13.11.2004 Martti Valkonen
Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeli-ryhmiin. Klikkaamalla artikkeli-ryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu. [02] Karjalan palautus
Jari Tervon uusi tiiliskivi nimeltä "Myyrä" painii paksuutensa kannalta katsottuna samoissa sarjoissa vaikkapa Mika Valtarin egyptiläis- tai etruskijärkäleitten kanssa. Samankaltaisuudet eivät siihen supistu, vaikka Tervon työtä pitää luonnehtia enemmän dekkarisuuntaiseksi kuin eeppiseksi romaaniksi.
Yhteistä kahdella tekijällä on ennen kaikkea riittävän selkeä historian taju. Valtarilla pohdittiin valtaa, vallankäyttöä ja vallan tuomaa turmelusta. Mika tuuletti ja runteli nykymaailman johtajia historiallisin aforismein ja hyvä oli, ettei sensuuri iskenyt.
Tervolla historian kosketus on tätä päivää ja se kiteyttää suoraan tämän hetken Suomen tärkeimmän henkisen ja kansallisen teeman. Tervo antaa näet Kekkosen tai neuvostoliittolaisten tai tilanteen vaatiessa joidenkin muiden tuoda esille pakkoluovutettu Karjala ja Karjalan palautus selvin sanoin mammuttidekkarissaan.
Sitä voi jo sanoa todisteeksi, että Tervolla on kestävää kanttia. Kirjailija ei turhan takia pyöritä Kekkosta, Supon poikia, suomensyöjä Stepanovia ja muuta katrasta politiikan, petoksen, uskollisuuden, pelon ja röyhkeyden karusellissa kuoleman rajoille. Runsaita puolta tuhatta sivua ei ole kirjoitettu turhaan. Karjalan palautus on esillä tai siihen viitataan kuusi kertaa. Se on oivallinen saavutus. Sensuurimielisiä voi odottaa haaskan kimppuun jossakin vaiheessa, jos joku kellokas näyttää aremmille mallia.
Olisihan Tervo aivan hyvin voinut kirjoittaa viisisataa tai vaikka tuhat sivua dekkaria UKK:sta mainitsematta kertaakaan Karjalaa ja sen palautusta, jos hän olisi pelokas tai politiikkaan pyrkivä ihminen tai vaikkapa henkilö, joka vain kaiken aikaa vilkuilee ympärilleen nähdäkseen, miellyttävätkö hänen toimensa vallanpitäjiä.
Arvelen, että kuusi mainintaa Karjalasta ja sen palautuksesta yhdessä paksussa dekkarissa saa hyvin monilta karjalaisilta ja asialle sympatiaa tuntevilta muilta suomalaisilta täydet kuusi pistettä kirjojen laatukilpailussa. Tässä kohtaa jää avoimeksi, ovatko ne samoja pisteitä, joita jaetaan taiteellisesta vaikutelmasta. Jos Valtarilla oli ikuisia aforismeja, on Tervolla parvittain lentäviä huulia.
On asia erikseen, miten täsmällinen historiankirjoitus suhtautuisi Tervon Kekkoseen. Sillä ei sinänsä ole mitään väliä. Tervo kirjoittaa kaunokirjallisuutta eikä suinkaan presidentin elämäkertaa. Kummassakin lajissa toki Karjalan palautuksella on oma vankka asemansa.

Artikkelien kommentointi on toistaiseksi lopetettu.
Kommentin tai mielipiteen voi lähettää suoraan Pro Karelia -verkkolehden toimitukselle: toimitus@prokarelia.net |

^ Takaisin ylös
Lisää artikkeleita kirjoittajalta
Artikkeli-arkisto
|