Vladimir Fjodorov teki työtään vuosikymmenien ajan Neuvostoliiton puolesta Suomea vastaan tavoitteenaan Suomen neuvostolaistaminen. Hän oli Nkp:n ja KGB:n työntekijä, joka osan aikaa esiintyi Suomessa neuvostodiplomaattina.

Hänen työskentelytapojaan ja erikoisuuksiaan oli Suomen ja suomalaisten jatkuva pelottelu ja maan asioihin puuttuminen.

Helsingin Sanomien Fjodorovia kohtaan osoittama vakava kunnioitus antaa aiheen tehdä vertailuja Suomen ja viime viikonloppuna Varsovan kansannousun alkamisen 60-vuotismuistojuhlaa viettäneen Puolan välillä.

On mahdotonta kuvitella, että yksikään iso Puolan sanomalehti menisi näinä aikoina julkaisemaan vastaavaa selostusta jonkun vanhan moskovalaisen Neuvostoliittoa edustavan puolansyöjän haastattelusta. Ei ole ajateltavissa, että kukaan Puolassa enää haluaisi osoittaa kunnioitusta tai edes pelkoa Neuvostoliiton salaiselle poliisille KGB:lle moisella tavalla.

Edes uutismielessä vanhojen tshekistien lausumat Naton inhottavuudesta eivät ole toistamisen arvoisia. Ne ovat samoja vanhoja lausuntoja, joita samat vanhat vakoilijat yhä laukovat.

Suomessa halu pelätä ja kunnioittaa neuvostoajan suomensyöjiä saattaa hyvinkin liittyä monenlaisiin menneinä vuosikymmeninä tapahtuneisiin asioihin ja yhteydenpitoihin. Fjodorov on käypä esimerkki vanhasta vakoilijasta, jota koetaan tyynnytellä kauniilla ja kaunistelevilla puheilla.

Haastattelujen lisäksi noita vanhoja tshekistejä kutsutaan vähän väliä Suomeen. Heille kannetaan lahjoja ja osoitetaan ystävällisyyttä. Heitä kehutaan suuriksi ihmisiksi.

Erittäin sopiva esimerkki Vladimir Fjodorovia ja hänen poikaansa Andreita koskevasta pitkästä, jatkuvasta ja määrätietoisesta hoivasta ja kaunistelusta on Suomen Kuvalehden (numerossaan 29/1991) julkaisema ylistävä kirjoitus.

Sen tekijä Risto Repo luonnehti isää ja poikaa suuriksi Suomen ystäviksi ja vaikeni kokonaan heidän varsinaisista tavoitteistaan, joita he olivat edistäneet Neuvostoliiton hyväksi Suomea vastaan.

On varsin ilmeistä, ettei Puolassa vastaavaa Nkp:n ja KGB:n agenttien kaunistelua pääse tapahtumaan eikä sitä haluta tehdä, mutta Suomessa sen sijaan arvostetutkin sanoma- ja aikakauslehdet toisensa perään edelleen pitävät näyttävästi esillä ihmisiä, jotka vuosikymmenien ajan ovat pelkästään halunneet tuhota Suomen.

Ei ole siten ihme, ettei Suomessa käydä kaiken läpäisevää ja perusteellista, harkitsevaa ulkopoliittista keskustelua eikä keskitytä edistämään Suomen omia etuja, kun vanhojen tshekistien annetaan määräillä nuoteista pitämällä heitä jatkuvasti esillä.

Suomen ja Puolan eroja voi myös nähdä muistojuhlien järjestelemisessä. Varsovassa valtakunnan koko johto oli muistamassa 60 vuotta sitten surmansa saaneita ja myöhemmin vainottuja maanmiehiään, jotka taistelivat totalitarismia vastaan.

Suomessa sen sijaan kesä-heinäkuun muistojuhla Tali-Ihantalan taistelujen uhrien kunnioittamiseksi järjestettiin ja vietettiin ilman valtakunnan ylimpiä johtajia.